Muillakin outo ja sairas olo muutaman viikon jälkeen koronan tehosterokotteesta?
En tiedä miten selittäisin mutta tässä nyt mennyt muutama viikko tehosterokotteesta ja täytyy myöntää että en ole kyllä terve. Ihmeelinen väsymys, mitään ei jaksa ja kaikki pelkää puurtamista. Haluaisi olla vaan sohvalla koko ajan. Päähän koskee välillä. Lihaksiin koskee ja mahakin outo. Ei kuitenkaan flunssan tai mahataudin oireita. Sellainen yleisvoimattomuus ja sairas olo. Voihan tämä olla muutakin mutta sopii ajallisesti tehosterokotteen ottamisen jälkeiseen aikaan.
Kommentit (522)
Täysin kritiikittömät ihmiset ovat kuin uskovaisia, on pakko keksiä "totuus" vaikka väkisin, koska ei voi myöntää vain ettei tiedä. En ole ollenkaan rokotevastainen, mutta joskus olisi toivottavaa käyttää myös omaa päätään, kun kaikki ei vaikuta olevan niinkuin epätoivoisesti yritetään todistella. Kyse ei ole nyt siitä, etteikö rokote toimisi samoin kuin aiemmat rokotteet, vaan siitä mitä kaikkea haittaa rokotteesta voi olla sivuoireena, mutta myös kuolleisuuden lisääntymisenä.
Ensimmäisestä piikistä koko vasen puoli puutui. Ensin käsi ja sitten jalka. Toinen rokote edessä, pelottaa.
Vierailija kirjoitti:

Minä sain ensimmäisestä rokotteesta kauheat sivuoireet, en aio ottaa toista. Ihan sama mitä vakuutellaan. Jos joku haluaa leikkiä koekaniinia niin antaa mennä. Ikävää tietenkin nille, jotka pakotetaan ottamaan rokote esim. työn takia.
Vierailija kirjoitti:
Rokotteen sisältämä siru on aktivoitunut ja sinua ohjaillaan 5G-verkosta.
Joku suunnitteluvirhe tässä kyllä on koska yhdestä rokotepullosta annetaan useampi annos.
Mulla kävi niin ikävästi, että sain kolme sirua rokotteesta ja nyt jokainen siru ohjaa erilailla.
Eilen vessasta pois pääseminen kesti 30 min ja kahvin keitto ei onnistunut koko päivänä.
Tätä juuri mietin, kun sanotaan toisen rokotteen oireet olevan pahemmat kuin ensimmäisen. Mitä on odotettavissa, kun ekasta tuli jo ihan kunnon oireet. Tutuille jotka eivät ensimmäisestä saaneet mitään oireita niin eivät ole toisessakaan saaneet. Tämä kokemus omasta lähipiiristä
Ei mulle tullut mitään isoja oireita kummastakaan piikistä.
Mä lepäilin loppu päivän rokotuksen jälkeen.
Eikös yleensä ole ohjeena ottaa rennosti eikä kannata heti lähteä maratoonille tai muuten rasittaa itseään.
Ei ole mitään oireita. Olen elämäni kunnossa:)
Terveiset pajalta, ambulanssi kyyditti tänne toissapäivänä veritulpan takia. Töissä oli koko aamupäivän jotenkin hutera olo, ajattelin että ehkä lounas helpottaisi. Viimeinen muistikuva on hissistä ja rinnassa tuntuvasta poltteesta niinkuin olisin sukeltanut pitkään hengittämättä. Sitten heräsin letkuista sairaalassa. Olo on siihen nähden erinomainen, että saan verta pussista ja olin vielä eilen taju pois sydän-keuhkokoneeseen liitettynä.
Lekurien mukaan syy-yhteys tulpan ja rokotteen välillä on olemassa, puhuivat verihiutaleiden reagoinnista voimakkaaseen immuunivasteeseen. Sain toisen piikin viikko sitten. Onneksi tämä sattui päivällä duunissa, eikä kotona yöllä.
Pelkästään jo se tekee huolestuneeksi , että tästä koko koronarokoteasiasta ei keskustella avoimesti. Missä tv:n keskusteluohjelmat, jossa asiantuntijat juontajan johdolla keskustelevat ja esittävät näkemyksiään? Kova kiire vaan on tuikkia piikkejä ja vaientaa kritiikkiä sisältävät keskustelunavaukset. Ennen Suomen mediassa kyllä keskusteltiin ja hyväksyttiin valtavirrasta eriävätkin mielipiteet; aiheesta kuin aiheesta. Kyllä tämä epäilyksiä herättää.
Vierailija kirjoitti:
Terveiset pajalta, ambulanssi kyyditti tänne toissapäivänä veritulpan takia. Töissä oli koko aamupäivän jotenkin hutera olo, ajattelin että ehkä lounas helpottaisi. Viimeinen muistikuva on hissistä ja rinnassa tuntuvasta poltteesta niinkuin olisin sukeltanut pitkään hengittämättä. Sitten heräsin letkuista sairaalassa. Olo on siihen nähden erinomainen, että saan verta pussista ja olin vielä eilen taju pois sydän-keuhkokoneeseen liitettynä.
Lekurien mukaan syy-yhteys tulpan ja rokotteen välillä on olemassa, puhuivat verihiutaleiden reagoinnista voimakkaaseen immuunivasteeseen. Sain toisen piikin viikko sitten. Onneksi tämä sattui päivällä duunissa, eikä kotona yöllä.
Sä oot kyllä toipunut ennätys nopeasti! Eilen hengityskoneessa ja tänään jo kirjottelet nettiin! WAU!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveiset pajalta, ambulanssi kyyditti tänne toissapäivänä veritulpan takia. Töissä oli koko aamupäivän jotenkin hutera olo, ajattelin että ehkä lounas helpottaisi. Viimeinen muistikuva on hissistä ja rinnassa tuntuvasta poltteesta niinkuin olisin sukeltanut pitkään hengittämättä. Sitten heräsin letkuista sairaalassa. Olo on siihen nähden erinomainen, että saan verta pussista ja olin vielä eilen taju pois sydän-keuhkokoneeseen liitettynä.
Lekurien mukaan syy-yhteys tulpan ja rokotteen välillä on olemassa, puhuivat verihiutaleiden reagoinnista voimakkaaseen immuunivasteeseen. Sain toisen piikin viikko sitten. Onneksi tämä sattui päivällä duunissa, eikä kotona yöllä.Sä oot kyllä toipunut ennätys nopeasti! Eilen hengityskoneessa ja tänään jo kirjottelet nettiin! WAU!
Paranemisia. Minkä valmistajan rokotteen olet saanut?

Minulla oli keuhkoveritulppa vuosi sitten ja olin kyllä netissä jo samana vuorokautena. Viikko meni sairaalassa verenohennuslääketiputuksessa. Lääkärini sanoi, että korona rokotteen jälkeen on syytä aloittaa hepariini- kuuri (3 kk) Riski tulpan uusimiseen on suhteellisen todellinen.
Itsellä juuri menossa ensimmäisen piikin oireet: epämääräistä lämpöilyä ja lihasjäykkyyttä. Tuntuu, että on vaikea olla missään asennossa. Jos tästä selviän hengissä, niin toista annosta ei todellakaan ota. Painostuksen uhri minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Aidot (vanhat) rokotteet estävät tautia leviämästä ja ne ovat myös turvallisia sekä testattuja. Aivan eri vaikutustapa. Piikkiproteiini itsessään on myrkkyä elimistölle.
Geenimanipulaatiopistoksille ei ole tehty pitkäaikaistutkimusta. Tällä hetkellä ne joista media kohkaa tehtiin jopa yhden viikonlopun aikana. Normaali, turvallinen ja aito rokotte valmistuu n. 10-15 vuoden aikana.
Rokotteeseen on Suomessa menehtynyt yli 100. Se on suuri luku. Comirnatyn saaneita suurin osa.
Haittailmoituksia tuhansia. Tällainen rokote jolla näin paljon haittoja ei kuuna päivänä menisi läpi.
Lapsille näitä kokeellisia piikkejä en antaisi. Tilanne on vaikea, kotonavirus on todellinen virus, vaikkakin testituloksissa voi olla mukana muutakin pöpöjä.
Aidot vanhat rokotteet pitää sisällään taudinaiheuttajia.
Olen tähän asti ottanut niitä. Nyt tulin jäykkäkouristus rokotuksesta mielettömän sairaaksi yli 3 kuukautta mennyt ja yhä kipeä. En ota ikinä enää. Korona rokotteista ei mitään oireita.
Toisen rokotteen saatuani tunsin miten googlen satelliitti muljahti ottaakseen minut tarkkailuun.
On se muuten kätevää, että joka ihmiselle on on oma satelliitti tarkkailua varten. Ollaan me niin tärkeitä.
Oikeasti ei mitään oireita toisesta rokotteesta, kuten muillakin. Mutta se on liian normaalia tälle palstalle. Uskonlahkot sekoilee täällä ilman sensuuria.
Melkein pitäis huudella mode paikalle poistamaan tämä n:nnes pietarin ja pietarsaaren trollien hömppä, mutta menköön nyt tämän kerran.
Vierailija kirjoitti:
Terveiset pajalta, ambulanssi kyyditti tänne toissapäivänä veritulpan takia. Töissä oli koko aamupäivän jotenkin hutera olo, ajattelin että ehkä lounas helpottaisi. Viimeinen muistikuva on hissistä ja rinnassa tuntuvasta poltteesta niinkuin olisin sukeltanut pitkään hengittämättä. Sitten heräsin letkuista sairaalassa. Olo on siihen nähden erinomainen, että saan verta pussista ja olin vielä eilen taju pois sydän-keuhkokoneeseen liitettynä.
Lekurien mukaan syy-yhteys tulpan ja rokotteen välillä on olemassa, puhuivat verihiutaleiden reagoinnista voimakkaaseen immuunivasteeseen. Sain toisen piikin viikko sitten. Onneksi tämä sattui päivällä duunissa, eikä kotona yöllä.
Höpöhöpö. Sydänkeuhkokone kytketään isoihin verisuoniin avosydänleikkauksissa tai ecmo-laite kehon ulkopuolisesti. Kumpaakaan ei käytetä tulpan yhteydessä, vaan liuotushoitoa. Kerro Putinille terkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveiset pajalta, ambulanssi kyyditti tänne toissapäivänä veritulpan takia. Töissä oli koko aamupäivän jotenkin hutera olo, ajattelin että ehkä lounas helpottaisi. Viimeinen muistikuva on hissistä ja rinnassa tuntuvasta poltteesta niinkuin olisin sukeltanut pitkään hengittämättä. Sitten heräsin letkuista sairaalassa. Olo on siihen nähden erinomainen, että saan verta pussista ja olin vielä eilen taju pois sydän-keuhkokoneeseen liitettynä.
Lekurien mukaan syy-yhteys tulpan ja rokotteen välillä on olemassa, puhuivat verihiutaleiden reagoinnista voimakkaaseen immuunivasteeseen. Sain toisen piikin viikko sitten. Onneksi tämä sattui päivällä duunissa, eikä kotona yöllä.Sä oot kyllä toipunut ennätys nopeasti! Eilen hengityskoneessa ja tänään jo kirjottelet nettiin! WAU!
Potilas kirjoitti sydän-keuhkokoneesta, ei hengityskoneesta. Sydän-keuhkokoneella hapetetaan verta, kun taas hengityskone painaa ilmaa ylipainella keuhkoihin. Jälkimmäisestä ei ole hyötyä, jos keuhkoverenkierto on pysähtynyt, eikä keuhkotuuletus toimi. Siksi toisinaan käytetään sydän-keuhkokonetta, joka hapettaa verta kehon ulkopuolella. Sydän-keuhkokone liitetään verisuoniin, eikä toipuminen ei ole sen kummallisempaa kuin anestesiassa tehdystä leikkauksesta toipuminen.
t. hoitsu
Mielikuvituksella on ihmeelliset voimat. Kun oikein ajattelee, että on huono olo, päätä särkee, oksettaa, nii kohts kyllä varmasti noin on
Ekasta piikistä tuli koko käden ulottuva punainen jälki joka kuumotti. Ei muuta, meni ohi jokusessa päivässä. Tehosterokotteen jälkeen illalla nousi yli 38 asteen kuume ja 7päivää meni sohvalla totaalisessa uupumuksessa. Koko kroppaa särki päästä varpaisiin, ihan kun kipu olisi ollut luissa ja nivelissä. Nyt olo on normaali, en tiedä tekeekö tuon 2. rokotteen oireiden jälkeen ottaa mahdollisesti kolmatta, kun oireet kasvoivat noin rajuiksi.