Kun silitän nukkuvaa lastani olen onnellinen, että selvisimme
Itkettää. Taas. Aina iltaisin hiivin lapseni huoneeseen, istun sängyn reunalle ja katselen pientä nukkuvaa rakastani. Silitän hänen hiuksiaan korvansa taakse. Olen niin onnellinen, vaikka sydämeen sattuu vielä. Muistot väkivaltaisesta exästä palasivat mieleeni taas. Kuinka hän viskasi vuoden ikäisen lapsemme pimeään vaatekaappiin ja lukitsi oven. Minä sain nyrkistä niin, että tärykalvot puhkesivat. Pelokas itku vaatekomerossa, kuulen sen vieläkin korvissani silloin tällöin :'( Päivittäiset tappouhkaukset. Hakkaaminen. Veitsen pitäminen kurkulla. Kun vihdoin uskalsin kääntyä neuvolamatkalta poliisin luokse ja tehtyä ilmoituksen, mies nopeasti tämän jälkeen riisti henkensä. Minä luulin, ettei hän poistu koskaan. Kellekään en ole kertonut, paitsi poliisille. Kukaan ei tiedä oikeaa syytä exän itsemurhaan. Minä en ole vielä valmis psykologille, olen vielä niin sulkeutunut. Muistaako lapsi menneitä? Hän on reipas 5v nykyään, isänsä silmät kun hän vielä katsoi rakastaen. Voiko lapsuuden traumat nousta esiin? Jos minut olisi tapettu vaatehuoneen eteen... Kurkkua puristaa. Auttakaa hyvät ihmiset minua, sanokaa että kaikki kääntyy vielä parhain päin :'(
Kommentit (18)
Kyllä varmaan alitajunnassa säilyvät nuo pahat ajat, ei ehkä varsinaisina muistoina, mutta tunnetiloina. Voi alkaa oirehtia myöhemmin tai sitten ei. Onneksi olette päässet pois tuosta helvetistä, tsemppiä jatkoon!
Kaikki on jo kääntynyt parhain päin. Lapsella voi toki olla jotain traumaattisia muistoja, mutta hänellä on myös äiti, joka rakastaa ja välittää ja on varmasti valmis hakemaan kaiken tarvittavan avun itselleen ja lapselleen, kun sen aika on.
Te selviätte. Pahin on takana, matkaa toki vielä edessä ja asioita käsiteltävänä, mutta älä luovuta! Sinä ja lapsesi ansaitsette onnen ja vielä sen myös löydätte! Paljon voimia <3
Hakeaudu terapiaan, siellä opit työatämään tapahtumia niin että ne ovat osa historiaasi mutteivät enää vie yöunia.
Kaikkihan on jo kääntynyt parhain päin. Lapsella on rakastava äiti. Pidä siis huolta siitä äidistä ja hanki itsellesi keskusteluapua. Tuskin lapsi muistaa, mutta jos jotain oireilua tulee tiedät ainakin mistä se johtuu ja osaat suhtautua siihen. Nyt ei kannata lapsen mieltä kaivella. Vasta jos jotain nousee esiin. Ihanaa, pelotonta syksyä teille!
Te selviätte yhdessä, ihan varmasti. Tsemooiä! <3
Rakkaita ajatuksia sinulle ja lapsellesi. Harva äiti saa sanoa pelastaneensa lapsensa kuolemalta. Sinä saat, sillä olit niin vahva.
Vaikka et itse ole valmis terapiaan, niin hae lapselle apua. Lapsuuden muistot täytyy käsitellä, ettei ne jää peikoiksi. (kuinka vanha lapsi oli miehen kuollessa?) Perheneuvola on oikea paikka, siellä voit ihan avoimesti sanoa, että sinä et ole vielä valmis asioita käsittelemään, mutta haluat, että ammattilainen "tarkistaa" onko lapsi kunnossa ja kertoo sinulle minkälaisista oireista sinun täytyy huolestua ja hakea apua.
En saa lapsen itkua mielestäni. Se vaanii minua ja soi korvissani. Ajattelen liikaa sitä mitä olisi voinut tapahtua. Nyt ylisuojelen lastani ja kavahdan pientäkin itkua niin, että purskahdan itsekin itkuun. Miten pääsen tästä eroon? Ap
Olen pahoillani siitä, mitä kauheuksia olet joutunut kokemaan, ap. Lapsi selviytynee hyvin, riippuen nyt mitä kaikkea hän on nähnyt ja kuinka vanhaksi asti. Ehkä pelkkä kaappiin heittäminen ei ole saanut traumaa aikaiseksi. Tietysti voi jäädä ei-kielellisiä traumoja, jotka myöhemmin ilmenevät esim. ahdistuksena. Mutta jos hänellä on tukiverkostoa läheisistä ja hyvä äiti, se riittää pitkälle.
Kannat valtaisaa taakkaa harteillasi. Ehkä olisi hyvä, että pääsisit juttelemaan jollekin, ihan aluksi vaikkapa vain lastasi koskevista huolista.
Kaikki kääntyy vielä parhain päin, usko pois. Mutta yksinään ei kannata jäädä miettimään näitä asioita, kulta pieni...
Kannan niin valtavaa häpeää ja epäonnistumista harteillani :'( Jos vain olisin lähtenyt aikaisemmin pois, niin lapsi ei olisi joutunut väkivallan uhriksi. Pelkään niin paljon, että lapseni huostaanotetaan, jos minua syytetään lapsen altistamisesta väkivallalle :'( Ap
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 22:38"]
Kannan niin valtavaa häpeää ja epäonnistumista harteillani :'( Jos vain olisin lähtenyt aikaisemmin pois, niin lapsi ei olisi joutunut väkivallan uhriksi. Pelkään niin paljon, että lapseni huostaanotetaan, jos minua syytetään lapsen altistamisesta väkivallalle :'( Ap
[/quote]
Tilanne on ohi, ei lastensuojelu siitä ole kiinnostunut. Tulevaisuudessa se voi kiinnostua, jos olet kovinkin ahdistunut ja ylisuojeleva. Siksi se terapia ei olis mikään huono idea...
Niinpä. Olisit voinut valita myös hyvän isän lapsellesi. Etkä niin tehnyt. Mutta hae apua itsellesi nyt, kärsit selvästi traumaperäisestä stressistä. Siihen voi saada apua psykologilta. Äläkä enää ota renttua ristiksesi. Laita vanhemmuus nyt kaiken edelle.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 22:50"]Niinpä. Olisit voinut valita myös hyvän isän lapsellesi. Etkä niin tehnyt. Mutta hae apua itsellesi nyt, kärsit selvästi traumaperäisestä stressistä. Siihen voi saada apua psykologilta. Äläkä enää ota renttua ristiksesi. Laita vanhemmuus nyt kaiken edelle.
[/quote] revi silmät päästäsi kusipäähuora
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 22:50"]Niinpä. Olisit voinut valita myös hyvän isän lapsellesi. Etkä niin tehnyt. Mutta hae apua itsellesi nyt, kärsit selvästi traumaperäisestä stressistä. Siihen voi saada apua psykologilta. Äläkä enää ota renttua ristiksesi. Laita vanhemmuus nyt kaiken edelle.
[/quote]pitäiskö sun nyt tukkia turpas...?
Jos et itsesi takia mene juttelemaan jollekin niin tee se lapsesi takia. Tuo että syyllistät itseäsi kertoo jo että tarvitset terapiaa.
[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 22:38"]Kannan niin valtavaa häpeää ja epäonnistumista harteillani :'( Jos vain olisin lähtenyt aikaisemmin pois, niin lapsi ei olisi joutunut väkivallan uhriksi. Pelkään niin paljon, että lapseni huostaanotetaan, jos minua syytetään lapsen altistamisesta väkivallalle :'( Ap
[/quote] kukaan ei sulta vie lasta!
Olit TODELLA ROHKEA kun uskalsit hakea apua ja suojelit itseäsi ja lastasi!!! Mies oli säälittävä ja teki itselleen helpoimman ratkaisun kun olisi joutunut vastaamaan teoistaan.
Kyllä kaikki kääntyy parhain päin, olit tosi rohkea ja toimit lapsesi parhaaksi. Hae nyt vielä apua itsellesi ja lapsellesi. Sinä tarvitset keskusteluapua ja ammattilainen osaa arvioida, tarvitseeko lapsesikin. Kerro menneisyydestä kelle haluat. Ei ole sinun häpeäsi, että exäsi oli sellainen kuin oli.