Nielemis- ja hengitysvaikeudet & kilpirauhanen
Minulla on jo muutaman vuoden ajan ollut sekä nielemis- että hengitysvaikeuksia aika usein. Monesti jopa pelottavissa määrin, niin että olen ajatellut kuolevani kun henkeä ei saa. Se on kuitenkin aina ollut syödessä / juodessa / suihkussa, joten olen itselleni selittänyt että se johtuu siitä, että nielen vain huonosti tai vedän vettä henkeen. Jatkuvan palan tunteen kurkussa olen selittänyt ahdistuneisuudella. Silti on välillä tullut kauhu siitä, että en saa henkeä. Tätä ei tule ellen ole syömässä / juomassa / suihkussa, joten vaikea uskoa, että olisi paniikkihäiriö (jota minulla ei ole).
Minulla todettiin vuosi sitten kilpirauhasen vajaatoiminta, ja oireet ovat sittemmin tyroksiinilla jonkin verran helpottuneet. Lääkäri on tunnustellut kilpirauhasen eikä siinä ollut hänen mielestään mitään erikoista.
Kuitenkin taas tänään pelkäsin tukehtuvani aamiaisella, ihan pieniä leipäpaloja syödessäni, ja tuntuu kuin kurkussa olisi pala. Onko sillä yhteys kilpirauhaseen? En ole puhunut näistä asioista lääkärille, koska olen ajatellut niitten olevan itseaiheutettuja (syön / juon huonosti).
Kannattaako tästä ottaa yhteys lääkäriin?
Kommentit (44)
Minulla tuo nielemisvaikeus oli yksi vajiksen oireista. En pystynyt pitämään enää edes kaulakorua. Mies oli soittamassa ambulanssia, kun en pystynyt hengittämään.
Tyypillinen oire. Varmaan olisi syytä tsekata kilpirauhanen uudelleen, ettei ole suurentunut tai tulehtunut.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:11"]
Kannattaako tästä ottaa yhteys lääkäriin?
[/quote]
Kyllä. On olemassa myös kilpirauhassyöpä, joka tosin on syövistä kiltein.
Minä olen pohtinut ap ihan samaa...usein vetäisen esim jotain väärään kurkkuun kun nieleminenkin tuntuu hankalalta. Näiden lisäksi mulla on tsiljoona muuta taudinkuvaan kuuluvaa oiretta (kuiva iho, hiuksia lähtee, hormonitoiminta sekaisin, en laihdu millään, väsymystä vaikka nukun riittävästi, sellainen vetämätön olo koko ajan, jalat ja kädet ihan kylmät aina, ilmavaivoja, lihaskipua, välillä rytmihäiriöitä, seksuaalinen halukkuus vähentynyt oleellisesti jne) olen kerran käynyt kilpirauhastestissä ja arvot kuulemma olivat haarukassa joten ei ei tehdä mitään.
Mun äidilläni on jokin sähköhäiriö ruokatorvessa, eli ruoka juuttuu torveen, eikä siis mene eteenpäin. Pahinta on tuore leipä, kala tms pehmeät koostumukset. Pitää syödä hitaasti. Voisiko olla tällaista?
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:40"]

Koeta pyytää koelääkitystä. Ilmavaivat, lihaskivut, seksuaalinen haluttomuus tai rytmihäiriöt ei tosin mielestäni kuulu taudinkuvaan. Ei ole ainakaan itselläni olleet.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:45"]

Kyllä ne kuuluvat. kts google
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:43"]
Mun äidilläni on jokin sähköhäiriö ruokatorvessa, eli ruoka juuttuu torveen, eikä siis mene eteenpäin. Pahinta on tuore leipä, kala tms pehmeät koostumukset. Pitää syödä hitaasti. Voisiko olla tällaista?
[/quote]
Yhtään en tiedä. Se on vain pelottava tunne ja yritänkin siksi aina syödä hitaasti ja pieniä paloja. Silti tapahtuu. Pahinta tosin on se, kun pelkään tukehtuvani suihkussa.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:45"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:40"]
Minä olen pohtinut ap ihan samaa...usein vetäisen esim jotain väärään kurkkuun kun nieleminenkin tuntuu hankalalta. Näiden lisäksi mulla on tsiljoona muuta taudinkuvaan kuuluvaa oiretta (kuiva iho, hiuksia lähtee, hormonitoiminta sekaisin, en laihdu millään, väsymystä vaikka nukun riittävästi, sellainen vetämätön olo koko ajan, jalat ja kädet ihan kylmät aina, ilmavaivoja, lihaskipua, välillä rytmihäiriöitä, seksuaalinen halukkuus vähentynyt oleellisesti jne) olen kerran käynyt kilpirauhastestissä ja arvot kuulemma olivat haarukassa joten ei ei tehdä mitään.
[/quote]
Koeta pyytää koelääkitystä. Ilmavaivat, lihaskivut, seksuaalinen haluttomuus tai rytmihäiriöt ei tosin mielestäni kuulu taudinkuvaan. Ei ole ainakaan itselläni olleet.
ap
[/quote]
Kyllä ne kuuluvat. kts google
[/quote]
En jaksa katsoa. Minulla ei ole olleet, tai ei ole, mutta jokaisella varmaan vähän eri oireet. Ok? :)

Mullakin ihan sama tilanne. Lisäksi aiemmin oli liikatoimintaa, joka sitten lääkkeillä rauhoittui/normalisoitui ja enää siis ei ole lääkitystä. Oireet täsmää nyt mullakin vajaatoimintaan ja just tommonen palan tunne kurkussa, ei koko ajan mutta myös muulloin kuin syödessä. Lääkäri ei anna lähetettä labraan, kun ne arvot oli viimeksi (n. 2v sitten) siinä normaalin sisällä. Olo vaan ei ole normaali, silloinkin kun tuota liikatoimintaa ei vielä (vahingossa) ollut löytynyt, oli olo huomattavasti parempi.
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:35"]
Tyypillinen oire. Varmaan olisi syytä tsekata kilpirauhanen uudelleen, ettei ole suurentunut tai tulehtunut.
[/quote]
Niin varmaan sitten. Jos varaan ensin puhelinajan, niin ei tule turhaan mentyä sinne terveyskeskukseen.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:47"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:45"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:40"]
Minä olen pohtinut ap ihan samaa...usein vetäisen esim jotain väärään kurkkuun kun nieleminenkin tuntuu hankalalta. Näiden lisäksi mulla on tsiljoona muuta taudinkuvaan kuuluvaa oiretta (kuiva iho, hiuksia lähtee, hormonitoiminta sekaisin, en laihdu millään, väsymystä vaikka nukun riittävästi, sellainen vetämätön olo koko ajan, jalat ja kädet ihan kylmät aina, ilmavaivoja, lihaskipua, välillä rytmihäiriöitä, seksuaalinen halukkuus vähentynyt oleellisesti jne) olen kerran käynyt kilpirauhastestissä ja arvot kuulemma olivat haarukassa joten ei ei tehdä mitään.
[/quote]
Koeta pyytää koelääkitystä. Ilmavaivat, lihaskivut, seksuaalinen haluttomuus tai rytmihäiriöt ei tosin mielestäni kuulu taudinkuvaan. Ei ole ainakaan itselläni olleet.
ap
[/quote]
Kyllä ne kuuluvat. kts google
[/quote]
En jaksa katsoa. Minulla ei ole olleet, tai ei ole, mutta jokaisella varmaan vähän eri oireet. Ok? :)
ap
[/quote]
Kilpirauhasoireita on noin sata joten kaikille ei tietenkään tule kaikkea mutta esim vatsaongelmat ja hormoniongelmat ovat hyvin yleisiä vaivoja kuten myös ne sydämen rytmihäiriöt
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:49"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:40"]
Minä olen pohtinut ap ihan samaa...usein vetäisen esim jotain väärään kurkkuun kun nieleminenkin tuntuu hankalalta. Näiden lisäksi mulla on tsiljoona muuta taudinkuvaan kuuluvaa oiretta (kuiva iho, hiuksia lähtee, hormonitoiminta sekaisin, en laihdu millään, väsymystä vaikka nukun riittävästi, sellainen vetämätön olo koko ajan, jalat ja kädet ihan kylmät aina, ilmavaivoja, lihaskipua, välillä rytmihäiriöitä, seksuaalinen halukkuus vähentynyt oleellisesti jne) olen kerran käynyt kilpirauhastestissä ja arvot kuulemma olivat haarukassa joten ei ei tehdä mitään.
[/quote]
Mullakin ihan sama tilanne. Lisäksi aiemmin oli liikatoimintaa, joka sitten lääkkeillä rauhoittui/normalisoitui ja enää siis ei ole lääkitystä. Oireet täsmää nyt mullakin vajaatoimintaan ja just tommonen palan tunne kurkussa, ei koko ajan mutta myös muulloin kuin syödessä. Lääkäri ei anna lähetettä labraan, kun ne arvot oli viimeksi (n. 2v sitten) siinä normaalin sisällä. Olo vaan ei ole normaali, silloinkin kun tuota liikatoimintaa ei vielä (vahingossa) ollut löytynyt, oli olo huomattavasti parempi.
[/quote]
En ole ap, mutta jos sulla kerran on välillä liikatoimintaakin, niin esim. nuo rytmihäiröthän on liikatoiminnan ominaispiirteitä, ja ilmavaivat voi johtua vaikka ruoasta mitä syöt.
Mulla on tuollaista, ollut sekä ennen että jälkeen kilpirauhasen poiston. Lääkärit ei osaa sanoa mistä johtuu. Huomaatko muuten eroa nielemisessä pään asentoon liittyen? Minä en pysty nielemään lähes ollenkaan jos pää on hiemankin yläviistoon.

[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:50"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:47"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:45"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:40"]
Minä olen pohtinut ap ihan samaa...usein vetäisen esim jotain väärään kurkkuun kun nieleminenkin tuntuu hankalalta. Näiden lisäksi mulla on tsiljoona muuta taudinkuvaan kuuluvaa oiretta (kuiva iho, hiuksia lähtee, hormonitoiminta sekaisin, en laihdu millään, väsymystä vaikka nukun riittävästi, sellainen vetämätön olo koko ajan, jalat ja kädet ihan kylmät aina, ilmavaivoja, lihaskipua, välillä rytmihäiriöitä, seksuaalinen halukkuus vähentynyt oleellisesti jne) olen kerran käynyt kilpirauhastestissä ja arvot kuulemma olivat haarukassa joten ei ei tehdä mitään.
[/quote]
Koeta pyytää koelääkitystä. Ilmavaivat, lihaskivut, seksuaalinen haluttomuus tai rytmihäiriöt ei tosin mielestäni kuulu taudinkuvaan. Ei ole ainakaan itselläni olleet.
ap
[/quote]
Kyllä ne kuuluvat. kts google
[/quote]
En jaksa katsoa. Minulla ei ole olleet, tai ei ole, mutta jokaisella varmaan vähän eri oireet. Ok? :)
ap
[/quote]
Kilpirauhasoireita on noin sata joten kaikille ei tietenkään tule kaikkea mutta esim vatsaongelmat ja hormoniongelmat ovat hyvin yleisiä vaivoja kuten myös ne sydämen rytmihäiriöt
[/quote]
Ikinä en ole kuullut noista vatsaongelmista ja rytmihäiriöt on enemmän LIIKAtoimnnan piirteitä. Kts ite Google.
nro 17
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:51"]
Mulla on tuollaista, ollut sekä ennen että jälkeen kilpirauhasen poiston. Lääkärit ei osaa sanoa mistä johtuu. Huomaatko muuten eroa nielemisessä pään asentoon liittyen? Minä en pysty nielemään lähes ollenkaan jos pää on hiemankin yläviistoon.
[/quote]
En ole ajatellut asiaa. Täytyy kokeilla.
ap
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:55"]
[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 11:51"]
Mulla on tuollaista, ollut sekä ennen että jälkeen kilpirauhasen poiston. Lääkärit ei osaa sanoa mistä johtuu. Huomaatko muuten eroa nielemisessä pään asentoon liittyen? Minä en pysty nielemään lähes ollenkaan jos pää on hiemankin yläviistoon.
[/quote]
En ole ajatellut asiaa. Täytyy kokeilla.
ap
[/quote]
Jep, selvä ero. Mutta nuo tukehtumiskokemukset on tulleet kyllä naama aika suoraan eteenpäin. En tiedä onko tämä nyt aivan turha asia, mutta kun se kilpirauhanen on vain kerran tunnusteltu käsillä. Siitäkin on melkein vuosi aikaa.
ap
Neuvoisin, että menet lääkäriin. Terveys aina ennenkaikkea.
Struuma? Kannattaa kysyä ainakin. Ei tuo mielestäni ole normaalia.