Tytärtäni ei koskaan pyydetä minnekään

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samanlainen tilanne, ja alkaa tulla väkisin mieleen että tytössäkin on jotain vikaa tämän asian suhteen. Kaikki kaverisuhteet tuntuvat päättyvän tai ovat sellaisia on/off, että viikko-pari ollaan kavereita ja sitten kavereista ei kuulu mitään moneen kuukauteen. Lapsessa on roikkujan vikaa, ja se saattaa pelottaa toisia lapsia. Kaikki saattaa olla heti liian intensiivistä toisille, kun toinen roikkuu kiinni niin kuin henkensä hädässä. Vähän pelottaa, että tuollainen jää päälle eikä lapsi opi olemaan toisten lasten kanssa. Se saattaa heijastua pitkällekin tulevaisuuteen, jos ei opi vaadittavia sosiaalisia taitoja ja olemista oman ikäistensä kanssa. 

Aikuisten antama esimerkki ihmissuhteissa on aika tärkeä. Eli kun itse pyydät ystäviäsi kylään, et ole pääosassa vaan ystäväsi ovat. Teet asioita, jotta kotiisi kutsumasi ihmiset viihtyisivät. Samalla tavalla lapsen kavereita kotiin kutsuessaan tärkein tehtävä on saada kaverinsa viihtymään. Ei niin, että omassa kodissaan lapsi määrää, mitä leikitään tai millä leikitään. Lapsi oppii vanhemmiltaan vieraanvaraisuutta ja muiden ihmisten huomioimista. 

Taaperoiden sosiaaliset taidot ovat vielä kehittymättömät ja he yleensä pitävät toista lasta vain heitä itseään varten olemassa olevana. Ihan kuin mitä tahansa lelua lastenhuoneessa. Olen itsekin aikoinaan joutunut opastamaan omia lapsiani, miten heidän kuuluu kohdella kavereitaan, jotka he ovat kutsuneet meille leikkimään. Oma lapseni ei silloin voi olla kuvitella olevansa prinssi tai prinsessa, jota toisen lapsen pitäisi miellyttää vaan tilanne on juuri toisinpäin. Kaverit tulevat kyllä uudelleenkin, jos kokevat, että toisen luona on mukavaa, viihtyisää ja että heidän seuraansa arvostetaan. Aivan kuten meillä aikuisillakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samanlainen tilanne, ja alkaa tulla väkisin mieleen että tytössäkin on jotain vikaa tämän asian suhteen. Kaikki kaverisuhteet tuntuvat päättyvän tai ovat sellaisia on/off, että viikko-pari ollaan kavereita ja sitten kavereista ei kuulu mitään moneen kuukauteen. Lapsessa on roikkujan vikaa, ja se saattaa pelottaa toisia lapsia. Kaikki saattaa olla heti liian intensiivistä toisille, kun toinen roikkuu kiinni niin kuin henkensä hädässä. Vähän pelottaa, että tuollainen jää päälle eikä lapsi opi olemaan toisten lasten kanssa. Se saattaa heijastua pitkällekin tulevaisuuteen, jos ei opi vaadittavia sosiaalisia taitoja ja olemista oman ikäistensä kanssa. 

Ei lapsi opi, jos et opeta.

Saattaa hän joskus aivan liian myöhään itse ymmärtää, monien surujen kautta.

Olet ilmeisesti aika hyvin itse vanhempana ymmärtänyt asian. Olet huolissasi ja tiedät mihin asiaan lapsesi tarvitsee apua.

Tee jotain siis, keskustele lapsesi kanssa. Mieti ensin miten teet sen loukkaamatta. Olet ajatellut asiaa jo niin selkeästi, että varmasti osaat ajatella miten aloitat asian hoitamisen. Voitte harjoitella lapsen eteen tulevia tilanteita kotona rauhassa. Voit kysellä edistymistä viikkojen ja kuukausien kuluttua. Lapsesi oppii itsevarmuutta ja hänen itsetuntonsa paranee.

Muistakaa ottaa itsenne ja muiden, – kaikkien tunteet ja oma kunnioitettava tila huomioon.

Lapset tarvitsevat vanhempiensa tukea ja neuvoja! Lapset tarvitsevat suoraa ohjausta. Vanhempien on opetettava ja ohjattava lapsiaan.

Älä jätä lasta yksin "kasvamaan"!

On tuosta liiasta innostuksesta sanottu moneen kertaan ja kannustettu ottamaan kavereihin yhteyttä ja pyytämään kaveria. Mutta ei minusta aikuiset voi olla enää yli 10-vuotiaalle sellaisia, jotka niitä kavereita hankkii.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni saman ikäinen lapsi on syntynyt kultalusikka perseessä ja kaikessa on aina kyse hänestä ja vain hänestä ja se oma kehu haisee kun biojätepussi ja tämä on nyt alkanut näkymään niissä ystävyyssuhteissa.

No, onneksi lapsella on ihana ja hänestä kauniisti puhuva äitipuoli!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni saman ikäinen lapsi on syntynyt kultalusikka perseessä ja kaikessa on aina kyse hänestä ja vain hänestä ja se oma kehu haisee kun biojätepussi ja tämä on nyt alkanut näkymään niissä ystävyyssuhteissa.

Vähän samaa huomaan kyllä oman puolisoni lapsessa, että ehkä vähän liikaa huomiota on totuttu saamaan ja leikkiminenkin on sellaista toisten määräilyä, että mitä sen toisen pitää tehdä ja mitä sanoa. Ehkä sen takia niitä kavereita ei olekaan...

Puolison lapsi ehkä hakee paikkaansa uudessa perhetilanteessa, joka saattaa herättää kateutta, mustasukkaisuutta ja epävarmuutta siitä, miten olla ja käyttäytyä. Eikä lapsi ole yksin näiden tunteiden kokija. Samat tunteet voivat velloa uuden äiti tai isäpuolen mielessä ja vaikka aikuinen onkin, niin ei aina itsessään niitä tunnista tai tunnusta.

Timjami kirjoitti:

Puolison lapsi ehkä hakee paikkaansa uudessa perhetilanteessa, joka saattaa herättää kateutta, mustasukkaisuutta ja epävarmuutta siitä, miten olla ja käyttäytyä. Eikä lapsi ole yksin näiden tunteiden kokija. Samat tunteet voivat velloa uuden äiti tai isäpuolen mielessä ja vaikka aikuinen onkin, niin ei aina itsessään niitä tunnista tai tunnusta.

Niin, tottahan tuokin. Suurin ongelma taisi olla kuitenkin se paska biologinen isä, joka hylkäsi lapsensa. Yritän olla vastuullinen miehen malli, mutta en minäkään ihmeisiin pysty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samanlainen tilanne, ja alkaa tulla väkisin mieleen että tytössäkin on jotain vikaa tämän asian suhteen. Kaikki kaverisuhteet tuntuvat päättyvän tai ovat sellaisia on/off, että viikko-pari ollaan kavereita ja sitten kavereista ei kuulu mitään moneen kuukauteen. Lapsessa on roikkujan vikaa, ja se saattaa pelottaa toisia lapsia. Kaikki saattaa olla heti liian intensiivistä toisille, kun toinen roikkuu kiinni niin kuin henkensä hädässä. Vähän pelottaa, että tuollainen jää päälle eikä lapsi opi olemaan toisten lasten kanssa. Se saattaa heijastua pitkällekin tulevaisuuteen, jos ei opi vaadittavia sosiaalisia taitoja ja olemista oman ikäistensä kanssa. 

Ei lapsi opi, jos et opeta.

Saattaa hän joskus aivan liian myöhään itse ymmärtää, monien surujen kautta.

Olet ilmeisesti aika hyvin itse vanhempana ymmärtänyt asian. Olet huolissasi ja tiedät mihin asiaan lapsesi tarvitsee apua.

Tee jotain siis, keskustele lapsesi kanssa. Mieti ensin miten teet sen loukkaamatta. Olet ajatellut asiaa jo niin selkeästi, että varmasti osaat ajatella miten aloitat asian hoitamisen. Voitte harjoitella lapsen eteen tulevia tilanteita kotona rauhassa. Voit kysellä edistymistä viikkojen ja kuukausien kuluttua. Lapsesi oppii itsevarmuutta ja hänen itsetuntonsa paranee.

Muistakaa ottaa itsenne ja muiden, – kaikkien tunteet ja oma kunnioitettava tila huomioon.

Lapset tarvitsevat vanhempiensa tukea ja neuvoja! Lapset tarvitsevat suoraa ohjausta. Vanhempien on opetettava ja ohjattava lapsiaan.

Älä jätä lasta yksin "kasvamaan"!

On tuosta liiasta innostuksesta sanottu moneen kertaan ja kannustettu ottamaan kavereihin yhteyttä ja pyytämään kaveria. Mutta ei minusta aikuiset voi olla enää yli 10-vuotiaalle sellaisia, jotka niitä kavereita hankkii.

Kyllä vielä 10 vuotiasta vanhemmat voi ohjailla , kannustaa ja rohkaista. Voi myös verkostoitua muiden vanhempien kanssa ja tällä tavoin helpottaa sitä kavereiden löytämistä. Ei lasta saa jättää yksin selviytymään varsinkin jos hänellä on muutenkin vaikeuksia vuorovaikutustaidoissa.

Lapset nyt aikuisia jo, mutta tässä muistelen , etten vaivannut päätäni ollenkaan lasten .kavereilla aikoinaan. Sosiaalisia ja parisuhteissa nykyään ovat. Nykyvanhemmatko tästäkin joutuvat huolehtimaan - lasten kaverisuhteista?

Minulla kanssa 12v tyttö, kuudesluokkalainen ja kyllä on kaverisuhteet olleet varsinaista sambaa jo pari vuotta. Toiset ovat lapsellisempia ja toiset teinimäisempiä mikä pistää porukat uusiksi. Hirveä suru tytöllä kun putoaa varakaveriksi. Odotan jo alakoulun loppua kun luokan tytöillä niin vaikeat kuviot.

Onhan siinä vähän hyväksikäytetty olo jos aina vaan tullaan mukaan jos hauskoja menoja tarjolla.En näkisi noita vastavuoroisuuskuvioita menojen suhteen niin keskeisinä nyt kun arki on alkanut taas.Tärkeintä olisi että löytyisi joku luotettava ystävyys. Aika haastavaa tuon ikäisillä ilmeisesti. Muistan omasta lapsuudestanikin ne kolmiodraamat sun muut tyttöjen kesken.

Takanapäin puhuminen ja kiusaaminen jatkuu joillakin naisilla aikuisiälläkin. Varsinkin jos naisia on kolme.