1 v 2 kk tapaamissoppari
Onko kohtuuton pyyntö tapaamissopimukseksi joka tiistaina ilta ja joka toinen viikonloppu lauantaista päiväunista sunnuntaihin kuuteen?
Tähän asti olen tavannut lasta säännöllisesti ja nukuttanut ja hoitanut lasta paljon. Meillä on lapsen kanssa läheiset välit. Lapsi ei vierasta muutenkaan, vaan on reipas, joten valmiuksia on.
neuvolan ja lastenvalvojan mukaan sopimusehdotus on kohtuullinen. Äiti ei suostu tapaamaan lastenvalvojaa tai muutenkaan leskustella asiasta. Hän haluaa pitää tilanteen auki sopia jokaisen tapaamisen omien menojen mukaan.
asumme noin 80 km etäisyydellä toisistamme, joten epämääräinen tapaaminen hankalaa. Lisäksi tapaamisista ja muistakin asioista tulee lapsen läsnäollessa riitaa, mitä en voi hyväksyä. Minusta riitely lasten läsnäollessa ei ole käy.
Vaadinko kohtuuttomia?
Kommentit (3)
Minusta hyvä soppari.
t. 1 v 2 kk lapsen äiti
Miten oikeus määrittelee sopivan tapaamissopimuksen? Väitelläänkö siellä siitä, mitä kumpikin kokee oikeaksi vai kuunnellaan todistajia ja asiantuntijoita, jotka kertovat mielipiteitään lapsen kehityksen tasosta ja vanhemmista?
Vai onko oikeus niinkuin turkkilainen basaari, jossa omassa esityksessä pitää olla tinkivaraa, jotta ei vaikuta jääräpäältä?
On tosiaan hankalaa, kun mistään ei löydy tietoa tehdyistä sopimuksista, ohjeita eri ikäisille sopivasta rytmistä ja yöpoissaoloista tai mistään. Haluaisin ehdottaa oikeasti kohtuullista sopimusta, jonka kanssa vois viedä asian loppuun asti oikeuteen tarpeen vaatiessa. Pitänee luottaa lastenvalvojaan, jonka kanssa ehdotuksen luonnostelimme.
Äiti vaan on tyrmännyt kaikki ehdotukset mahdottomina ja "kukaan lastenpsykologi ei ikinä hyväksyisi tuollaista" ja että "oikeudessa äiti on kuitenkin lapsensa paras asiantuntija" jne.
Vaikea paikka. Ja oikeudenkäyntiin menevät rahatkin mielummin laittaisin vaikka lapselle korkoa kasvamaan kuin lakimiehille.