Sinä 2. avioliitossa oleva nainen, joka jätit 1. miehesi

Huonossa liitossa ei ole kenenkään pakko kitkuttaa, mutta pari asiaa sinulle mietittäväksi:

Oletko oikeasti puhunut ongelmista miehesi kanssa ja koettanut ratkaista ne? Se on aikuinen tapa toimia, toisin kuin karkuun juokseminen. Kaikkia ongelmia ei voi ratkaista, mutta jos ei yritä, niin eivät ne yleensä itsestään ratkea.

Jos kuitenkin päädyt eroon, älä lähde suoraan uuteen suhteeseen. Lähde ilman uutta miestä ja opettele itse elämään itsesi kanssa, ilman suhdetta. Oletko ehkä hakenut onnea uuden suhteen huumasta, kun ongelma ei olekaan huonossa miehessä vaan sinun pääsi sisällä? Olet suhteessa ja selailet treffipalstaa - onko tämä oire siitä että olet etsimässä vain uuden ihastumisen huumaa kun arki tuntuu puisevalta. Se yleensä muuttuu uuden miehen myötä vain väliaikaisesti.

Mikä alkuhuumassa oli mahtavaa? Voisitteko löytää samoja tunteita ja tilanteita uudelleen? Itse elän toisessa liitossani, mutta onnellisena. Rakastun mieheeni aina uudelleen. Tänäänkin ihailin hänen taitojaan ja olemustaan ja sanoin hänelle, että hän on ihana. Hän pitää myös minua hyvänä ja koen, että olemme myös todella hyvät ystävät. Entisen miehen kanssa oli ystävyyttä, muttei näin syvää ja intohimo puuttui. Miten saisitte sen alun mahtavuuden jatkumaan? Rakastumisesta ja hullaantumisesta pitäisi jatkaa rakastamiseen. Ei rakastava ihminen vilkaisekaan treffipalstoja. Eroottisia kuvia vaikka mielin määrin, muttei uutta suhdetta. Toiv keksit jotain mukavaa miehessäsi, jotain, mikä saa sinut kiinnostumaan hänestä ja löydät uutta kipinää. Uuden suhteen haikailu on hullua, jis mikään ei ole pahasti vialla. On se miehesi ihana, katsopas kunnolla, ja näytä sinäkin hänelle joitakin mukavia puolia itsestäsi.

Siitä sitten uuteen nousuun. Kosketelkaa toisianne, ihan perusjuttuja. Ei se arki ole jatkuvaa hullaantumista ja rakkauden värinöissä elämistä. Sitä parisuhdetta pitää hoitaa, ei se muuten hoidu.

Otat eron, etsit uuden sielunkumppanin ja alkuhuuman jonka kanssa pykäät taas pari lasta, suhde arkipäiväistyy, otat eron, etsit uuden sielunkumppanin jonka kanssa pykäät pari lasta lisää, suhde arkipäiväistyy, otat taas eron mutta hei, oletkin jo vanha ja ruma ja kukaan ei enää halua naista jolla on jotain kahdeksan lasta viidestä eri liitosta. Jäät yksin, koska lapsesi vihaavat sinua koska olet rikkonut heiltä perheet omaa itsekkyyttäsi. Kuolet yksin vanhainkodissa, jossa sinua pitää ehkä kädestä maksettu hoitaja. Tätähän sää kysyit?

Tahdot olla kukkotappelun palkinto mutta kukot ei tappele susta?

Jep, liuta kersoja, eri isät... kovaa valuttaa...onnea etsintään...

Opin sen avioliitostani, etten mene herkästi enää naimisiin. Sen verran vaikea avioero.

Sinä tunnut hyvin lapselliselle ihmselle. Onnea elämääsi.

Nyt olis hyvä (ja viimeinen!) hetki mennä yksin terapiaan ja ymmärtämään vähän itseään. Ja sitä kautta pääset taas rakentamaan ja parantamaan nykyistä suhdettasi. Jos et ymmärrä itseäsi ja mistä tunteesi johtuvat, niin et saa ikinä mitään suhdetta toimimaan.

Liitto ei ole huono jos ollaan kuin sisko ja veli tai kuin parhaat kaverit.

En ole tuollaista tehnyt. Ex-mieheni sen sijaan teki. Minulle oli jo silloin itsestäänselvyys, että kun tuolaisesta syystä lähtee toisen matkaan, niin se matka sen toisen kanssa ei kovin kauaa kestä. ( 10 vuottakaan ei ole kauan, kun vertaa sitä elinikäiseen suhteeseen.)

Näin kävikin. 5 vuotta porskutettuaan suhteessa maailman ihanimman naisen kanssa (omat sanansa minulle, kun kertoi eropäätöksestään), niin suhde oli poikki, kun löytyi seuraava maailman ihanin. Tuon kanssa suhde sitten kestikin enää 2 vuotta, kunnes löytyi taas se maailman ihanin. Ja sitten kesti vuoden sen senhetkisen maailman ihanimman kanssa, kun löytyi tämä nykyinen maailman ihanin, josta tiedän muuta kautta, että on kyllä alunperin ollut mukava persoonallisuus, mutta sitä elämää haittaa naiden alkoholin köyttö. Eli ei taida tästäkään suhteesta tulla pitkäiköinen.'

Ap, kenellekään ei ole uutuus se, että et kestä arkipäiväisyyttä, jos kerran jo yhdestä hyvästä suhteesta lähdit toisen miehen perään. Kenellekään ei myöskään ole uutuus se, että et ole valmis käsittelemään omia tunteitasi terapiassa tai menemään parina parisuhdeterapiaan. Kolmaskaan asia tuskin tulee kenellekään uutuutena: et edes uskalla erota huonoksi kokemastasi suhteesta, jos sinulla ei ole uutta miestä, joka sinua palvoo. Joten, selaise rauhassa niitä treffipalstoja ja sieltä löydät sen uuden onnen.

Sinua varmaan kiinnostaa, että olenko katkera. en ole. Vuodet olivat hyvät ex-mieheni kanssa, mutta tämän uuden miehen kanssa, jonka kanssa suhde on jo onneksi hieman arkipäiväistynytkin, ja tarvittaessa osaamme olla myös veljen ja siskon tapaan, niin elämä on parempaa. Kumpikin kestää elämän epätäydellisyyksiä, kumpikin kestää arkipäivää ja nauttii myös siitä arkipäivästä. Kumpikin meistä tietää, että tunteet kuolevat, jos niitä ei itse pidä yllä ja siksipä meillä onkin vielä suhde lähes täydessä kukassa vielä 7 vuoden jälkeenkin.

Minä jätin ensimmäisen mieheni ja nyt olen toista kertaa naimisissa. Ensimmäisestä liitosta ei ollut lapsia, tästä toisesta on. Meillä menee erittäin hyvin (ollan oltu yhdessä 16 vuotta), mutta jos ei menisi, ja olisin jo yrittänyt kaikkeni, ilman muuta eroaisin.  Ei siinä mikään olisi "kehtaamisesta" kiinni.  Ihmisellä on vain yksi elämä, enkä aikoisi sitä viettää löysässä hirressä. Mutta toivottavasti ap saat asiasi tässä nykyisessä liitossa kuntoon, niin ei tarvi sitä eroa miettiä.