Miltä tuntuu ajatus, että jonain päivänä kukaan maapallolla ei tiedä sinun edes olleen olemassa?

Loogiselta ja lohdulliselta.

No eipä se miltään tunnu. Jokainen kuolee joskus. 

Ehkä tässä on joku juju.

Ahdistavaa..

Ahdistaa eniten se, että hautaani en saa pitää omana..

Lohdulliselta. Elämä jatkuu, eivätkä omat murheeni ole loppujen lopuksi kovin suuria. Jos mokaat, pahastikin, ei sitä kukaan 100 vuoden päästä muista. Elä siis niinkuin haluat!

sekin vielä että muistas

😠

Todella lohdulliselta.

Niinhän meille kaikille lopulta kaikille.

Vain valokuvista nähdää, että ai,  tuollainenkin ihminen on joskus elänyt meidän suvussa, mutta tähän ihmiseen ei ole mitään siteitä.

Itse olen katellut vanhoja sukulaisten valokuvia 1900-luvun alusta, ja yrittänyt löytää noiden ihmisten piirteistä jotain, joka muistaittaisi joitan nyt elossa olevia saman suvun jäseniä.

Ja olen muka ollut löytävinänkin jotain.

Ei miltään. Minulla on itsetunto kunnossa.

Kai se niin menee.

Luulen, että aika monesta jää nykymaailmassa joku sähköinen jälki, jonka löytää jos haluaa.

Muusta elämän mitta voiisi olla ihan hyvin 40 ikävuottta onnellista elämää ja senjälkeen kuolla kupsahtaaa.

Hyvältä. Juuri sitä toivon. Paitsi että minut tuhkataan ja tuhka sirotellaan metsään, joten mitään hautapaikkaa tai -kiveä ei tule.

Eipä sitä nytkään kovin moni tiedä.

Tuntuu luonnolliselta. Ja kyllä mä vielä kerkeen tehdä jotain ja jäädä historiankirjoihin. Olisi kiva keksiä jokin hyödyllinen väline tai koskettaa suuria massoja taiteella tms.

Ei miltään. Ihan yhdentekevää minulle

Enpä ole ikinä harhaillut omasta tärkeydestäni niin ei tuo ihmeelliseltä tunnu. 

Näin se menee. 

Erittäin lohdulliselta. Tosin mistä sitä tietää, jos sieluni vaeltaakin ja aiheutan hämminkiä täällä ikuisesti...

Vierailija kirjoitti:

Niinhän meille kaikille lopulta kaikille.

Vain valokuvista nähdää, että ai,  tuollainenkin ihminen on joskus elänyt meidän suvussa, mutta tähän ihmiseen ei ole mitään siteitä.

Itse olen katellut vanhoja sukulaisten valokuvia 1900-luvun alusta, ja yrittänyt löytää noiden ihmisten piirteistä jotain, joka muistaittaisi joitan nyt elossa olevia saman suvun jäseniä.

Ja olen muka ollut löytävinänkin jotain.

Ne 1800 lopun ja 1900 luvun alun kuvat ovat kyllä upeita. Mieluummin haluaisin, että minusta jäisi jälkipolville yksi hieno kuva, jossa minulla on kaunis asu ja kampaus, kuin jotain pilveen tallentuneita kamalia tilannekuvia sata kappaletta...

N27