Miksi ne, jotka eivat itse jaksa kasvattaa lapsiaan pitavat sellaisia lapsia helppoina, joihin se kasvatus on pikkuhiljaa purrut ja kun oma on tietenkin kuriton...

tuollaiseen itsensä ylistämiseen ja itserakkauteen :)

ovat omasta mielestäni " aivan kauheita" - jatkuvasti olen " kasvattamassa" . Mutta ympäristö (naapurit, koulu, tarha, sukulaiset ja kaverit) kehuvat miten kiltit, rauhalliset ja hyvinkasvatetut lapset meillä on.

ä lapseni ovat helpot, kun nämä muutamat eivät ole jaksaneet vääntää lapstensa kanssa. Eli " vika" on näin kasvattamattomien lasten, ei vanhempien. Ehkä tosiaan olen ainoa.

Turha sun on kommentoida, kun omat lapsesi ovat helppoja =)

Voi, kun tietäisivät kuinka " helppoja" tapauksia perheemme lapsista löytyy (tänä aamuna taistelin kaksi tuntia, että murrosikäinen kehitysvammainen tyttäremme suostuisi pukeutumaan ja lähtemään kouluun; uhmaikäistä poikaamme saimme viedä vielä kuukausi sitten pahimmillaan 30 kertaa illassa takaisin sänkyyn, kun hän ei halunnut nukkumaan...esimerkkejä löytyisi paljonkin).



On asioita, joissa olemme jo onnistuneet pääsemään ohi näistä taisteluista ja niissä lapsemme ovatkin helppoja. Tokihan olisi ihanaa, että lapset olisivat sitä luonnostaan, mutta koska he eivät ole, vanhemmilta vaaditaan kärsivällisyyttä opettaa heitä sellaisiksi.



Minua on eniten helpottanut erään psykologin sanat; uhmaikäinen ja murrosikäinen tarvitsee itse luomansa kaaoksen ympärilleen, pystyäkseen kehittymään eteenpäin. Vanhempien tehtävä on vain katsoa, että se kaaos sopii perheen arkeen ja muokata sitä sopivammaksi omalla opastuksellaan.

Jos meillä olisi vaan helppo lapsemme kuvittelisimme juuri noin, mutta koska meillä on myös vaikea lapsi tiedän, että totuus on toinen.

samanlaista hyötyä? Siinä nimittäin on se ero helpon ja vaativan lapsen välillä; ei siinä, miten vanhempi jaksaa kasvattaa.

Vierailija:

että " kyllä sulla on helpot lapset, kun ne tottelee sua" jne. Ja sitten heidän omat lapset ovat kovapäisiä, kun eivät tottele. Itse ainakin aikanaan jouduin todella vääntämään kaksosteni kanssa rajoista ja nyt, kun ovat 5-v (tällä hetkellä) elämä sujuu todella ihanteellisesti.

Sellasia jotka tottelee ja käyttäytyy hyvin ilman että siihen on vaadittu mitään erityistä vääntöä. Ihan vaan neuvomalla ja esimerkillä kasvatettu.



t. kahden sellaisen äiti

ties mitä lapsia, mutta näissä vanhemmissa ei ole mitään vikaa. Näin ainakin monilla tutuilla.

" Lapsissa on eroja..."



Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vaikean lapsen kasvatus saisi jäädä hoitamatta vain siksi, että hän on ns. vaikea lapsi. Näidenkin lasten kohdalla se kiitos seisoo jossain vaiheessa edessä ja silloin heitäkin voi kuvailla jo helpoiksi tapauksiksi. Uusia ongelmia tulee aina eteen, mutta kun tietää selvinneensä jostain aikaisemmasta voi myös olla varma siitä, että uusistakin vaikeuksista selviää.



Minua ärsyttää eniten nämä " ei mun kannata edes yrittää, koska lapsemme on niin vaikea" .



Nro. 3 (?)

Juuri tätä hain otsikossani, sitä, että kasvatusta väheksytään, kun itse ei olla onnistuttu. Ja nimenomaan näiden parin ihmisen kanssa, tottelemattomuus on juuri sitä, ettei koskaan vaadita mitään vaan lasta kyllä kielletään, mutta ei valvota, että kieltoa totellaan.



Voi teitä.

Vaikean lapsen kasvattamiseen menee ainakin meillä 10 x niin paljon energiaa kuin helpon lapsen kasvattamiseen ja on todella masentavaa, kun muut sitten luulevat, ettei ole muka yritetty.

iellettään kyllä, mutta sitten ei valvota, että kielto menee perille. Onhan se rankkaa jankuttaa =).

kukaan ei kai voi sanoa, että te ette yritä???

Vai annatteko vaikean tapauksenne käyttäytyä vieraitten läsnäollessa huonosti puuttumatta siihen? Silloin nämä vieraat varmasti kuvittelevat, ettette yritä kasvattaa lastanne. Tai he siis tietävät sen, nähdessään tämän.

Vierailija:

Vaikean lapsen kasvattamiseen menee ainakin meillä 10 x niin paljon energiaa kuin helpon lapsen kasvattamiseen ja on todella masentavaa, kun muut sitten luulevat, ettei ole muka yritetty.

Ja katsotaan kieroon kun isompaa lasta pitää edelleen johdonmukaisesti komentaa ja istuttaa jäähypenkillä - että onpas kasvatettu huonosti kun vieläkin pitää tuota kasvatusta harrastaa.

että saan päivittelyjä siitä, miten lapsia ei ole kasvatettu. Eivät siis ole mitään kauhulapsia vaan ihan normaalisti uhmailevia reilu yksivuotiaita. Kaikki kiinnostaa ja kaikkea pitäisi tutkia ja kun en näiden kanssa halua itsekseen lähteä esim. kyläilemään vieraaseen paikkaan, ovat kasvatustaitoni kyseenalaiset?:)

Meillä 2 poikaa toinen rauhallinen kuin mikä, kiltti, avulias ja kaikkea " ihanaa" . Toinen ihan yhtä ihana, mutta vilkas, ja levotonkin, aina pikku jekut mielessä. Ja moelemmat kasvatettu täysin samoin, teitysti persoonalliset taipumukset huomioon ottaen.



En kyllä kenenkään lapsia sano helpoiksi, mutta ap oikeasti ei asiat ole aina niin yksoikoisia. Lapsetkin on kaikki omia persooniaan jo pienestä.



t. äiti ja lastenhoitaja

esim. kauppareissut tai kyläreissut on erilaisia tilanteita kuin se perusarki.



Ainakin itse toimin niin, että saatan kieltää lasta heittelemästä kaupassa lasten lelupalloja ympäriinsä ja jätän miehen jatkamaan (=valvomaan että oikeasti ei lapsi levittele tavaroita ympäriinsä) ja sillä välin kun he kuluttavat hetken aikaansa siinä leluosastolla käyn äkkiä kipaisemassa kemikaaliosastolta itselleni ihovoiteita, meikkiä tms. Sillä parempihan se on että lapsi on leluosastolla kuin että tulisi meikkiosastolle jossa on paljon herkemmin rikkoontuvaa tavaraa kuin lasten leikkiin tarkoitetut pallot.



Kotona ollessamme tietysti jään valvomaan että kieltoa noudatetaan, mutta kaupassa haluan saada pikaisesti ostokset tehtyä. Pääasia ettei lapsi riko mitään tavaroita kaupassa.



Noh, tässä tilanteessa varmasti joku omahyväinen äiti jo myhäilee ohi kulkeissaan, että voi voi ei tuo äiti kasvata lapsiaan ollenkaan. Mutta, sen onnen aion tuolle äidille suoda jatkossakin :) TUnteepahan hänkin edes jostain asiasta erinomaisuutta.

Mulla vaan on vilkas lapsi (tottelee kyllä käskyt mutta mennä viipottaa innoissaan ja se on kaiketi huono), suvussa on 4- vuotias poika joka on AINA ollu kiltti; ei oo käyny koskemassa kukkasia, ei oo menny kirjahyllylle.. Nyt on sitten alkanu uhman kun sai pikkuveljen puoli vuotta sitten ja ihmetellään että mikä siihen kilttiin lapseen meni. Karkaa, kiusaa toista ja sanoo vastaan.

Kun ei ole aikasemmin käyttäytynyt noin niin ollaan hukassa ja karjutaan lapselle. Se vauva on perheen nro 1 ja esikoinen kiukutteleva ärsytys.



Ei ajatella että uhmat on ihan normaaleja. Kun normaalius on ollu sitä ettei lapsi uhmaa.



Meillä kun on tää vilkas poika (2- vee) niin ihmettelen kuvioo että lapsi tottelee kun kieltää, mutta sitten toiset lapset ei tottele (vaikkei olisi niin vilkkaita kuin meijän lapsi). Että mistä se tulee?



Oon tullu siihen tulokseen että meijän säännöt ja niiden noudattaminen, kieltäminen, kieltäminen ja tilanteesta pois hakeminen on ne jotka ratkasee.

Ei meillä lapset kinua keksiä jos sen kieltää jossain vaiheessa. Tietää että on turha väittää vastaan.

Heh, huvitti tuo, joka kertoi, että kaupassa on tärkeintä hoitaa ostokset nopeasti, että kotona sitten valvotaan, että kielto menee perille...että tuota, onko se sitten ihme, jos lapsesi häiriköi kaupassa?

Terveisin yhden enkelin (7 vee) ja yhden riiviön (5vee) äiti. Molemmat pojat kasvatettu samoin, luonteet vaan erilaiset.