Miksi lapsella pitää olla sisarus?

Itse olisin jääny aika paljosta paitsi jos mulla ei veljeä olisi. Joten sisarus voi olla hyvä asia.

Teidätkös, jollei pienenä kaipaa niin isompana kyllä. On ihana aikuisena muistella lapsuuden perhettä sisarusten kanssa, joku toinen muistaa ja tietää asiat. On kiva jakaa vanhempiensa vanhenemiseen liittyviä asioita; käy sä hyomenna sairaalassa niin mä tuun ylihuomenna. On ihana kun lapsilla on serkkuja mökeillä ja juhlissa. Minulla on 10 vuotta ikäeroa veljiini. Koska tahansa voin taskut tyhjänä mennä heidän ovilleen, tiedän, että minulle on tilaa aina.

Taidat olla ainokainen? Tai ehkä lapseton? Ja vastaus on: ei pidäkään, mutta toiset tykkää ja toiset ei. Se on elämää.

No en mä lapsena niin kaivannutkaan. Aikuisena kaipaan. Varsinkin kun omat vanhemmat vanhenee, olisi miellyttävää että olisi muutakin lähisukua, ja joku jonka kanssa päättää, laitetaanko porukat vanhainkotiin vai ei. Ja sen sellaista.

Olis myös mukavaa, että mun lapsilla olisi serkkuja, setiä tai tätejä. (Miehenikin on ainoa lapsi)

Sisarus/sisarukset on vierellä suuremman osan elämästä kuin kukaan muu ihminen. Ajattelepa sitä. Kun pikkuveli/sisko kasvaa sen verran että leikki rupeaa sujumaan, sisko tai veli on siinä, aina valmiina, ja mahtavat valtavat leikit syntyvät. Sen sijaan, että sinä vanhempana joudut leikkimään, voit kuunnella ja katsella ihmeellistä leikin maailmaa, jonka sisarukset luovat. Käyhän se tietty kavereidenkin kanssa, he vaan eivät ole aina paikalla.

Ystäväni on ainoa lapsi ja kun hänen äitinsä kuoli, lupasin itselleni, että jos hankin lapsia, niitä on sitten tultava vähintään kaksi. Oli kamalaa seurata vierestä, kuinka raskasta ystävälläni oli. Isästään ei ollut paljoa apua eikä lohduttajaa, kaverini hoiti yksin kaikki hautajaisjärjestelyistä asunnon myynteihin ja velkohen maksuun ym. Kauhea stressi joka kesti ainakin vuoden. Voi kuinka siinä tilanteessa sisaruksista olisi ollut tukea ja apua!

Yksi esimerkki vain :)

[quote author="Vierailija" time="04.09.2014 klo 00:08"]Taidat olla ainokainen? Tai ehkä lapseton? Ja vastaus on: ei pidäkään, mutta toiset tykkää ja toiset ei. Se on elämää.
[/quote]
Väärin ja väärin. Mulla kolme sisarusta ja itselläni yksi lapsi, jolle en sisarusta aio tehdä. Ap

Itse envoi saada enää lapsia, eli en todellakaan ole toitottanut sisaruksesta lapselle. Kyllä hän kyselee siitä ihan itse. Näköjään kaipaa sisarusta pienenäkin. Se ei silti tarkoita, että elämä olisi jotenkin huonompaa näin.

Minulla on 4 sisarusta eikä kukaan meistä pidä yhteyttä toisiinsa. Hymyillään ja jutellaan (vaivautuneesti) jos tavataan, mutta siinä se. Että eipä se sisarus heti elämänkestävää ystävyyssuhteita takaa.

Meillä on yksi lapsi, emmekä vielä tiedä haluammeko toista.

Ainokaisena olen aina kaivannut kovasti sisaruksia, nyt ehkä aikuisena vielä enemmän ja samoista syistä kuin nuo edellisetkin kirjoittajat. Nyt on ihanaa seurata omia 4- ja 7-v. tyttöjä, välillä ihan silmät kostuu kun huomaa kuinka rakkaita ja tärkeitä ovat toisilleen. En silti arvostele kenenkään lapsilukua, jokainen tehköön omat ratkaisunsa. Ja kaikillahan ei ole itse mahdollisuutta vaikuttaa noihin asioihin...

Ikävä kyllä aina sisaruksista ei tule läheisiä, ja sisarusten kanssa voi joutua myös repiviin riitoihin. Siinä kyllä vanhempien kasvatustyylillä on varmasti väliä, osa vanhemmista kasvattavat toiminnallaan ja asenteillaan kaunaa ja kateutta lasten välille. 

Joskus junnuna minulla oli mielikuvitussisko :D Sen enempää en koskaa sisaruksia ole kaivannut. Minulla on kourallinen ihania ystäviä, joilla osalla todella kivuliaat sisarussuhteet. Ehkä siinäkin on syysnsä siihen, miksi viihdyn ainokaisena.

Nyt odotamme miehen kanssa esikoista ja minulle varmaan riittäisi tämä yksi, mutta koska mieheni on tasavertainen kumppanini tässä, niin hänelläkin on sanavaltaa asiassa..

Tutkimusten mukaan ainoat lapset ovat sosiaalisilta taidoiltaan kehittyneempiä ja jakavat herkemmin omastaan tutkimuksissa, jotka ovat tehty alle kouluikäisille lapsille. Eli ainakin on pelkkä myytti, että ainokaisilla olisi vaikeuksia sosialisaatiossa ja he olisivat itsekkäitä. Niinkin voi toki olla, jos lasta ei kasvateta vaan lellitään väärissä asioissa, sitä voi toki tapahtua vaikka lapsia olisi perheessä tusina. 

Hyvät sisarussuhteet ovat rikkaus ja ihana asia. Sisarussuhteet voivat olla myös elämän kipeimpiä asioita silloin, kun lasten välille on kasvatettu kaunaa, kun joku heistä on siekailematon omaneduntavoittelija muiden kustannuksella. 

Minulla on 4 sisarusta. Yksi siskoni kuoli nuorena vakavaan sairauteen. Vanhempani olivat niin keskenään siinä surussa että me sisarukset tuimme toinen toisiamme. 

Nykyisin on lapsia ja serkuksien näkeminen on aina kivaa. Jos minulle/miehelleni kävisi jotain tiedän että sisarukseni hoitaisivat lapsiamme. Kun vanhemmat tuosta vanhentuvat meitä on monta hoitamassa ja auttamassa.

Sisaruksille riittää yksi katse ja he tietävät jos on huolia. Siinä ei kierrellä eikä kaarrella vaan otetaan suoraan asia puheeksi. Sisarukseni ovat minulle lojaaleja samoin minä heille.  

Itselläni on kaksi sisarusta, toinen kaksoissisar. Molemmat edelleen todella tärkeitä ja kaksoissisarestani oli suunnattomasti apua ja tukea kun olimme lapsia. Toki iän myötä kasvettiin itsenäisiksi persooniksi. "Yksösenä" olisin varmaan jo lapsena ollut hieman itsenäisempi, vaikka oli meillä omat kaverit ala-asteellakin jo eli ei oltu aivan kiinni toisissamme. Mutta sanoisin että omalla kohdallani sisaret ovat rikastuttaneet elämää valtavasti. Myös miehelleni sisaet ovat tärkeitä. Me teimmekin omat lapsemme pienellä ikäerolla. En tuomitse muita, yhdessä lapsessa on puolensa ja sisarusten lämmintä keskinäistä suhdetta ei voi taata. Jokainen varmasti toimii omien kokemuksien pohjalta kuten parhaaksi näkee, ja hyvä niin.

Ap:llä taitaa itsellä olla ainakin yksi sisarus...