Mitä ajatuksia vanhemmasta, joka laiminlyö lapsen elatukseen osallistumisen 13 vuotta?

Viranomaisille vanhempi on lapsen syntymästä saakka esiintynyt huolehtivana, rakastavana ja nimenomaan toista vanhempaa kaikessa johdonmukaisesti kyseenalaistavana. Esimerkiksi lastensuojelu on pullollaan hänen tekemiään perusteettomia ilmoituksia ei niinkään lapsesta, vaan lapsen toisesta vanhemmasta ja lähinnä tämän mielenterveydestä. Lastensuojelu on aina kiitellyt vanhempaa, joka aktiivisesti ilmaisee huolensa ja selvitystöillään ahdistanut toista vanhempaa. Koskaan kukaan ei ole tarkastellut vanhemman väitteiden todenmukaisuutta tai sanojen ja toimien yhdenmukaisuutta.

Mitä mielestänne kertoo aikuisesta ihmisestä se, ettei hän koskaan ole oma-aloitteisesti osallistunut lapsensa elatukseen, mutta viiveellä lähivanhempi on saanut elatustuen Kelasta? Vai kertooko mitään? Entä jos tämä sama vanhempi on kaikki vuodet tavannut lasta itse määrääminään ajankohtina lähivanhemman joustaessa työkiireisiinsä vedoten? Lapsi on toivonut rutiineita tai ettei tarvitsisi mennä ollenkaan, mutta etävanhempi on määrännyt ehdot. Aina.

Koskaan ei saa lähivanhempana ottaa esiin taloudellisia asioita, koska heti syytetään hyväksikäytöstä, negatiivisesta suhtautumisesta toiseen vanhempaan ja vieraannuttamisesta. On kuitenkin ollut hirveän raskas taival olla kaikesta vastuussa yksin ja samaan aikaan viranomaisten tarkkailun alla kun etävanhempi on ottanut elämäntehtäväkseen elämämme hankaloittamisen.