Sinä joka olet eronnut päihderiippuvaisesta

Ulos ja äkkiä

Loputon valehteleminen.

Valehtelu, raivokohtaukset, huuto ja yleinen mölinä kännissä, mahdottomuus elää ikinä normaalia arkea, pettäminen, känniläisen itsesääli jne jne

Viimeinen pisara oli se kun pahoinpiteli koska en huorannut joillekin jotta saisi rahaa aineisiin. Emme nähneet sen jälkeen vaan muutin toiseen kaupunkiin. Vuotta myöhemmin oli tapettu ilmeisesti velkojen takia.

Up

Valehtelu, pettäminen, kiristäminen, tappouhkaukset ja muu henkinen väkivalta. Myös mustamaalasi minua selkäni takana kavereille, viranomaisille ja kaikille jotka oli tarpeeksi tyhmiä uskomaan tai kuuntelemaan sen puheita. En tietenkään ikinä palaisi tuollaiseen kurjuuteen. Samaa on jatkaneet seuraavienkin kanssa.

Päihdeongelmaiset usein kuvittelevat olevansa hyvääkin seuraa, vaikka asia on juuri päinvastoin🙄 kyllä mullekin valehdeltiin ja petettiin lupauksia, arvaamatonta käytöstä jne. Mutta se viimeinen pisara oli kun tajusin, etten oikeasti pätkääkään viihdy kys ihmisen kanssa. Pelkkää tylsyyttä, tyhjyydentunnetta ja ahdistusta oli se elämä selvänä, hyh.

Mies ei ihan suoraan ollut ilkeä minua kohtaan. Hän vain viihtyi parhaiten baarissa, viinin kanssa ja kännissä. Alkoholin aihettamista terveysvaivoista huolimatta. Mökillä ollessamme laski tunteja milloin kehtaa ilmoittaa lähtevänsä baariin, toki oli kännissä sielläkin. Viimeinen pisara oli, kun olin sairaalareissulla ja olisin tarvinnut tukea. Sen sijaan hän oli tukevasti kännissä bilettämässä ja minua odotti känniääliön sotkut kotona. Silloin minulla napsahti lopullisesti eikä tunteet ole palanneet. Ei ole hakenut apua, eikä halua muuttua.

Vierailija kirjoitti:

Valehtelu, pettäminen, kiristäminen, tappouhkaukset ja muu henkinen väkivalta. Myös mustamaalasi minua selkäni takana kavereille, viranomaisille ja kaikille jotka oli tarpeeksi tyhmiä uskomaan tai kuuntelemaan sen puheita. En tietenkään ikinä palaisi tuollaiseen kurjuuteen. Samaa on jatkaneet seuraavienkin kanssa.

Tuo onnistuu selvältäkin. Paitsi, että hänen uusi puolisonsa pahoinpitelee häntä.

Taas kerran sanoi, että lähtee "yhdelle" ja tuli kotiin kännissä aamuseitsemältä, kun olin lasten kanssa aamutoimissa. Oltuaan yötä ties missä. Sammui sitten siitä sohvalle. Eiköhän se ollut se ihan viimeinen pisara, kun katsoin kuinka lapset katsoi häntä hiljaisina.

Suurieleisesti raitistui heti kun jäi yksin asuntoon. No kestihän sitä täällä kertaa ihan vuoden.

Sattumoisin ei olla palattu yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valehtelu, pettäminen, kiristäminen, tappouhkaukset ja muu henkinen väkivalta. Myös mustamaalasi minua selkäni takana kavereille, viranomaisille ja kaikille jotka oli tarpeeksi tyhmiä uskomaan tai kuuntelemaan sen puheita. En tietenkään ikinä palaisi tuollaiseen kurjuuteen. Samaa on jatkaneet seuraavienkin kanssa.

Tuo onnistuu selvältäkin. Paitsi, että hänen uusi puolisonsa pahoinpitelee häntä.

Selvänä kieroillaan ja petetään enemmän kuin humalassa.

Psykologinen riippuvuus alkoholista, sai sairauden joka paheni alkoholista ja joi silti kaksin käsin. Nuori ihminen.

Oisin voinut hyväksyä pelkän sairauden mutten sen pahentamista itse. Olisin joutunut omaishoitajaksi jossain vaiheessa.

Ei palattu yhteen, on kai päässyt eroon alkoholista myöhemmin tai tällainen kuva minulla on.

Sai jonkun juoppuhulluuskohtauksen. Näki harhoja, huusi ja oli uhkaava. Se oli itsessään jo tarpeeksi pelottavaa, mutta kaiken lisäksi virtsasta yhtäkkiä yllättäen keskelle olohuonetta. Oli aika selvä juttu, että tämä touhu oli nyt nähty ja koettu. Ei enää rakkaus riittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Sai jonkun juoppuhulluuskohtauksen. Näki harhoja, huusi ja oli uhkaava. Se oli itsessään jo tarpeeksi pelottavaa, mutta kaiken lisäksi virtsasta yhtäkkiä yllättäen keskelle olohuonetta. Oli aika selvä juttu, että tämä touhu oli nyt nähty ja koettu. Ei enää rakkaus riittänyt.

Niin, lisään vielä, että haki kyllä apua juomiseensa. Koko ajan oli jotain vireillä, katkoa ja kontaktia. Sillä aika pitkää katsoinkin touhua, mutta lopulta vain mitta tuli täyteen.

Eromme jälkeen tilanne paheni huomattavasti, mutta nyt hän on käsittääkseni ollut useita vuosia raittiina. Se taisikin olla itselleni viimeinen pisara, kun olin vuosia toivonut ja uskonut raitistumiseensa, mutta eräänä päivänä vain ymmärsin, etten voi ihmiseen ikinä luottaa. Nytkin jos olisimme parisuhteessa kaikkien vuosien jälkeen, nousisi epäilys, pelko ja huoli heti kun hän olisi 10min myöhässä sovitusta.

Miten sellaisessa suhteessa voisi mitään tulevaisuutta tai nykyisyyttä rakentaa? Ei mitenkään. Tein oikean ratkaisun.

Ap:lle luettavaa: https://www.vauva.fi/keskustelu/3876335/laheisriippuvuudesta-eroon

Mulla on paha olla mikä ajaa minut käyttämään päihteitä. Myönnän virheeni ja yrittänyt kovasti olla hyvä ihminen mutta kaikki on mun vika ja rakastani ihmiselle ei riitä mitä teen hänen hyväksi. Ei anna anteeksi vaikka miten yritän. Ilkeä kuin mikä ja syyttää. Nyt lähden jonnekin jos vaikka onnen löydän.

Vierailija kirjoitti:

Päihdeongelmaiset usein kuvittelevat olevansa hyvääkin seuraa, vaikka asia on juuri päinvastoin🙄 kyllä mullekin valehdeltiin ja petettiin lupauksia, arvaamatonta käytöstä jne. Mutta se viimeinen pisara oli kun tajusin, etten oikeasti pätkääkään viihdy kys ihmisen kanssa. Pelkkää tylsyyttä, tyhjyydentunnetta ja ahdistusta oli se elämä selvänä, hyh.

Löysitkö uuden, kieroilemattoman, selvän ja mielenkiintoisen ihmisen tilalle.

Viimeinen pisara oli se, kun ex hävisi jälleen ryyppyreissulleen, minä jäin vauvan kanssa kotiin ja meillä oli kotona juuri sattunut putkirikko (kerrostalossa) eikä voitu oikein käyttää vettä. Siinä sitten säädin peseytymisen ja ruoanlaiton ja pyykkien kanssa, kun toinen on ties missä katuojassa.

Irtisanoin asunnon ja etsin minulle ja lapselle uuden kodin. Eksän löysin vanhempiensa luota, mistä hain hänen avaimensa.

Totta puhuen en kovin hyvin muista aikajanaa ja tapahtumia. Mutta sen muistan hyvin, kun hain ne avaimet eksältä. Siellä hän oli isänsä kanssa aivan taju kankaalla, anoppi luimuili nurkissa peloissaan. Appiukko yritti jotain sössöttää poikansa puolesta, minä olin samaan aikaan raivona ja surullinen.

Yritettiin muutaman kuukauden päästä pari kertaa palata yhteen, sitä auvoa kesti ehkä pari päivää kerrallaan. Ex ei ole hakenut apua eikä myöntänyt ongelmaansa tähän päivään mennessä. Lapsen olen kasvattanut yksin - onneksi.

Muistan edelleen sen tunteen, kun muutimme sieltä putkirikkokämpästä omaan kotiin, joka oli vain minun ja lapsen. Se vapaus ja turvallisuus, kun siellä ei tapahtuisi mitään minun tietämättäni. Kukaan ei piilottaisi pulloja, valehtelisi, häviäisi yhtäkkiä.

Erään juomareissun jälkeen mies aamupalapöydässä vaan totesi, että voitaisiin lähteä jonnekin kesälomareissulle kesällä.

Siinä hän sinisin silmin kuvittelin, että unohdan taas hänen paskamaiset temppunsa ja jatkan elämää " normaaliin" tapaan mitätöiden oman epätoivoni ja tuskani.

Sanoinpa siinä, että mitään matkaa ei tule, enää ikinä.

jos olisimme parisuhteessa kaikkien vuosien jälkeen, nousisi epäilys, pelko ja huoli heti kun hän olisi 10min myöhässä sovitusta.

Miten sellaisessa suhteessa voisi mitään tulevaisuutta tai nykyisyyttä rakentaa? Ei mitenkään. Tein oikean ratkaisun.

Hyvin sanottu. Oli piinaavaa kytätä kelloa, laskea kuinka kauan aikaa menee mihinkin matkaan ja hermostua, jos aika ylittyy. Minulta tuollainen tuhosi luottamuksen kaikkiin ihmisiin. En pystynyt enää uskomaan, että kukaan tulisi tapaamisiin sovitusti, odotin aina viime hetken perumista. En luottanut edes omiin vanhempiini, jotka ovat aina pitäneet sanansa.

Eksän kanssa mihinkään ei voinut luottaa. Suunnitelmat saattoivat mennä hetkessä uusiksi ja piti olla valmiina keksimään selityksiä. Ei voinut luottaa, että jos mennään vaikkapa viikonloppuna sukulaisiin, että sinne myös oikeasti mentäisiin.

Onneksi pääsin tuosta epäluulosta ajan mittaan yli.

Edellinen