Sinä joka olet eronnut päihderiippuvaisesta

Jättivelka ja huumeet. Luulin että kyse on vähän käsistä lähtevästä alkoholin käytöstä, mutta olikin sitten vähän enemmän kehittynyt ongelma. Olimme yhdessä 15 vuotta ennen kuin ongelmat alkoi.

Päihteet meni kaiken edelle, rahaa ei jäänyt mihinkään, parisuhde oli pelkkää riitelyä, valehtelua, lupausten rikkomista, väkivaltaa, pettämistä... Ei todellakaan palattu yhteen, en ole vuosiin edes kysynyt mitä hänelle kuuluu, elossa ilmeisesti on yhä...

Rahankäyttö ja yleinen riitely aiheutti enimmäkseen eron. Seuraavan kumppanin kriteereinä oli sitten liikaakin se raittius, koska kaikilta muilta osin olikin sitten paljon tätä ensimmäistä mulkumpi :D

Sovitut treffit unohtui useaan otteeseen. Myös yhteinen ajanvietto oli hankalaa kun piti elää toisen riippuvuuden ehdoilla kokoajan. Ei esim voinut viettää luonani kokonaista päivää kun oli jo kiire päihteiden pariin tai alko ahdistaa häntä liikaa (en antanut käyttää kotonani). Ei myöskään pystyny nukkumaan ilman jokailtaista päihdettään. Päihteen vaikutuksen alaisena hänestä tuli erilainen, ihan kiva silloinkin, mutta pidin enemmän siitä aidosta ihmisestä joka hän oli ilman päihteitä. Viimeinen pisara oli kun hän vain unohti minut muutamaksi viikoksi kokonaan kun halusi käyttää päihteitä sen sijaan. Annoin hänen mennä ja sen koommin hänestä ei ole kuullut.

En halunnut lapseni joutuvan katsomaan kaikkia juhlapyhiä ja viikonloppuja kännäävää miestä. Hänelle oli ihan sama oliko paikalla lapsia... Omia tai minun. Kaikki lomat ja vapaapäivät katsottiin alkoholin vinkkelistä. Sitä piti olla saatavilla runsaasti, ettei pääse loppumaan. Rakastelu ei onnistunut, kun oli kännissä... Sekin johtui kuulemma minusta.

Onneksi vasta mietimme yhteen muuttoa... Se päivä ei tullut koskaan.

Aina sitten vikistään, että "minähän olen nyt raitistunut, miksi kaikki ei olekaan nyt ihanaa". Koska luottamus on mennyt jo kauan sitten.

Vierailija kirjoitti:

jos olisimme parisuhteessa kaikkien vuosien jälkeen, nousisi epäilys, pelko ja huoli heti kun hän olisi 10min myöhässä sovitusta.

Miten sellaisessa suhteessa voisi mitään tulevaisuutta tai nykyisyyttä rakentaa? Ei mitenkään. Tein oikean ratkaisun.

Hyvin sanottu. Oli piinaavaa kytätä kelloa, laskea kuinka kauan aikaa menee mihinkin matkaan ja hermostua, jos aika ylittyy. Minulta tuollainen tuhosi luottamuksen kaikkiin ihmisiin. En pystynyt enää uskomaan, että kukaan tulisi tapaamisiin sovitusti, odotin aina viime hetken perumista. En luottanut edes omiin vanhempiini, jotka ovat aina pitäneet sanansa.

Eksän kanssa mihinkään ei voinut luottaa. Suunnitelmat saattoivat mennä hetkessä uusiksi ja piti olla valmiina keksimään selityksiä. Ei voinut luottaa, että jos mennään vaikkapa viikonloppuna sukulaisiin, että sinne myös oikeasti mentäisiin.

Onneksi pääsin tuosta epäluulosta ajan mittaan yli.

Edellinen

Olen edelleen nykyisessä suhteessani yllättynyt kun kaikkien riitojenkin jälkeen nykyinen puoliso palaa aina takaisin ajallaan ja yöksi kotiin, sekä hoitaa oman osuutensa sovituista asioista. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta, ja vieläkin se jaksaa minua yllättää.

Normaaliasioita monelle, mutta itsellä menee vielä opetellessa, että näinkin voi siis olla!

Vihasin sitä tsup tsup -ääntä, mikä tuli kaljapullon korkkaamisesta aamusta alkaen, oli sitten lähdössä töihin tai ajamaan jonnrkin. Potkuthan siitä tuli ja korttikin meni ja homma paheni vaan. Oli aivan hullu lopulta...rukoilin, että jumala tapa tuo edes...toki siitä sitten lähdin ja voi miten ihanaa oli olla rauhassa omassa (vuokra)kodissa, kotiintulokin oli juhlaa, kun ei ollut ketään kännäämässä ja rähjäämässä. Vieläkin monen vuoden jälkeen tuntuu hyvältä olla yksin! Ei kannata katsella känniääliöitä, siinä sairastuu itsekin!

Edelleen on aivan ihanaa saada nukkua yksin ja turvassa omassa sängyssä.