Esiintymispelkoisesta opettajaksi

[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 17:55"]Kohtalotoverisi on nyt 8. vuottaan opettajana. Alkutaival oli yhtä horroria, nyt pitkän ja kivisen tien jälkeen ainoastaan uudet ryhmät jännittävät. Opetustilanne ei tunnu esiintymiseltä vaan ohjaukselta. Toki jännitän edelleen esiintymistä muuna kuin työminänä.

Tsemppiä! Alku on kamalaa mutta lopussa kiitos seisoo.
[/quote]

P.S.ole oma itsesi ja aidosti läsnä. Se helpottaa tilannetta.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 17:35"]

Minä olen esiintymiskammoinen ja silti opettaja. Pystyn sanomaan olevani hyvä opettaja (aina toki voisi olla vielä paljon parempikin) ja nauttimaan työstäni. Olen aina tiennyt haluavani opettajaksi, enkä ole nähnyt suurta ristiriitaa esiintymispelkoni kanssa.

Lasten edessä olemista en ole koskaan jännittänyt. Vielä opiskeluaikana jännitin muita paikalla olevia aikuisia, joten harjoitteluista en saanut koskaan kovin hyviä arvioita. Kerran harjoitteluni perusteella minulle on puhuttu alan vaihtamisestakin. Jatkoin kuitenkin opiskeluja ja tänä päivänä opetustilanteessa en jännitä, vaikka luokassa olisi liuta aikuisia katsomassa. Sen sijaan jännitän vanhempainiltoja, kevätjuhlia jne. mutta selviän niistäkin. Alan vaihtosuosituksista ja jännityksestä huolimatta olen edenneyt "urallani", jos sellaista voi opettajan työstä sanoa.

[/quote]

Minulla ihan samoin. Vanhempainiltoja jännitän todella paljon. Jännitän myös syksyn ensimmäistä viikkoa, kun nenän eteen tulee ihan uppo-outoja oppilaita ja pitää heille puhua. Muuten en jännitä opettamista lainkaan. Siihen auttaa se, että osaa oman aineensa, ja luottaa siihen, että vaikka oppilas mitä kysyisi, osaa vastata. Olen yläkoulussa opettajana, ja teinit osaavat olla tosi välittömiä sekä hyvässä että pahassa. Nyt kymmenen vuoden jälkeen luokan edessä on ihan ok olla. Jos jännitän jostain syystä oppilaiden edessä, katselen puhuessani kirjaa, takaseinää tai kirjoitan taululle tms. Jännittäminen on vähentynyt huomattavasti ensimmäisistä vuosista. Kun vetäisee tunnit huumorin pilkeä silmäkulmassa, jännitys vähenee.

Olen opettaja. Itse kärsin yläaste ja lukioikäisenä ja vielä sen jälkeenkin kovasta jännittämisestä ja paniikkihäiriöstä. Pääsin niistä eroon ihan itseni pakottamalla ja nostamalla kuntoani, syömälllä hyvin jne. Vuosien mittaan aloin käsittämään että kaikki eivät ole niin kiinnostuneita minusta kuin kuvittelin ja voin hyvin armahtaa itseni änkytyksistäni ja punasteluista. Opetusharjoittelu on kovaa ja esiintymistä luokan ja ohjaajan opettajan ja muiden auskujen edessä tietenkin. Mutta asia, tekeminen vie mennessään. Enemmän niitä oppilaita oikeasti jännittää.

Esiintymiskammoisen EI KANNATA tälle alalle lähteä. Se voi olla melkoinen leijonanluola teiniluokan edessä. Kokemusta on. Mieti jotakin muuta alaa, ihan oman mielenterveytesi takia. 

[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 18:21"]

Olen opettaja. Itse kärsin yläaste ja lukioikäisenä ja vielä sen jälkeenkin kovasta jännittämisestä ja paniikkihäiriöstä. Pääsin niistä eroon ihan itseni pakottamalla ja nostamalla kuntoani, syömälllä hyvin jne. Vuosien mittaan aloin käsittämään että kaikki eivät ole niin kiinnostuneita minusta kuin kuvittelin ja voin hyvin armahtaa itseni änkytyksistäni ja punasteluista. Opetusharjoittelu on kovaa ja esiintymistä luokan ja ohjaajan opettajan ja muiden auskujen edessä tietenkin. Mutta asia, tekeminen vie mennessään. Enemmän niitä oppilaita oikeasti jännittää.

[/quote]

Eikä jännitä. 

Mene kunnon kognitiiviseen terapiaan. Paniikkihäiriö on hoidettavissa oikeilla harjoitteilla. Reippaasti vaan sopivaa terapeuttia etsimään.

Miksi haluat opettajaksi jos sinulla on esiintymiskammo? Onko sinulla realistinen kuva opettajan työstä? 

Täällä yksi erityisluokanopettaja, joka kärsi kovasta esiintymiskammosta yli 30v elämästään. Olin noin 10v lastentarhanopettajana ja olin jo 32v kun aloin haaveilla opettajan ammatista. Minulle sanottiin suoraan, että miten voit edes kuvitella kun jännität esiintymisiä niin paljon, mutta haave kasvoi. Opiskelu oli vaikeaa, koska kaikenlainen esiintyminen oli vaikeaa, kandintyön esitteleminen ja opponointi ja sen jälkeen gradulle samat hommat oli hirveitä, mutta siitä selvittiin. Ensimmäinen luokka ja vanhemmille esiintyminen jännitti niin paljon, että en juuri muista siitä mitään. Olin silloin 34v aloitin samaan aikaan opiskelun ja  työskentelyt ekanluokan kanssa. Niin sitä vaan rohkeus ja varmuus kasvoi ja pienten lasten kanssa jännitys hävisi, heidän edessään esiintyminen ei jännittänyt ja sitä kautta varmuus omaan itseilmaisuun ja esiintymiseen kasvoi vuosi vuodelta. Luokanopettajan opettajan toimin 6 vuotta ja sitten jatkoin erityisopettajanopintoihin. Nyt kaikki jännityspelot ovat olleet jo vuosia pois. Koen itseni varmaksi ja vahvaksi ihmiseksi ja uskon olevani hyvä opettaja. Osaan ottaa myös arat ja hiljaiset huomioon. Rohkeasti vaan, varmuus kasvaa kokemuksen myötä!

 N 44

Miksi kiusata itseään? 

En kärsi esiintymiskammosta, mutta on tämä työ kyllä todella raskasta. En voi edes kuvitella millasta se olis, jos esiintymistä pitäis jännittää. 

Minä olen liiketalouden ope amk:ssa. Kyllä me kaikki opet olemme sitä mieltä, että olemme viiihdetaiteilijoista seuraavia. Tunti pitää osata rakentaa niin, että porukka viitsii tulemaan paikalle. Ihmettelen siis suuresti väitettä, ettei opettaja ole esiintyjä.

[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 18:28"]

Miksi haluat opettajaksi jos sinulla on esiintymiskammo? Onko sinulla realistinen kuva opettajan työstä? 

[/quote]

No ehkä en voi sanoa esiintymiskammo suoranaisesti vaan että kärsin kovasta jännityksestä, joka kestää koko esiintymishetken ajan. Ei siis ole pelkkää pientä jännittämistä, kun odottaa esiintymisvuoroaan. Syy, miksi haluan opettaa on kiinnostukseni omaan alaani. En halua tehdä tutkijantöitä enkä olla kaupanalalla. Haluan opettaa tätä opiskelemaani ainetta, josta olen hyvin kiinnostunut. Kuten aiemmin jo sanoin, niin nautin siitä ajatuksesta, että pääsisin opettamaan muita. Tietyllä tavalla aina kadehdin, kun näen hyviä esiintyjiä. Minäkin haluaisin olla siellä luokan edessä ja innostaa ihmisiä oppimaan. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi olla siellä luokan edessä. Kyse on siitä, että se vaan jännittää minua hyvin paljon. Ja siitä jännityksestä haluaisin päästä eroon jo ajoissa. Se vaatisi jatkuvaa altistumista esiintymiselle, mutta en tiedä, että minne minun nyt kannattaisi mennä, jotta "pääsisin" esiintymään. Jonkinlaisessa jännitysryhmässä haluaisin ehdottomasti käydä, mutta onko sellaisia ja paljonko ne maksavat?

Minäkin olin/olen jännittäjä ja opettaja. Puheiden tai esitelmien pitäminen jännittää kovasti ja sydän hakkaa ja sanat menisivät sekaisin, mutta onneksi opettaminen ei ole esitemien pitämistä vaan vuorovaikutusta. Sama juttu kuin muutamalla muullakin, syksyn ekat tunnit saattaa vähän jännittää, mutta sen jälkeen on kaikki hyvin ja nautin työstäni kovasti. Lapsia on kaikenlaisia ja minusta on vaan hyvä, että opettajiakin on. Ei kaikkien tarvitse olla samasta muotista. Opiskeluaikoina "ylitin itseni" monet kerrat ja sekin antoi itsevarmuutta jatkaa valitsemallani tiellä. Ei ole kaduttanut. :)

"Olen opettaja. Itse kärsin yläaste ja lukioikäisenä ja vielä sen jälkeenkin kovasta jännittämisestä ja paniikkihäiriöstä. Pääsin niistä eroon ihan itseni pakottamalla ja nostamalla kuntoani, syömälllä hyvin jne. Vuosien mittaan aloin käsittämään että kaikki eivät ole niin kiinnostuneita minusta kuin kuvittelin ja voin hyvin armahtaa itseni änkytyksistäni ja punasteluista."

Tämä vastaaja nro 24 on viisas ihminen! Minä olen jo yli 60-vuotias opettaja ja kokenut suunnilleen saman kuin tuo edellä lainaamani kollega: OMAT tunteet ne jylläävät esiintymiskammossa; siis ole armollinen itsellesi - taivas ei putoa niskaasi, vaikka jännittäisit kuinka paljon hyvänsä!

Ilkeästi kärjistäen täydellisyyden tavoittelu on yhtä turmiollista kuin ahneus: niillähän voi olla paskainen loppu.