Huhtikuiset uuteen viikkoon
Aloittelen Possukan pyynnöstä uuden viikkopinon. Kirjoitelkaahan huhtimammat kuulumisia!
Possukka: Toivottavasti tuhruvuoto loppuu pian ja pikku-possu pitää tiukasti kiinni! Olen varma että pääset ultrassa vilkuttelemaan takaisin pienestä jännityksestä pitävälle masuasukillesi!
violet82: Toivottavasti teillä flunssa alkaa helpottaa. Meillä viikonloppu meni oikein mukavasti kaverin lapsien kanssa leikkiessä. Kaverini pääsi sunnuntaina kolmannen lapsensa kanssa pois laitokselta. Kyllä ne vastasyntyneet aina vaan niin pieniltä näyttää!
Eikka99: Tervetuloa mukaan ja oikein paljon onnea luomuplussasta! Siskoni sanoi että joutui syömään alkuraskaudesta vähintään 2 tunnin välein jotain pientä että sai vältettyä suunnattomat pahoinvoinnit ja närästykset. Tarrasukkia matkaan!
Kävin perjantaina sitten yksityisellä niiden kovien kipujen takia. Tiesin ettei siellä vielä mitään sijainnista näkyisi, mutta tassä vaiheessa sisäinen verenvuoto näkyi jo ultrassa silloin kohdunulkoisen kanssa. Nyt ei onneksi ollut verenvuotoa ja tämä lääkäri huomasi heti että minulla on endometrioosi. Totesi vain hymähtäen että raskaushan on hyvää hoitoa tälle endometrioosille. Kohtuni oli kuulemma raskausvärinen ja ultrassa näkyvä musta pallo tarkoittaa että on raskaana. :) Kohdunulkoinen ei ole vieläkään poissuljettu ja sain ens perjantaille uuden ajan.
Lääkäri anto mulle mukaan myös sellaset paperit ja ultrakuvat, joitten kaa voin marssia suoraan sairaalaan jos kivut taas yltyy. Sano vaan ettei ne siellä terveyskeskuksessa mitään osaa, turha sinne on mennä. :) Siinä lapussa lukee myös: vas. ov cystinen res.trh:Seuranta. Jotain nestekertymää se tais löytää vasemman munasarjan luolta ja siitä on ultrakuvakin mukana. Vähän se huolettaa kun en kyselly sillon tarkemmin siitä.
No perjantaina on uus aika ja sillon pitäis näkyä jo raskauden sijainti. Töissäkin sanoin nyt mestareille et en saa nostella mitään painavaa. Saa nähä kuinka ne pitää raksalla naista joka ei tee edes tavallisen naisen edestä töitä.
Kommentit (20)
Mä muistan nimimerkit vaan sillein et kirjotan tekstiä toisessa ikkunassa ja netti on auki toisessa ikkunassa. Voin aina tarkistaa, huonomuistinen kun olen! :)
Mulla haluttomuutta on ollu jo pidemmän aikaa. Tosin se johtuu suurimmaks osaks siitä et endon takia seksi tekee välillä tosi kipeetä ja vutopäiviä oli millon sattuu. Mieskin tekee tosi usein pitkiä työpäiviä ja töitä myös viikonloppusin. Sit aina väsyneenä touhuilu lapsettomuuteen yhdistettynä ei ollu niin kivaa. :)
Voimia gradun tekoon! Mä onneks valmistuin jo kesäkuussa ja oon saanu huilia sen stressin pois. Ota lomalla rauhallisesti ja muista irrottautua arjesta! En osaa vastailla lopussa esittämiisi kysymyksiin, mutta minäkin olen kotoisin Jyväskylästä. Toivottavasti Nurmijärvellä ultrataan useammin!
Nyt taidan mennä syömään ja miehen kainaloon kun se tuli just kotiin.
Soitin tänään neuvolaan ja varasin ajan ensimmäiselle käynnille! Jännitti tehdä se, mutta täytyy nyt vaan pitää peukut ja varpaat pystyssä että raskaus etenee hyvin. Neuvolan täti sanoi että mulla on nyt viikot 6+3, kerroin kyllä että on tehty ivf ja kerroin myös punktion ajankohdan, silti näköjään lasketaan menkkojen mukaan. Punktion mukaan olisi nyt 5+6. Hämäävää!! No, luulisin että kannattaa mennä tuon 5+6 mukaan kuitenkin. Neuvolatäti kysyi jo, että mihin sairaalaan olen ajatellut mennä synnyttämään (koska np-ultra tehdään siellä). En osannut siihen vielä oikein mitään sanoa=) Mutta joka tapauksessa, raskaus alkoi heti tuntumaan jotenkin todellisemmalta kun joku kysyi synnytyssuunnitelmia...
Paha olo on ollut tämän päivän poissa, vatsa on taas puolestaan tänään aivan pallo. Joudun nostamaan lantiomalliset housut aivan ylös vatsan päälle ettei satu, tosi seksikästä! =)
Tuhru on nyt muuttanut muotoaan. Se ei ole pariin päivään ollut normaalia tuhrua, vaan enemmänkin hieman värjäytynyttä valkovuotoa (anteeksi ällö kuvailu).
Avellana81: Onnea perjantain ultraan! Ihan varmasti kaikki menee hyvin. Millä viikolla muuten olet nyt?
Net-ta: Hyvää lomareissua ja jaksamista gradun tekoon!
-Possukka 5+6
Huiskutukset kaikille!
Loistava ajatus tämä lyhyempi pino!Saa lukea aina tuoreimmat jutut, eikä veny pino " liian" pitkäksi - kiitos Avellana!!
Hienoa, että kaikilla tuntuisi olevan suhteellisen vakaa tilanne :) raskaudessa. Sama täälläkin! En ole vielä soittanut neuvolaan, vois tehdä sen heti kun työkiireet hellittävät töissä. Nyt on hankala järjestellä neuvola-aikaa :(.
Olen nyt nettipimennossa varmaan muutaman päivän vielä, meillä on tökkinyt netti!! Onneksi saamme pian korjaajan käymään!
Minulla hyvä tilanne (kai), pahoinvointi on alkanut olla m e l k o i s t a.
Pitää olla koko ajan syömässä jotain, ettei oksenna. Onneksi en ole oksentanut vielä!!Mahakivut loppuneet, enää nippailuja ja nipistelyjä kohdussa/munasarjojen kohdilla...painontunnetta alamahassa myös...
Hyvää tuulta kaikille&kirjoittelen enemmän kun saamme nettimme kuntoon!
T.Annme 6+jotain
Heissan kaikille!
Täytyy heti kommentoida noihin viesteihin, kun ne vielä on mielessä.. Netta kirjotit seksihaluttomuudesta ja hellyydestä. Itselläni oli tossa muutamia viikkoja sitten haluttomuus, joka jatkui viime viikolle. Jotenki ei vaan ollenkaan tehny mieli;kaipa se on joku äidin suojeluvaisto, ettei mahan kääpiö vahingoitu.Vaikka eihän sille mitään tavallisesti seksistä tapahdukaan.
Mutta nyt on kyllä sellanen hellyysvimma, että ihan itseäkin ihmetyttää!Olis niin kiva, jos koko ajan saisi olla kainalossa köllöttämässä.Tosi omituista kiinnikasvamista!!
Toivon kovasti Avellana, että kaikki on myös ensi ultrassa hyvin!!!
Possukalta oli tiedusteltu synnytyssairaalaa..Miten sellaseenki osaisi mitään sanoa, jos nyt se pitäisi päättää?Toivottavasti neuvolassa osaavat kertoa, minne sitä menisi.Vaikka kai sitä on jo mielessään jonkinlaista vaihtoehtoa miettinyt.Ei vaan ole tullut niin vierailtua noissa paikoissa, joten tieto on hieman vajavaista..
Oma olotila on kovasti väsähtänyt.Vielä on kaksi päivää työharjottelua kesätyöpaikassa jäljellä eli loppuvkon illat menee vielä nokkaunia vedellen.Maanantaina pääsee taas kouluun lepäämään..toivoa sopii..Tänään on maha ollut tosi hankalan tuntuinen.Tuntuu aralta,ikäänkuin vatsalihakset olisi kaikki venähtäneet, ja turvottaakin.Tosin olen myös koittanut juoda maitoa(laktoositonta), jota en normaalisti laktoosi-intoleranssin vuoksi juo, koska ravitsemusterapeutti kehoitti niin tekemään.
Onko teistä kukaan muu kasvissyöjä? Sain ravitsemusterapeutilta hyvät ohjeet, kuinka saan riittävästi kaikkia ainesosia, jotta sekä minä että Antura saadaan kaikki tarvitsemamme. Eipä se poikkea tavanomaisesta kasvisruoasta juurikaan.
Nyt on kai mentävä hieman lepuuttamaan ruumista!!Voikaahan hyvin!!
Namppu 8+2
Kiitos Net-ta, Possukka, annme ja namppu huolehtimisesta ja ystävällisistä sanoista! Minulla on tekayn mukaan 5+6 vasta, mutta näihin aikoihin se kohdunulkoinen jouduttiin jo leikkaamaan viimeeksi. Siksi olen huolisani tässä vaiheessa. Vatsakivut ovat onneksi lieviä eikä sairaalaan ole ollut tarvetta mennä. En malttaisi odottaa perjantaita! Vaikka töissä onkin ajoittain rankkaa niin kotona minulta hajoaisi pää ennen perjantaita. Pitää olla paljon tekemistä ja muutakin ajateltavaa! :)
Kokosin aiemmasta pinosta tietoja meistä yhteen ihan kertauksen vuoksi ja jos vaikka joku uusikin uskaltautuisi mukaan. Kannattaa tarkastaa tiedot ja kertoilla lisää jos puuttuu jotain mitä haluatte muille kertoa itsestänne. Meitä onkin jo 10 ja toivottavasti kaikki pysyvät mukana loppuun asti!
annme
Minä olen 27v, toinen puolisko 28v.Kummallakaan ei aiempia lapsia. Ehkäisy lopetettu noin vuonna 2000... Ukon kanssa oltu yhdessä jouluna 9 vuotta. Lapsettomuudesta kärsitty vajaa 7 vuotta... Huhtikuussa 2006 ensimmäinen ICSI. Tuoresiirto ->nega, 1.PAS ->kemiallinen raskaus ja nyt 2. PAS -> +. Nyt 1.8 siirrettiin taas kaksi PAS-alkiota... Asutaan lähempänä etelää kuin pohjoista :) näin kierrelen sanottuna. Nyt siis eka plussa ja la 21.4.2007.
Net-ta
Miehen kansa molemmat vm ´80 (eli 26). Keskisuomessa asustellaan ja esikoinen on kyseessä. Viime vuoden toukokuussa mentiin naimisiin ja yhdessä on oltu 8 vuotta. Net-ta ilmoittaa viim.menkkojen mukaan lasketuksi ajakseen 1.4 (hedelmöityspäivän mukaan 4.4). Marraskuussa 2005 jätettiin lopullisesti ehkäisy, pillerit jo 8/05. Maaliskuussa PCO-diagnoosi ja toukokuussa saatiin Lugesteronit (ilmeisesti = Terolut) kiertoa tasaamaan/tuomaan. Syyskuulle suunnitteluaika. Periaatteessa kai lasketan ihan luomuksi tämä meidän raskaus.
kesä1999
Itse ja mieheni 22 v. Mulla la 22.4.07 (netin laskurilla). Opiskelut ovat vielä kesken, toki valmistun jouluksi. Mulla todettiin kans kolme kuukautta sitten lievä PCO. Ja annettiin Terolutit, mutta kapinallisena ajattelin, että en vielä niitä ala... eli ilman mitään lääkkeitä olen nyt raskaana.
jepuli
Olemme siis 28vee kihlapari ja rakas esikoisemme syntyi 02/01. Lapsettomuutta takana vuosia ja mieskin vaihtui matkan varrella. Esikoisemme lähti pelkällä clomikuurilla, kolmannesta kierrosta. Asumme Tampereella. Minulla siis la myös huhtikuussa, mutta tarkempaa on vielä aikaista sanoa. Meillä sellainen tausta, että clomipoika syntyi 01/05 ja 12kuukautta ehdittiin toivoa pikkukakkosta. Toisesta clomikierrosta (mukana myös menogon ja pregnyl) tämä tärppi nyt sitten tuli. (2003 km)
violet82
Minä olen 24v ja mies 29v. Ollaan oltu naimisissa 5 vuotta ja elellään Tampereella. Meillä siis 8,5kk ikäinen suloinen tyttönen. Vauvaa alettiin toivoa 08/02, minulla pco ja sanottiin että ilman hoitoja ei lasta tule. Hoitona 4xclomifen, 2xclomifen+menogon, 1xIUI -> kaikista negaa. Clomeilla ei saatu edes ovista aikaan. Tulin raskaaksi syksyllä 04, mutta se meni kesken rv7+. Melkein heti sen jälkeen tulin uudelleen raskaaksi ja aloin odottaa meidän tyttöä, joka syntyi 12/05. Synnytyksen jälkeen ehti yhdet menkat tulla ja sitten... +++ Eli meille olisi kaikesta huolimatta tulossa toinen luomuvauva!!
Possukka
Vauvaa yritetty elokuusta 2004, 1. ivf helmi-maaliskuussa 2006 -> hcg 104 pp14, meni kesken. Passiin ei päästy, saatiin vain kolme alkiota ja yksi siirrettiin, kaksi pakastettuja oli huonoja eikä selvinneet sulatuksesta. Nyt sitten 2. icsi tuoresiirrosta plussa, toivotaan että tämä kestää!! Kaksi alkiota siirrettiin. Laskettu aika on näiden sivujen laskurin mukaan 22.4 (tekay 25.4)
namppu
ihan ensimmäistä poikasta odotamme kihlattuni kanssa. Itse olen 28v ja kihlattuni 31v. ja asumme pääkaupunkiseudulla.
pimpula2
Meillä 1 tyttö, joka lähemmäs 3v. eikä olla minkäänlaista ehkäisyä käytetty sen jälkeen, kun tyttö syntyi. Tytön +:ssat tuli tosi nopeasti 3kk pillereiden lopetuksen jälkeen. Laskettu aika olisi 26.4.07.
Avellana81
Olen 25, kihlattuni 28 ja lapsia on yritetty yli 3 vuotta. Yhdessä ollaan oltu 7 vuotta ja asustellaan Nurmijärvellä. Molemmat rakennusalalla, vaikka minulla tutkinto pihapuolelta. Minulla on ollut kohdunulkoinen raskaus toisesta yrityskierrosta, joka jouduttiin leikkaamaan sisäisten verenvuotojen takia. Lääkäri epäili keväällä endometrioosia ja meille tehtiin perustutkimukset silloin. Jatkotutkimuksiin lähete on ollut jonossa siitä asti. Nettilaskurin mukaan laskettu aika olisi sitten 28 huhtikuuta (tekay 25.4).
Eikka99
Olemme 25 v aviopari, lasta yritetty 8/04 lähtien. Hoidoissa oltu reilu vuosi, takana inssi, 2 ivf ja 2 pas:a, nyt hoitotauolla yksityiseltä julkiselle siirryttäessä luomuplussa yllätti.
Huhhuh!!!!! Ette ihan äkkiseltään kyllä usko mikä alkuviikko mulla on ollut. Aivan järkyttävää. Sunnuntai-iltana alkoi taas ikävät kivut jomotella alaselässä ja maanantain aikana levisi vatsankin puolelle. Olo oli jo todella tuskaisa kunnes sitten kävin vessassa maanantai illasta ja vuosin verta!
Mikäs siinä, paska fiilis! Kivut jatkui koko eilisen ja tuhruksi muuttunut vuoto jatkuu edelleen. MUTTA. Tämän aamuisessa ultrassa KAIKKI OLI HYVIN! Sisälläni matkustaa 5mm vauvanalku, jonka sydän läpätti vimmatusti ruudulla.
Mä itse menin ultraan t o d e l l a skeptisin fiiliksin, koska viime yöksi otin parasetamolia että pystyin edes nukkumaan, niin kovaa särki selkää. Itkuksihan se meni kun empaattinen hoitaja-Eeva puristi mua kädestä ja hoki vaan, että älä itke, kaikki on hyvin, älä itke... ja nyt itkettää taas.
Niiden kipujen syyksi varmistui toimimaton vatsani, joka vaivasi kyllä jo pojastakin, mutta ei tällä voimakkuudella. Lisänsä toi kohtu, joka oli suurentunut jo niin, että vastasi helposti rv10! Lääkäri sanoi, että kohdunkasvukivut ovat tuolla kasvutahdilla olleet varmasti tosi kovia.
Nyt siis huoli pois ja duphalacia syömään, jotta vatsa pehmenee ja osaltaan helpottaa oloa.
Miehen naama loistaa kuin naantalin aurinko ja mukana reissussa ollut santtukin innostui taputtamaan käsiään alkuhämmennyksen jälkeen. Ihmetteli raasu vähän, että miksi äiti itkee...
Ja pisteenä sen kuuluisan iin päällä: Laskettuaika on 24.4 eli mies-armaani syntymäpäivä :D!!!
Huh, nyt koetan tehdä töitä jos osaan keskittyä ja illalla mennään santun kummeille kylään. Viikonloppuna olemme menossa miehen kotiin jossa paikalla koko suku isomummun synttäreiden takia ja varmaan kyllä kerromme kaikille... En halua enää pitää salassa tätä vaikka moni asia voi vielä hassusti mennäkin. Ne ihmiset olisivat kuitenkin tukenamme myös ikävissä käänteissä.
Aurinkoista keskiviikkoa kaikille,
Jeppis + sissi rv6+0
..tuntui olevan Jepulilla!!Oikein ihanaa!! On varmaan niin ihanaa nähdä se pieni otus siellä mahassa, ja pieni sydän.Voi sniiif.. Itse olen kanssa tuosta kertomisesta samaa mieltä Jepulin kanssa. Miksei kertoisi niille ihmisille, joilla varmasti kertoisi myös,jos jotakin pahaa tapahtuisi? Omat isosiskoni sekä äiti ovat tienneet alusta asti meidän odotuksesta ja mieheni äiti sai myös pian tietää. En tietenkään halua suuremmalle joukolle kertoa vielä, taikausko astuu kuviin..:)
Avellanalle kiitos huhtikuun odottajien tietopaketista!Hyvä välillä lukaista taas minkä ikäisiä ollaan ja milloin kenenkin vauvalaiset ovat maailmaan tulossa.
Omiin tietoihini voin sen verran lisätä, että me jätimme ehkäisyn pois maaliskuun lopussa eli 5kk yritimme. Ja la on 14.4. netin mukaan ja 15.4. terkkarin kiekon mukaan.
Oma olo on toivottoman väsynyt.Voisin nukkua koko ajan!! Mutta vaikka nukkuukin ei väsymys häviä, hohhoh..Mutta eiköhän se tästä piristyskin tule joku päivä!
Mukavia päiviä teille!
Namppu 8+3
Missäs kaikki huhtikuiset luuraa? Toivottavasti kaikilla kaikki hyvin kuitenkin!
Kiitos namppu myötäelämisestä, kyllä nämä ovat niin herkkiä aikoja :o)! Aivan mahtavalta tuntuu, että keväällä meitä olisi jo neljä tässä perheessä... Snif!
Avellana, kiitos tosiaan tietopaketista. Mä vaan en ymmärrä mitä ihmettä olen sekoillut kun kirjoitin, että esikoinen syntyi 02/01. Se on totta, mutta siis päivä ja kuukausi, unohdin VUODEN siitä perästä!
Eli esikoisemme ( se clomipoika santtu) syntyi siis 020105!
Toivottelempa puolestani oikein iloista, rentoa ja kivaa viikonloppua kaikille! Koettakaa jaksaa pahoinvointeja, väsymystä ja muista alkukremppoja.
Iloisin mielin Jeppis rv6+2
Olen ollut niin väsy etten ole jaksanut kirjoitella, olen kyllä käynyt lukemassa muiden kuulumisia.
jepuli: Ihania uutisia!! Onneksi selvisit kaikesta säikähdyksellä! Osasiko lääkäri sanoa mistä vuoto johtui? Toivottavasti vatsasi toimii jo paremmin etkä joudu kivuista kärsimään. Hassua, että sullakin oo viikkoja " jo" yli 6. Tuntuu, että vasta eilen luin sun plussauutiset :)
Oma napa: Kävin tänään ekassa neuvolassa ja siellä vierähtikin sitten 1,5 tuntia!! :O Kävimme läpi edellistä raskauttani sekä synnytystä ja sen jälkeisiä komplikaatioita. Niissä olikin selvittelemistä (olen nyt eri terkalla kun viime raskaudessa), sillä helpolla en todellakaan ole päässyt... Kaikista komplikaatioista (kirjoitan niistä joskus jos jaksan ja jotakuta kiinnostaa) johtuen joudun erikoisseurantaan äippäpolille, joten luultavasti pääsen kurkisteleen masuun aika ajoin :) Paras osa neuvolakäynnissä oli kun pyysin terkkaa kuunteleen sydänääniä. Hän sanoi että kuuntelee sillä ehdolla etten hätäänny jos ei kuulu, ja minä lupasin. Sieltä ne kuuluivat HETI!!! Oi mikä ihana tunne! Syke oli melko korkea, 170, mutta niin tytöstäkin oli juuri näin alussa. Jäi oikein hyvä mieli siitä käynnistä :)
Toivottavasti muillekin kuuluu yhtä hyvää :) Kirjoitelkaas taas kuulumisia. Minä menen syömään :D
v, tyttönen 9kk ja rv10+0 (neljäsosa takana!)
Täällä ollaan, tosin mitään uutta ei ole tapahtunut. Aika rankkaa tämä odottelu että pääsee ekaan kunnon ultraan. Käytiin siis ultrassa silloin 5+0 kun tuli vuotoa ja oli paniikki että onko masussa enää mitään eloa. Yksi ruskuaispussi siellä näkyi. Ultraan vielä yli viikko aikaa!!!
Tuhru on suurinpiirtein lakannut, enkä enää sitä oikein jaksa vahdata muutenkaan. Tissit tosi turvonneet ja kipeät, myös alavatsa välillä kramppailee varsinkin äkillisissä liikkeissä. Vatsa on kamalan turvonnut.
Neuvolasta tuli tänään kotiin kaikenlaista lippua ja lappua sekä kaikkia kivoja ohjelehtisiä yms. Nyt pitäisi sitten päättää synnytyssairaala kun np-ultra pitää tilata, Jorviin ainakin pitää tilata itse, ohjeet tuli neuvolan lappujen mukana. Mitä te muut pk-seudulla asuvat meinaatte (onko täällä muita), minne meinaatte synnyttämään?? Hassua tosiaan miettiä sitä jo nyt, mutta kai se on pakko kun ultra tehdään siellä.
Hyvää viikonloppua kaikille!!!
-Possukka 6+2
Niin on taas yksi viikonloppu vierähtänyt.Olikin vähän rankemman puoleinen, kun oli miehen synttäribilettä ja siskon pojan synttäriä..puuh,nyt on kaikki voimat poissa ja odotan vaan,että pääsen lepoasentoon.
Niin, minä olen yksi pääkaupunkiseutulainen.Ja olen myöskin alkanut nyt miettiä tuota synnytyspaikkaa, kun on jo niin lähelläkin se tapahtuma:)) Mutta siis itse olen miettinyt Kättäriä, toisena on varmaan Jorvi ja kolmantena Naistenklinikka.
Meillä on neuvola vasta vkolla 10+3, joten sinne on HURJAN pitkä aika vielä!Olisi jo niin kiva päästä edes yrittämään kuulla vaikka sydänääniä..No, pakko on tyytyä odottamaan.
Mitäs teille kaikille kuuluu?Hiljaista on.
Omaan olooni ei kuulu muuta kuin väsymystä ja turvotusta, voi niin ihanaa..plaa..
Mutta tulkaahan koloistanne kirjottelemaan!!
Namppu 9 tasan
Meillä oli kerrassaan nasta viikonloppu miehen kotona. Siellä oli kaikki sisarukset paikalla ja santun 6kk serkku-tyttökin. Mukavaa oli katsella näiden lasten seurustelua.
Ja onneksi he siellä sitten arvas mistä on kyse kun mä näytän kuulemma kaamealta! Siis väsyneeltä. Ja sitä mä olenkin. Lauantaina nukuin vain yhdet päikkärit mutta sunnuntaina nukuinkin sitten koko päivän. Kävin välillä syömässä ja heräsin taas kahville... YÖK. Onneksi mummu ja pappa ja pari tätiä hoiteli santtua mallikkaasti niin mä sain vaan nukkua nukkua nukkua... Ihanaa.
Aivan innoissaan ovat pikkuisesta tulokkaasta, kohtalivatkin mua kuin ties mitä prinsessaa. Ei saa nostaa, ei juosta eikä tehdä mitään mikä voisi olla raskasta tai ei muuten ole mieleen. Aika hupaisaa.
Nyt arjessa taas ja tämän viestin jälkeen teen yhden pienen työjutun valmiiksi ja painun nukkumaan. Santtu nukkuu jo ja ajattelin ehtiä kanssa tunnin nokoset vetäisemään ennen kuin voimanpesä tuolta heräilee.
Kaikille vointeja ja hyviä fiiliksiä, jeppis rv6+5
Kiireitä ja väsymystä myös täälläpäin, enkä kotona ole viikonloppuna paljoa ehtinyt olemaankaan. Oltiin katsomassa formula offroadia Kangasalalla. Aika hurjaa touhua!
Perjantain ultra jännitti tosissaan mutta kaikki meni hyvin. Alkio sijaitsee kohdun sisäpuolella ja sydänkin lyö jo. :) Toispuoleiset kivut johtuvat siitä kystasta jota seuraillaan jatkossa. Parin viikon päästä se lääkäri vissiin päättää että poistetaanko se. Eilen oli eka neuvolakin ja kysyin asiasta. Se kysta voidaan kuulema poistaa raskausaikanakin. Lisäksi mulla on sitä endometrioosia joka voi varmaan kans olla osasyynä näihin ajoittain koviinkin kipuihin.
Olen nyt ainakin 2 viikon sairaslomalla ja lääkäri puhu siihen malliin et aiko seuraavan käynnin jälkeen kirjottaa lisää. Lappuihin syyksi on laitettu toi kysta ja kivut, mut sairaslomalle mun piti mennä työmaalla olevan mattoliimaustyön takia. Se mattoliima ja liuotinpohjaset maalit kun ei oo kovin hyviä hengittää. Onneks seuraava työmaa alkaa jo lokakuun alusta ja siellä on alussa pääasiassa toimistotöitä. Tiedän kyllä haitallisten aineiden listan mutta en vieläkään tiedä mitä kaikkea rakennuksilla pitäisi varoa kun kaikissa pöntöissä ei ole ainesosaluetteloa. Tietoakin on aika vaikea saada mutta onneksi neuvolatäti lupasi yrittää löytää tietoa enskerraksi.
Pahoinvointikin alko ja toivon et tää ei tästä pahene. Keksin tänään et tomaatti, porkkana ja appelsiini helpottaa sen verran et saa syötyä jotain. Huomenna pitäis selvitä useammasta kahvikyläilystä kunnialla ja täytyy varmaan autoon varata eväitä mukaan. :)
Asun nurmijärvellä, mutta saan myös hyvinkään lisäksi valita helsingin ja jopa tammisaaren sairaaloista et mihin menen synnyttämään. :) Aikovatko kaikki teistä osallistua niihin tutkimuksiin? Minä en vielä ole päätynyt mihinkään ratkaisuun.
Avellana 6+4
Lähdin tuolta vauvakuumeen puolelta kurkistelemaan tänne plussanneiden lapsettomien puolelle, koska meille vihdoin tuli se odotettu plussa raskaustestiin. Ensimmäisessä neuvolassa kävin maanantaina ja lasketuksiajaksi kerrottiin 19.4.2007, joten mahtaisinko kuulua ja päästä mukaan pinoonne?!
Tervetuloa Kristiin@82 mukaan pinoon. Onnea plussasta.
Kävin viikko sitten ke neuvolassa, ison pinon papereita kotiin toin tulijaisina, ihan kiva neuvolatäti, pientä jutustelua tunnin verran oli, sovittiin seuraava neuvola aika...
Nyt ma kävimme ultrassa, mieheni oli mukana, kauniisti pienen sydän sykki, pituutta pienellä huimat 10,7mm, majapaikkana kohdun loppuosa, kuulemma hyvässä kohdassa. Itkuhan siinä tuli kun sydänäänet kuuli ja kuvaruudulla pienen näki. Nyt todellistui koko vauvan odottaminen, on se uskominen että jotain sisälläni tapahtuu, tietysti siitä on jo kertoneet kuvottava olo, turvotus, nälkä, väsymys, rintojen arkuus.. Noista onneksi kuvottava olo jo helpottamaan päin, pari viikkoa kesti sitä pahinta kuvottaa oloa, nyt ajoittain kuvottaa.
Olemme kertoneet lähimmille ystäville ja sukulaisille pienestä tulokkaasta, jokainen innoissaan mukana odotuksessa. Itse mietin jo kovasti tulevan vauvan huoneen sisustusta mielessäni, vuoden vaihteen tienoilla pitää alkaa hankintoja tehdä ja huonetta sisustella. On tää ihanaa, toivotaan vain et kaikilla menee kaikki hyvin ja pääsemme huhtikuussa nauttimaan vauvoistamme.
Eikka ja nöpönenä 7+4.
Heissan!
Onnea Kristiin@lle ja tervetuloa odottamaan meidän keralla!!:)
Voi että, ihan nousi karvat pystyyn taas, kun luin Eikan ultrauutisia.Siellä se joku pieni (tosi pieni) asustaa!!Haluaisin itsekin NIIN kovasti jotain konkreettista tietoa tästä odotuksesta.Ihan tylsää kun ei o oikein mitään oiretta..;)Joo, pitäisi olla vaan tyytyväinen, ettei tartte pahasta olosta kärsiä. Meillä on eka neuvola vasta ensi vkolla eikä ultrasta tietoakaan..rahaa kun ei ole yksityiselle lähteä.Pitää siis vain jaksaa odotella.HÖH..Mutta odottelen täällä siis teidän muiden ultrauutisia ja iloitsen sitten niistä :) Voisikohan neuvolassa pyytää kuuntelemaan sydänääniä, kun sitten on vkoja 10+3?
Tosiaan hyvin pienin oirein olen edelleen selvinnyt. Väsymys on kyllä aivan valtaisa, voisi jo helpottaa, että jaksaisi koulussa kuunnella. Mahaa nippailee aika ajoin, nyt itseasiassa koskee kovemminkin, mutta ei sen suurempia. Tupakansavu ja tupakoijat ärsyttävät tosi kovasti..terroristi odottaja..vaikka itsekin saatoin polttaa vielä ennen raskautta aina joskus. Mutta siis näitä tavallisia juttuja..
Vielä, kun hetken jaksan ennen väsyä, menen leipomaan. Voikaa hyvin ja tulkaa kertomaan kuulumisia!!
Namppu 9+3
Väsyttää niin että nukun aina kun voin, päivällä, illalla, yöllä... Ihan kreisiä! Pahaan oloonkin olen joutunut tutustumaan yhtenä päivänä enkä todella halua sitä takaisin. Tää olo on just hyvä näin!
Eipä muuta kun tsemppiä ja voimia kaikille, näin ne viikot vierii!
Aurinkoisin terkuin jepuli rv7+2 ja santtu 1v8kk
Onpas aika vierähtänyt, viimeksi kirjoitin melkein viikko sitten. Me käytiin sunnuntaina päivystyksessä ultrassa illalla, meni ihan täysin hermo kun taas rupesin vähän vuotamaan verta. Sitä ennen oli n. viikko ilman mitään vuotoa, mutta sunnuntaina taas alkoi. Päätettiin että nyt mennään päivystykseen, pakko saada tietää onko masussa mitään elämää. Ja olihan siellä!! Tuli tippa linssiin ja molemmat huokailtiin helpotuksesta kun pieni possunpoikasemme siellä kölli ja sydämen lyönnitkin näkyivät ruudulla.
Nyt on vuoto taas melkeinpä lakannut, mutta oon ihan varma että se alkaa uudestaan taas jossain vaiheessa. Maanantaina menen klinikalle alkuraskauden ultraan, toivotaan että siellä löytyy jotain selitystä vuodolle. Vauvanalku näyttää kuitenkin voivan oikein hyvin ja on kasvanut normaalisti vuodosta huolimatta.
Ens viikolla on neuvolakin, jännää!!!
Kyllä tämä meidän pino varmasti tästä aktivoituu, kun kaikki rupeavat luottamaan raskauden jatkumiseen=)
Jepuli, sama fiilis. Väsyttää aivan tajuttomasti... voisin nukkua koko ajan. Viikonloppuna on pakko mennä ostamaan uusia vaatteitakin, maha pömpöttää niin paljon etten mahdu housuihini.
Hyviä oloja kaikille!
-Possukka rv 7+1
Namppu meillä ei neuvolassa ollut mahdollisuutta edes katsoa ultralla, ultra on eri paikassa kokonaan. Menenkin alkuraskauden ultraan vielä myöhemmin. Meillä oli tuo ultra sairaalassa lapsettomuuspkl:lla. Olimme yksityisellä hoidossa ja plussaus tuli ennen julkiselle siirtymistä luomusti niin kysyivät julkisella, että haluanko heille ultraan, saivat edes sen verran meitä hoitaa ennen hoitosuhteen loppumista. Hyvä näin, saimme tosiaan varmuuden siitä, että pienokainen kasvaa oikeassa paikassa.
Väsymys on tosiaan kova, joka päivä tunnin päiväunet on tullut nukuttua, vaikka olen nyt 3 päivää vapaalla ollut, en ole edes kauheasti rasittunut. Huomenna olisikin sitten töissä pitkäpäivä aamu 7:stä ilta 21.30, voi olla että tyttöö väsyttää lauantai aamuna.
Milloin olette ajatelleet kertoa työpaikalla raskaudesta? Minä olen puhunut joillekin työkavereille lapsettomuudestamme ja hoidoista, esimerkiksi pomoni tietää asiasta. Nyt minun täytyykin pyytää, että en enää tee noita pitkiä päiviä jatkossa, niin uskon että hän tajuaa minun olevan raskaana. Parille lähimmälle työkaverille olen jo asiasta sanonut.
Olisi vain kiva jos asia pysyisi salassa siihen asti kunnes tulee uusi työsopimus, saisi kahdelta ensimmäiseltä äippäloma kuukaudelta täyden palkan. Minulla nytten sopimus vuoden loppuun ja uuden odottaminen voi mennä jopa marraskuulle, en jaksa odottaa ja pitää suutani niin kauan kiinni onnellisesta tapahtumasta. On varmaan tyytyminen vähän pienempään rahaan ja uskon että pomokin tajuaa asian ennen uutta sopimusta. Saa nähdä.
Jotenkin vielä jännittää, että entä jos kaikki ei menekään hyvin, jos pieni ei jaksa matkassa.. Jotenkin ajattelen tuota 12 viikkoa, että sen yli kun pääsee niin on turvallisempi olo itsellä. Mutta viikonloppuja kaikille ja hyviä vointeja.
-Eikka ja nöpönenä rv 7+5.
Ja asiaan paremmalla tuurilla! :)
Toivottavasti sulla Avellana81 ei nyt vain mitään pahempaa ole! Mulla ainakin maailma romahtaisi, jos nyt menis kesken *koputtaa puuta*! Sun pitää nyt vain olla töissä rauhassa - teet sen mitä pystyt, tämä kun on väliaikainen " sairaus" . Pidetään peukkuja ettei kivut ylly, ja pikkuinen on ihan oikeassa paikassa kiinni!! Sä olet saanut kokea jo tarpeeksi tuon sortin suruja! Enkeli elämäänne ylläpitämään!
Kiva kun oli vielä joku uusikin ilmoittautunut mukaan huhtikuisiin! Onnea!!! Enkä taaskaan muista nimiä.... Voitte opetella vain sietämään tätä mun nimimuistiani, ehkä mä aktiivisimmat palstailijat vielä opin muistamaan.. Mut monella oli kipuiluja tuolla viime pinossa; kertokaahan kuulumisia onko hävinneet ja tuliko ilmi mitään vakavampaa. Aika moni jo taisi kyllä saada huokaista helpotuksesta kipujen hellitettyä! Toiv. ei kellään pahimman päälle sattunut!
Omaan napaan: Kaikki menee suht samaa rataa kuin ennenkin. Oireet pysyttelee samoissa ja miehenkin kanssa taitaa alkaa henkinen yhteisymmärrys aueta tähän uuteen tilanteeseen. Mä olen kaivannut ja pyytänyt hellyyttä, mutta en ole osannut siitä nauttia, kun olen kuvitellut sen johtavan aina seksiin. Nyt on asia selvitetty - mä oli väärässä, mies toimi just niin kuin mä olin halunnut ja tarvinnutkin. Nyt uskallan ehkä nauttia enemmän hyvänä pitämisestä ja myös antaa itse, kun ei tarvi pelätä taka-ajatuksia. Kyllä ne halut tästä palautuu, kunhan saadaan nukuttua tää väsymys pois. Eikä nää hormoonimyrskytkään taida ihan syyttömiä olla.. Onko muilla samanlaisia tuntemuksia??
Mulla on torstaina viimeinen kesätyöpäivä! Onkin viime viikot olleet yhtä tuskaa.. Puhelinmyyntihommista on into kadonnut totaalisesti. Nyt sitten parin viikon lomalla lappiin patikoimaan ja sukulaisiin itärajalle. Mennään kattoon 1v2kk kummipoikaa ja 3vee veljeään. Jospa jo kerrottais pikkuserkuistakin! Jännää! Loman jälkeen alkaa totinen puuhastus aluillaan olevan gradun kanssa. Ja sit pitäis vielä ehtiä tehdä 3kk täyspäiväinen harjoittelu! Onneksi työ ei missään nimessä tule kovin raskasta olemaa - jollei sitten istuminen sellaiseksi vielä tässä muodostu.. Mut tehtävää riittää vähän liikaakin. Onneksi kaikkea ei ole pakko tehdä täydellisesti tai edes saada valmiiksi asti. Nyt pitää antaa vapauksia itselleen - oma ja pienen kehittyvä keho tarvitsevat mua enemmän kuin koulu ja tutkintotodistukset! :)
Kertokeehan kuulumisia!
Ja tiedättekö muuten mitataanko niskapoimun paksuus ultrassa automaattisesti? Voiko tuo np.ultra ja rakenne olla yhtä aikaa? Kun Jyväskylä ei tarjoa kuin alkuraskauden ultran, joka viikolla 13.
Onnellista mammailuviikkoa!
Net-ta rv 9+1