Anoppilassa nähtyä (taas) tänään

Kertokaas nyt idea tuosta valmiiksi annostelusta, miksi ihmeessä?

[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 19:22"]

Mitä jos lapselleen perunat kuorii. Minä teen miehelleni lautaselle koko ruoka-annoksen ja voitelen leivänkin. Joka päivä. Se on yksi monista tavoista kertoa että toinen on tärkeä. Ja mies on siitä onnellinen. Nuuhkasee ja tuumaa, mitäs se meidän mamma on tänään loihtinu. Syötyään kiittää ja hoitaa tiskit.

[/quote]

Entäpä jos passaamisesta ei saa edes sitä kiitosta ja joutuu itse vielä tiskitkin hoitamaan, kun mies kävelee pois pöydästä ruokailtuaan?

Anoppilan tavoista ja tapahtumista riittäisi vaikka kuinka paljon uskomattomia tarinoita kerrottavaksi. Vanhemmat elävät jossain ihan menneellä vuosikymmenellä, eivät tätä päivää ollenkaan. Äiti ei ole koskaan elämänsä aikana ollut esimerkiksi missään töissä, kotona vaan lasten kanssa ja jämähtänyt sinne lasten kasvettua isoiksi. Ei ole koskaan matkusteltu eikä juurikaan tavattu ketään ihmisiä omaa sukua lukuun ottamatta. Piirit on olleet todella pienet. Ei ole kosketusta nykypäivän ihmisen elämään, vaan kuvitellaan maailman olevan edelleen samanlainen kuin 70-luvulla. Valitettavasti nämä monet nykypäivän näkökulmasta arveluttavat asenteet ja kuvitelmat ovat siirtyneet kasvatuksen mukana mieheenikin.

Osittain tuo passaaminen tietysti selittyy sillä, että anopilla ei ole elämässään mitään muuta tekemistä kuin palvella jälkikasvuaan. Kai sitä jollain tavalla täytyy ihmisen tuntea itsensä tarpeelliseksi. Silti voisi pikkuisen miettiä minkälaisen taakan siirtää miniälleen, kun poika ei ole koskaan käyttänyt pyykkikonetta, vaihtanut lakanoita sänkyynsä, koskenut lattiamoppiin, asioinut ruokakaupassa tai tiedä mitä tarkoittaa viikkosiivous. Turha odottaa lapsenlapsia vähään aikaan jos miniän pitää ensin kasvattaa anopin mussukka aikuiseksi.

ap

"Mitä jos lapselleen perunat kuorii. Minä teen miehelleni lautaselle koko ruoka-annoksen ja voitelen leivänkin. Joka päivä. Se on yksi monista tavoista kertoa että toinen on tärkeä. Ja mies on siitä onnellinen. Nuuhkasee ja tuumaa, mitäs se meidän mamma on tänään loihtinu. Syötyään kiittää ja hoitaa tiskit.

Jokaisella perheellä on omat tapansa ja saa ollakkin. Jos perheeseen kerran menee, niin hyväksyy ne tavat mitä siellä on. Vuosikymmenten aikana sitten muotoutuu omat tavat joita joutuu toiset kunnioittamaan. Elämäähän tää vain on.

[/quote]

Taidat olla jo eläkeiässä kivikautisine tapoinesi. Tiedoksi sinulle, että nykyajan nuoren naisen elämän sisältö ei muodostu miehen passaamisesta. Minun perheeni tapa on, että jokainen tekee kotitoitä ja kuorii perunansa itse. Mieskin sopeutukoon osaltaan siihen. ap"

Oli kivikautista tai ei, mutta onnellisessa parisuhteessa toisen huomioon ottaminen on pitkän liiton salaisuus ja rakkauden osoitus.

Laitan mielelläni miehelleni ruuan valmiiksi ja kuorin perunat tarvittaessa viikonloppuisin, mutta mies tekee arkipäivän ruuat ja tarjoilee sen valmiiksi annosteluna lautaselle ja hyvän ruokahalun toivottamana. Ja voi, kun se tuntuu joka ikinen kerta niin hyvältä ja ihanalta. Eikä kysymys ole suinkaan, ettekö itse osoisi kuoria perunoita tai annostella ruoka-annostani, vaan toinen haluaa näin osoittaa arvostusta ja rakkauttaa, jota tarvitaan jokaisessa onnellisessa parisuhteessa.

Luulen, että näin on myös anopillasi. Rakkautta voi osoittaa sanojen lisäksi, myös teoin. Oli se sitten vaikka perunan kuoriminen.  

"Kertokaas nyt idea tuosta valmiiksi annostelusta, miksi ihmeessä?"

Se vain tuntuu niin hyvältä ja ihanalta, kun toinen laittaa valmiiksi ruuan annosteltuna tai tekee valmiin voileivän ja tuo sen vaikka sänkyyn, hyvän ruokahalun toivotuksin.

Kysymys ei pelkästään ole ruuasta tai perunoiden kuorimisesta, vaan tunnesiteestä ja rakkaudesta, jonka toinen haluaa teoin osoittaa rakkaalleen, oli kysymyksessä oma lapsi tai puoliso tai rakastettu.

Rakkautta voi osoittaa teoilla, mutta ei silti tarvitse passata. Jos valmistaa aterian tai kattaa aamiaispöydän niin kyllä minusta on nimenomaan kohteliasta ja toisen huomioimista, että jokainen saa itse annostella haluamansa ruoat lautaselle ja sen verran kun sillä hetkellä maistuu. Aamupalalla jokainen saa koota leipänsä niistä aineksista kuin itse haluavat. Minusta valmiiseen pöytään istuminen on ihanaa ja samaa haluan tarjota muille, en kuitenkaan halua määrätä mitä muut sillä kertaa syövät vaan jokaisella on vapaus valita. Pikkulapset toki saavat valmiin lautasen, kuoritut perunat ja valmiiksi palastellut lihat.

Jos joku ei ole koskaan pessyt pyykkiä, tehnyt ruokaa, siivonnut, käynyt kaupassa tai edes kattanut pöytää, ei ehkä tiedä miten paljon niihin menee aikaa eikä siksi osaa arvostaa kotitöitä esim. silloin kun se oma vaimo hoitaa lasta kotona! Samaten leskeksi jääneet tai vaikka yhtäkkiä omaishoitajan rooliin joutuneet miehet ovat hätää kärsimässä, kun yhtäkkiä joutuvatkin huolehtimaan arjesta.

Kyllä meillä lapset alkavat ottaa osaa kotitöihin sitä mukaa kun ikää tulee ja tietenkin välillä passaan ja teen kaiken. Silloinhan passauksesta osaa nauttia ja olla kiitollinen, kun tietää mitä toinen tekee. Pienet lapset tykkää osallistua myös askareihin, jos heille se suodaan. Ja kun vaikka viikon ajan tekee lumityöt tai pesee kaikki ikkunat tai matot niin kyllä sitä kiittää näiden töiden tekijää paljon hanakammin! ;)

[quote author="Vierailija" time="28.08.2014 klo 21:08"]

"Mitä jos lapselleen perunat kuorii. Minä teen miehelleni lautaselle koko ruoka-annoksen ja voitelen leivänkin. Joka päivä. Se on yksi monista tavoista kertoa että toinen on tärkeä. Ja mies on siitä onnellinen. Nuuhkasee ja tuumaa, mitäs se meidän mamma on tänään loihtinu. Syötyään kiittää ja hoitaa tiskit.

Jokaisella perheellä on omat tapansa ja saa ollakkin. Jos perheeseen kerran menee, niin hyväksyy ne tavat mitä siellä on. Vuosikymmenten aikana sitten muotoutuu omat tavat joita joutuu toiset kunnioittamaan. Elämäähän tää vain on.

[/quote]

Taidat olla jo eläkeiässä kivikautisine tapoinesi. Tiedoksi sinulle, että nykyajan nuoren naisen elämän sisältö ei muodostu miehen passaamisesta. Minun perheeni tapa on, että jokainen tekee kotitoitä ja kuorii perunansa itse. Mieskin sopeutukoon osaltaan siihen. ap"

Oli kivikautista tai ei, mutta onnellisessa parisuhteessa toisen huomioon ottaminen on pitkän liiton salaisuus ja rakkauden osoitus.

Laitan mielelläni miehelleni ruuan valmiiksi ja kuorin perunat tarvittaessa viikonloppuisin, mutta mies tekee arkipäivän ruuat ja tarjoilee sen valmiiksi annosteluna lautaselle ja hyvän ruokahalun toivottamana. Ja voi, kun se tuntuu joka ikinen kerta niin hyvältä ja ihanalta. Eikä kysymys ole suinkaan, ettekö itse osoisi kuoria perunoita tai annostella ruoka-annostani, vaan toinen haluaa näin osoittaa arvostusta ja rakkauttaa, jota tarvitaan jokaisessa onnellisessa parisuhteessa.

Luulen, että näin on myös anopillasi. Rakkautta voi osoittaa sanojen lisäksi, myös teoin. Oli se sitten vaikka perunan kuoriminen.  

[/quote]

No eihän tuossa mitään väärää olekaan, kun molemmat huomioivat ja "passaavat" toisiaan tasapuolisesti, mutta jos toinen jatkuvasti raataa toisen vetäessä lonkkaa, on asia hiukan eri. Siitähän tässä nyt oli kysymys, että aikuinen lapsi on jatkuvasti äitinsä passattavana ja odottaa saman palvelun jatkuvan parisuhteessakin.  Minun parisuhteeni ei ole onnellinen, kun äitinsä pilalle palvelema mies ei ota osaa kotitöihin eikä ruoanlaittoon ja minä joudun tekemään kaiken yksin.

ap