Vinkkejä yöpullottelun helpootamiseen
Meidän 1-vuotis menee nykyisin nukkumaan yhdeksän aikoihin syötyään puuron ja juotuaan vähän maitoa pullosta.
Noin klo 5-6 hän herää hysteerisesti huutamaan, ollaan annettu näihin aikoihin maitoa koska ajettelin, että saattaa olla nälkä. Tällä 2 dl:llä nukkuu 7.30 saakka ja herää hyväntuulisena.
Imetys lopetettiin muutaman viikko sitten, silloin tissiteltiin useita kertoja yössä, siinä olikin osasyy imetyksen lopettamiseen.
Tarkoitus oli siirtyä suoraan tissiltä nokkamukiin, mutta ei siitä juominen onnistu, toisin sanoen maitomäärä jää tosi pieneksi, siksi ollaan jouduttu ottaan pullo käyttöön.
Mutta nyt siis kysymykseen: miten helpottaa tuota yösyöttöä? Tähän asti ollaan menty sillain, että mulla on avaamaton tutteli yöpöydällä, avaan sen sitten kun jätkä alkaa karjua(tuntuu, että avaaminen aina kestää ja kestää karjumisesta päätellen). Muutoin meillä juodaan tavallista maitoa, mutta koska meidän makkari on yläkerrassa, en millään jaksa lähteä alakertaan hakemaan jääkaapista maitoa ja sitä lämmittämään. Varsinkin kun poika karjuu pää punaisena..
Onko muilla mitään vinkkejä? Voiko maidon antaminen enää tuon helpommaksi tulla? Vai pitäisikö yösyöttö jättää kokonaan pois ja antaa pojan vaan huutaa? Tassutteluun tai silittelyyn ei rauhoitu vaan vaati sen maidon.
Vinkkejä kaipaa väsynyt ja laiska äiti..
Kommentit (6)
Valitettavasti en taida pystyä vinkkejä antamaan, mutta kerronpahan että meillä on aivan identtinen tilanne teidän tapauksenne kanssa... Poikamme on nyt 1v 2 kk, ja yöpullottelua tulee 1-2 krt/yö. Aikaisemmin myös tissitteli tiuhaan myös öisin, mutta päädyin imetyksen lopettamiseen pojan ollessa noin 11 kk, kun jouduin päiväksi sairaalahoitoon & lääkitykseen. Edessä oli tauko imetyksessä joten päätimme lopettaa samoilla huudoilla imetyksen siinä vaiheessa.
Aluksi meni pari yötä (kun oli siis päässyt yli imetysvierotuksesta, mikä kävi yllättävänkin hyvin ja nopeasti) ilman heräämistä, mutta alkoi herätä hyvin aikaisin (verrattuna entiseen) ja kärtyisenä. Perheenjäsenen vinkistä annoin juuri tuon " aamumaidon" pojalle, joten unet jatkuivat reilun tunnin ja poika heräsi tyytyväisenä. No, sitten jonkin aikaa niin poika alkoi heräämään tuon 2 kertaakin yössä ja en saanut muutoin kun maitopullolla rauhoittumaan ja takaisin uneen. Poika oppikin jo herätessään osoittamaan yöpöytää missä maitopullot olivat... Itse tein myös samoin että tuttelipurkit olivat vieressä eli en lämmitellyt maitoja sen kummemmin. Normaalimaitoa muuten juo poika. Nyt olen yömaidoissakin siirtynyt tuttelipurkin näköisiin rasvattommiin hyla-maitoihin. Maksavat melkein saman verran.
Itseä raivostuttaa vaan se etten saa rauhoitettua poikaa yöllä muutakuin tuolla maitopullolla. Uskon että tuo on pelkästään opittu tapa, mutta emme ole onnistuneet siitä vielä pääsemään eroon. Kerran yritimme " unikoulua" , mutta kahden tunnin yöllisen " huutoa-pari minuuttia torkahdusta -huutoa" ei sinni riittänyt ja annoimme pullon. Juuri niinkuin ei pitäisi tehdä, eli jättää unikoulua kesken... lapsi parka.
En oikein jaksa uskoa että jättäisi itsestään pois tuon yöpullon, mutta toistaiseksi en ole keksinyt muutakaan keinoa. en ihan heti lähde uudestaan huudattamaan toista jos en usko kykeneväni tekemään vierotusta kunnolla. Ei sillä että antaisin lapselle periksi kaikessa, mielestäni vain yöunet ovat sellainen asia josta en haluaisi kovilla konsteilla ja tappelemalla lähteä etenemään.
Eli kohtalotovereita ja vinkkejä otetaan täälläkin vastaan.
eli kun tyttö yöllä/aamuyöstä heräsi huutamaan maitopulloa niin ensi yritin rauhoitella tutilla ja silittämällä mutta jos tämä ei auttanut niin annoin vesipullon. Joi siitä jonkin verran ja yleensä rauhoittui sen verran että päästiin jatkamaan unia. Tätä jatkui ehkä noin viikon ajan ja sitten ei enää pyytänyt juomista vaan nukkui normaalisti. Tai no kyllähän se aamun uni aika levotonta on mutta juomista ei siis tarvitse enää antaa....
Edelliseen viesiin vielä lisäisin. Jos vesipullo lentää päin seiniä naapurit herättävän huudon säestyksenä, kannattaa laittaa veden joukkoon aluksi puolet maitoa ja siitä sitten muutaman yön jälkeen vähentää maito pois. Seuraava vaihe on sitten veden määrän vähentäminen, koska kyllä terve ja kunnollisen iltapalan syönyt yli 1 v pärjää ilman välipalaa aamuun.
Onnea yritykseen!
kiitos vinkeistä, tuo edellinen maidon lantraaminen vedellä kuulosti hyvältä... enpäs ollut tullut ajatelleeksikaan vaikka samansuuntaista tekniikkaa sovelsin kun uni-tuttelista siirryttiin uni-normi-maitoon.
Nimittäin, vesipulloa kun olen yrittänyt tarjota välillä niin ei kelpaa. Sen verran imaisee ja kun huomaa että on vettä niin alkaa protestointi. Olen myös yrittänyt laittaa vähemmän maitoa kerralla (ehkä olen liian selkeästi vähemmän kylläkin laittanut...), niin poika huomaa senkin ja kitinä jatkuu sen pienemmän määrän juotuaan. Kun juo loputkin niin jatkaa tyytyväisenä uniaan. Tämä kaikki siis tapahtuu pojan ollessa silmät kiinni puoliunessa, terävä tenava...
Poika ei ole koskaan innostunut tutista, räteistä tai mistään unileluista vaikka olen ajoittain niitä koettanut hänelle antaa. Unipupu oli pelkästään hauskaa heittää aina pinniksen laidan yli uudelleen ja uudelleen.
Tosiaan tenava syö hyvin iltapuurot yms., niin tiedän myös ettei tarvitsisi tuota yöjuomaa mutta sitkeässä on tapa. Tästä juomisesta tietysti aiheutuu myös se että vaippa täyttyy hurjaa vauhtia ja sen joutuu yleensä kerran yöllä vaihtamaan ettei tule ylivuotoja.
No, täytyypä yrittää näitä mainittuja oveluuksia vielä.
Meillä vanhimman kanssa tehtiin niin, että laitettiin vettä pulloon aamuyöstä ja huuto oli valtava, mutta kolmen yön jälkeen nukkui aamuun asti.
Toiselle tehtiin sama homma ja oli helpompi asia. Eka yön jälkeen alkoi nukkua yönsä aamuun asti.
Ja kolmannelle laitettiin vettä nokkamukiin, kun heräili yöllä. Sellaiseen mukiin siis, mistä tulee vain imemällä. Alkuun heitti mukia muutamana yönä, mutta rauhoittui kyllä helposti tuttiin ja rättiin!
Seuraavana on vuorossa tää neljäs ja se vielä arvoitus. Nyt 6kk ja en aio vielä alkaa tähän lopetus urakkaan, kun tää on meiän Vauva :)
Olin jo mielessäni ajatellut, että milloinhan lopettaisin yötarjoilun, kun tyttöni oli vuoden ikäinen. Sitten yhtenä yönä kun lapseni heräsi tuossa viiden aikaan, niin päätin yks kaks, että nyt riitti. Annoin tuttipullosta pelkkää vettä. Ahnaasti hän alkoi juomaan ja äkkiä hän hoksasi, että mitäs tää on. Alkoi huuto ja taas vesipullo suuhun. Huuto ja vettä. Huuto ja vettä. Sitten tyttö ihme kyllä nukahti puoleksi tunniksi ja taas itkua ja vettä. Itkua ja vettä. Näin mentiin seitsemään saakka ja ylös aamuvellille. Seuraavana yönä ei tarvinut tarjoilla kuin tuttia.