Lue keskustelun säännöt.
Av-mammat! Neuvokaa mut pois eläkkeeltä.
22.08.2014 |
Olen 25-vuotias nuori nainen, sellainen söpö pikkutytön näköinen, jos sillä on merkitystä. Tosielämässä usein on. Mua kohtan tunnetaan sympatiaa. No, haluaisin takaisin työelämään. Ongelmia ovat:
-Asperger
-Murhanhimo ja sosiaalinen ahdistus. En voi mennä mihinkään ilman, että koen hervotonta aggressiota tai sitten paniikkia. En osaa toimia ihmisten kanssa mitenkään normaalisti.
-Kaksisuuntainen mielialahäiriö
-Dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja paha traumatisoituminen
-Aivoni ovat jatkuvassa hälytystilassa. Pelästyn mitä vaan ja reaktio on ylimitoitettu. Tarkkailen ympäristöä kuin pelokas jänis.
-Todellisuudentajun vääristyminen ajoittain. Olen kokenut harhanäkyjä ja elänyt ihan toisessa todellisuudessa.
-Joskus menen sellaiseen tilaan, etten osaa edes puhua enää. Nuo tilanteet ovat yleensä vain sellaisia, että mun odotetaan tekevän jotain normaalia, ja mun lukittautuminen on tulkittu joksikin lapselliseksi kiukutteluksi, vaikka itsekin jossain taistelen saadakseni oman kehoni taas hallintaani.
Mä olen niitä ihmisiä, joille usein sanotaan, että kyseessä on vain huomionhaku tai laiskuus. Haluaisin tehdä työtä. Jos joku voi ratkaista nämä ongelmat, otan neuvoja vastaan. Mulla on matemaattista älyä ja hahmotuskykyä paljonkin, mutta en ole voinut toteuttaa sitä mitenkään.
Kommentit (50)
Kamoon! Palstakokoomuslaiset! Tulkaa nyt kertomaan mulle, miten voisin tehdä itsestäni tuottavan!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidan olla aika parantumaton sitten. :D
ap
Aika vaikean palan annoit purtavaksi. Vaikea ulkopuolisen on antaa hyviä neuvoja. Harva on joutunut tuollaisen asian eteen. Joka työssä joutuu tapaamaan ihmisiä jonkun verran.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:02"]
Ehkä joittenkin ei vaan kannata yrittää työelämään. Oo vaan kotona ja yritä olla tappamatta ketään. Harrasta liikuntaa ja syö lääkkeet. Toivottavasti et oo parisuhteessa, oisit kauhee rasite ja tuska kumppanille. Koita nyt vaan käydä terapias ja kaikenmaailman kuntoutuksissa.
[/quote]
Voi olla, ettei kannata, mutta ulospäin vaikutan aika normaalilta ei-ongelmaiselta. Olen aika järki-ihminen. Lopultakaan en koskaan vahingoittaisi ketään, ellei mennä tietyn rajan yli. Raja on sama kuin muillakin ihmisillä (jos joku koskaan satuttaa läheisiäni, saa mielipuolen vastaansa). Ongelma on se, että pelkään liikaa sitä, että muut ylittävät sen rajan, melkein odotan sitä. Odotan ja pelkään jatkuvasti, että mua satutetaan taas. Mulla on mies. Myönnän olevani rasite ja tuska. Haluaisin olla jotenkin parempi.
Mutta hei, en ole masentunut. :D
ap
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:02"]
Ehkä joittenkin ei vaan kannata yrittää työelämään. Oo vaan kotona ja yritä olla tappamatta ketään. Harrasta liikuntaa ja syö lääkkeet. Toivottavasti et oo parisuhteessa, oisit kauhee rasite ja tuska kumppanille. Koita nyt vaan käydä terapias ja kaikenmaailman kuntoutuksissa.
[/quote]
En ole ap, mutta kommenttisi herätti ajatuksia. Miksi ei kannattaisi yrittää työelämään, jos saa oireenmukaisen lääkityksen ja hoitoa ja elämä tasaantuu? Mistä sen tietää, olisiko ap "kauhee rasite ja tuska" kumppanille. Nro 5, kuinka monta ko. diagnooseilla olevaa ihmistä sä tunnet ja miten voit tietää, onko hänestä työhön ja parisuhteeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:07"]
Aika vaikean palan annoit purtavaksi. Vaikea ulkopuolisen on antaa hyviä neuvoja. Harva on joutunut tuollaisen asian eteen. Joka työssä joutuu tapaamaan ihmisiä jonkun verran.
[/quote]
[sarkasmi]Haluaisin vain tietää, miten itseään otetaan oikeasti niskasta kiinni.[/sarkasmi] Ihmiset ovat mulle vaikea pala, ja tämän asian kanssa on vaikea toimia, koska en itse asiassa pelkää. En pelkää niitä juurikaan. Tuo lukittautuminen on ongelma. Se on kamalaa, jos keho vain halvaantuu ja itse jotenki leijuu vain jossain, eikä pysty liikkumaan, vaikka yrittäisi, ja muut tulitsevat koko jutun pelkäksi kiukutteluksi.
Voisin tosiaan tehdä vaikka jotain pakkaushommaa, tai voisin tehdä jotain tietokonehommia, jos olisin opiskelukunnossa. Toivo auttaisi pääsemään kuntoon.
ap
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:10"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:02"]
Ehkä joittenkin ei vaan kannata yrittää työelämään. Oo vaan kotona ja yritä olla tappamatta ketään. Harrasta liikuntaa ja syö lääkkeet. Toivottavasti et oo parisuhteessa, oisit kauhee rasite ja tuska kumppanille. Koita nyt vaan käydä terapias ja kaikenmaailman kuntoutuksissa.
[/quote]
En ole ap, mutta kommenttisi herätti ajatuksia. Miksi ei kannattaisi yrittää työelämään, jos saa oireenmukaisen lääkityksen ja hoitoa ja elämä tasaantuu? Mistä sen tietää, olisiko ap "kauhee rasite ja tuska" kumppanille. Nro 5, kuinka monta ko. diagnooseilla olevaa ihmistä sä tunnet ja miten voit tietää, onko hänestä työhön ja parisuhteeseen?
[/quote]
Jännä, että usein näistä jutuista puhutaan tahdon asioina. Pitää ottaa itseää niskasta kiinni... Missä vaiheessa mennään sitten sen rajan yli, että ollaan oikeasti hulluuden puolella?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rupee taiteilijaksi tai kirjailijaksi.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:17"]
Rupee taiteilijaksi tai kirjailijaksi.
[/quote]
Mä olen pyrkinyt tuohon jo lapsesta asti. 8-vuotiaana tiesin varmasti, että haluan tehdä taidetta. Olin kai aina aika hullu. Taide on mun suuri intohimoni oikeastaan, syy elää. Ilman sitä olisin kai jo mennyttä. Mä tunnen kuitenkin usein tuon takia olevani onnekkaampi kuin useimmat. Mulla on selvä kutsumus. Kuinka moni voi sanoa niin? :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:22"]
Oot ihan hyvänörtti
[/quote]
Kiitos. Entä mitäs nyt sitten?
Jossain vaiheessa muuten mietin, että jos ryhtyisin ammattidominaksi. Mä saattaisin sopia siihen hommaan. Mutta miten sille alalle sitten päätään. Kun seksijuttuja en voi tehdä, siis sellaisia, mihin sisältyy eritteiden vaihto.
ap
Ap, mitä jos rupeaisit harrastamaan enemmän taidetta, kun koet sen omaksesi? Mitä ajattelet, olisiko taideterapiasta sinulle apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytä energiaasi vaikkapa opiskelemalla verkkokursseja. Kun olet saanut kursseja tarpeeksi, koeta saisitko kelan kuntoutusrahaa ja pääsisitkö jatkamaan. Ehkä sitä kautta jotain löytyy? Jos älliä riittää yliopisto-opintoihin, ja rahaa, voi opiskella omaan tahtiisi ja pyrkiä opiskelemaan myöhemmin tutkinto-opiskelijaksi. Oletko ollut kuntoutuslääkärin puheilla? Nykyään tavoite on, että nuoret eivät olisi turhaan eläkkeellä. En tiedä saako kuntoutusrahaa yliopisto-opintoihin, mutta amk:aan tiedän kahden läheisen tapauksen saaneen. Tosin amk ei välttämättä sovi henkilölle, jolla on sosiaaliset tilanteet vaikeita. Yliopistossa taitaa pystyä paremmin itse valitsemaan.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:10"][quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:02"]
Ehkä joittenkin ei vaan kannata yrittää työelämään. Oo vaan kotona ja yritä olla tappamatta ketään. Harrasta liikuntaa ja syö lääkkeet. Toivottavasti et oo parisuhteessa, oisit kauhee rasite ja tuska kumppanille. Koita nyt vaan käydä terapias ja kaikenmaailman kuntoutuksissa.
[/quote]
En ole ap, mutta kommenttisi herätti ajatuksia. Miksi ei kannattaisi yrittää työelämään, jos saa oireenmukaisen lääkityksen ja hoitoa ja elämä tasaantuu? Mistä sen tietää, olisiko ap "kauhee rasite ja tuska" kumppanille. Nro 5, kuinka monta ko. diagnooseilla olevaa ihmistä sä tunnet ja miten voit tietää, onko hänestä työhön ja parisuhteeseen?
[/quote]
Ehkä onkin, mutta sääliksi käy kumppania, kun noin epävakaa puoliso. En jaksais. Muutenki elämä vaikeeta, ei tarvi vielä toisenkin elämästä ottaa vaikeuksia. Ja työpaikkoja on muutenkin liian vähän. Tietty vois perustaa vaikka pesulan, yksin siel pyykkäillä pyykkejä.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 23:25"]
Ap, mitä jos rupeaisit harrastamaan enemmän taidetta, kun koet sen omaksesi? Mitä ajattelet, olisiko taideterapiasta sinulle apua?
[/quote]
Mun taide on kai liian roiskimista. Luulen, että olisin vahingoksi muille, jotka sattuisivat samaan terapiaryhmään. Mä olen niin vihainen. Jos mulle annetaan kangas, lyön nyrkillä siitä läpi, revin ja maalaan siihen, mitä jää jäljelle. Maalaan suulla ja jaloilla, hiuksilla. Saatan leikata hiuksiani ja maalat niillä. Mä teen paljon jatkuvasti, mutta piilotan sitten kaiken, kun eihän sitä voi laittaa seinälle, vaikka se kuvaisikin tärkeitä asioita. Mulle on vahvasti iskostettu päähän, mitä mun pitää olla, ja mun taide ei sovi siihen. Mä olen tavallaan kaapissa.
ap
Ap, tarvitset myös aggression purkamiseen jonkun apuvälineen. Miten olisi ihan vaan nyrkkeilysäkki kotiin? Liikutko? -17-
Jotain osa-aikahommia? Saahan eläkkeellä ansaita jonkin verran.
Voi miesparkaa, taidat mätkiä sitäkin.
Mä voisin tehdä vaikka siivous- tai pakkaustyötä, jos vaan pääsisin vakaaseen tilaan. Tai keksisin ratkaisun tuohon, etten siedä ihmisiä.
ap