Mitä olet mokannut lapsesi hoidossa?

Lapsi oli jonkin aikaa ollut päiväkuiva, mutta pistin väkisin vaipan kun lähdettiin pitkälle automatkalle. Repesin ihan totaalisesti huoltoasemalla kun vessassa huomasin että olin sitten jättänyt tytölle pikkarit vaipan alle. Kuivat oli :)

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 20:45"]

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 20:39"]En minä mutta mies. Unohti lukita vaunukopan kiinni rattaisiin. 2 viikkonen vauva tippu pää edellä asfalttiin, kun koppa putosi vähän rattaita kallistaessa. Näin tämän vierestä ja olin shokissa monta päivää. Vauvalla ei käynyt onneksi mitenkään mutta tunsin miestä kohtaan suunnatonta vihaa ja halusin lyödä.

[/quote]

voi ei.. Tästä tuli mieleen, kun kerran bussista poistuessa eräällä naisella kaatuivat vaunut jotenkin mystisesti ja lapsi pyllähti sieltä ulos. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Äiti oli silminnähden järkyttynyt ja nolostunut. Jäin itse samalla pysäkillä, mutta olin alkuun itsekin niin shokissa että miten niin pääsi käymään (en arvostellut siis, vahinkoja sattuu), etten tajunnut edes auttaa. Tilanne oli kuitenkin pian kunnossa ja äiti jatkoi matkaansa järkyttyneenä.

[/quote]

Mullakin on kaatunut vaunut portaissa kun pidin samalla 2v:n kädestä kiinni. Vauvalle tuli iso punainen kuhmu otsaan. :( Onneksi oli sentään turvakaari, muuten olisi voinut käydä pahemmin.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 20:15"]

Yleisesti ottaen en hoitanut itseäni enkä nukkunut tarpeeksi kun lapset olivat 1 ja 3v. Hermo meni aivan liian usein. Kadun.

[/quote]

Sama. Olin ihan hirveän väsynyt elämäntilanteesta johtuen, enkä nukkunut (en voinutkaan nukkua koska nuorin nukkui erittäin huonosti ekat kaksi vuotta).  Kello kahden väsymys oli aivan tainnuttava, en kestänyt lapsilta silloin yhtään mitään. Meillä oli aivan tyypillinen tilanne, että imuroin ja siivosin aivan raivopäänä etten olisi kuukahtanut pelkästä väsymyksestä, ja lapset istuu pissi sukassa sohvalla ja tietävät että nyt ei saa inahtaakaan tai äidiltä palaa käämi. Sitten tein jotain ruokaa, jonka poltin, kun oli niin vauhti päällä, ja sitten alkoi itkettää että ei helvetti tästä elämästä mitään tule ja olen niin surkea äiti ja lapsillekin huudan ja makaroonitkin keitän pohjaan ja yhyy. 

Sitten yksinkertaisesti luovutin. Kun tuntui etten pysy pystyssä, niin en pysynyt. Menin lattialle makaamaan ja ilmoitin että nyt äiti ottaa tässä päikkärit ja samalla vahtii teitä. Vietettiin monet monituiset iltapäivät niin, että toisessa kainalossa oli yksi lapsi joka sai pelata käsikonsolia, rintakehän päällä retkotti 20 kiloa haisevaa koiraa ja joku hakkasi mua ämpärillä päähän tai syötti leikkiruokaa tai ajoi pikkuautolla pitkin sääriluuta, ja minä kuorsasin autuaana, mitä nyt välillä piti haukata koiran alta vähän happea. Kun siitä heräsin niin maailma oli taas paljon parempi paikka. :)

Mies oli viime talvena lasten kanssa kotona ja päivän ohjelmana oli viedä esikoinen (3-v) kerhoon ja kerhon aikana käydä kaupassa nuorimmaisen (1,5-v) kanssa. Tietenkin aamu oli ollut hirveää hässäkkää ja mies oli kiireellä työntänyt ulkovaatteet päälle ja muksut ovesta ulos. Hississä isompi oli sitten kysynyt isiltä että miksi pikkuveljellä ei ole kenkiä jalassa? Mies oli ollut jo vastaamassa että no onhan sillä, mutta sitten alaspäin vilkaistessaan huomannut että siinähän se poika seistä tönöttää pelkät villasukat jalassa.

Pukeutumismokia sattui paljon esikoisen vauva-aikana: hän syntyi keskellä kovia talvipakkasia, ja totuin siihen että päälle pistetään niin paljon kuin mahdollista. Kevään tullessa en sitten meinannut millään uskaltaa vähentää vaatetusta. Erään toukokuisen (:D) iltakävelyn aikana mietittiin miehen kanssa että mikä ihme on, kun vauva vaan huutaa koko ajan. Lopulta hoksattiin sitten kuoria iso osa päällä olleista vaatteista, ja rauhoittuihan se yllättäen. Raukka ollut ihan hikisenä. :)

Asuttiin kaupungissa puutalossa; vein 3 viikon ikäisen pihalle vaunuihin nukkumaan. Piti lähteä piipahtaa kaupungilla ostaa jotain,parin tunnin kohdalla mietin et miksen jo mene ja lähdin ulos.. bussipysäkillä muistin et vauva nukkuu yksin takapihalla! Itkin kokopäivän säikähdyksestä.

Kuukauden kohdalla unohdin vauvan vaunuissa bussiin. Nousin itse ulos. Ovet meni jo kiinni ku muistin vauvan,leijonaemo nousi pintaan ja juoksin bussia kiinni samalla karjuen "mun vauva jäi!" Onneksi kuski huomasi muutaman kymmenen metrin kohdalla virheeni.

Ainakin kymmenen kertaa kävelin ovensuusta niin,että vauvan pää kopsahti karmiin.

Nukahdin sohvalle,sillä välin esikoinen 1 v 4 kk oli täyttänyt vauvan pinnasängyn leluilla..vauva siis oli siel kanssa joukossa mukana.

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 21:02"]

Nukahdin sohvalle,sillä välin esikoinen 1 v 4 kk oli täyttänyt vauvan pinnasängyn leluilla..vauva siis oli siel kanssa joukossa mukana.

[/quote]

Apua.. Ei saisi varmaan nauraa (tilanteessa ei ollut varmaan yhtään hauskaa), mutta repesin täysin. Ei tainnut onneksi olla hätää?

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 20:58"]

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 20:15"]

Yleisesti ottaen en hoitanut itseäni enkä nukkunut tarpeeksi kun lapset olivat 1 ja 3v. Hermo meni aivan liian usein. Kadun.

[/quote]

Sama. Olin ihan hirveän väsynyt elämäntilanteesta johtuen, enkä nukkunut (en voinutkaan nukkua koska nuorin nukkui erittäin huonosti ekat kaksi vuotta).  Kello kahden väsymys oli aivan tainnuttava, en kestänyt lapsilta silloin yhtään mitään. Meillä oli aivan tyypillinen tilanne, että imuroin ja siivosin aivan raivopäänä etten olisi kuukahtanut pelkästä väsymyksestä, ja lapset istuu pissi sukassa sohvalla ja tietävät että nyt ei saa inahtaakaan tai äidiltä palaa käämi. Sitten tein jotain ruokaa, jonka poltin, kun oli niin vauhti päällä, ja sitten alkoi itkettää että ei helvetti tästä elämästä mitään tule ja olen niin surkea äiti ja lapsillekin huudan ja makaroonitkin keitän pohjaan ja yhyy. 

Sitten yksinkertaisesti luovutin. Kun tuntui etten pysy pystyssä, niin en pysynyt. Menin lattialle makaamaan ja ilmoitin että nyt äiti ottaa tässä päikkärit ja samalla vahtii teitä. Vietettiin monet monituiset iltapäivät niin, että toisessa kainalossa oli yksi lapsi joka sai pelata käsikonsolia, rintakehän päällä retkotti 20 kiloa haisevaa koiraa ja joku hakkasi mua ämpärillä päähän tai syötti leikkiruokaa tai ajoi pikkuautolla pitkin sääriluuta, ja minä kuorsasin autuaana, mitä nyt välillä piti haukata koiran alta vähän happea. Kun siitä heräsin niin maailma oli taas paljon parempi paikka. :)

[/quote]

Oi, ihanaa että sait välillä nukkua. Tuo oli todellakin elämäni kamalinta aikaa. Meillä oli sellainen tilanne että 3v. oli niin mustasukkainen että satutti 1v:tä ja myös todella vilkas täystuho eli heitä ei voinut jättää hetkeksikään yksin. 1v. heräili tunnin välein ja molemmat sairastelivat todella paljon, asuimme liian pienessä kämpässä neljän seinän sisällä. Raivosin usein ja itkin paljon. Hoitoapua ei ollut eikä rahaa palkata sitä.

6

mennyt hakemaan lasta vaikka mies olikin jo hakenut

Heitin palloa lelukoppaan ja heitto jäikin myhyekdi. Suoraan lapsen naamaan. ONNEKSI se oli semmoinen ihan pehmeä pehmojalkapallo eikä lapsi tehnyt muuta, kuin katseli silmät pyöreinä, että "Mitä sä riehut?"

Lapsi kohta 4v:

-ei olla luettu tarpeeksi

-liian usein kiire

-mulla palaa hermo liian usein

-omin lapsen vauvana itselleni ja nyt kun isä on jo jonkun aikaa uskaltanut enemmän ottaa roolia, menen edelleen väliin neuvomaan. Kun isä sanoo lapselleen, laita kumisaappaat jalkaan, lapsi huutaa multa vahvistusta, lähdenkö äiti kumppareissa. Ei luota isäänsä pienessäkään arkisessa asiassa. Tää on yksin mun vika :(

Mutta onneksi meillä on paljon silti halailtu ja ollaan läheisiä. Lapsi sanoo rakastavansa minua, joten en voi olla täysin epäonnistunut.

Ihana <3 .

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 20:58"]

[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 20:15"]

Yleisesti ottaen en hoitanut itseäni enkä nukkunut tarpeeksi kun lapset olivat 1 ja 3v. Hermo meni aivan liian usein. Kadun.

[/quote]

Sama. Olin ihan hirveän väsynyt elämäntilanteesta johtuen, enkä nukkunut (en voinutkaan nukkua koska nuorin nukkui erittäin huonosti ekat kaksi vuotta).  Kello kahden väsymys oli aivan tainnuttava, en kestänyt lapsilta silloin yhtään mitään. Meillä oli aivan tyypillinen tilanne, että imuroin ja siivosin aivan raivopäänä etten olisi kuukahtanut pelkästä väsymyksestä, ja lapset istuu pissi sukassa sohvalla ja tietävät että nyt ei saa inahtaakaan tai äidiltä palaa käämi. Sitten tein jotain ruokaa, jonka poltin, kun oli niin vauhti päällä, ja sitten alkoi itkettää että ei helvetti tästä elämästä mitään tule ja olen niin surkea äiti ja lapsillekin huudan ja makaroonitkin keitän pohjaan ja yhyy. 

Sitten yksinkertaisesti luovutin. Kun tuntui etten pysy pystyssä, niin en pysynyt. Menin lattialle makaamaan ja ilmoitin että nyt äiti ottaa tässä päikkärit ja samalla vahtii teitä. Vietettiin monet monituiset iltapäivät niin, että toisessa kainalossa oli yksi lapsi joka sai pelata käsikonsolia, rintakehän päällä retkotti 20 kiloa haisevaa koiraa ja joku hakkasi mua ämpärillä päähän tai syötti leikkiruokaa tai ajoi pikkuautolla pitkin sääriluuta, ja minä kuorsasin autuaana, mitä nyt välillä piti haukata koiran alta vähän happea. Kun siitä heräsin niin maailma oli taas paljon parempi paikka. :)

[/quote]