Muut ihmiset pilaavat raskauteni
Jotenkin olen aina kuvitellut, että raskaana olevia "suojeltaisiin" ja huomioitaisiin hiukan heidän hankalaa tilaansa tavallisissa arjen asioissa. Näin olen itse toiminutkin. Nyt kun olen itse raskaana loppusuoralla, olen järkyttynyt siitä miten minua on kohdeltu. Aluksi, aivan raskauden alussa kerroin pomolle luottamuksella raskaudesta, seuraavana päivänä siitä tiesi kaikki. Nostin asiasta metelin josta stressaannuin niin että olin saada keskenmenon. Kerrottuani asiasta luottamuksella äidilleni hän juorusi kaikille. Arvostelua ja neuvoja tulee joka tuutista. Törkeitä loukkauksiakin on sadellut lähipiiristä kun kerroin ratkaisuista joita teemme mm. lapsen nimen suhteen. Nyt ollessani todella väsynyt loppuraskauden ja anemian vuoksi sukulaiseni ovat laittaneet minut riitojensa välikädeksi. Jos olisin voimissani katkaisisin välit sukulaisiin mutta nyt en kertakaikkiaan jaksa. Muutenkin käytökseni on hillitympää kuin näiden huonosti käyttäytyvien ja sivistymättömien sukulaisteni. Pelkään masentuvani ja mitä kaikkea seuraakaan sukulaisten taholta kun lapsi syntyy. Vauvaa odotan kuitenkin ilolla ja toivon saavani olla rauhassa hänen ja mieheni kanssa syntymän jälkeen. Viihdyn nykyisessä kotikaupungissani mutta toisaalta olen alkanut harkita että perheemme muuttaisi muualle kauemmas sukulaisista.
Kommentit (34)
Ja Vuoden Draamakuningatar on.... TRRRRRRR TITTTTIDIIIIIIIIIIIIIII!
Etkö tiennyt äitisi olevan juorukello ennen kuin nyt? Raskautesi vaikuttaa myös työpaikkanne muihin jäseniin, joten jospa pomo katsoi aiheelliseksi infota asianosaisia ja juttu pääsi sitten leviämään.
Oletko sitten sanonut antavasi nimen tyyliin Ksenja tai Aida? Jos kyllä, niin ota neuvoista vaari.
Voi luoja ap mikä pikkuprinsessa olet :D "oon raskaana mutta ei kerrota tästä kellekkään..."
Ai miksi ihmeessä raskaana olevia pitäisi kohdella jotenkin paremmin??!!
Esimies ei missään nimessä saa kertoa raskaudesta eteenpäin!
"Raskaana olevaa suojeltaisiin ja heidän hankalaa tilaansa huomioitaisiin arjen asioissa." Whaat??? Millaista paapomista siis kaipaat?
Ei millään pahalla, mutta olet aika herkkänahkainen...
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 15:58"]Esimies ei missään nimessä saa kertoa raskaudesta eteenpäin!
[/quote]
Millähän perusteella? Raskaudella kun on vaikutuksia muidenkin ihmisten työhön, kuin vain sen raskaanaolevan.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 16:00"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 15:58"]Esimies ei missään nimessä saa kertoa raskaudesta eteenpäin!
[/quote]
Millähän perusteella? Raskaudella kun on vaikutuksia muidenkin ihmisten työhön, kuin vain sen raskaanaolevan.
[/quote]
Niinpä. Ja sit kun työyhteisö ei mitenkään huomioisi raskautta niin siitäkin kävisi ulina. "En mä voi ku määhän oon RASKAAAANA!"
Jos olet haarasi aukonut ja raskautunut, niin kanna vastuusi.
Ajattelitko ilmoittaa lapsesta synnytyksen jälkeen , vai miten toivoit meneteltävän?
Raskaus vaikuttaa kaikkiin, varsinkin työkavereihisi.
Kunnon teini-pissis lienee kyseessä?
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 16:01"][quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 16:00"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 15:58"]Esimies ei missään nimessä saa kertoa raskaudesta eteenpäin!
[/quote]
Millähän perusteella? Raskaudella kun on vaikutuksia muidenkin ihmisten työhön, kuin vain sen raskaanaolevan.
[/quote]
Niinpä. Ja sit kun työyhteisö ei mitenkään huomioisi raskautta niin siitäkin kävisi ulina. "En mä voi ku määhän oon RASKAAAANA!"
[/quote]
Öööh?! Koska esimiehellä on vaitiolovelvollisuus!
No voi sissussaatana... Ap:n kaltaiset ihmiset saa mun verenpaineeni nousemaan.
Mä ymmärrän tuon, että harmittaa, kun esimies möläytti tiedon sopimuksen vastaisesti, mutta tuo sun muu itku on aika noloa, elä elämääsi, kasvata nahkaa ja unohda vaatimukset, että just sua pitää hemmotella muiden.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 16:06"][quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 16:01"][quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 16:00"]
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 15:58"]Esimies ei missään nimessä saa kertoa raskaudesta eteenpäin!
[/quote]
Millähän perusteella? Raskaudella kun on vaikutuksia muidenkin ihmisten työhön, kuin vain sen raskaanaolevan.
[/quote]
Niinpä. Ja sit kun työyhteisö ei mitenkään huomioisi raskautta niin siitäkin kävisi ulina. "En mä voi ku määhän oon RASKAAAANA!"
[/quote]
Öööh?! Koska esimiehellä on vaitiolovelvollisuus!
[/quote]
Niinkö? Mistäköhän lähtien? Esim. lääkäreillä on sattuneesta syystä vaitiolovelvollisuus mutta perusesimies on puolestaan ihan velvoitettu infoamaan alaisiaan näitä koskevista asioista.
Aika paskoja tyyppejä sul on ympärilläs. Joo, kyllä sen raskauden joskus huomaa joka tapauksessa, mutta toi on niitä asioita, joita EI kerrota eteenpäin paitsi odottajan luvalla.
Olen järkyttynyt millasta porukkaa täällä on! Sympatiat aplle.
Voi hellanlettas sentään!