Huonoin työpaikkani
Olin siellä viisi vuotta sitten. Pulju sijaitsee useilla paikkakunnilla Suomessa, oma toimipisteeni oli kaakkois-Suomessa. Firman nimi jääköön arvattavaksi.
Menin firmaan puolen vuoden määräaikaisella sopimuksella. Heti aloitettuani kävi ilmi, että johtamiskulttuuri oli ankara ja monesti alaisia nöyryyttävä. Viimeisimpänä tulleet olivat pohjasakkaa, joita vain vähän kauemmin firmassa olleet pikkupomot kiusasivat. Toimintatavat olivat hieman omituisia, mutta ne opetettiin uusille tulijoille äkkiä. Sopeuduinkin firman tapoihin nopeasti ja aloin pärjätä päivittäisessä työssä hyvin.
No, kahden kuukauden päästä yksikkömme esimies ilmoitti, että työnantaja aikoo yksipuolisesti jatkaa puolella vuodella työsopimustani. Olin raivoissani! Kerroin esimiehelle, että tällaisesta ei oltu sovittu enkä voi hyväksyä tätä. Esimies kuitenkin ilmoitti, että asiasta ei neuvotella enää ja uhkasi toimittaa minut joko vankilaan tai luuttuamaan vanhainkodin lattioita loppuvuodeksi, jos en hyväksy uutta sopimusta. Vastineeksi johtaja kertoi minun saavan puolen vuoden kohdalla ylennyksen ja palkankorotuksen. No eipä siinä auttanut muu kuin hyväskyä sopimuksen pidentäminen.
Puolen vuoden päästä sain siis luvatun ylennyksen ja palkankorotuksen. Päivän palkka tosin nousi 3,6 eurosa 5,4 euroon. Kuka sellaisella palkalla tänä päivänä haluaa töitä tehdä?! Firma tosin kustansi asumisen ja ruoat, mutta eipä noilla palkoilla tosin mitään säästöön jäänyt. Firmassa tosin mainostettiin, että heillä saan arvokasta työkokemusta, joka hyödyttää minua tulevaisuudessa. Nykyisin työskentelen taloushallintoalalla, enkä suoraan sanottuna ymmärrä mitä hyötyä tuosta vuoden työkeikasta oli nykyiselle urallleni. Se firma oli täysin eri toimialalla ja johtamiskulttuuri oli hyvin erilainen nykyiseen alaani verrattuna. Mieluummin olisin ollut paremmalla palkalla sen vuoden vaikkapa tilitoimistossa, kuin kyseisessä firmassa.
Kovasti etukäteen eri tahoilta kerrottiin tuon firman hyödyttävän tulevaisuuttani. Jos siitä on niin paljon hyötyä, niin oli kyllä hassua että siellä ei ollut oikeastaan lainkaan naisia.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 12:19"]
Mä en menis kyllä inttiin, onneks ei oo ollu pakkokaan..
[/quote]
Uskoni ihmiskuntaan on palautettu, kiitos! Oikeesti huolestuin, että eikö keskiverto av-mamma oikeesti tajua mistä tässä on kyse. Niin vähän viitsin aloituksessa kätkeä jujua.
Armeijassa kun olin, niin samaan aikaan naispuoliset ystävät oli kerännyt mukavat säästöt opiskeluja varten ja kerkesivätpä vielä aloittaakin opinnot aikaisemmin. Mutta feministisessä ajatusmaailmassa intti ei ole tasa-arvokysymys, sen nyt vaan kuuluu olla niin. AP
AP