Huonoin työpaikkani
Olin siellä viisi vuotta sitten. Pulju sijaitsee useilla paikkakunnilla Suomessa, oma toimipisteeni oli kaakkois-Suomessa. Firman nimi jääköön arvattavaksi.
Menin firmaan puolen vuoden määräaikaisella sopimuksella. Heti aloitettuani kävi ilmi, että johtamiskulttuuri oli ankara ja monesti alaisia nöyryyttävä. Viimeisimpänä tulleet olivat pohjasakkaa, joita vain vähän kauemmin firmassa olleet pikkupomot kiusasivat. Toimintatavat olivat hieman omituisia, mutta ne opetettiin uusille tulijoille äkkiä. Sopeuduinkin firman tapoihin nopeasti ja aloin pärjätä päivittäisessä työssä hyvin.
No, kahden kuukauden päästä yksikkömme esimies ilmoitti, että työnantaja aikoo yksipuolisesti jatkaa puolella vuodella työsopimustani. Olin raivoissani! Kerroin esimiehelle, että tällaisesta ei oltu sovittu enkä voi hyväksyä tätä. Esimies kuitenkin ilmoitti, että asiasta ei neuvotella enää ja uhkasi toimittaa minut joko vankilaan tai luuttuamaan vanhainkodin lattioita loppuvuodeksi, jos en hyväksy uutta sopimusta. Vastineeksi johtaja kertoi minun saavan puolen vuoden kohdalla ylennyksen ja palkankorotuksen. No eipä siinä auttanut muu kuin hyväskyä sopimuksen pidentäminen.
Puolen vuoden päästä sain siis luvatun ylennyksen ja palkankorotuksen. Päivän palkka tosin nousi 3,6 eurosa 5,4 euroon. Kuka sellaisella palkalla tänä päivänä haluaa töitä tehdä?! Firma tosin kustansi asumisen ja ruoat, mutta eipä noilla palkoilla tosin mitään säästöön jäänyt. Firmassa tosin mainostettiin, että heillä saan arvokasta työkokemusta, joka hyödyttää minua tulevaisuudessa. Nykyisin työskentelen taloushallintoalalla, enkä suoraan sanottuna ymmärrä mitä hyötyä tuosta vuoden työkeikasta oli nykyiselle urallleni. Se firma oli täysin eri toimialalla ja johtamiskulttuuri oli hyvin erilainen nykyiseen alaani verrattuna. Mieluummin olisin ollut paremmalla palkalla sen vuoden vaikkapa tilitoimistossa, kuin kyseisessä firmassa.
Kovasti etukäteen eri tahoilta kerrottiin tuon firman hyödyttävän tulevaisuuttani. Jos siitä on niin paljon hyötyä, niin oli kyllä hassua että siellä ei ollut oikeastaan lainkaan naisia.
Kommentit (21)
Ja usein tehtiin kyllä pitkää päivää. Aika usein viikonloppujakin. AP
Taidan tietää mistä on kysymys, mutta kyllähän tohon firmaan aina menijöitä näyttäisi olevan, vaikka sillä onkin vähän sellainen ristiriitainen maine...
;)
Ei ollut siivousalan firma. Tosin työtehtäviin kuului välillä siivouskin. Työnantajalla oli vahva direktio-oikeus, joten työtehtävät oli mitä milloinkin käskettiin. AP
Sen muuten unohdin mainita, että nuorempi veljeni meni vielä samaan firmaan, vaikka olin kertonut palkkatasosta sille! Vaikka sai yliopistosta opiskelupaikan ja ois päässyt aloittamaan tänä syksynä. Pöljä! Mutta jotenkin kummasti sinne vaan ajautuu. AP
Siis tää on itseasiassa iso pulju. Velipoika pakertaa nyt pitkää päivää. Palkka on kuulemma nyt pari euroa parempi per päivä, kuin viis vuotta sitten. Mutta hänen työpäivänsä on itse asiassa pitempiä kuin mulla oli. Firman tapoihin on onneksi tottunut nopeesti. Vuoden määräaikaisuus hänellä, tietää jo nyt. AP
Joo joo! Ihan täysin tosi juttu. Varmaan ei vaan kukaan teistä ole ollut tässä firmassa. Mutta varmasti jonkun tunnette, jolla olisi täysin sama tarina kerrottavana kuin mulla. Mutta menisittekö noilla työehdoilla tonne? Jos kuitenkin sanottaisiin teille, että hyödytte siitä tulevaisuudessa? Itse en tosin kokenut kauheesti hyötyväni, nyt niin eri alalla. AP
Nokkela aloitus, en tajunnut vasta kun edellisistä vastauksista :) Mietin vaan jotain Mäkkäriä tms.
Kohta pääset takaisin samaan lafkaan. Vähän pidemmällä sopparilla ja suuremmalla vastuulla, jännitysmomenttia unohtamatta. Positiivista tietty paljon ulkoilmaa, uusia vaihtuvia ystäviä ja jos oikein hyvä tuuri käy pääset ulkomaille :)!
Armeija tekee pojista miehiä, vai kuinka? Uusia ystäviä, retkeilyä, "arvokasta kokemusta johtamisesta", suhteita työelämään.. Huoh
Oletko marjanpoimija? Noin pieni palkka on laiton.