Minusta on alkanut tuntua siltä kuin eläisimme jossain oudossa dystopiassa!
Vielä puoli vuotta sitten en olisi uskonut, että rokotepassi tulee tänne Suomeenkin ja ilman sitä olet jatkossa käytännössä eristetty normaalista yhteiskunnan menosta. Ennen myöskin nauroin kaikille ns sala_liittoteoreetikoille mutta olen tämän passiepisodin myötä alkanut miettiä, että ehkä niissä jutuissa on sittenkin jotain perää...
Luottamukseni Suomen THL:ään ja päättäjiin on täysin mennyttä ja pelolla odotan, olemmeko Kiinan tiellä :/ Ja uskon koronan olevan oikeasti vaarallinen ja mielestäni epidemia olisi pitänyt tukahduttaa.
Muita, joilla on herännyt samansuuntaisia ajatuksia? Kaipaan niin kovasti sitä vanhaa Suomena ennen koronaa...
Kommentit (2175)
Ja taas on todistettu, että tämän keskustelu foorumin maine pätee. Suurin osa joko trolleja tai sitten muuten vaan irti todellisuudesta. Kumma kun normaalista ilmiöstä maailmassa saadaan aikaan salaliitto, Ilmestyskirjan pedot, politiikkaa…enää ufomiehet puuttuu..ehkä ne onkin kaiken takana? Aina on ollut pandemioita. Vai oliko musta surma myös Kiinassa laboratoriossa kasvatettu salaliitto viirus? No tulin ihan uteliaisuuttani tänne kurkkimaan kun ystävä naureskeli palstaa…ja joo kyllä täällä naurun aiheita piisaa;)
Kiitos viihdyttävästä aineistosta teille kaikille:)
Tämä video kiertää nyt maailmalla, ja sitä poistetaan sieltä sitä mukaa kun jossain ilmestyy. Ilmeisesti joku on osunut kunnolla hermoon?
Dr. Destroys the Entire COVID Narrative
Doctor refutes mainstream media, CDC and NIH talking points and treatment of COVID.
https://tv.gab.com/media/611132777b022aa59dd65777?viewKey=3bf66b40-c358…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tehdä tästä nyt numeroa. Aika näyttää ja mitään sille ei voi.
Tästä pitää nimenomaan tehdä ja iso numero. Koska asiasta vaietaan Suomessa kokonaan. Haarpit, Montagnierit ja Star Warsit vaietaan kuoliaaksi ja nämä asiat löytäneet leimataan julmimmalla tavalla.
Ette te voi suomalaisia estää löytämästä tietoja, älkää aliarvioiko.
Tietoa pitää ja kannattaa hakea, totta kai. Mietin vain sitä, että aika turhaa raivokkaasti tuoda agendaansa esiin, se vain kääntyy itseään vastaan. Ne jotka haluavat löytävät tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne olivat raahanneet psykologin TV studioon vakuuttamaan että Haarpiin uskovat ovat mt- harhaisia :D
Hohhoo! Ajatelkaa kuin paksuja valheita syötetään.
Mitä ihmettä, onhan haarp ollut ihan tiedossa ja jopa wikissä on siitä juttua.
https://en.wikipedia.org/wiki/High-frequency_Active_Auroral_Research_Pr…
Niinpä, mutta studiossa vaan nuori psykologi oltiin saatu sanomaan että Haarp on salaliittolaisten juttuja :D! On kyllä paksua. Se oli kuitenkin pitkälle jo 2000 - puolta ja moni tiesi asiat varmaksi.
Oli aika pelottavaa seurata tuon psykologin työskentelyä studiossa kun tajusi miten ulalla noita kuplassa koulutetaan ja valtio käyttää heitä sitten leimaamaan ihmisiä sairaiksi vielä kun nämä puhuvat realimaailman asioista ihan kuten Haarpistakin jne.
Tuo hetki avasi silmät lopullisesti, miten systeemi aivopesee oikein ammattilaisten voimin todella.
Ohis, ruttoon ei taida olla rokotetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne olivat raahanneet psykologin TV studioon vakuuttamaan että Haarpiin uskovat ovat mt- harhaisia :D
Hohhoo! Ajatelkaa kuin paksuja valheita syötetään.
Mitä ihmettä, onhan haarp ollut ihan tiedossa ja jopa wikissä on siitä juttua.
https://en.wikipedia.org/wiki/High-frequency_Active_Auroral_Research_Pr…
Niinpä, mutta studiossa vaan nuori psykologi oltiin saatu sanomaan että Haarp on salaliittolaisten juttuja :D! On kyllä paksua. Se oli kuitenkin pitkälle jo 2000 - puolta ja moni tiesi asiat varmaksi.
Todellakin mitä ihmettä, jokainen voi kyllä googlettamalla löytää ihan asiatietoa haarpista joten kyseessä ei todellakaan ole mikään salaliitto:D Luulivat varmaan olevansa ovelia siellä studiossa :)
Vierailija kirjoitti:
Ohis, ruttoon ei taida olla rokotetta?
Eläimille on.
Vierailija kirjoitti:
Ja taas on todistettu, että tämän keskustelu foorumin maine pätee. Suurin osa joko trolleja tai sitten muuten vaan irti todellisuudesta. Kumma kun normaalista ilmiöstä maailmassa saadaan aikaan salaliitto, Ilmestyskirjan pedot, politiikkaa…enää ufomiehet puuttuu..ehkä ne onkin kaiken takana? Aina on ollut pandemioita. Vai oliko musta surma myös Kiinassa laboratoriossa kasvatettu salaliitto viirus? No tulin ihan uteliaisuuttani tänne kurkkimaan kun ystävä naureskeli palstaa…ja joo kyllä täällä naurun aiheita piisaa;)
Kiitos viihdyttävästä aineistosta teille kaikille:)
Montagnier on Nobel tason trolli sitten , Hän väittää Covid 19 on labrassa tuotettu. Sen parempaa tietäjää et löydäkään tältä pallolta, koska oli mukana itse kaikissa jopa militaarin projekteissa joita johti Reagan ja Mitterrand mm ja tukku muita.
Testaaminen pitää lopettaa heti ja karanteenit poistaa.
Erittäin hyvä kirjoitus kaikkien vanhempien pitäisi olla huolissaan...
Korona on täysin liioiteltu tauti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha tehdä tästä nyt numeroa. Aika näyttää ja mitään sille ei voi.
Tästä pitää nimenomaan tehdä ja iso numero. Koska asiasta vaietaan Suomessa kokonaan. Haarpit, Montagnierit ja Star Warsit vaietaan kuoliaaksi ja nämä asiat löytäneet leimataan julmimmalla tavalla.
Ette te voi suomalaisia estää löytämästä tietoja, älkää aliarvioiko.
Tietoa pitää ja kannattaa hakea, totta kai. Mietin vain sitä, että aika turhaa raivokkaasti tuoda agendaansa esiin, se vain kääntyy itseään vastaan. Ne jotka haluavat löytävät tietoa.
Ne tiedot pitää osata yhdistää palasista ja siksi kaikki eivät todellakaan ihan ilman apua niitä löydä. Suomessa ei puhuta mitään oikeista isoista tekijöistä maailmalla. Kansaa pidetään ihan pimennossa, Ranskassa ne eivät pysty samaan koska siellä ollaan ytimessä. Ja ihmiset ottavat atiivisesti selvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 - 15v ruvettu antamaan piikkiä Suomessa.
Mitähän lappuja pitää allekirjoittaa ennen piikkiä, vastuuvapautus??
https://areena.yle.fi/1-50621805?seek=668
(alkaa oikesta kohtaa / YLE uutiset 9.9.21 kello 20.30)
Kyllä on pimeetä sakkia, ei voi muuta sanoa ja äiti niin tyytyväinen.
Eikö teitä oikeasti hirvitä, että pitää allekirjoittaa jotain ennen kuin annetaan se rokotus.
Eihän tämä mikään normaali käytäntö ole.
Koevaiheessa oleva rokotus. Kuinka annat vanhempana itsellesi anteeksi, jos sattuu jotain.
Nimi on jo paperissa ja se on sitten voi voi.
Eikä tämä todella herätä mitään.
Erittäin hyvä kirjoitus - kaikkien vanhempien pitäisi olla huolissaan ja vain meidän joilla on siis lapsia tulisi näitä lapsiin liittyviä asioita kommentoida... Lapsemme ovat siis koekaniineina Koronarokotuksen asiassa, käsittämätöntä...
Koko Corona on teknologian ajan homma. Karu totuus. Tässä on kaikki asiat jotka viittaavat siihen nyt. Tosiasioiden tunnustamisesta alkaa paraneminenkin aina.
Muuten tuolla darth Waderilla on naama kuin olisi maski....
Vierailija kirjoitti:
Ja taas on todistettu, että tämän keskustelu foorumin maine pätee. Suurin osa joko trolleja tai sitten muuten vaan irti todellisuudesta. Kumma kun normaalista ilmiöstä maailmassa saadaan aikaan salaliitto, Ilmestyskirjan pedot, politiikkaa…enää ufomiehet puuttuu..ehkä ne onkin kaiken takana? Aina on ollut pandemioita. Vai oliko musta surma myös Kiinassa laboratoriossa kasvatettu salaliitto viirus? No tulin ihan uteliaisuuttani tänne kurkkimaan kun ystävä naureskeli palstaa…ja joo kyllä täällä naurun aiheita piisaa;)
Kiitos viihdyttävästä aineistosta teille kaikille:)
Juuri näin;) Palatkaa nyt kiltisti ihastelemaan Damiano Davidia tuohon toiseen ketjuun. Ruma mies mutta kuitenkin se on paljon järkevämpi keskustelu kuin tämä tai mikään koronaa koskeva tällä sivustolla;) ottakaa rokotus tai jättäkää ottamatta. Oma asianne. Ei tarvitse jauhaa täällä viikko tolkullista mokomaa:)
Totalitarismin tiellä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotepassin vastustajat. Olisitteko hyväksyneet mallin, jossa "ei rokotettuja" ei hoideta sairaalassa. Mielestäni tuo olisi parempi vaihtoehto. Halukkaat saavat rokotteen ja muista osa kuolee. Sairaanhoitojärjestelmä ei rasitu kun noita rokotteesta kieltäytyjiä ei hoideta.
Tässäpä suorastaan malliesimerkki totalitaristisesta ajattelusta! Köyhä kansa pakotetaan rokotuksiin, vain harvalukuisella rikkaalla eliitillä on varaa kustantaa oma terveydenhoitonsa ja valita, lähteäkö mukaan rokotekokeiluun.
Rokotekokeilu? Te olette sekaisin, ja suhteellisuudentaju hävinnyt täydellisesti. Ennen oli kylähulluja jotka jauhoivat sekoja juttuja kylillä. Nyt ne pääsevät internettiin.
Siksi meillä on pääministerikin instagram baby että sitä on helppoa liikuttaa. Eihän hän pysty alkuunkaan seuraamaan tiedeyhteisöä, saati sen kytköksiä minnekään. Isot pojat pikkuisen ohjailevat nukkeaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas on todistettu, että tämän keskustelu foorumin maine pätee. Suurin osa joko trolleja tai sitten muuten vaan irti todellisuudesta. Kumma kun normaalista ilmiöstä maailmassa saadaan aikaan salaliitto, Ilmestyskirjan pedot, politiikkaa…enää ufomiehet puuttuu..ehkä ne onkin kaiken takana? Aina on ollut pandemioita. Vai oliko musta surma myös Kiinassa laboratoriossa kasvatettu salaliitto viirus? No tulin ihan uteliaisuuttani tänne kurkkimaan kun ystävä naureskeli palstaa…ja joo kyllä täällä naurun aiheita piisaa;)
Kiitos viihdyttävästä aineistosta teille kaikille:)Montagnier on Nobel tason trolli sitten , Hän väittää Covid 19 on labrassa tuotettu. Sen parempaa tietäjää et löydäkään tältä pallolta, koska oli mukana itse kaikissa jopa militaarin projekteissa joita johti Reagan ja Mitterrand mm ja tukku muita.
Oli sitten Kiinassakin mukana kun viirus tehtiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 - 15v ruvettu antamaan piikkiä Suomessa.
Mitähän lappuja pitää allekirjoittaa ennen piikkiä, vastuuvapautus??
https://areena.yle.fi/1-50621805?seek=668
(alkaa oikesta kohtaa / YLE uutiset 9.9.21 kello 20.30)
Kyllä on pimeetä sakkia, ei voi muuta sanoa ja äiti niin tyytyväinen.
Eikö teitä oikeasti hirvitä, että pitää allekirjoittaa jotain ennen kuin annetaan se rokotus.
Eihän tämä mikään normaali käytäntö ole.
Koevaiheessa oleva rokotus. Kuinka annat vanhempana itsellesi anteeksi, jos sattuu jotain.
Nimi on jo paperissa ja se on sitten voi voi.
Eikä tämä todella herätä mitään.
Erittäin hyvä kirjoitus - kaikkien vanhempien pitäisi olla huolissaan ja vain meidän joilla on siis lapsia tulisi näitä lapsiin liittyviä asioita kommentoida... Lapsemme ovat siis koekaniineina Koronarokotuksen asiassa, käsittämätöntä...
Ja totean sen verran vielä että Matrix_Purge on takaisin siis vielä hetkeksi mutta sensuuri katkaisi kommentointini siten että en voi antaa kommentteja... poistin jo tilini ja poistun täältä mutta huomasin tämän alkuperäisen viestin jota oli vielä pakko kehua... Toivotan lapsille tyrkytettävää koronarokotetta kyseenalaistaville vanhemmille paljon voimia ja jaksamista... "the game is afoot"