Avioliittoleirillä käyneitä?
Luin tänään jostain seurakunnan järjestämistä avioliittoleireistä. Onko kukaan käynyt sellaisella? Mitä ihmettä siellä tehdään? Voiko sinne mennä, vaikkei olekaan uskossa? Katsotaanko pitkään, jos on ihan tuore aviopari vai mennäänkö sinne vasta sitten, kun avioliitossa on jo ongelmia?
Kommentit (3)
tällä myös todella hyviä kokemuksia tuosta hnmky:n leiristä, olimme siellä kun olimme olleet naimisissa reilun vuoden. olisi kiva lähteä uudestaan nyt lasten kanssa.
Pieksämäellä hyvinkin. Mutta siitä on jo 15 vuotta, kun olemme niin vanha pari. Meidän elämä on niin seesteistä, ehkäpä yksi syy on juuri tuo avioliittoleiri. Emme ole joutuneet negatiiviseen noidankehään. Ehkäpä pitäisi mennä leirille, niin pääsisi kaivelemaan luurankoja kaapeista ja saisi säpinää.
Kyseessä oli hmnky:n järjestämä leiri. Meillä oli ratkiriemukasta, koska ei ollut vielä ongelmia. Ilman muuta kannatti käydä leiri, sieltä sai eväitä rakentavaan riitelemiseen summuuhun. Eikä siellä kaikki ole uskossa, vaikka ajatus onkin hengellinen.
Siellä perusidea on se, että ensin on jonkun pariskunnan alustus päivän teemasta, sen jälkeen jakaudutaan ryhmiin, joissa ehkä kolme avioparia. Sitten keskustellaan ryhmissä, sitten aviopareittain tehdään tehtäviä, sitten taas ryhmissä.
Fiilis oli siis huippuhyvä leirin jälkeen. Suurin osa muutenkin kehuu leiriä maasta taivaaseen. Pitäisiköhän taas mennä...? Nyt kun on lapsiakin, niin lapsille on oma ohjelmansa ja hoitonsa.
Olen myös kuullut, että Mennään Eteenpäin -viikonloput ovat hyviä.