Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En vaan kykene ottamaan masennusta vakavasti, sori
19.08.2014 |
Siis kun täälläkin moni valittaa, ettei oikein voisi töitä tehdä masennuksen takia. Meillä lähipiirissä just tälläinen tapaus. Nuori, vastavalmistunut 21-vuotias tyttö. Häntä on aikoinaan koulukiusattu paljon ja nyt edelleen väittää olevansa masentunut eikä oikein saa työnsyrjästä kiinni. Elää sossun rahalla ja tekee jotain satunnaista keikkatyötä loma-aikoihin, muuten lojuu sossun ja kelan rahoilla.
Kaikkea kivaa kykenee kyllä tekemään, kuten luuhaamaan lähibaarissa, tapaamaan kavereita ja menemään risteilylle.
Anteeksi nyt vaan jos en kykene ottamaan tälläisiä "masentuneita" vakavasti. Ihan kuin tälläkin tytöllä olisi jäänyt joku elämäntapamasennus päälle, eli on joskus ollut masentunut, mutta ei tajua ettei ole enää.
ugh. Olen puhunut.
Eri asia tietty nämä, jotka ovat oikeasti masentuneita, eli eivät kykene huolehtimaan itsestään kunnolla. Tälläisten sossuilun ymmärrän täysin, ei niitä voi työelämään laittaa.
T. Nainen 23 vuotta
Kommentit (46)
Itselläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja erittäin nopealla syklillä vaihtuvat jaksot (maniasta- vakavaan masennukseen). Minusta Robin Williams oli sanonut hyvin, "Hymy ei tarkoita että olen ok, Nauru ei tarkoita että olen ok, kun sanon että olen ok, se ei tarkoita että olen ok." Masennus on hiljainen tappaja. Masennus on monikasvoinen. Pahimmillaan en jaksa kuin vessassa käydä kerran päivässä sängystä, toisinaan jaksan jopa kaupassa käydä ja ehkä tavata myös ystäviä hetken tai käydä lukemassa päivän lehdet kahvilassa. Kunpa ihmiset kunnioittaisivat toistensa kokemusmaailmaa ja elämää, tukisivat eivätkä lannistaisi. Sitä toivon eniten maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 14:36"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:57"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:47"]
Ymmärrän masennuksen, jokainen tuntee sitä joskus. Itsellä kivut ja unettomuus on saanut joskus tosi huonoon kuntoon ja onpa psykologi keskiasteisen "diagnosoinutkin".
Mutta - sitä en ymmärrä miksi sille annetaan valta, annetaan liian helposti periksi!? Ei sieltä sängyn pohjalta ole helppo nousta mutta kun ottaa itsestään tukevan niska-perseotteen ja lähtee liikkeelle niin varmasti toipuu paremmin kuin lääkkeillä. Eikä näin lapsiperheen äitinä ja työssäkäyvänä ole koskaan ollut edes vaihtoehtona se sänkyyn jääminen...
Jokaisella on vaikeaa, on surua, ongelmia, sairauksia tms mutta miksi toiset jäävät niihin jumittamaan? Olisiko tällä liian helpolla elämällä osasyynsä?
[/quote]
Niin juuri, jos voi tehdä niitä kivoja juttuja, niin miksi ei voi tehdä töitä?
[/quote]
Koska työt ehkä ahdistavat ja masentavat vain entistä enemmän? Miksi laittaa masentunut samantien töihin ja masentaa entistä enemmän ja aiheuttaa tälle järkyttävää ahdistusta? Miltä tuntuisi jos sun pitäisi mennä joka päivä pieneen pilkkopimeään laatikkoon kitumaan ja ahdistumaan...ja joka päivä sama. Olisiko kivaa? Koita siinä sitten parantua.
[/quote]
Väitinkö että mun työ on vain auringonpaistetta ja ihanuutta? Aika harvalla on niin, eiköhän meistä jokainen pyöritä sorvia ihan rahan takia. Tule pois sieltä laaatikosta (??) ja hae toinen työpaikka. Tai kolmas jos toinenkaan ei kelpaa. Ihan on hampaat irvessä tehty töitä, itketty välillä ja taas jatkettu kun vaihtoehtoja ei sillähetkellä ollut. Ja vaihdettu parempaan paikkaan kun tilaisuus on tullut - välillä tehty täyttä viikkoa, välillä vajaata terveydentilan (ei pään) mukaan. Mutta kun nää ressukat pitäis heti saada 5000€/kk ja pomon pesti, ei voi aloittaa pohjalta tai hieman vaatimattomammin.... muuten masentaa, nyyh!!
27
[/quote][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 14:36"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:57"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:47"]
Ymmärrän masennuksen, jokainen tuntee sitä joskus. Itsellä kivut ja unettomuus on saanut joskus tosi huonoon kuntoon ja onpa psykologi keskiasteisen "diagnosoinutkin".
Mutta - sitä en ymmärrä miksi sille annetaan valta, annetaan liian helposti periksi!? Ei sieltä sängyn pohjalta ole helppo nousta mutta kun ottaa itsestään tukevan niska-perseotteen ja lähtee liikkeelle niin varmasti toipuu paremmin kuin lääkkeillä. Eikä näin lapsiperheen äitinä ja työssäkäyvänä ole koskaan ollut edes vaihtoehtona se sänkyyn jääminen...
Jokaisella on vaikeaa, on surua, ongelmia, sairauksia tms mutta miksi toiset jäävät niihin jumittamaan? Olisiko tällä liian helpolla elämällä osasyynsä?
[/quote]
Niin juuri, jos voi tehdä niitä kivoja juttuja, niin miksi ei voi tehdä töitä?
[/quote]
Koska työt ehkä ahdistavat ja masentavat vain entistä enemmän? Miksi laittaa masentunut samantien töihin ja masentaa entistä enemmän ja aiheuttaa tälle järkyttävää ahdistusta? Miltä tuntuisi jos sun pitäisi mennä joka päivä pieneen pilkkopimeään laatikkoon kitumaan ja ahdistumaan...ja joka päivä sama. Olisiko kivaa? Koita siinä sitten parantua.
[/quote]
Väitinkö että mun työ on vain auringonpaistetta ja ihanuutta? Aika harvalla on niin, eiköhän meistä jokainen pyöritä sorvia ihan rahan takia. Tule pois sieltä laaatikosta (??) ja hae toinen työpaikka. Tai kolmas jos toinenkaan ei kelpaa. Ihan on hampaat irvessä tehty töitä, itketty välillä ja taas jatkettu kun vaihtoehtoja ei sillähetkellä ollut. Ja vaihdettu parempaan paikkaan kun tilaisuus on tullut - välillä tehty täyttä viikkoa, välillä vajaata terveydentilan (ei pään) mukaan. Mutta kun nää ressukat pitäis heti saada 5000€/kk ja pomon pesti, ei voi aloittaa pohjalta tai hieman vaatimattomammin.... muuten masentaa, nyyh!!
27
[/quote]
Väitinkö että puhuin itsestäni? Puhuin yleisellä tasolla. Ja millä vitun oikeudella fyysiset vaivat ovat henkisiä hyväksyttävimpiä tai pahempia? Jos multa kysytään niin olisin mielummin syöpää sairastava kuin henkisesti sairas ja aivan loppu. Musta vähän tuntuu että et tiedä näistä asioista hevon persettä? Korosta vaan paremmuuttasi, mutta mun silmissä oot pelkkä läjä paskaa, jolla ei ole minkäänlaista empatia kykyä tai ymmärrystä muita kohtaan.
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 14:36"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:57"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:47"]
Ymmärrän masennuksen, jokainen tuntee sitä joskus. Itsellä kivut ja unettomuus on saanut joskus tosi huonoon kuntoon ja onpa psykologi keskiasteisen "diagnosoinutkin".
Mutta - sitä en ymmärrä miksi sille annetaan valta, annetaan liian helposti periksi!? Ei sieltä sängyn pohjalta ole helppo nousta mutta kun ottaa itsestään tukevan niska-perseotteen ja lähtee liikkeelle niin varmasti toipuu paremmin kuin lääkkeillä. Eikä näin lapsiperheen äitinä ja työssäkäyvänä ole koskaan ollut edes vaihtoehtona se sänkyyn jääminen...
Jokaisella on vaikeaa, on surua, ongelmia, sairauksia tms mutta miksi toiset jäävät niihin jumittamaan? Olisiko tällä liian helpolla elämällä osasyynsä?
[/quote]
Niin juuri, jos voi tehdä niitä kivoja juttuja, niin miksi ei voi tehdä töitä?
[/quote]
Koska työt ehkä ahdistavat ja masentavat vain entistä enemmän? Miksi laittaa masentunut samantien töihin ja masentaa entistä enemmän ja aiheuttaa tälle järkyttävää ahdistusta? Miltä tuntuisi jos sun pitäisi mennä joka päivä pieneen pilkkopimeään laatikkoon kitumaan ja ahdistumaan...ja joka päivä sama. Olisiko kivaa? Koita siinä sitten parantua.
[/quote]
Väitinkö että mun työ on vain auringonpaistetta ja ihanuutta? Aika harvalla on niin, eiköhän meistä jokainen pyöritä sorvia ihan rahan takia. Tule pois sieltä laaatikosta (??) ja hae toinen työpaikka. Tai kolmas jos toinenkaan ei kelpaa. Ihan on hampaat irvessä tehty töitä, itketty välillä ja taas jatkettu kun vaihtoehtoja ei sillähetkellä ollut. Ja vaihdettu parempaan paikkaan kun tilaisuus on tullut - välillä tehty täyttä viikkoa, välillä vajaata terveydentilan (ei pään) mukaan. Mutta kun nää ressukat pitäis heti saada 5000€/kk ja pomon pesti, ei voi aloittaa pohjalta tai hieman vaatimattomammin.... muuten masentaa, nyyh!!
27
[/quote][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 14:36"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:07"]
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:57"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:47"]
Ymmärrän masennuksen, jokainen tuntee sitä joskus. Itsellä kivut ja unettomuus on saanut joskus tosi huonoon kuntoon ja onpa psykologi keskiasteisen "diagnosoinutkin".
Mutta - sitä en ymmärrä miksi sille annetaan valta, annetaan liian helposti periksi!? Ei sieltä sängyn pohjalta ole helppo nousta mutta kun ottaa itsestään tukevan niska-perseotteen ja lähtee liikkeelle niin varmasti toipuu paremmin kuin lääkkeillä. Eikä näin lapsiperheen äitinä ja työssäkäyvänä ole koskaan ollut edes vaihtoehtona se sänkyyn jääminen...
Jokaisella on vaikeaa, on surua, ongelmia, sairauksia tms mutta miksi toiset jäävät niihin jumittamaan? Olisiko tällä liian helpolla elämällä osasyynsä?
[/quote]
Niin juuri, jos voi tehdä niitä kivoja juttuja, niin miksi ei voi tehdä töitä?
[/quote]
Koska työt ehkä ahdistavat ja masentavat vain entistä enemmän? Miksi laittaa masentunut samantien töihin ja masentaa entistä enemmän ja aiheuttaa tälle järkyttävää ahdistusta? Miltä tuntuisi jos sun pitäisi mennä joka päivä pieneen pilkkopimeään laatikkoon kitumaan ja ahdistumaan...ja joka päivä sama. Olisiko kivaa? Koita siinä sitten parantua.
[/quote]
Väitinkö että mun työ on vain auringonpaistetta ja ihanuutta? Aika harvalla on niin, eiköhän meistä jokainen pyöritä sorvia ihan rahan takia. Tule pois sieltä laaatikosta (??) ja hae toinen työpaikka. Tai kolmas jos toinenkaan ei kelpaa. Ihan on hampaat irvessä tehty töitä, itketty välillä ja taas jatkettu kun vaihtoehtoja ei sillähetkellä ollut. Ja vaihdettu parempaan paikkaan kun tilaisuus on tullut - välillä tehty täyttä viikkoa, välillä vajaata terveydentilan (ei pään) mukaan. Mutta kun nää ressukat pitäis heti saada 5000€/kk ja pomon pesti, ei voi aloittaa pohjalta tai hieman vaatimattomammin.... muuten masentaa, nyyh!!
27
[/quote]
Väitinkö että puhuin itsestäni? Puhuin yleisellä tasolla. Ja millä vitun oikeudella fyysiset vaivat ovat henkisiä hyväksyttävimpiä tai pahempia? Jos multa kysytään niin olisin mielummin syöpää sairastava kuin henkisesti sairas ja aivan loppu. Musta vähän tuntuu että et tiedä näistä asioista hevon persettä? Korosta vaan paremmuuttasi, mutta mun silmissä oot pelkkä läjä paskaa, jolla ei ole minkäänlaista empatia kykyä tai ymmärrystä muita kohtaan.
[/quote]
En paremmuuttani vaan sitä että ilmeisesti olen selviytyjä. Empatiaa ei jaksa tuntea kun itse on kroonisesti sairas, uneton 30v, masentunutkin ja silti sinnittelee ilman sairaslomia. Kun lääkäreiden mukaan ei ole mitään ongelmaa, samaan aikaan joku parikymppinen itkee poikaystävän jätettyä ja saa 3kk sairista! Tottakai tuosta tulee kyyniseksi näitä masentujia kohtaan. Miksi mulla olisi paremmat eväät selvitä sairauksista ja masennuksesta kuin muilla? Vai onko kyse vain sitkeydestä ja periksiantamattomuudesta.
Paskaläjäksi aika kova muija:)
Työpaikalla on yks masentunut. Oli keskim 2 pv viikossa töissä. Kun yt-neuvottelut alkoivat niin - halleluja - hän koki ihmeparannuksen. Ei päivääkään poissa kuuteen viikkoon...
Siis.. Nyt mulla kiehuu niin pahasti ettei ole tosikaan.
Jos et ole sairastanut masennusta, et vain voi tietää miltä se tuntuu. Se tuntuu ihan helvetin pahalta ja samalla ei miltään. Jokainen päivä on samanlainen ja muistikuvat puuroutuu harmaaksi massaksi, hyvässä lykyssä lääkkeet sentään auttaa nukkumaan. Jaksat ehkä kerran viikossa käydä ihmisten ilmoilla ja silloinkin se tuntuu niin raskaalta että melkein lähdet kotiin kesken matkan. Hoidat kaiken pakollisen, et mitään muuta. Ruokaa jaksat syödä vasta sitten kun olet pyörtymisen partaalla. Terapiassa/psykiatrilla käynnit ei tunnu auttavan, eikä mikään oikeastaan tunnu enää...miltään.
Mikään ei edes satu.
Minä sairastuin masennukseen 13-14 vuotiaana. En hakenut apua ennen kuin 18 vuotiaana keskellä yötä halusin vain kuolla. En ollut käynyt edes koulussa kolmeen kuukauteen koska en jaksanut, enkä ollut soittanut kenellekään olevani poissa koska pelkäsin sosiaalisia kontakteja. Sinä yönä minä päätin että haluan vielä joskus elää ja tietää millaista on tuntea jotain, joten soitin isälleni. Aamulla terveyskeskuksessa diagnoosina erittäin vakava masennus, kouraan reseptit kahteen eri lääkkeeseen sekä lähete psykiatrille.
Ja tässä sitä ollaan vähän päälle parikymppisenä, vieläkin syön lääkkeitä mutta psykiatrilla en enää käy. Nyt minä tiedän millaista on, kun käy pohjalla ja nousee sieltä ylös. Nykyään pystyn jopa käymään töissä, mutta silloin muutama vuosi sitten melkein otin oman henkeni koska en vain yksinkertaisesti jaksanut.
Älä ikinä aliarvioi masentunutta ihmistä, ikinä. Sinä et jumalauta tiedä masennuksesta yhtään mitään.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 15:52"]
Mistä johtuu että jotkut selviävät koulukiusaamisesta (vuosia jatkuneesta) voittajina? Miksi joku pystyy päättämään että - perkele, en anna noiden pilata koko elämää? Tänään on tätä ja huomenna paremmin. Ja toinen ei pysty edes lähtemään kymmenien vuosien kuluttua kotoa ulos?
[/quote]
Yhtälailla kun osa kuolee vakavaan sairauteen ennusteiden vastaisesti, ja joku selviää vaikka sen piti olla täysin mahdotonta.
Ihmisten psyykkiset rakenteet, selviytymiskeinot ja biologiset valmiudet (eri perimä yms.) antavat täysin eri mahdollisuudet selvitä täysin samoista tilanteista. Jokainen tässä maailmassa kokee ja näkee tapahtumat oman tulkintansa läpi, jopa kaksoset, joilla pitäisi olla identtinen geeniperimä.