En vaan kykene ottamaan masennusta vakavasti, sori

En kykene ottamaan sinua vakavissani. Trollolol.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:28"]

Komppaan ap.ta. Meillä näitä masistelijoita on useita, kun on jotain kivaa tiedossa. Yks työkaveri kehui, että hakee aina pari viikkoa saikkua, kun on pitämättömiä sairauslomapäiviä. Saa kuulemma helposti, kun sanoo, ettei saa unta ja on menossa ihan sekaisin ja on muistihäiriöitä. Kunhan muistaa lunastaa unilääkkeet ja masislääkkeet apteekista, se riittää kelalle. Kukaan ei tarkista, syökö niitä. Ja kun eka kertaa saa diagnoosin, sen varjolla on kiva ja helppo hakea aina saikkua, kun on jotkut festarit ja olis viikonloppu töitä.

Toinen uhosi, että ei taatusti tee päivääkään töitä 50v jälkeen. Yritti ensin selällä ja ihottumalla ja fibromyalgialla (joka todettiin, ettei sillä mitään sellaista ole). Kiitti luojaansa, kun tuli avioero, niin alkoi masistelu. Ja kas kummaa, 52 vuotiaana pääsi eläkkeelle ja nauroi minulle, että elämä on mukavaa, kun ei tarvi enää töissä kulkea. Että niinhän hän sanoi, ettei aio pilata elämäänsä työnteolla, että siellä köyhät raatakaa.

[/quote]

No, jos työttömiä on pilvin pimein, eikö ole vain hyvä, että vätykset lähtevät jaloista eivätkä tee töitä pitkinhampain mitensattuu. Saa joku tarvitseva työpaikan.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:31"]Itselläkin usko mennyt näihin masentuneisiin joilla piisaa sitä virtaa notkua baareissa ja kavereiden kanssa öisin pillurallia kylillä ajellessa.

[/quote]

Eikö masentuneet juuri tee kaikkea tyhmää? Parempi se on ihmisten ilmoille lähteäkin, saattaa jopa lieventää masennusta. Vain hyvin vakavasti masentuneet makaavat sängyssä päivän. Sinulla ei taida olla oikein tietoa masennuksesta. Kuulostat siltä, että haluaisit itse olla tekemässä edellä mainitsemiasi asioita...

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:38"]

Mua naurattaa että ap pitää itseään naisena koska on 23-vuotias, mutta tytöttelee 21-vuotiasta. :D

[/quote]

Tyttöjä molemmat ovat

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:21"]

Siis kun täälläkin moni valittaa, ettei oikein voisi töitä tehdä masennuksen takia. Meillä lähipiirissä just tälläinen tapaus. Nuori, vastavalmistunut 21-vuotias tyttö. Häntä on aikoinaan koulukiusattu paljon ja nyt edelleen väittää olevansa masentunut eikä oikein saa työnsyrjästä kiinni. Elää sossun rahalla ja tekee jotain satunnaista keikkatyötä loma-aikoihin, muuten lojuu sossun ja kelan rahoilla.

Kaikkea kivaa kykenee kyllä tekemään, kuten luuhaamaan lähibaarissa, tapaamaan kavereita ja menemään risteilylle.

Anteeksi nyt vaan jos en kykene ottamaan tälläisiä "masentuneita" vakavasti. Ihan kuin tälläkin tytöllä olisi jäänyt joku elämäntapamasennus päälle, eli on joskus ollut masentunut, mutta ei tajua ettei ole enää.

ugh. Olen puhunut.

Eri asia tietty nämä, jotka ovat oikeasti masentuneita, eli eivät kykene huolehtimaan itsestään kunnolla. Tälläisten sossuilun ymmärrän täysin, ei niitä voi työelämään laittaa.

T. Nainen 23 vuotta

[/quote]

Jos on ollut pahasti koulukiusattu, ei ne arvet parane parissa vuodessa. Ne voi vielä pahimmassa tapauksessa "hallita" elämää seuraavat parikymmentä vuotta. Sosiaalista pelkoa ja masennusta jne... Ei se sitä sano, jos liikkuu tuttujen ja turvallisten kavereiden kanssa sinne tänne, ettei voisi olla ongelmia henkisellä puolella...

Ymmärrän masennuksen, jokainen tuntee sitä joskus. Itsellä kivut ja unettomuus on saanut joskus tosi huonoon kuntoon ja onpa psykologi keskiasteisen "diagnosoinutkin".

Mutta - sitä en ymmärrä miksi sille annetaan valta, annetaan liian helposti periksi!? Ei sieltä sängyn pohjalta ole helppo nousta mutta kun ottaa itsestään tukevan niska-perseotteen ja lähtee liikkeelle niin varmasti toipuu paremmin kuin lääkkeillä. Eikä näin lapsiperheen äitinä ja työssäkäyvänä ole koskaan ollut edes vaihtoehtona se sänkyyn jääminen...

Jokaisella on vaikeaa, on surua, ongelmia, sairauksia tms mutta miksi toiset jäävät niihin jumittamaan? Olisiko tällä liian helpolla elämällä osasyynsä?

Miksi masentuneen pitäisi maata kotona kaikki päivät? Toki tosi pahassa vaiheessa se voi olla näin kun ei vaan pysty tekemään mitään.. Ei se sitä masennusta ainakaan paranna. Paremmassa vaiheessa tekee todellakin hyvää lähteä sieltä sängyltä omien voimavarojensa mukaan.

Mä olen ollut ihan oikeasti masentunut. Useita vuosia. Lapsuuden ja nuoruuden jutut röpsähtivät äkkiä pinnalle nuorimmaisen lapsen syntymän jälkeeen. En tarvinnut kuitenkaan sossun tukia masennuksen potemiseen. Masennuksesta pääsee ylös jos haluaa ja pystyy käsittelemään asioita niin etteivät ne enää kummittele pään sisällä. Harmittaa kun pidetään yllä sellaista luuloa ettei masennuksesta voi parantua. Mutta masentunut saa aina idioottien huomion itselleen, tyhmän on helppo sortaa sellaista jonka voimat ei riitä puolustautumiseen. Diagoosi: Ap. Olet tyhmä. 

Up

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:47"]

Ymmärrän masennuksen, jokainen tuntee sitä joskus. Itsellä kivut ja unettomuus on saanut joskus tosi huonoon kuntoon ja onpa psykologi keskiasteisen "diagnosoinutkin".

Mutta - sitä en ymmärrä miksi sille annetaan valta, annetaan liian helposti periksi!? Ei sieltä sängyn pohjalta ole helppo nousta mutta kun ottaa itsestään tukevan niska-perseotteen ja lähtee liikkeelle niin varmasti toipuu paremmin kuin lääkkeillä. Eikä näin lapsiperheen äitinä ja työssäkäyvänä ole koskaan ollut edes vaihtoehtona se sänkyyn jääminen...

Jokaisella on vaikeaa, on surua, ongelmia, sairauksia tms mutta miksi toiset jäävät niihin jumittamaan? Olisiko tällä liian helpolla elämällä osasyynsä?

[/quote]

Niin juuri, jos voi tehdä niitä kivoja juttuja, niin miksi ei voi tehdä töitä?

Ap on vielä sen verran nuori, että jyrkkiä mielipiteitä riittää. Ikä opettaa ja pehmentää ymmärtämään muita ja tajuamaan, ettei kaikki ole aina sitä miltä näyttää. Kannattaa keskittyä rakentamaan omasta elämästä mahdollisimman mielekäs. Toisten elämää miettiessä menee omakin pilalle.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:21"]

Siis kun täälläkin moni valittaa, ettei oikein voisi töitä tehdä masennuksen takia. Meillä lähipiirissä just tälläinen tapaus. Nuori, vastavalmistunut 21-vuotias tyttö. Häntä on aikoinaan koulukiusattu paljon ja nyt edelleen väittää olevansa masentunut eikä oikein saa työnsyrjästä kiinni. Elää sossun rahalla ja tekee jotain satunnaista keikkatyötä loma-aikoihin, muuten lojuu sossun ja kelan rahoilla.

Kaikkea kivaa kykenee kyllä tekemään, kuten luuhaamaan lähibaarissa, tapaamaan kavereita ja menemään risteilylle.

Anteeksi nyt vaan jos en kykene ottamaan tälläisiä "masentuneita" vakavasti. Ihan kuin tälläkin tytöllä olisi jäänyt joku elämäntapamasennus päälle, eli on joskus ollut masentunut, mutta ei tajua ettei ole enää.

ugh. Olen puhunut.

Eri asia tietty nämä, jotka ovat oikeasti masentuneita, eli eivät kykene huolehtimaan itsestään kunnolla. Tälläisten sossuilun ymmärrän täysin, ei niitä voi työelämään laittaa.

T. Nainen 23 vuotta

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:57"]

Niin juuri, jos voi tehdä niitä kivoja juttuja, niin miksi ei voi tehdä töitä?

[/quote]

On aika eri asia tehdä muutama tunti viikossa jotain kivaa tsemppaavien kavereiden kanssa kuin 40 tuntia viikossa töitä. Omat masentuneet ystäväni ovat juuri ja juuri saaneet itsestään pinnistettyä sen verran, että ovat mukana siinä "kivassa" (joka ei välttämättä heistä edes tunnu niin kivalta) ja pitävät itseään koossa sen aikaa, mutta toipuminen voi viedä useampia päiviä.

Masennuksen  aiheuttavia fyysisiä ja psyykkisiä syitä (joita on varmasti erilaisia) ei ole tutkimusryhmät saaneet selville edelleenkään, joten vaikea uskoa, että joku 23-vuotias av-mamma tietäisi asiat paremmin kuin huippututkijat.

Olen ollut lapsesta asti masentunut, mutta selvinnyt jotenkuten kolmekymppiseksi saakka. Ja jos minulta vielä riistettäisiin kaikki, mistä saan iloa, masentuisin vain enemmän. Kyllä masentuneella saa olla kavereita ja sosiaalista elämää. Niiden avullahan sitä pysytään edes jossain kunnossa ja ehkä parannutaankin. Itse olen käynyt koulut ja työelämääkin on takana.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:57"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:47"]

Ymmärrän masennuksen, jokainen tuntee sitä joskus. Itsellä kivut ja unettomuus on saanut joskus tosi huonoon kuntoon ja onpa psykologi keskiasteisen "diagnosoinutkin".

Mutta - sitä en ymmärrä miksi sille annetaan valta, annetaan liian helposti periksi!? Ei sieltä sängyn pohjalta ole helppo nousta mutta kun ottaa itsestään tukevan niska-perseotteen ja lähtee liikkeelle niin varmasti toipuu paremmin kuin lääkkeillä. Eikä näin lapsiperheen äitinä ja työssäkäyvänä ole koskaan ollut edes vaihtoehtona se sänkyyn jääminen...

Jokaisella on vaikeaa, on surua, ongelmia, sairauksia tms mutta miksi toiset jäävät niihin jumittamaan? Olisiko tällä liian helpolla elämällä osasyynsä?

[/quote]

Niin juuri, jos voi tehdä niitä kivoja juttuja, niin miksi ei voi tehdä töitä?

[/quote]

Koska työt ehkä ahdistavat ja masentavat vain entistä enemmän? Miksi laittaa masentunut samantien töihin ja masentaa entistä enemmän ja aiheuttaa tälle järkyttävää ahdistusta? Miltä tuntuisi jos sun pitäisi mennä joka päivä pieneen pilkkopimeään laatikkoon kitumaan ja ahdistumaan...ja joka päivä sama. Olisiko kivaa? Koita siinä sitten parantua.

Minä en kykene töihin sillä masennus/ahdistus niin pahat. Paha olo niin että tuntuu että hajoaa. Muisti ei toimi, ei keskittymiskyky. Sinnittelin töissä liian pitkään, tuli paha romahdus. Minulla ei ole ollut mahdollisuutta sairaslomaan aikaisemmin. Pakotin itseni töihin kun ei muutakaan voinut.

Nyt ei pääse sängystä ylös, ollut liian rankat pari viikkoa: psykiatrilla käynti, liika kavereiden tai uusien ihmisten näkeminen. Toimintakyky vaihtelee, jonkin verran joudun omaishoitamaan perheenjäsentäni vaikka ei jaksaisi. Esim. äsken siivosin paskat kylpyhuoneesta ja olen niin väsynyt että kloriittia meni silmään, olen niin kömpelö väsymyksestä. Tuleekohan minusta nyt sokea, kuivuuko silmäni pois. Ahdistaa. Pystynkö enää ikinä lukemaan. Suutuin perheenjäsenelleni paskantamisesta ja hän loukkaantui ja nyt minulla on paha mieli.

Huimaa kamalasti. Koskee joka paikkaan. Viime yönä nukuin lähes normaalisti. Kaksi viikkoa nukkunut huonosti, sitten kun yhden yön nukkuu paremmin niin tulee päänsärky ja lihaskivut. Ai ai ai sattuu.

Ahdistaa. Olen huono ihminen kun olen tällainen. Minusta ei ikinä ole mihinkään. Olen täysin turha. Olen huono olen huono olen huono. Ahdistaa ei pysty hengittämään. Olen täysin epäonnistunut elämässäni. Varmaan kaikki ihmiset vain halveksivat minua. Sydän hakkaa. Kaikki muut pystyvät kaikkeen mutta minä olen hyvin surkea epäonnistuja. Olen pieleenmennyt yksilö.

En ole heinäkuun jälkeen tehnyt ruokaa kuin kerran. Ruoanlaitto olisi tosi tärkeää sillä terveellinen ruoka parantaa mielialaa. Ehkä illalla pyöräytän marjapirtelön. En jaksa tehdä ruokaa sillä en jaksa nousta sängystä. Pää on kuin sumua. Ahdistaa. 

Eilen kävin ihan normaalisti jumpassa ja tapasin muutaman tutun. Heille pitää näyttää kuin olisi normaali. Olisi noloa näyttää oma romahdus. Kulissien ylläpito kuluttaa energiaa, siksi nyt on huono olo. 

Bilettämässäkin kävin joku aika sitten. Sekin vei voimia. En juonut kuin pari siideriä ja tulin aikaisin kotiin. Ystäviä oli kiva tavata mutta iltameno sotkee unirytmin pahasti ja muutenkaan alkoholi ei sovi, sain todella pahat ahdistuskohtaukset seuraavalle päivälle, hiki vaan valui kauhusta. 

Milloinkahan perheenjäseneni kuolee. Lemmikkini juuri parani sairaudesta, mutta perheenjäsenelläni epäillään sairautta joka voi olla kuolemaksi. Sitten jään ihan yksin jos hän kuolee. Ei taida elämällä olla enää mitään tarjottavaa minulle.  Kaikki on turhaa. Minustakin puhutaan vaan pahaa kylillä. Vaikka en tekisi mitään niin he keksivät sitten jotain pahaa. Pitäisi muuttaa jonnekin hevonkuuseen täältä. Onneksi jossain vaiheessa kuolema tulee pelastamaan.

Ihmisillä on pahojakin ongelmia, muualla maailmassa ihmiset kuolee nälkään, minä taas olen näin kurja vaikka asiat on paremmin. Olen paha ihminen ja minut pitäisi lopettaa. Voisinpa antaa elämäni jollekin nälkään kuolevalle lapselle. 

kello on kohta kaksi enkä ole tälle päivälle saanut mitään muuta aikaiseksi kuin sen paskan pesun. Olenpa saamaton. Ei pitäisi netissä olla, pitäisi lähteä lenkille jotta piristyisi mutta kun en tosiaan nyt pääse ylös kun huimaa ja henkeä salpaa.

Olenkohan muuten tehnyt jonkin virheen, jos täällä asunnossa nyt sattuu joku onnettomuus ja aiheutan jonkun kuoleman? uskallanko poistua täältä, pitäisi olla koko ajan vahtimassa ettei vaan mitään satu. Jos minulta on jäänyt joku asia huomaamatta, onkohan palohälytin oikeassa paikassa. Onkohan ikkunat kiinni, minun pitäisi tarkistaa että lemmikki ei ole päässyt karkuun. Onko hella jäänyt päälle. Entä jos pakastin syttyy yhtäkkiä tuleen, miten saan kaikki ulos täältä viidennestä kerroksesta turvallisesti? Perheenjäseneni ei pysty pelastautumaan liikuntavaivojensa vuoksi parvekkeen kautta. Nyt tulee paniikkikohtaus.

Ehkä huomenna on parempi päivä ja pääsen taas jumppaan. Jumppa on minun pelastukseni. Paras lääke. Siitä olen kiitollinen että pystyn liikkumaan ja harrastamaan liikuntaa. Liikunnan avulla pääsen kyllä eteenpäin ja olen jo hieman parantunutkin jo. Sairaslomaa on vielä pitkään, mutta jonain päivänä ehkä löydän sellaisen työn jota pystyn tekemään. Se on jo selvää että kaikkeen työhön en pysty.

On kyllä turha paikka tämä maapallo. 

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:04"]

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:57"]

Niin juuri, jos voi tehdä niitä kivoja juttuja, niin miksi ei voi tehdä töitä?

[/quote]

On aika eri asia tehdä muutama tunti viikossa jotain kivaa tsemppaavien kavereiden kanssa kuin 40 tuntia viikossa töitä. Omat masentuneet ystäväni ovat juuri ja juuri saaneet itsestään pinnistettyä sen verran, että ovat mukana siinä "kivassa" (joka ei välttämättä heistä edes tunnu niin kivalta) ja pitävät itseään koossa sen aikaa, mutta toipuminen voi viedä useampia päiviä.

[/quote]

Töitä voi tehdä vähemmänkin kun 40h, esim 20 tuntia. Se vastaa aika lailla sitä minkä tavallinen ihminen käyttää viikossa omiin harrastuksiin, lasten kanssa oloon ja muuhun sosiaaliseen elämään.

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 13:07"]

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:57"][quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:47"]

Ymmärrän masennuksen, jokainen tuntee sitä joskus. Itsellä kivut ja unettomuus on saanut joskus tosi huonoon kuntoon ja onpa psykologi keskiasteisen "diagnosoinutkin".

Mutta - sitä en ymmärrä miksi sille annetaan valta, annetaan liian helposti periksi!? Ei sieltä sängyn pohjalta ole helppo nousta mutta kun ottaa itsestään tukevan niska-perseotteen ja lähtee liikkeelle niin varmasti toipuu paremmin kuin lääkkeillä. Eikä näin lapsiperheen äitinä ja työssäkäyvänä ole koskaan ollut edes vaihtoehtona se sänkyyn jääminen...

Jokaisella on vaikeaa, on surua, ongelmia, sairauksia tms mutta miksi toiset jäävät niihin jumittamaan? Olisiko tällä liian helpolla elämällä osasyynsä?

[/quote]

Niin juuri, jos voi tehdä niitä kivoja juttuja, niin miksi ei voi tehdä töitä?

[/quote]

Koska työt ehkä ahdistavat ja masentavat vain entistä enemmän? Miksi laittaa masentunut samantien töihin ja masentaa entistä enemmän ja aiheuttaa tälle järkyttävää ahdistusta? Miltä tuntuisi jos sun pitäisi mennä joka päivä pieneen pilkkopimeään laatikkoon kitumaan ja ahdistumaan...ja joka päivä sama. Olisiko kivaa? Koita siinä sitten parantua.

[/quote]

Väitinkö että mun työ on vain auringonpaistetta ja ihanuutta? Aika harvalla on niin, eiköhän meistä jokainen pyöritä sorvia ihan rahan takia. Tule pois sieltä laaatikosta (??) ja hae toinen työpaikka. Tai kolmas jos toinenkaan ei kelpaa. Ihan on hampaat irvessä tehty töitä, itketty välillä ja taas jatkettu kun vaihtoehtoja ei sillähetkellä ollut. Ja vaihdettu parempaan paikkaan kun tilaisuus on tullut - välillä tehty täyttä viikkoa, välillä vajaata terveydentilan (ei pään) mukaan. Mutta kun nää ressukat pitäis heti saada 5000€/kk ja pomon pesti, ei voi aloittaa pohjalta tai hieman vaatimattomammin.... muuten masentaa, nyyh!!

27

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:21"]

Siis kun täälläkin moni valittaa, ettei oikein voisi töitä tehdä masennuksen takia. Meillä lähipiirissä just tälläinen tapaus. Nuori, vastavalmistunut 21-vuotias tyttö. Häntä on aikoinaan koulukiusattu paljon ja nyt edelleen väittää olevansa masentunut eikä oikein saa työnsyrjästä kiinni. Elää sossun rahalla ja tekee jotain satunnaista keikkatyötä loma-aikoihin, muuten lojuu sossun ja kelan rahoilla.

Kaikkea kivaa kykenee kyllä tekemään, kuten luuhaamaan lähibaarissa, tapaamaan kavereita ja menemään risteilylle.

Anteeksi nyt vaan jos en kykene ottamaan tälläisiä "masentuneita" vakavasti. Ihan kuin tälläkin tytöllä olisi jäänyt joku elämäntapamasennus päälle, eli on joskus ollut masentunut, mutta ei tajua ettei ole enää.

ugh. Olen puhunut.

Eri asia tietty nämä, jotka ovat oikeasti masentuneita, eli eivät kykene huolehtimaan itsestään kunnolla. Tälläisten sossuilun ymmärrän täysin, ei niitä voi työelämään laittaa.

T. Nainen 23 vuotta

[/quote]

Se että häntä on koulukiusattu selittää kyllä kaiken. Vaikka ne ajat on jo ohi, niin tuho on jo tehty ihmisen persoonaan, itseluottamukseen ja elämänkatsomukseen. Et ihan selvästi ole itse ollut vakavasti kiusattu, joten et myöskään masentunut - miten voit siis oikeasti sanoa tästä aiheesta mitään? Et ymmärrä, ja minkäs sille voi. 

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 14:38"]

[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 12:21"]

Siis kun täälläkin moni valittaa, ettei oikein voisi töitä tehdä masennuksen takia. Meillä lähipiirissä just tälläinen tapaus. Nuori, vastavalmistunut 21-vuotias tyttö. Häntä on aikoinaan koulukiusattu paljon ja nyt edelleen väittää olevansa masentunut eikä oikein saa työnsyrjästä kiinni. Elää sossun rahalla ja tekee jotain satunnaista keikkatyötä loma-aikoihin, muuten lojuu sossun ja kelan rahoilla.

Kaikkea kivaa kykenee kyllä tekemään, kuten luuhaamaan lähibaarissa, tapaamaan kavereita ja menemään risteilylle.

Anteeksi nyt vaan jos en kykene ottamaan tälläisiä "masentuneita" vakavasti. Ihan kuin tälläkin tytöllä olisi jäänyt joku elämäntapamasennus päälle, eli on joskus ollut masentunut, mutta ei tajua ettei ole enää.

ugh. Olen puhunut.

Eri asia tietty nämä, jotka ovat oikeasti masentuneita, eli eivät kykene huolehtimaan itsestään kunnolla. Tälläisten sossuilun ymmärrän täysin, ei niitä voi työelämään laittaa.

T. Nainen 23 vuotta

[/quote]

Se että häntä on koulukiusattu selittää kyllä kaiken. Vaikka ne ajat on jo ohi, niin tuho on jo tehty ihmisen persoonaan, itseluottamukseen ja elämänkatsomukseen. Et ihan selvästi ole itse ollut vakavasti kiusattu, joten et myöskään masentunut - miten voit siis oikeasti sanoa tästä aiheesta mitään? Et ymmärrä, ja minkäs sille voi. 

[/quote]

Mistä johtuu että jotkut selviävät koulukiusaamisesta  (vuosia jatkuneesta) voittajina? Miksi  joku pystyy päättämään että - perkele, en anna noiden pilata koko elämää? Tänään on tätä ja huomenna paremmin.  Ja toinen ei pysty edes lähtemään kymmenien vuosien kuluttua kotoa ulos?

Tässä on vähän sama ilmiö, kuin mitä terroristien ja muslimien kanssa. Elämäntapamasentuneet vaikeuttavat oikeasti masentuneiden ihmisten ottamista tosissaan. Muutama tuttavani on masentunut ja saanut siitä ihan diagnoosinkin. Sitten on näitä saamattomia surkimuksia joilla on aina "masennus" tekosyynä siihen ettei saa mitään aikaiseksi. Oikea diagnoosi lienee laiskuus.