Näytän "nirppanokalta" ja vihaiselta, apua kaivataan
Minun perusilmeeni on semmonen suu mutrussa ja jotenkin vihainen tai ylimielinen. Vaikka sitä en todellakaan ole!
Onko täällä muita joilla olisi ollut sama ongelma ja päässyt siitä jotenkin eroon? Miten?? Kaupungilla yritän joskus pitää kokoajan semmoisen pienen hymyn, mutta se on todella vaikeaa ja tulee tyhmä olo.
Autossa huomaan usein kun satun katsomaan sivupeiliin ja näen sieltä itseni niin hui miltä näytänkään! Pahin on silloin kun olen kovin keskittynyt johonkin.
Harmittaa ihan hirveästi kun tuntuu etten voi asialle mitään, mutta se vaikeuttaa elämääni kovasti. Uudet ihmiset eivät halua olla tekemisissä kun luulevat että olen vihainen ja itsellä on muutenkin jo hankaluuksia tutustua kun olen myös ujo.
Kommentit (11)
Ei sille vaan ihan oikeasti voi mitään, tällä "bitchy resting face" -syndroomalle. Ainoa mitä voi tehdä on sosiaalisissa tilanteissa tietoisesti vääntää naamalleen erilainen ilme. Mutta se perusilme esim. miettiessä tai kun ei erityisesti ilmeile pysyy kyllä aina samanlaisena.
Mulla sama ja kun oikeasti lisää tuohon sen ujouden, niin tulos ei ole mitenkään nätti. Mä olen opetellut pitämään kasvoja iloisemmassa asennossa. Kauan se vei, mutta nykyään, MELKEIN aina mua katsoo peilistä ihan kivan näköinen nainen eikä myrkyn syönyt. Ja jos mä oikeasti olen hyvällä tuulella, niin saatan jopa hymyillä niin kauan kuin tuntuu hyvältä ja vastaan erittäin hanakasti muiden hymyihin jne.
Eli se opettelu vaatii töitä, mutta onnistuu kyllä.
En kuvittele, monet ovat sanoneet että mikä sulla on? Miksi olet vihainen? Tai mikä surettaa?
Niin, sitä minä vähän pelkäsinkin, ettei tälle voi mitään :(
Olisi edes kiva kuulla että muitakin on!
Ap
Ihana kuulla 4! Täytyy vaan ahkerasti ruveta harjoittelemaan..
Tämä on tyhmää, mutta harmittaa sekin kun "aina"miehet vastaavat että hymyilevä ja iloinen nainen on upea näky, ja minä olenkin tämmöinen. Olen siis naimisissa, mutta mietin usein että harmittaako miestäni kun en ole semmoinen hymyilevä.
Ap
Miten sitä muka voi muuttaa. Yksin hymyileminen on vaan naurettavaa, eikä sellasta ilmettä jaksa pitää :( Huoh. Täällä siis yksi jolla sama ongelma.
Itsellä suunpielet ovat alaspäin ja jos en keskity niin näytän surulliselta ja jos joudun keskittymään tekemään jotain näytän vihaiselta. Saisin kyllä huijattua valokynällä ja muulla pakkelilla ne suunpielen varjot pois, huulipunalla korjaan suun loppumaan vähän aikaisemmin kun loppuukaan niin se alaspäin meneminen ei näy. Vaikea selittää, muuten on siis huulten väli suora mutta ihan siellä reunoista kääntyykin alaspäin.
Valokuvista kun katson niin olen myös huomannut sen että jos minulla on hyvä ryhti ja leuka hieman alemmaksi käännettynä eli rintaan päin näytän huomattavasti miellyttävämmälle kuin että leukani olisi normaalisti. Tämän yritän muistaa varsinkin silloin kun en jaksa meikata.
Tuttua on. Multa on mm. kysytty, onko kaikki hyvin, kun ilmeisesti oon näyttänyt niin surulliselta. Tai ihan suoraan sanottu, että näytän surulliselta. Ja ilmeisesti vähän reppanaltakin. Mutta ei kun tää nyt vaan on mun perusilme. Eikä mikään pieni hymy riitä korjaamaan sitä. Ja kun oikein kunnolla hymyilee, ei suupielet nouse ylöspäin vaan jäävät joko vähän alas tai hymy on ihan vaakasuora.
Jos kärsit "Bitchy resting face" syndroomasta tarkista, ettet käytä liian tummaa silmämeikkiä. Esim. kulmakarvoihin ei saa laittaa liian tummaa väriä. Ja pyri pitämään kulmakarvat "lokin lentävän siiven" muotoisena.
Itsekin käytin ennen lähes mustaa kulmaväriä ja silmänrajauksissa mustaa. Sitten meikkauksen ammattilainen opasti käyttämään beigeen taittuvaa kulmaväriä (3 värin puuterikakku, MakeUpStore) ja ruskeaa silmänrajausväriä.
Ilmeeni on huomattavasti pehmeämpi nyt ja jopa puusilmä-mieheni on antanut positiivista palautetta ulkonäöstäni.
Kiitos vinkistä, mutta tumma meikki ei ainakaan ole ongelmani, siitä olen varma.
On kyllä helpottavaa kuulla että muillakin on tätä ongelmaa, jotenkin on aina tuntunut että olen yksin tämän kanssa. Täytyy nyt vain yrittää hymyillä paaaljon enemmän. Ehkä se ei toimi, mutta helpottaa tosissaan jo paljon kuulla "kohtalotovereista"!
[quote author="Vierailija" time="19.08.2014 klo 10:54"]
Jos kärsit "Bitchy resting face" syndroomasta tarkista, ettet käytä liian tummaa silmämeikkiä. Esim. kulmakarvoihin ei saa laittaa liian tummaa väriä. Ja pyri pitämään kulmakarvat "lokin lentävän siiven" muotoisena.
Itsekin käytin ennen lähes mustaa kulmaväriä ja silmänrajauksissa mustaa. Sitten meikkauksen ammattilainen opasti käyttämään beigeen taittuvaa kulmaväriä (3 värin puuterikakku, MakeUpStore) ja ruskeaa silmänrajausväriä.
Ilmeeni on huomattavasti pehmeämpi nyt ja jopa puusilmä-mieheni on antanut positiivista palautetta ulkonäöstäni.
[/quote]
Mulla taas toisinpäin: vahva tumma silmämeikki parantaa paljon tilannetta. Minulla on voimakkaasti alaspäin roikkuvat silmät ja luomet, ja tarvii kunnon ylöspäin osoittavat mustat rajatukset ja luomivärivarjostukset että näyttää pirteämmältä. Lisäksi tumma silmämeikki toimii siinäkin mielessä, että kiinnittää huomion itseensä, niin ettei roikkuvat huulet ja leukaperät niin tule huomatuiksi.
entä jos vaan kuvittelet?