Lue keskustelun säännöt.
Huono itsetunto pilaa elämäni, en kehtaa olla oma itseni
18.08.2014 |
Olen pohjimmiltani tunteikas, rakastava ja välittävä. Jostain syystä aina, kun vaikka halaan läheisiäni, hassuttelen tai olen muuten kaikin puolin oma itseni, tulee sen jälkeen morkkis, henkinen krapula siitä, että olen ollut liian oma itseni ja se hävettää. En ymmärrä, Mistä se johtuu. Huonosta itsetunnosta?
Halauisin, että varsinkin ne, joista välitän myös pitäisivät minusta. Sitten kun lasken suojamuurini ja hassuttelen, tulee jotenkin huono olo, että jos olen oma itseni, en ole pidettävä. En osaa oikein selittääkään tätä tunnetta. Ajattelen koko ajan mitä muut ajattelee minusta. Se on todella raskasta.
Onko muita, joilla ollut vastaavaa ja päässyt siitä eroon? Haluan olla aito ja aidosti minä tuntematta siitä morkkista.
Kommentit (47)
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 11:32"]
Mä olen ihmetellyt tuota samaa. Olen miettinyt, että miksi mä olen näin tyhmä ja huumorintajuton ettei kukaan oikein tykkää mun seurasta ja kun ollaan kavereiden kanssa jossain, harva nauraa mun jutuille ja tulee tunne, että mua pidetään tyhmänä.
Sitten olin mun parhaan kaverin ja hänen kavereidensa kanssa ja he nauroivat mun jutuille, kuuntelivat mua ja mun mielestä meillä kaikilla oli todella hauskaa. Mä olin aivan äimänkäkenä! Tulin sitten siihen tulokseen, että mun haalimat ystävät ovat vain niin erilaisia kuin mä, suurin osa aika tosikkoja, vaikka ovatkin olevinaan tosi rentoja. Mussa ei siis olekaan mitään vikaa! =)
[/quote]Kai nyt jotain vikaa sentään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole olemassa väärää eikä oikeata, kouluttautuneisuus ja varakkuus ovat yks hailee. Tärkein esine on se siellä sinun sisällä.
Mua ahdistaa ihan sairaasti kun kaikkialta toitotetaan sitä, että pitäis "oppia hyväksymään itsensä", "rakastaa ja arvostaa itseään", "olla oma itsensä", "itsevarma nainen on kaunis nainen", "positiivisuus kaunistaa" jne. MUTTA mulla ei oo mitään hajua MITEN olla itsevarmempi tai positiivisempi? Siis ihan käytännössä? Jos homma muuttuis ihan vaan sillä, että "muutan mun ajattelutapaa", mä olisin ihan helvetin kauan jo ollut erilainen ja onnellisempi, koska mä oon yrittänyt ihan joka päivä.
Vanha ketju, mutta mulla on ihan samaa vaikka olen jo lähes 40v. En uskalla olla oma itseni ja jos olen, niin jälkeenpäin kaduttaa.
Etenkin nyt someaikakautena tämä korostuu. Haluaisin laittaa enemmän kuvia ja enemmän tunteikkaita tekstejä, koska olen todella tunteellinen oikeasti, mutta en kehtaa. En kehtaa laittaa kuvia, joissa näkyy mun oikea elämä ja en kehtaa kirjoittaa mitään vähänkään syvällistä.
Mun monet projektitkin ovat tyssänneet siihen, kun en ole kehdannut kertoa tai markkinoida niitä. Aloitin blogin, mutta en uskaltanut kertoa siitä kenellekään, joten se jäi heti alkuun. Samoin kuivui kasaan yritystoimintani, kun en kehdannut mainostaa tekemisiäni kenellekään.
Mun on vaikea näyttää todellisia tunteitani ja moni pitää mua tosi kylmänä vaikka mun sydän särkyy pienestäkin asiasta.
Mun vanhemmat ovat uskovaisista perheistä, mutta eivät itse ole uskovaisia. Meillä kotona piiloteltiin kaikkea ns. maallista näiden uskovaisten edessä, joten tämä juontaa juurensa varmasti sieltä. Eikä meillä koskaan näytetty tunteita suoraan.
Voisiko joku itsetuntemusguru tai itsehoito-oppaita paljon lukenut antaa jonkun hyvän neuvon tänne, mikä on auttanut eteenpäin? Itse en edes kehtaisi mennä terapiaan käsittelemään asioita, koska sehän tarkoittaisi, että minussa olisi jotain vikaa ts. olisin mielenterveyshäiriöinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Richard Bandlerin kirja "Luo haluamasi elämä" on yksi hyvä kirja, jota voisin suositella.
Ap lisää tässä vielä yhden huomion, jonka keskustelun siivittämänä sain päähäni. Haluaisin kovasti, että minua tarvittaisiin tai seuraani kaivattaisiin mutta yleensä olen se, joka kuulumisia kyselee. Olen hyvä kuuntelija ja lohdutan,annan neuvoja ja olen aidosti empaattinen. Silti läheiseni, otetaan vaikka ne sisarukset, eivät oikein puhu koskaan syvistä tunnoistaan, vaikka heilläkin on vaikeat aikansa ollut. Eikä me juuri yhteyttä pidetä mutta aina tavatessa huomaan, miten tärkeitä he minulle ovat. En tiedä, olenko minä heille.