Minkäikäisen lapsen uskaltaa jättää yksin ammeeseen?
Niin, minkäikäisen lapsen uskaltaa jättää yksin ammeeseen leikkimään? Jos itse olisi vaikkapa viereisessä huoneessa, jotta kuulee mitä siellä tapahtuu.
Kommentit (11)
Mun mielestä pitää olla vähintään 5v että saa kylpeä ilman näköyhteyttä.
Ei kannata luottaa vaan kuuloaistiin vaan parempi pitää näköyhteys. Pelkällä kuuntelulla voi keskittyminen herpaantua ja haaveri sattua.
Meillä 2- ja 4-vuotiaat kylpevät monta kertaa viikossa keskenään (pieni asunto, näköyhteys melkein joka paikasta ja ääntä näistä lähtee muutenkin). Toisinaan kumpikin kylpenyt myös yksin vauva-ammeessa.
Meillä on sellainen vauvan kahluuallas kylppärissä, vettä saa n 5cm. 4,5 v saa siellä itsekseen istua ja kylvettävä leluja, mulla tosin näkö ja kuuloyhteys on aina.
Meillä lapset kylpivät keskenään tavallisessa ammeessa, kun olivat 3 ja 7v, ja tietty siitä eteenpäin useamman vuoden.
Meillä 2 v on saanut kylpeä yksin, niin että olen viereisessä huoneessa ovet auki, kokoajan kuuluunut höpötystä kun keikki, välillä kävin katsomassa, kyllä sen kuulee jos molskahtaa ja ikinä näin ei ole käynyt. Nyt sisarukset on yhdessä 1,5 v ja 4v jos on hiljaista menen katsomaan tai huudan mitä teette...
[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 19:15"]

[/quote] Apua... oikeesti pakko sanoa, että vastuutonta jättää 1,5v tai 2v ilman välitöntä valvontaa veteen. Ihan järkyttävää, että sun kaltaisia on :(
Meinaat ihan oikeasti, että kun koskaan ei ole käynyt niin se on turvallista? Voi yhden kerran.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 19:26"]

[/quote]
No eikä ole! Oot hysteerikko. Olen erittäin suojeleva äiti, vältän autoilua ja meillä parhaat turvaistuimet selkämenosuuntaan, parkkipaikalla pidetään aina kädestä kiinni...lääkäriin lähdetään jos lapset kipeitä ja ruokitaan terveellisesti, kaikin puolin olen erittäin turvallinen äiti. Lapset on saaneet paljon kiipeillä ja touhuta ja on motorisesti lahjakkaita.
En meinaa et kun koskaan ei ole mitään käynyt niin ei käykkään vaan olen puolessa sekunnissa paikalla jos käy, mutta ei ole käynyt. Meillä pieni asunto ja kokoajan kuulen lapset kun leikkii, käyn myös välillä katsomassa ja huhuilen mitä touhuavat. Ei siinä mitään ihmeellistä ole.
5-vuotiaan eli alkeisuimataitoisen.
1,5 veeni saa myös hypätä sohvan reunalta sohvalle ja juosta sen toiseen päähän ja hypätä sieltäkin, tuossa ne nyt juoksevat hiki otsalla punaisine poskineen...
Meillä 3v ja 5v leikkii keskenään kylpyhuoneessa, molemmilla oma amme, kun aikuiset istuu saunassa. Pesuhuone on sen mallinen, ettei näköyhteyttä ole, mutta kuunnellaan koko ajan ja kysytään heti jos tulee hiljasita. Kauemmaksi en uskaltaisi lähteä tai jättää tuota 3v vielä yksinään sinne - nyt sentään isompi sisarus osaa sanoa, jos pienempi hölmöilee.
No meillä ainakin vasta 4-vuotiaan. Kolmivuotiasta seurasin aika tarkkaan vielä toisella silmällä tai kurkkien vähänväliä. Kyseessä Ikean vauvanammeen kokoinen amme. Mulla on takaraivossa vahva pelko että lapsi kellahtaa ammeesee, vetää keuhkot täyteen vettä, pelästyy ja lamaantuu. Nyt vasta luotan tyttöön, että niin ei käy.