Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt tuli viimeinen pisara!

Vierailija
16.08.2014 |

Ollaan joulukuusta 2012 lähtien seurusteltu. Alkuvuodesta 2013 muutettu yhteen, puhuttu tosi paljon naimisiinmenosta ja lapsista. Meillä menny tosi hyvin, pieniä kinoja lukuunottamatta. Ei olla ikinä riidelty edes kunnolla, mies on todella herrasmies. Nyt kesällä asiat kuitenkin muuttunut radikaalisti, en tiedä yhtään miksi näin yhtäkkiä. Miehestä tullut tosi mustasukkanen, kerron hänelle aina kaiken, kerroin myös kesäkuun lopulla että juttelin erään miehen kanssa baarissa. Ennenkin kertonut jos olen jonkun kanssa jutellut, ei mitään ongelmaa ole ollut, luottamus pelaa. Silloin kuitenkin riideltiin ekaa kertaa pahasti, hän oli kuulemma pettynyt minuun yms. Ei ollut mitään tapahtunut miehen kanssa, molemmat parisuhteessa, miehellä jopa lapsia. Riidan jälkeen ei puhunut viikkoon, sen jälkeen hetken asiat menivät normaalisti. Heinäkuun alusta lähtien mies tiuskinut, ollut tyly ja isoja riitoja tullut. En tiedä yhtään mikä häneen on tämän kesän aikana mennyt! Nyt sitten tänä yönö riideltiin taas, aluksi oli perus riitaa mutta sitten tippui pommi. Mies kutsui minua huoraksi. Tästä suutuin ja kunnolla, sellainen huuta alkoi että huhuh. Riidan jälkeen mies on poikkeuksellisesti pyydellyt hyvin paljon anteeksi ja selittänyt sanomisiaan koska oli vihainen ja sydän särkynyt. En ymmärrä koko miestä enään. Tunti sitten olin varma että tämä oli tässä, niin vihainen olin. Nyt olen kuitenkin rauhoittunut enkä tiedä mitä tehdä. Mies olkkarissa ja tekstailee mulle (makuuhuoneeseen) olenko vielä vihainen. Ei uskalla tulla vissiin tänne.

Kommentit (49)

Vierailija
21/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä riidassa oli kyse?

ymmärrän huorittelun siinä tapauksessa jos olit esim. pettänyt, muussa tapauksessa on törkeää huoritella

Vierailija
22/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 03:42"]Mistä riidassa oli kyse?

ymmärrän huorittelun siinä tapauksessa jos olit esim. pettänyt, muussa tapauksessa on törkeää huoritella

[/quote]

En ollut missään nimessä pettänyt, käyttäytynyt kuin en olisi parisuhteessa tai tehnyt mitään muutakaan. Mies on yhden illan juttuja kovin vastaan ja puolustelin yhteistä ystäväämme kun hän harrastas tämmöisiä. Sitten sanoi että minunkin pitäisi lähteä sitten ystävämme kanssa huoramaan. Sanoin ettei tuollainen huoraksi tee ym puolustelua, mies huusi jotai takaisin ja sanoi lopuksi huora.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 03:40"]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 03:33"]Mikä tänään oli alkuperäinen riidan aihe?

[/quote]

Kaikki lähti ihan mitättömästä asiasta, kaverini tapailee yhtä muusikkoa ja siitä juttelimme. Riitaan tuli sitten mukaan vaikka ja mitä.

[/quote]

eli on siis sitä tyyppiä, joka kehittelee omassa päässään kuvioita, joista on lopulta tosissaan mustasukkainen. Tuo vain pahenee ajan kanssa. Mulla oli samantyyppinen miesystävä, erittäin rauhallinen, kiltti, jopa ujo mies. Vähän sen jälkeen kun muutettiin yhteen, hän alkoi muuttua koko ajan epäterveemmällä tavalla omistavammaksi. Hän ei olisi halunnut mun käyvän koskaan ulkona, ei koskaan edes missään harrastuksissa ja lopulta toivoi että lakkaisin yhteydenpidon jopa ystäviini. Hän myös koko ajan kuvitteli että katselen muita miehiä. Suhteellemme kävi niin että mitä enemmän hän halusi ahdistaa mut neljän seinän sisälle, niin sitä kovemmin halusin pois suhteesta. Ero vasta olikin kamala.

Muuta pois, mutta turvaa elämäsi sen jälkeen. Mä pelkään et toi ongelma on tosi yleistä Suomessa ja se johtuu siitä että miehillä on täällä niin vähän kavereita ja sosiaalista elämää, he takertuu siihen ainoaan läheiseen ihmiskontaktiin ja se saa sit vähän epäterveitä muotoja.

Vierailija
24/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

kun töihin herää käyn keskustelupalstaan läpi aina. en tarttee kahvii tänä tänä aamuyönä kun nää ihmissuhdedraamat piristi jo. noh joka tapauksessa laita mies miettimään mitä on tehny ja anna sen osoittaa katumusta. jos joskus vielä toistuu niin siten lopeta suhde ettei tuu kierrettä et annat kaiken aina anteeksi.

Vierailija
25/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus tollasen käytöksen takana saattaa olla miehen oma syyllisyys...on tehnyt jotain, josta haluaa syyttää sua ettei itse paljastuisi.

Vierailija
26/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 03:59"][quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 03:40"]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 03:33"]Mikä tänään oli alkuperäinen riidan aihe?

[/quote]

Kaikki lähti ihan mitättömästä asiasta, kaverini tapailee yhtä muusikkoa ja siitä juttelimme. Riitaan tuli sitten mukaan vaikka ja mitä.

[/quote]

eli on siis sitä tyyppiä, joka kehittelee omassa päässään kuvioita, joista on lopulta tosissaan mustasukkainen. Tuo vain pahenee ajan kanssa. Mulla oli samantyyppinen miesystävä, erittäin rauhallinen, kiltti, jopa ujo mies. Vähän sen jälkeen kun muutettiin yhteen, hän alkoi muuttua koko ajan epäterveemmällä tavalla omistavammaksi. Hän ei olisi halunnut mun käyvän koskaan ulkona, ei koskaan edes missään harrastuksissa ja lopulta toivoi että lakkaisin yhteydenpidon jopa ystäviini. Hän myös koko ajan kuvitteli että katselen muita miehiä. Suhteellemme kävi niin että mitä enemmän hän halusi ahdistaa mut neljän seinän sisälle, niin sitä kovemmin halusin pois suhteesta. Ero vasta olikin kamala.

Muuta pois, mutta turvaa elämäsi sen jälkeen. Mä pelkään et toi ongelma on tosi yleistä Suomessa ja se johtuu siitä että miehillä on täällä niin vähän kavereita ja sosiaalista elämää, he takertuu siihen ainoaan läheiseen ihmiskontaktiin ja se saa sit vähän epäterveitä muotoja.

[/quote]

Hui! Nyt alko jännittämään. Mies just sanoi ettei pysty elämään ilman mua eikä haluakkaan. Sanoi kuulemma kaikkea paskaa koska ajatteli tunteella eikä järjellä. Toivottavasti ei tuollainen omistushaluinen kuin exäsi. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep mulla kans omistushaluinen mies. Mustasukkanen kaikista. Heti olin 'panemassa' jotain kun vaikka sanoin moi. Lähetti viestejö tiuhaan tahtia missä oon, mitä teen ja kenen kanssa jos hän ei ollut kanssani. Lopetin 1,5h suhteen hänen kanssaan mutta pidin hänet kaverina. Ei auttanut. Myös kaverina tosi mustasukkanen, tilanne ajautui välirikkoon kun löysin uuden. Tsemppiä sulle, tunnista ajoissa omistushaluisuuden merkit. Älä ole sokea!!!!

Vierailija
28/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

luulen ett miehes käyny polkeen jotain thaimaalaista huoraa duunimatkall ja nyt peittää sitä syyttämäll sua kaikesta mahdollisesta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko joku on sanonut sun miehelles jtn. mikä mustasukan on aiheuttanut, tai sit sillä on itsellä joku syy (oma pettäminen) miksi haluaa syyllistää sua.

Vierailija
30/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä se ei ole rakkaudentunnustus, jos sanoo ettei pystyisi elämään ilman toista. Se on viesti läheisriippuvuudesta: "kuolen, jos koskaan jätät minut".

Hän selittelee haukkumisiaan että antaisit anteeksi, kuitenkaan pyytämättä anteeksi?

Ei lupaa hyvää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:29"]luulen ett miehes käyny polkeen jotain thaimaalaista huoraa duunimatkall ja nyt peittää sitä syyttämäll sua kaikesta mahdollisesta

[/quote]

Ei oo ollu työmatkalla, kävi kylläkin festareilla heinäkuussa kavereidensa kanssa. Käytös kuitenkin ollut jo kesäkuusta lähtien outoa.

Vierailija
32/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:30"]Mun mielestä se ei ole rakkaudentunnustus, jos sanoo ettei pystyisi elämään ilman toista. Se on viesti läheisriippuvuudesta: "kuolen, jos koskaan jätät minut".

Hän selittelee haukkumisiaan että antaisit anteeksi, kuitenkaan pyytämättä anteeksi?

Ei lupaa hyvää.

[/quote]

Juu pistänyt miettimään kun anteeksi pyydetty, sanoja ei kuitenkaan otettu takaisin tai sanottu etten tarkoittanut sitä. Meni nukkumaan muina miehinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/49 |

34/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

no mä en antais ikinä anteeksi¡ varsinkaan kun ei oo sanonu ettei tarkottanu sitä,,,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viimeinen pisara sidukkaa!!

Vierailija
36/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:35"][quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:30"]Mun mielestä se ei ole rakkaudentunnustus, jos sanoo ettei pystyisi elämään ilman toista. Se on viesti läheisriippuvuudesta: "kuolen, jos koskaan jätät minut".

Hän selittelee haukkumisiaan että antaisit anteeksi, kuitenkaan pyytämättä anteeksi?

Ei lupaa hyvää.

[/quote]

Juu pistänyt miettimään kun anteeksi pyydetty, sanoja ei kuitenkaan otettu takaisin tai sanottu etten tarkoittanut sitä. Meni nukkumaan muina miehinä.

[/quote]

Ei hyvää päivää.. Järki käteen nainen. Miehesi selvästikkin katuu koska haluaa anteeksi -ei kiistä että ajattelee sinua huorana. Sinuna kysyisin suoraan mistä kiikastaa.. Aika varma olen että joku sanonut että nähnyt tai kuullut jotain että olisit ollut epärehellinen eikä miehesi ole ottanut asiaa esille vaan kostaa sitä

Vierailija
37/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:38"]Viimeinen pisara sidukkaa!!

[/quote]

:DDDD

miks te tähän aikaan hengaatte jossai vauva.fi sivuil :D nukkumine sano mittäää

Vierailija
38/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:40"][quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:35"][quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:30"]Mun mielestä se ei ole rakkaudentunnustus, jos sanoo ettei pystyisi elämään ilman toista. Se on viesti läheisriippuvuudesta: "kuolen, jos koskaan jätät minut".

Hän selittelee haukkumisiaan että antaisit anteeksi, kuitenkaan pyytämättä anteeksi?

Ei lupaa hyvää.

[/quote]

Juu pistänyt miettimään kun anteeksi pyydetty, sanoja ei kuitenkaan otettu takaisin tai sanottu etten tarkoittanut sitä. Meni nukkumaan muina miehinä.

[/quote]

Ei hyvää päivää.. Järki käteen nainen. Miehesi selvästikkin katuu koska haluaa anteeksi -ei kiistä että ajattelee sinua huorana. Sinuna kysyisin suoraan mistä kiikastaa.. Aika varma olen että joku sanonut että nähnyt tai kuullut jotain että olisit ollut epärehellinen eikä miehesi ole ottanut asiaa esille vaan kostaa sitä

[/quote]

Hyvä huomio, kiitos! Aamulla kaikki näyttää varmaan paremmalta ja asiat puhutaan selviksi. Hyvää yötä.

Vierailija
39/49 |
16.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:44"][quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:40"][quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:35"][quote author="Vierailija" time="16.08.2014 klo 04:30"]Mun mielestä se ei ole rakkaudentunnustus, jos sanoo ettei pystyisi elämään ilman toista. Se on viesti läheisriippuvuudesta: "kuolen, jos koskaan jätät minut".

Hän selittelee haukkumisiaan että antaisit anteeksi, kuitenkaan pyytämättä anteeksi?

Ei lupaa hyvää.

[/quote]

Juu pistänyt miettimään kun anteeksi pyydetty, sanoja ei kuitenkaan otettu takaisin tai sanottu etten tarkoittanut sitä. Meni nukkumaan muina miehinä.

[/quote]

Ei hyvää päivää.. Järki käteen nainen. Miehesi selvästikkin katuu koska haluaa anteeksi -ei kiistä että ajattelee sinua huorana. Sinuna kysyisin suoraan mistä kiikastaa.. Aika varma olen että joku sanonut että nähnyt tai kuullut jotain että olisit ollut epärehellinen eikä miehesi ole ottanut asiaa esille vaan kostaa sitä

[/quote]

Hyvä huomio, kiitos! Aamulla kaikki näyttää varmaan paremmalta ja asiat puhutaan selviksi. Hyvää yötä.

[/quote]

älä katso läpisormien ap ... kyllä se vielä lyö

Vierailija
40/49 |
30.08.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajattelin vain ilmoittaa (jos jotakin kiinnostaa), että erosimme eilen. Ei huoritellut enään tapahtuman jälkeen, mutta sitten tuli muita sanoja kuten "vitun ämmä". Mielestäni tuollaista ei pidä sano ihmiselle jota rakastaa edes vihaisena. Tietenkin vie aikaa päästä yli mutten kadu.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan yhdeksän