Lue keskustelun säännöt.
Transsukupuolisena kaapissa, en tiedä miten kerron miehelleni
01.08.2021 |
Moi! Ajatus naiseudesta, siitä ettei minusta tulisi ikinä isää ja siitä, että olisin jonkun "vaimo" jos tahtoisin naimisiin on aiheuttanut minulle järkyttävää ahdistusta nyt vuosikymmenen. Jokaisessa unessa, jonka olen nähnyt olen aina ollut mies ja herättyäni aina uudestaan pettynyt siitä, etten ole. Lapsena en saanut käyttää poikien vaatteita ja vasta pitkän ajan kinuttuani sain vihdoin leikata hiukset lyhyeksi yläasteella (vanhemmat tosin suostuivat vain "tyttömäiseen ja nättiin" lyhyeen tukkaan..). Huijasin vanhempani ostamaan minulle teininä miesten t-paitoja sillä tekosyyllä, että sitä kuvaa jonka haluan paitaan ei löydy naisten mallista. Lähdin kotoa kouluun yleensä tyttöjen vaatteissa, mutta kävin vaihtamassa asun poikien vaatteisiin ennen koulun alkua vessassa. Silti en koskaan tajunnut edes, että sukupuolta voisi korjata vaan luulin, että joudun kärvistelemään loppuikäni naisena.
Aloin aikuistuttuani pukeutumaan naisille suunnattuihin vaatteisiin vaikka se tuntui väärältä, koska en ollut enää teini ja, koska koin etten voi miehistä kiinnostuneena "naisena" pukeutua miehekkäästi. Minulla oli sellainen olo, että jos jatkaisin biologisen sukupuoleni piilottelua vaatteilla ja tyylillä ja yrittäisin olla miehekäs niin kukaan toinen mies ei koskaan voisi rakastua minuun. Tajusin vähän aikaa sitten, että olen transmies. Ongelmana on se, että olen heteromiehen kanssa naimisissa. En tiedä, miten kerron puolisolleni tästä.
Onko kukaan ollut samassa tilanteessa? Tai onko jonkun puoliso tullut kaapista ulos transsukupuolisena?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut, että on ok olla maskuliininen nainen?
Olen yrittänyt pakottaa itseäni naiseuteen vuosia ja ei toimi
ap
Tiedän tämän tunteen. Kun sitten vihdoin uskalsin lähteä transitioon, esim. äänen madaltumisen jälkeen minulla on ollut paljon helpompaa sosiaalisissa tilanteissa, kun sitä inhottavaa ajatusta siitä, että muut pitävät minua nyt naisena, ei enää ollut takaraivossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano miehellesi totuus. Sano myös, että saa jättää jos ei halua elää näin. Oletko jo pilannut hänen elämänsä. Siitä olet kyllä jotakin velkaa.
Kukapa nyt haluaisikaan elää naisena tässä maailmassa. Ei kukaan
Haluatko joskus synnyttää lapsia? Vai miten tulisit isäksi?
Itsellä vähän samaa, tosin minulla ei ole noin vahvaa käsitystä että olisin trans, mietin sitä välillä mutta sitten taas välillä että olen vaan vähän miesmäinen nainen.
Olin jo lapsena hyvin poikamainen sekä ulkonäöltäni että kiinnostuksiltani. Teininä oli kuitenkin tärkeää kaverien suosio, joten aloin meikata ja pukea itsestäni naisellisempaa. Onnistuinkin olemaan viehättävä ja suosittu tyttö, niin poikien kuin kaverienkin keskuudessa. Tämä rooli jäi päälle, mutta koen olevani aseksuaali enkä koskaan siksi ole esim. mennyt naimisiin tai saanut lapsia. Suhteita oli, mutta ne oli vain sellaista huomion ja ihailun hakua toiselta, seksi oli yhdentekevää enkä oikein sitä ihmisen seuraakaan kaivannut. Olen myös erittäiin miesvaltaisella alalla.
Keski-iän kriisissä vasta aloin miettiä näitä sukupuoli-identiteettihommia, eikä se mietintä ole vieläkään valmis. Tällä hetkellä kai koen, etten halua määritellä itseäni miksikään, minä vain OLEN. Olen vähitellen luopunut murrosiässä omaksutusta korostetun naisellisesta tyylistä, mutta eihän lyhythiuksinen, farkkuihin ja huppareihin pukeutuva nainen nykyään mikään kummajainen ole. Varsinkaan tosiaan alallani. En varmaan koe olevani mitään sukupuolta sisäisesti tällä hetkellä, mutta saa nähdä muuttuuko se vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä olet tavallaan huijannut puolisoasi. Miksi?
Olen samaa mieltä, olen huijannut häntä. Asia on hankala ja en tiedä millä tekosyyllä voin perustella tätä asiaa. Ehkä isoin syy on se, että en tajunnut, että sukupuolen voi korjata vaan luulin, että tämä on miten minun on pakko elää.
ap
Olen syntynyt 70-luvulla ja aina tiennyt, että sukupuolen voi ”korjata” ja saada julkisella puolella hoitoa.
Missä ihmeen tynnyrissä olet elänyt?Riippuu ehkä paikkakunnasta. Itse koko elämäni Jyväskylässä eläneenä vasta v. 2002 minulle selvisi että on olemassa sellainen asia kuin transsukupuolisuus, joka itselle oli sellainen halleluja-hetki, kun olin luullut olevani ainoa joka ei tuntenut fyysistä sukupuoltaan omakseen. Mistäpä minä olisin siitä kuullut? Ei 1980-1990 luvuilla ollut missään seksuaalikasvatuksessa mistään tällaisista mainittu, hyvä kun mainittiin että homoja on olemassa, ja ainoa "trans" mistä missään julkisuudessa tai televiossakaan puhuttiin oli transvestiitti (eli ihminen joka nauttii pukeutumisesta toisen sukupuolen mukaisesti).
Olisin varmaan pärjännyt elämässäni paremmin (vähemmän masennusta ja itsetuhoisuutta) jos olisin tiennyt että asialle oikeasti voi tehdä jotain.
Mistä sinä asiasta sait tietää?
Ei minullakaan mitään halleluja-hetkeä ollut, mistä sen tietää sain. Olen vain tiennyt koko aikuisikäni, miten Suomessa on mahdollista julkisella puolen saada hoitoja sukupuolenkorjaukseen.
Mutta kun se ei ole ollut mahdollista koko sinun aikuisikäsi.
Vierailija kirjoitti:
Haluatko joskus synnyttää lapsia? Vai miten tulisit isäksi?
En halua synnyttää, olla raskaana tai todellakaan imettää. Jos olisin isä olisin adoptioisä
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ajatellut, että on ok olla maskuliininen nainen?
Olen yrittänyt pakottaa itseäni naiseuteen vuosia ja ei toimi
ap
Tiedän tämän tunteen. Kun sitten vihdoin uskalsin lähteä transitioon, esim. äänen madaltumisen jälkeen minulla on ollut paljon helpompaa sosiaalisissa tilanteissa, kun sitä inhottavaa ajatusta siitä, että muut pitävät minua nyt naisena, ei enää ollut takaraivossa.
Hyvä kuulla, että transitio on auttanut eroon siitä olosta. Olen miettinyt itsekkin, että parantaisi elämänlaatua huomattavasti
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko joskus synnyttää lapsia? Vai miten tulisit isäksi?
En halua synnyttää, olla raskaana tai todellakaan imettää. Jos olisin isä olisin adoptioisä
ap
Miten tulisit adoptioisäksi? Yksin vai miesparina? Yksinäiset miehet ja miesparit ei käsittääkseni (korjatkoon joku jos olen väärässä) saa lasta kv. adoptiolla mistään maasta ja perheensisäinen adoptio on käytännössä ainoa mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluatko joskus synnyttää lapsia? Vai miten tulisit isäksi?
En halua synnyttää, olla raskaana tai todellakaan imettää. Jos olisin isä olisin adoptioisä
ap
Miten tulisit adoptioisäksi? Yksin vai miesparina? Yksinäiset miehet ja miesparit ei käsittääkseni (korjatkoon joku jos olen väärässä) saa lasta kv. adoptiolla mistään maasta ja perheensisäinen adoptio on käytännössä ainoa mahdollisuus.
En ole miettinyt asiaa noin pitkälle :D. Pitää katsoa sitten kun on ajankohtaista, mutta jos pitäisi valita sen väliltä elänkö naisena, jolla on lapsia vai lapsettomana miehenä niin olisin mieluummin lapseton mies.
ap
Ihmettelen että ihminen sisäisesti tuntisi olevansa "nainen" tai "mies" noin vahvasti saati että VAATE nykyaikana olisi enää sen tekijä noin vahvasti. Harvoilla heteroilla noin tärkeää.
Monet fiksoutuu _vaatteisiin_ jolloin ei kyse ole sukupuolesta edes vaan siitä että haluaa PUKEUTUA esim meikata ja käyttää naisten vaatteita enemmän kuin naisellisinkaan nainen ja toisin päin.
Sinä olet sinä. Viis vaatteista. Voi pukeutua neutraalivaatteisiin ja olla meikkaamatta. Jos et ole trolli, terapian paikka joka tapauksessa. En ymmärrä tarvetta lokeroita yhtään miksikään, miksi nykyään ihmiset ajavat itseään ahtaisiin lokeroihin?? Kun ei ole pakko. Olemme ihmisiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ihmettelen, että vaatteetko nykyään tekee miehen? Etkö voi olla miesten vaatteisiin pukeutuva nainen? Pitääkö sitä ennenaikaisesti pilata mahdollisesti oma lastensaantikykykin, kun lapsista näytät silti haaveilevan?
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen että ihminen sisäisesti tuntisi olevansa "nainen" tai "mies" noin vahvasti saati että VAATE nykyaikana olisi enää sen tekijä noin vahvasti. Harvoilla heteroilla noin tärkeää.
Monet fiksoutuu _vaatteisiin_ jolloin ei kyse ole sukupuolesta edes vaan siitä että haluaa PUKEUTUA esim meikata ja käyttää naisten vaatteita enemmän kuin naisellisinkaan nainen ja toisin päin.
Sinä olet sinä. Viis vaatteista. Voi pukeutua neutraalivaatteisiin ja olla meikkaamatta. Jos et ole trolli, terapian paikka joka tapauksessa. En ymmärrä tarvetta lokeroita yhtään miksikään, miksi nykyään ihmiset ajavat itseään ahtaisiin lokeroihin?? Kun ei ole pakko. Olemme ihmisiä
Ei se ole vain vaatteet, vaan siihen sisältyy paljon muutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Konservatiivisessä ympäristössä kasvanut nainen kokee ettei sovi naisiin kohdistettuihin stereotypioihin, joten jäljelle jää vain se mahdollisuus että sukupuolisielu on livahtanut väärään kroppaan. Eli vanha tuttu tarina. Aloittaja, joku mystinen naiseuden tunne on huuhaata. Lopeta yrittäminen ja elä omannäköistä elämääsi, ei sinun tarvitsekaan sopia ahtaisiin muotteihin.
tätä aihetta käytetty mm Briteissä hyväksi ansaiten isoja rahoja.
Paljastui iso kööri yksityispuolen firmoja jotka houkuttelivat autismikirjon tukiryhmistä nuoria valtion kustannuksella sukupuolen vaihdoksiin jne Eli "käännyttivät". Suomessa tapahtunut samaa ja aihe on täysin tabu.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vähän samaa, tosin minulla ei ole noin vahvaa käsitystä että olisin trans, mietin sitä välillä mutta sitten taas välillä että olen vaan vähän miesmäinen nainen.
Olin jo lapsena hyvin poikamainen sekä ulkonäöltäni että kiinnostuksiltani. Teininä oli kuitenkin tärkeää kaverien suosio, joten aloin meikata ja pukea itsestäni naisellisempaa. Onnistuinkin olemaan viehättävä ja suosittu tyttö, niin poikien kuin kaverienkin keskuudessa. Tämä rooli jäi päälle, mutta koen olevani aseksuaali enkä koskaan siksi ole esim. mennyt naimisiin tai saanut lapsia. Suhteita oli, mutta ne oli vain sellaista huomion ja ihailun hakua toiselta, seksi oli yhdentekevää enkä oikein sitä ihmisen seuraakaan kaivannut. Olen myös erittäiin miesvaltaisella alalla.
Keski-iän kriisissä vasta aloin miettiä näitä sukupuoli-identiteettihommia, eikä se mietintä ole vieläkään valmis. Tällä hetkellä kai koen, etten halua määritellä itseäni miksikään, minä vain OLEN. Olen vähitellen luopunut murrosiässä omaksutusta korostetun naisellisesta tyylistä, mutta eihän lyhythiuksinen, farkkuihin ja huppareihin pukeutuva nainen nykyään mikään kummajainen ole. Varsinkaan tosiaan alallani. En varmaan koe olevani mitään sukupuolta sisäisesti tällä hetkellä, mutta saa nähdä muuttuuko se vielä.
Miksi olemme unohtaneet sen, että 80- ja 90-luvuilla oltiin aika sukupuolineutraaleja? Olen itsekin keski-ikäinen ja tuntuu kuin eläisin rinnakkaistodellisuudessa, jossa osa on unohtanut, että nainen on nainen luonteesta, kiinnostuksenkohteista ja ulkonäöstä riippumatta.
Ihminen syntyy joko mieheksi ja naiseksi, ja koko sukupuoli on vain kehosi ominaisuus kuten vaikka silmiesi tai hiustesi väri. Sukupuolen ei tarvitse määrittää sinua, kuten ei tarvitse silmiesi värinkään.
Jos tulet siihen tulokseen, että olet syntynyt väärän sukupuoleen, niin tämä tuntemus on aina täysin kasvuympäristösi ja kokemuksiesi vääristynyt summa. Ihmisellä ei ole mitään sisäsyntyistä kykyä tietää, mitä hänellä kuuluu olla jalkojensa välissä. Ihminen kehittää dysforian omaa vartaloaan kohtaan vain ja ainoastaan silloin kun ulkoapäin tulevat vaikutteet saavat ihmisen ajattelemaan näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vähän samaa, tosin minulla ei ole noin vahvaa käsitystä että olisin trans, mietin sitä välillä mutta sitten taas välillä että olen vaan vähän miesmäinen nainen.
Olin jo lapsena hyvin poikamainen sekä ulkonäöltäni että kiinnostuksiltani. Teininä oli kuitenkin tärkeää kaverien suosio, joten aloin meikata ja pukea itsestäni naisellisempaa. Onnistuinkin olemaan viehättävä ja suosittu tyttö, niin poikien kuin kaverienkin keskuudessa. Tämä rooli jäi päälle, mutta koen olevani aseksuaali enkä koskaan siksi ole esim. mennyt naimisiin tai saanut lapsia. Suhteita oli, mutta ne oli vain sellaista huomion ja ihailun hakua toiselta, seksi oli yhdentekevää enkä oikein sitä ihmisen seuraakaan kaivannut. Olen myös erittäiin miesvaltaisella alalla.
Keski-iän kriisissä vasta aloin miettiä näitä sukupuoli-identiteettihommia, eikä se mietintä ole vieläkään valmis. Tällä hetkellä kai koen, etten halua määritellä itseäni miksikään, minä vain OLEN. Olen vähitellen luopunut murrosiässä omaksutusta korostetun naisellisesta tyylistä, mutta eihän lyhythiuksinen, farkkuihin ja huppareihin pukeutuva nainen nykyään mikään kummajainen ole. Varsinkaan tosiaan alallani. En varmaan koe olevani mitään sukupuolta sisäisesti tällä hetkellä, mutta saa nähdä muuttuuko se vielä.
Miksi olemme unohtaneet sen, että 80- ja 90-luvuilla oltiin aika sukupuolineutraaleja? Olen itsekin keski-ikäinen ja tuntuu kuin eläisin rinnakkaistodellisuudessa, jossa osa on unohtanut, että nainen on nainen luonteesta, kiinnostuksenkohteista ja ulkonäöstä riippumatta.
Mihin unohtui käytös?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vähän samaa, tosin minulla ei ole noin vahvaa käsitystä että olisin trans, mietin sitä välillä mutta sitten taas välillä että olen vaan vähän miesmäinen nainen.
Olin jo lapsena hyvin poikamainen sekä ulkonäöltäni että kiinnostuksiltani. Teininä oli kuitenkin tärkeää kaverien suosio, joten aloin meikata ja pukea itsestäni naisellisempaa. Onnistuinkin olemaan viehättävä ja suosittu tyttö, niin poikien kuin kaverienkin keskuudessa. Tämä rooli jäi päälle, mutta koen olevani aseksuaali enkä koskaan siksi ole esim. mennyt naimisiin tai saanut lapsia. Suhteita oli, mutta ne oli vain sellaista huomion ja ihailun hakua toiselta, seksi oli yhdentekevää enkä oikein sitä ihmisen seuraakaan kaivannut. Olen myös erittäiin miesvaltaisella alalla.
Keski-iän kriisissä vasta aloin miettiä näitä sukupuoli-identiteettihommia, eikä se mietintä ole vieläkään valmis. Tällä hetkellä kai koen, etten halua määritellä itseäni miksikään, minä vain OLEN. Olen vähitellen luopunut murrosiässä omaksutusta korostetun naisellisesta tyylistä, mutta eihän lyhythiuksinen, farkkuihin ja huppareihin pukeutuva nainen nykyään mikään kummajainen ole. Varsinkaan tosiaan alallani. En varmaan koe olevani mitään sukupuolta sisäisesti tällä hetkellä, mutta saa nähdä muuttuuko se vielä.
Miksi olemme unohtaneet sen, että 80- ja 90-luvuilla oltiin aika sukupuolineutraaleja? Olen itsekin keski-ikäinen ja tuntuu kuin eläisin rinnakkaistodellisuudessa, jossa osa on unohtanut, että nainen on nainen luonteesta, kiinnostuksenkohteista ja ulkonäöstä riippumatta.
Mihin unohtui käytös?
Ei ole mitään käytöstä, joka yhdistäisi kaikkia naisia. Tämä on taas tätä, että naiseus yritetään tehdä synonyymiksi naisellisuuselle. Ei naisen tarvitse noudattaa mitään käytökseen liitettyjä stereotypioita ollakseen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä vähän samaa, tosin minulla ei ole noin vahvaa käsitystä että olisin trans, mietin sitä välillä mutta sitten taas välillä että olen vaan vähän miesmäinen nainen.
Olin jo lapsena hyvin poikamainen sekä ulkonäöltäni että kiinnostuksiltani. Teininä oli kuitenkin tärkeää kaverien suosio, joten aloin meikata ja pukea itsestäni naisellisempaa. Onnistuinkin olemaan viehättävä ja suosittu tyttö, niin poikien kuin kaverienkin keskuudessa. Tämä rooli jäi päälle, mutta koen olevani aseksuaali enkä koskaan siksi ole esim. mennyt naimisiin tai saanut lapsia. Suhteita oli, mutta ne oli vain sellaista huomion ja ihailun hakua toiselta, seksi oli yhdentekevää enkä oikein sitä ihmisen seuraakaan kaivannut. Olen myös erittäiin miesvaltaisella alalla.
Keski-iän kriisissä vasta aloin miettiä näitä sukupuoli-identiteettihommia, eikä se mietintä ole vieläkään valmis. Tällä hetkellä kai koen, etten halua määritellä itseäni miksikään, minä vain OLEN. Olen vähitellen luopunut murrosiässä omaksutusta korostetun naisellisesta tyylistä, mutta eihän lyhythiuksinen, farkkuihin ja huppareihin pukeutuva nainen nykyään mikään kummajainen ole. Varsinkaan tosiaan alallani. En varmaan koe olevani mitään sukupuolta sisäisesti tällä hetkellä, mutta saa nähdä muuttuuko se vielä.
Miksi olemme unohtaneet sen, että 80- ja 90-luvuilla oltiin aika sukupuolineutraaleja? Olen itsekin keski-ikäinen ja tuntuu kuin eläisin rinnakkaistodellisuudessa, jossa osa on unohtanut, että nainen on nainen luonteesta, kiinnostuksenkohteista ja ulkonäöstä riippumatta.
Mihin unohtui käytös?
Se myös, ihan listasin muutamia asioita. Kuuluu mukaan toki.
Sukupuoli on vain biologiaa, En tunne olevani mitään sukupuolta, olevan vain. Kehoni on naisen.
Mikäli turkkilaiset tai venäjä hyökkäisi kalustolla siis tyyliin YouTube Helsingin pommitukset niin olisitteko missä tehtävissä . Onko liikunta harrastus ja ensiapu hallinnassa sekä hygienia ja puolustus kyky vai oletteko niitä jotka on venäläisiä ja turkkilaisia 1