minua pelottaa :(
Sota, venäjä, ikiroudan sulaminen, kaikki! En saa öisin nukuttua, pidän kuukauden ikäistä vauvaani sylissä ja valvon ahdistuneena. Entä jos tulee sota? Mitä jos vauvani kuolee tai minä, vauva jää yksin :( entä jos ikirouta sulaa ja kuolemme kituen ja vauva kuolee hätään ja nälkään? Itku :(
Kommentit (52)
Hormonit. Minä murehdin kaikkea imettäessä
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 22:21"]Mitä kuuluu aloittajalle, täällä vähän samanlainen joka asiasta pelkääjä, pelkään myös luonnolista kuolemaa, sis sitä joka tapahtuisi vaikka 100 vuotiaana, tuntuu ettei sataan vuoteen ole kuin hujaus ja sitten ei ole enää mitään. Ahdistaa myös se että omilla vanhemmillani on aikaa vielä vähemmän, vaikka ovatkin "vasta" 60 vuotiaita. Kaikkien päivät päättyy, siis ihan kamalaa, en vain kestä sitä. Pelkään myös että maahan törmää jokin suuri asteroidi, sitä pelkään siksi että olen lukenut ettei auringon suunnasta tulevia voida huomata ajoissa.. Siis olen vissii ihan sairas. Olen myös kahden pienen lapsen äiti, halin ja pussaan lapsiani ihan liiaksikin, haluaisin vain että he saisivat elää onnellisina ja huolettomasti ainakin lapsuutensa, ennenkuin totuus lävähtää vasten kasvoja. Pelko oli jo mennä ohi mjtta nyt sitten aloin pelkäämään omaa sairastumistani, olen löytänyt pattejakin (isojakin) yksi rinnan alla, järki sanoo että rasvapatteja tms. mutta aina pahinta pelkää. Olisi vain ihanaa olla onnellinen kun on nuori ja ihanat lapset. Saa olla heidän kanssaan, hassutella, ei pitäisi murehtia, mutta minkäs teet..
[/quote]
Itse olen samanlainen murehtija, eikä paljon auta että olen kroonisesti sairas. Jatkuvaa panikointia päivästä toiseen. Haluaisin vaan pystyä elämään normaalisti
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 22:39"]Minun vanha viesti : D
[/quote]
Miten menee nykyään?
Ei syytä huoleen, jos sota ei ala niin ainakin seuraavaa on tulossa. Asteroidi Apophis saattaa törmätä maahan 2029 tuhoisin seurauksin ja jos ei silloin niin sitten viimeistää 2036.
Tämä ei ole pelottelua vaan tieteellinen tosiasia!
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 22:21"]
Mitä kuuluu aloittajalle, täällä vähän samanlainen joka asiasta pelkääjä, pelkään myös luonnolista kuolemaa, sis sitä joka tapahtuisi vaikka 100 vuotiaana, tuntuu ettei sataan vuoteen ole kuin hujaus ja sitten ei ole enää mitään. Ahdistaa myös se että omilla vanhemmillani on aikaa vielä vähemmän, vaikka ovatkin "vasta" 60 vuotiaita. Kaikkien päivät päättyy, siis ihan kamalaa, en vain kestä sitä. Pelkään myös että maahan törmää jokin suuri asteroidi, sitä pelkään siksi että olen lukenut ettei auringon suunnasta tulevia voida huomata ajoissa.. Siis olen vissii ihan sairas. Olen myös kahden pienen lapsen äiti, halin ja pussaan lapsiani ihan liiaksikin, haluaisin vain että he saisivat elää onnellisina ja huolettomasti ainakin lapsuutensa, ennenkuin totuus lävähtää vasten kasvoja. Pelko oli jo mennä ohi mjtta nyt sitten aloin pelkäämään omaa sairastumistani, olen löytänyt pattejakin (isojakin) yksi rinnan alla, järki sanoo että rasvapatteja tms. mutta aina pahinta pelkää. Olisi vain ihanaa olla onnellinen kun on nuori ja ihanat lapset. Saa olla heidän kanssaan, hassutella, ei pitäisi murehtia, mutta minkäs teet..
[/quote]
Mä olen samanlainen. En ymmärrä, kuinka ihmiset voivat elää kuten elävät, vaikka kuolema on olemassa. Erehdyin katsomaan viimeisimmän tsunamidokumentin ja olen ollut sen jälkeen ihan 'jäässä'. Kuinka joku VOI selviytyä järjissään, jos koko muu perhe kuolee? Mihinkään terapiaan en halua mennä, hekin ovat kuolevaisia. Kukaan ei voi auttaa. Uskovainen en pysty olemaan, koska mikään Jumala ei ole antanut itsestään merkkiäkään pariin tuhanteen vuoteen. Ihmisen lopullinen kuolema on kaikista järkevin ja luonnollisin selitys elämän päättymisen jälkeen.
Minulle kuuluu hyvää. Vauvasta on kasvanut iso palleroinen ja pelot ovat hälventyneet. Johtui varmaankin hormoneista. Puhu ja juttele jollekin peloista. Tai vaikka täällä. Minä sain avun ihan täältä.
Olin samanlaisen ahdistuksen vallassa, kun nyt puolivuotias vauvani oli pienempi. Aloin liikkua mahdollisimman paljon kodin ulkopuolella (pääasiassa vauvan kanssa), väsymyksestä huolimatta en rynnännyt heti vauvan nukajdettu nukkumaan vaan katsoin esim. komedioita ja lopetin uutisten lukemisen vähäksi aikaa.
Nämä keinot auttoivat ja ahdistus katosi melko nopeastikin.