Miksi aina ajaudun epäsopivien naisten kanssa yhteen?
... siis jos yleensäkään naisen löydän...
Sanoisin, että minulle sopiva nainen olisi introvertti tai muuten hiljainen/ vetäytyvä, kuntoilusta kohtuullisesti pitävä ja terveyttään kohtuullisesti vaaliva, vaatimatonta elämäntapaa arvostava, luonnosta ja lukemisesta pitävä. Mielellään jotain filosofin tynkää löydettävissä myös, että ei vierastaisi pohdiskelevaa keskustelutapaa. Mielellään myös enempi epäseksuaalinen kuin hyperseksuaalinen; en tarkoita että pitäisi olla aseksuaali, mutta kuitenkin janan sillä puolella, eli ei siis janan seksuaalisemmalla puolella.
En ole koko elämäni aikana päätynyt tuollaisen naisen kanssa yhteen. Naiseni ovat olleet mm. tauottomia bilettäjiä, yliloogisia insinöörejä jotka eivät pysty pohtimiseen, överiseksuaalisia, elvistelevää elämäntapaa haluavia, todella ekstrovertteja, tai esim. sellaisia jotka ovat avanneet kirjan huvikseen viimeksi viime vuosikymmenellä. jne jne
Eivät tietenkään jokainen kaikkia näistä, mutta esim. pari ominaisuutta tuosta per nainen. Näin on nykyisen naisenikin kanssa, mm. haluaa elvistelyelämää eikä arvosta terveyttä, ja vihaa pohdiskelua. Luulen että joudun jossain vaiheessa eroamaan, koska en vain kestä häntä enää.
Miksi minulle käy näin? Miksi en ole kertaakaan elämäni aikana löytänyt lähellekään sopivaa naista? Miksi sopivat naiset eivät kiinnostu minusta ikinä?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Noista luettelemistasi ominaisuuksista lähes kaikki käyvät kyllä ilmi jo aika varhaisessa vaiheessa suhdetta, jotkut jo jopa ennen ensitapaamista. Ainoastaan tuo "ylilooginen insinööri, joka ei pysty pohtimiseen" voi varmaan jäädä alkuvaiheessa huomaamatta, jollei varsinaisesti mitään suuria pohtimisen aiheita tule vastaan.
Kuinka kauan sinun epäsopivat naissuhteesi yleensä kestävät ja kuinka vakaviksi ne ehtivät?
Kesto 4-24 kuukautta. Yleensä sen jälkeen toipumista määrittelemätön aika, vähintään puoli vuotta kuitenkin.
t. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri etsimäsi kaltainen nainen, enkä löydä miestä millään. Et sinäkään minua kelpuuttaisi, koska ulkonäkö ei ole ihan priimaa. Olen vaatimaton introvertti pohdiskelija, joka lukee paljon, rakastaa luontoa ja pikkuhilja ilmeisesti erakoituu.
Eikö kannattaisi kuntoilla edes kohtuullisesti ihan vain terveyden vuoksi?
Mistä päättelet ettei tuo nainen kuntoilisi yhtään??
Koska tuo oli ainoa kohta aloittajan tekstissä, joka liittyi ulkonäköön. Jos kyseinen nainen ei kelpaa ulkonäön vuoksi, sen täytyy siis johtua kuntoilun puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuollaiset epämieluisat ominaisuudet huomaa heti kättelyssä, ettei suhdetta pitäisi päästä edes syntymään?
Periaatteessa kyllä, mutta ensinnäkään en ole mitenkään äärimmäisen nopea huomaamaan tällaisia ominaisuuksia jos ne eivät ole ilmiselviä, ja lisäksi haluan antaa toiselle myös mahdollisuudesta todistaa olevansa kiva ihminen. En usko siihen, että yksittäisistä tilanteista/ teoista/ sanoista voi vetää suoria johtopäätöksiä. Tuntuu, että moni nainen nykyään vetää deittailussa noita suoria johtopäätöksiä yksittäisistä asioista, eikä sekään vaikuta mitenkään kovin hyviin tuloksiin johtavan.
t. ap
Mielenkiintoinen tapa sanoa että miehille tyypilliseen tapaan vain tarraat ekaan jonka kanssa edes jokseenkin tulet toimeen sen sijaan että näkisit vaivaa sopivan etsimiseen ja kärsisit ehkä hui hirviää pienestä puutteesta etsinnän ajan.
Mitä sillä on väliä onko se kiva ihminen vai ei kun se on sulle epäsopiva?
Jos nainen sopii seksiin, nainen on sopiva. Viime kädessä seksuaalinen vetovoima ratkaisee, valitettavasti. Ei ihmisrotua ole luotu tappelemaan vuosikymmeniä jostain sisustuksesta vaan panemaan.
Täällä olisi yksi. Seksi ei kiinnosta, tykkään rauhasta ja hiljaisuudesta, introvertti enemmänkin ja himoliikkuja en ole mutta liikuntaa harrastan niin että saan kuntoni pidettyä hyvänä.
Liikut väärissä piireissä joissa tapaat niitä vääränlaisia naisia. Ihastutko kovasti ulkonäköön etkä pysty sitten miettimään objektiivisesti naisen luonnetta? Sanoisin, että kun ihminen on sujut itsensä kanssa, tuntee itsensä hyvin, tietää mitä haluaa ja tekee niitä asioita mistä itse on kiinnostunut ja vie elämäänsä eteenpäin siihen suuntaan mikä tuntuu itsestä oikealta ja hyvältä niin on paljon paremmat tsäänssit löytää sopiva samanmielinen ihminen. Ulkonäkö saattaa aika useasti harhauttaa ja pelkällä ulkonäöllä kun ei parisuhdetta rakenneta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuollaiset epämieluisat ominaisuudet huomaa heti kättelyssä, ettei suhdetta pitäisi päästä edes syntymään?
Periaatteessa kyllä, mutta ensinnäkään en ole mitenkään äärimmäisen nopea huomaamaan tällaisia ominaisuuksia jos ne eivät ole ilmiselviä, ja lisäksi haluan antaa toiselle myös mahdollisuudesta todistaa olevansa kiva ihminen. En usko siihen, että yksittäisistä tilanteista/ teoista/ sanoista voi vetää suoria johtopäätöksiä. Tuntuu, että moni nainen nykyään vetää deittailussa noita suoria johtopäätöksiä yksittäisistä asioista, eikä sekään vaikuta mitenkään kovin hyviin tuloksiin johtavan.
t. ap
Mielenkiintoinen tapa sanoa että miehille tyypilliseen tapaan vain tarraat ekaan jonka kanssa edes jokseenkin tulet toimeen sen sijaan että näkisit vaivaa sopivan etsimiseen ja kärsisit ehkä hui hirviää pienestä puutteesta etsinnän ajan.
Mitä sillä on väliä onko se kiva ihminen vai ei kun se on sulle epäsopiva?
Jos nainen sopii seksiin, nainen on sopiva. Viime kädessä seksuaalinen vetovoima ratkaisee, valitettavasti. Ei ihmisrotua ole luotu tappelemaan vuosikymmeniä jostain sisustuksesta vaan panemaan.
Olen samaa mieltä mutta sopivalla viitattiin nyt siihen minkälaisen naisen ap väitti haluavansa.

En vain väitä, vaan tiedän haluavani. Ja en ole mennyt suhteisiin seksi edellä, lukuunottamatta jotain ekoja juttuja parikymppisenä. Tästä huolimatta olen päätynyt yhteen vääränlaisten naisten kanssa.
t. ap
ylemman tason mies kirjoitti:
kaikilla ei edes ole. naista hoho.
Niin kaikilla ei ole edes miestä.miksi miehet kysyy heti tuloja? Miksi miehet alkaa lainaa rahaa,kun yhdessä oltu noin 3 viikkoa?Syy miksi loppu heti kun pumataan rahaa.Ihan hyvä asia molemat maksaa omat kahvit,tai kaljat!Mut se mies on aina se jolla ei rahaa.Joten ilolla olen ukoton ja teen omilla rahoillani mitä halua.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen juuri etsimäsi kaltainen nainen, enkä löydä miestä millään. Et sinäkään minua kelpuuttaisi, koska ulkonäkö ei ole ihan priimaa. Olen vaatimaton introvertti pohdiskelija, joka lukee paljon, rakastaa luontoa ja pikkuhilja ilmeisesti erakoituu.
Täälläkin yksi samanlainen, jolle sopivan miehen löytäminen on osoittautunut mahdottomaksi. Minulla tosin johtuu siitä, että olen itse erittäin valikoiva.

Niin, oma tuntumani asiaan on, että ne naiset, jotka minulle sopisivat, hylkäävät minut heti jostain syystä. Ehkäpä asia onkin niin päin, että vaikka itse en katso ulkonäköä juurikaan, niin nämä naiset katsovat sitä hyvin paljon? Tosin en tiedä, miksi kuvauksenmukaiset naiset keskittyisivät ulkonäköön niin kovasti, mutta tulee mieleen, että jospa se on syy...

Kyllä ainakin minä olen kiinnostunut myös ulkonäöstä. Sekä omastani että potentiaalisen kumppanin. Tuskinpa olen ainoa laatuani eli joo, se on aivan hyvin voinut olla syy.
No, tässä ketjussahan on nyt lukuisia sopivia "ehdokkaita". Laita jokin anonyymi sähköpostiosoite, jota kautta he voivat lähestyä sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuollaiset epämieluisat ominaisuudet huomaa heti kättelyssä, ettei suhdetta pitäisi päästä edes syntymään?
Periaatteessa kyllä, mutta ensinnäkään en ole mitenkään äärimmäisen nopea huomaamaan tällaisia ominaisuuksia jos ne eivät ole ilmiselviä, ja lisäksi haluan antaa toiselle myös mahdollisuudesta todistaa olevansa kiva ihminen. En usko siihen, että yksittäisistä tilanteista/ teoista/ sanoista voi vetää suoria johtopäätöksiä. Tuntuu, että moni nainen nykyään vetää deittailussa noita suoria johtopäätöksiä yksittäisistä asioista, eikä sekään vaikuta mitenkään kovin hyviin tuloksiin johtavan.
t. ap
Mielenkiintoinen tapa sanoa että miehille tyypilliseen tapaan vain tarraat ekaan jonka kanssa edes jokseenkin tulet toimeen sen sijaan että näkisit vaivaa sopivan etsimiseen ja kärsisit ehkä hui hirviää pienestä puutteesta etsinnän ajan.
Mitä sillä on väliä onko se kiva ihminen vai ei kun se on sulle epäsopiva?
Jos nainen sopii seksiin, nainen on sopiva. Viime kädessä seksuaalinen vetovoima ratkaisee, valitettavasti. Ei ihmisrotua ole luotu tappelemaan vuosikymmeniä jostain sisustuksesta vaan panemaan.
Olen samaa mieltä mutta sopivalla viitattiin nyt siihen minkälaisen naisen ap väitti haluavansa.
En vain väitä, vaan tiedän haluavani. Ja en ole mennyt suhteisiin seksi edellä, lukuunottamatta jotain ekoja juttuja parikymppisenä. Tästä huolimatta olen päätynyt yhteen vääränlaisten naisten kanssa.
t. ap
Olet päätynyt yhteen noiden naisten kanssa koska olet valinnut näin. Olisit myös voinut jatkaa sinkkuna ja etsiä mainitsemasi piirteet täyttävää naista mutta sitouduit mieluummin näihin epäsopiviin. Koska halusit.
Älä mene heti yhteen, katso ihmisten luonnetta ensin kauempaa ja ihmistuntemus kertoo. Käy naisillekin noin nuorempana, että tulee epäsopivia, ellei pysy etäällä. Onko joku harrastus/kiinnostus sellainen, että olisi joku rauhallisempi neito vai ulkomaat.
Mä olen muuten tuollainen, mutta olen erittäin seksuaalinen. Miksi se on ongelma?