En halua erota, vaikka tiedän katuvani sitä myöhemmin.

Outoa, yleensä halutaan erota vaikka tiedetään katuvan sitä myöhemmin. Ei se auta kun kirjoittaa plussat ja miinukset rehellisesti paperille ja katsoa sitten.

Itse pohdiskelin aikanaan samoja asioita, kun esimerkiksi perheen perustaminen tuli ajankohtaiseksi eli vakiinnuttiin vakavasti. Olen niin kiintynyt kumppaniin, että en tahtoisi vaihtaa häntä, mutta en rehellisesti sanottuna osaa sanoa rakastanko häntä. Olen ihan onnellinen, mutta toisaalta kaduttaa, etten saanut kokea sellaista rakkautta, joka veisi jalat alta. Jos kumppanin kanssa on kuitenkin hyvä ja turvallinen olla, en toisaalta tiedä miksi sinun pitäisi ainakaan heti erota...

Tulet saamaan tasan niin hyvää elämässäsi, mitä uskallat vaatia.

Sama asia kääntäen, tulet saamaan tasan niin huonoa mihin itse päätät tyytyä.

Kannattaa valita viisaasti.

Mieti koetko varmasti itse niin, että haluaisit paremman miehen, vai painostavatko ystäväsi sinua haluamaan sitä. Valitettavan moni mies kuitenkin käyttäytyy kuvailemallasi tavalla, joten ei sekään ole taattua että vaihtamalla paranisi.

Puhu miehelle suoraan noista asioista jotka täälläkin mainitsit ja jotka huolettavat tulevaisuudessanne. Monilla pareilla tulee kuitenkin jossain vaiheessa eteen tuo vaihe, että pohditaan onko edessä hyvä tulevaisuus yhdessä. Silloin pitää päättää, että tästä selviämme yhdessä tai erota.

Ei tuollaisia asioita voi oikein järjelläkään miettiä. Täytyy vain luottaa omaan vaistoon, että onko tämä kumppani minulle hyvä.

Offtopic mutta luin tän jutun ja järkytyin kuinka samanlainen tämänhetkinen tilanteesi on minun tilanteeni kanssa. Ihan samanlainen mies, samanlaiset matkat, samanlainen tilanne....Onko sinun miehesi myös taiteellinen tai sellainen aika älykäs, järjellä ajatteleva? Koska se osin selittää luonnetta. 

Ottakaa jokin väliaikainen ero, jonka aikana voitte molemmat rauhassa pohtia, mitä haluatte oikeasti tulevaisuudestanne.

Mielestäni jo tuo, kun sanot, että pelkäät tulevaisuudessa katkeroituvasi miesvalinnastasi kertoo kaiken olennaisen jatkon kannalta.

Mikä tuossa nyt on ongelma? Kyllä te sitä kotileikkiä vielä ehditte leikkiä, myös yhdessä. Nauti sinäkin elämästäsi, harrasta, opiskele, tee töitä, tapaa ystäviä ja sukulaisia ja tapaile poikaystävääsi silloin kun sen aika on. Muista, että myös häneltä on iso huomio sinua kohtaan, että hän ajaa aina luoksesi. Ja älä kuuntele liikaa kavereiden hyviä neuvoja, sillä he valitsevat miehen itseään varten ;)

Mielenkiintoinen ketju! Omassakin parisuhteessa kaikki periaatteessa on ihan hyvin, mutta samat asiat mietityttää...

Parisuhde on aina ikään kuin riski. Ei voi tietää kuka jää tapaamatta. Pitää vain päättää onko pienempi paha olla nykyisen kanssa vai olla tapaamatta kokonaan mahdollista "täydellistä" kumppania.

Nimenomaan mieti järjellä, millainen kumppani hän sulle olisi. Itse en sitä osannut aikanaan tehdä ja nyt kaduttaa.

Jos mies jättäisi sinut nyt, mieti olisitko murheen murtama vai olisiko se vähän ajan kuluttua vain helpotus.

Eipä kuulosta kovin rattoisalta. Miksi olet hänen kanssaan? Oletko rakastunut? Entä hän?

[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 16:37"]

Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa nyt kaksi vuotta ja meillä olisi viimeinkin mahdollisuus muuttaa yhteen. Suhteessamme on tällä hetkellä kaikki ihan hyvin. Poikaystäväni on melko itsepäinen, mutta se ei ole minulle ongelma, sillä kuitenkin yleensä löydämme asiaan kuin asiaan kompromissin. Näemme vain silloin, kun poikaystäväni "suostuu" ajamaan 40 kilometriä luokseni, sillä minulla ei ole autoa. Hän tekee pitkää päivää töissä, joten näemme yleensä noin kahdesti viikossa. Emme pidä yhteyttä välttämättä useampaan päivään, koska poikaystäväni ei tahdo suotta soitella, jos ei ole mitään oikeaa asiaa. Tähän elämäntilanteeseen nämä asiat eivät ole minulle ongelma. Kaikki ystävät ihmettelevät miksi siedän tuollaista käytöstä, sillä voisin saada paremman miehen. En väitä, ettenkö itsekin kaipaisi välillä jotain enemmän, mutta suurimman osan ajasta tuollainen käytös ok. Tiedän, että poikaystäväni ei tee tuota käytöstä ilkeyttään tai siksi, ettei välittäisi minusta oikeasti, sillä hänen käytöksensä on kaikkia kohtaan tuollaista.

Tällä hetkellä olen onnellinen, mutta kun mietin vaikka elämääni kymmenen vuoden päähän, jolloin minulla on toivonmukaan lapsia, en halua miestä, joka ei anna minulle enempää huomiota. Haluaisin matkustella perheeni kanssa, mutta mies ei koe mitään mielenkiintoa matkusteluun. Kun mietin tulevaisuutta, haluaisin itselleni sellaisen miehen kuin isäni on, mutta poikaystäväni ei muistuta isääni yhtään. Silloin kun olin vielä sinkku, en olisi halunnut tuollaista poikaystävää mikä minulla nyt on, mutta kun olemme yhdessä olen silti onnellinen, vaikka hän ei täytäkkään vaatimuksiani paperilla. Tulevaisuuden näkymät esimerkiksi asuinpaikasta ja lapsista käyvät hyvin yksiin.

Onko teillä muilla ollut tällaisia samanlaisia ajatuksia ja onko myöhemmin kaduttanut, kun ette vaihtanutkaan miestä? Ristiriitaista kun olen onnellinen, mutta pelottaa, että tulevaisuudessa katkeroidun siitä, miksen vaatinut aikoinaan kumppanilta enemmän. Molemmilla ikää 25 vuotta.

[/quote]

Olet kuin minä edellisessä suhteessani.

Me erosimme. Ja se oli loistava päätös sitten loppujen lopuksi.

Minä jätin elämäni rakkauden juuri samojen epäröintien vuoksi, mitä sinä nyt luettelet. Aluksi kaikki oli hyvin uudessa suhteessa, mutta myöhemmin alkoi kaduttamaan miksi en korjannut suhdetta entisen kanssa vaan hankin kokonaan uuden.

On aina niin tapauskohtaista kannattaako erota. Itse tilanteessasi en ainakaan heti eroaisi, vaan yrittäisin puhua miehelle ja vaatia huomiota enemmän.

Jos muuten kaikki suhteessa on hyvin ja molemmat on onnellisia, ei kannata liiaksi murehtia esimerkiksi tuota matkustusasiaa ja muita "pieniä" turhia asioita.

Eihän se yhteen muuttaminen tarkoita automaattisesti yhteiseloa elämän loppuun asti. Siinähän näkisit, oletteko hyvät oikeasti yhdessä, kun jaatte arjen.