Hei te vähän vanhemmalla iällä lapsen saaneet

Sain lapseni 39-vuotiaana. Minulla ei  ole vertailukohtaa, joten en voi rankkuuden asteesta sanoa mitään. Lapsella oli koliikki, joten ekat kuukaudet oli rankkoja. Mutta sitten ihan normaalia, mukavaa lapsiperheen arkea. Minulla on siis vain yksi lapsi, eikä tämä ole ollut rankkaa, vaan kivaa ja leppoisaa (koliikin jälkeen) :-)

Minusta tuntuu, että joka paikassa lytätää muut kuin 26v lapsensa saaneet. Sanotaan, että elämä on niin rankkaa sitten ja hetken päästä oletkin 70v ja lapsesi muka vielä ala-asteella... Vähemmästäkin ahdistuu ja alkaa pitämään itseään epänormaalina kun synnyttääkin 30-40vuotiaana. Fysiologiset riskit ymmärrän kyllä.

t: ap

Minä sain lapseni 38-vuotiaana. Yhtenä hyvänä puolena voin mainita, että minua pidetään paljon nuorempana kuin oikeasti olen, koska lapseni on vielä ala-asteella ;) Yövalvomista kesti sihhen asti, kun lapsi oli kolmen, mutta en tuntenut niitä mitenkään ylivoimaisiksi. Eikä ikäni ole muutenkaan rajoittanut mitenkään äitinä olemista. Pysyn paremmin ajan hermolla kuin iläiseni, jotka saattavat jo olla iso-äitejä.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 12:49"]

Minä sain lapseni 38-vuotiaana. Yhtenä hyvänä puolena voin mainita, että minua pidetään paljon nuorempana kuin oikeasti olen, koska lapseni on vielä ala-asteella ;) Yövalvomista kesti sihhen asti, kun lapsi oli kolmen, mutta en tuntenut niitä mitenkään ylivoimaisiksi. Eikä ikäni ole muutenkaan rajoittanut mitenkään äitinä olemista. Pysyn paremmin ajan hermolla kuin iläiseni, jotka saattavat jo olla iso-äitejä.

[/quote]

minulta esim usein kysellään, aijonko tehdä sisaruksen lapselleni. Huvittaa, kun ikää on jo melkein 50 v.

Itse en ymmärrä lastenteon lykkäämistä, jos on jo olemassa hyvä parisuhde ja edellytykset lapsen elättämiseen. Lapsia ei pitäisi väkisin hankkia niin nuorena kuin mahdollista, jos elämäntilanne on epäselvä. Mutten ymmärrä sitä, että ollaan oltu 8 vuotta yhdessä, molemmilla on ollut koko sen ajan vakituiset työpaikat ja asuntolainat ja lykätään ja lykätään ja lykätään.

Mä tein lapset 31- ja 34 -vuotiaana, en mä kokenut niitä mitenkään erityisen raskaaksi ajaksi. Ja meillä tuo kolmen vuoden ikäero oli just passeli, joten arkihommelit sujui jo suht helposti.

Multa on joka raskaudessa kysytty, että onko tämä ensimmäinen. Näytän niin nuorelta. Ekan sain 28-v ja nyt odotan viidettä ja olen 40-v. Huvittavaa, että gynekin kysyi sisätutkimusta tehdessään, että vissiin eka raskaus:). Mutta joo hyvin ajattelen jaksavani. Tämä on kyllä nyt viimeinen, iltatähti:)

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 12:54"]

Itse en ymmärrä lastenteon lykkäämistä, jos on jo olemassa hyvä parisuhde ja edellytykset lapsen elättämiseen. Lapsia ei pitäisi väkisin hankkia niin nuorena kuin mahdollista, jos elämäntilanne on epäselvä. Mutten ymmärrä sitä, että ollaan oltu 8 vuotta yhdessä, molemmilla on ollut koko sen ajan vakituiset työpaikat ja asuntolainat ja lykätään ja lykätään ja lykätään.

[/quote]

minä ymmärrän oikein hyvin. Lapset tulisi tehdä vasta kun molemmat vanhemmat tuntevat todella olevansa valmiit siihen vastuuseen. Liikaa on maailmassa suunnittelemattomasti tehtyjä, heitteille jätettyjä ja muutan vaan huonosti hoidettuja lapsia.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 12:54"]

Itse en ymmärrä lastenteon lykkäämistä, jos on jo olemassa hyvä parisuhde ja edellytykset lapsen elättämiseen. Lapsia ei pitäisi väkisin hankkia niin nuorena kuin mahdollista, jos elämäntilanne on epäselvä. Mutten ymmärrä sitä, että ollaan oltu 8 vuotta yhdessä, molemmilla on ollut koko sen ajan vakituiset työpaikat ja asuntolainat ja lykätään ja lykätään ja lykätään.

[/quote]

Jaa? No mepä oltiin oltu yhdessä jo 12v ennenkuin tehtiin eka lapsi! Aiemmin ei vaan haluttu vaikka edellytykset sille olisi olleet.

-7

Hei ap! Minäkin sain esikoiseni juuri 31-vuotiaana.  Toisen lapsen sain 39-vuotiaana. Molemmilla kerroilla raskaaksi tuleminen onnistui todella helposti, eikä raskauksissa ollut juuri eroja muutenkaan. Synnytykset sujuivat myös normisti. Suurin ero oli mielestäni omassa asenteessani. Nuorempana minulla oli kiire takaisin töihin, enkä osannut nauttia kotona olemisesta ja vauva-arjesta läheskään yhtä paljon kuin vanhempana. Valvominen puolestaan on mielestäni rankkaa aina, eikä se ollut helppoa 31-vuotiaanakaan. Minulle tämä pikkukakkosen hankinta vanhemmalla iällä on ainakin sopinut loistavasti, enkä tunne itseäni ikälopuksi nytkään, kun nuorempi on ekalla koulussa.

Tein ekat lapseni 26 & 28-vuotiaana. Nyt 37v sain vielä yhden. En ole huomannut mitään eroa tuossa valvomisen raskaudessa, se on ollut aina yhtä vaikeaa, mutta ikä siis ei ole vaikuttanut. Löydän positiivisiakin puolia: olen itsetietoisempi, varmempi ja tasaisempi nyt äitinä enkä stressaa pienistä. Muiden äitien tai neuvolan sanomiset ei niin paljoa hetkauta vaan tässä iässä jo uskon täysin tuntevani oman lapseni ulkopuolisia paremmin. Osaan paremmin käyttää maalaisjärkeä kuin 10v sitten. Raskaaksi tulin yhtä helposti ja odotusaika oli yhtä helppo kuin edelliset. Lisäksi ei ole niin murhe/kiire palata töihin kun on jo tarpeekseen saanut "luoda uraa". Suosittelen lämpimästi:-)

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 12:56"]Multa on joka raskaudessa kysytty, että onko tämä ensimmäinen. Näytän niin nuorelta. Ekan sain 28-v ja nyt odotan viidettä ja olen 40-v. Huvittavaa, että gynekin kysyi sisätutkimusta tehdessään, että vissiin eka raskaus:). Mutta joo hyvin ajattelen jaksavani. Tämä on kyllä nyt viimeinen, iltatähti:)

[/quote]

Niitä naisia, joitten alapää ei muutu rasksuksissa ja synnytyksissä ?

Minä sain ensimmäiset lapseni 25- ja 28-vuotiaana ja kolmannen 38-vuotiaana. Fysiikassa en huomannut sinänsä eroa, että viimeisimmän kohdalla sain virtsatientulehduksen, joka vain uusi kokoajan, ja tämä vei voimia. Elämäntilanne oli kolmannen kohdalla huonompi kuin ensimmäisten kanssa, joten se teki pikkulapsi vaiheesta rankemman, mutta omassa fyysisessä kestävyydessäni en siis huomannut mitään huomattavaa eroa. Ja elämänkokemuksen suomalla 'viisaudella' sitä hahmotti kuinka nopeasti se vauva-aika hurahtaa ohitse, joten osasin nauttia joka hetkestä kaikista muista vaikeuksista huolimatta...

Sain lapseni 40v. Lasta yritettiin 2 vuotta ja raskaaksi tuleminen ei ollut ongelma vaan se että tuli keskenmenoja. Vauvan kanssa on mennyt hyvin ei mitään yö valvomisia tai itkuja vaikka olikin pullovauva. Pullovauvaksi tuli koska syntyi ennenaikaisesti ja ensi eväät sai pullosta minkä jälkeen rintaruoka ei kelvannut. Aluksi syötöt kolmen tunnin välein mutta hyvin nopeasti alkoi  nukkumaan koko yön. En osaa sanoa mitään minkä vuoksi olisin väsynyt kun olen niin "vanha" äiti. 

Et halunnut vastausta minulta, mutta kerron silti!

Omat vanhempani saivat neljä lasta ollessaan 31-38. Minä olen se kuopus, enkä koe jääneeni missään paitsioon vanhempieni iän takia. Menoa varmasti riitti lasten kanssa, mutta nyt ollaan kaikki 25 vuoden aremmalla puolella ja eläkeläiset menee täysillä ja odottavat kovasti lisää lastenlapsia.

Minun mielestäni on alarajat ja ylärajat sille, milloin lapset kannattaa tehdä. 20-40 kuulostaa ja tuntuu minusta järkevältä. Tiedän, että yli ja ali on hyviä ja jaksavia vanhempia, mutta näin nyt itse ajattelen. Jonkun korvaan tämä on raakaa, tiedän.

Tärkeämpää kuin ikä on tietysti kypsyys ja valmius. Tarkoitan molemmissa päissä! Ja tietysti lasten ikäerossa.

Minusta sinun on paljon järkevämpää lykätä toisen lapsen saamista vaikka 39 ikävuoteen, jos tuntuu siltä, että silloin olette valmiita toiseen pieneen ihmiseen. Tuolloin hän varmasti saa paljon paremman hoivan ja huolenpidon ja paremmat eväät teiltä elämään, kuin "väkisin" hankittuna nyt. Kun lasta yrittää sitten, kun aika tuntuu järkevältä ja sopivalta, vanhemmat jaksavat paremmin. Se ei siis mielestäni ole todellakaan kiinni (vain) iästä!

T. N26 ja V0,5

16 korjaa:

25 Paremmalla, ei aremmalla puolella :)

Sain esikoiseni ja ainokaiseni 36-vuotiaana (lähes 37). Mitään väsymystä en koskaan havainnut, vaikka olen alusta asti ollut lapsen kanssa yksin. Itse pidän ikää vahvuutena: nuorempana olin kärsimätön ja äkkipikainen, en olisi jaksanut leikkiä lapsen kanssa enkä muutenkaan touhuta kuten nyt. Olin myös superitsekäs, minkä lapsikin olisi joutunut huomaamaan. Toisaalta unentarpeeni ei koskaan ole ollut valtava, joten yövalvomiset minua eivät häiritse ollenkaan. Osaan nyt nelikymppisenä olla läsnä hetkessä ihan eri tavalla kuin parikymppisenä ja suhtaudun elämään (myös lapsen aiheuttamiin pieniin ja keskisuuriin katastrofeihin) muutenkin positiivisemmin ja rauhallisemmin, olen tyytyväisempi elämään.

Näin siis minulla, en olisi ollut kypsä äidiksi vielä parikymppisenä, vaikka joku muu hyvinkin olisi. Ja tosiaan myös minuun pätee tuo, että harva heti u minua  ikäisekseni. Osittain tämä varmasti johtuu siitä, että minulla on päiväkoti-ikäinen lapsi, osittain taas muuten nuorekkaasta olemuksesta. 

8: Provo? Pitäisin outona, jos tuollaista kysytään sekä sitä, että sinä et kerro mitään itsestäsi (ts. muista lapsistasi), ennen kuin hyppäät tutkimuspöydälle. En ole ikinä ollut yhdelläkään lääkärillä, joka olettaisi asioita tuohon malliin ja joka ei kyselisi historiaani ennen tutkimuksia. 

Ja sinulla vielä viisi raskautta? Etkö koskaan käy samalla lääkärillä, joka tuntisi sinut? No, voihan sitä täällä huudella omaa nuorekasta ulkomuotoaan nimettömänä miten päin vain lystää.

Alkoi naurattaa nuo teidän vanhemmat iät. Itse sain kuopuksen 45-vuotiaana.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2014 klo 13:39"]

Alkoi naurattaa nuo teidän vanhemmat iät. Itse sain kuopuksen 45-vuotiaana.

[/quote]

Haha, sama juttu: sekä naurattaa että sain kuopuksen melkein 45-vuotiaana!