Yli 30-vuotiaassa sinkussa on aina jotain vikaa.

Niin ja vielä arveluttavampaa jos ei tuohon ikään ole ollut vakavampia parisuhteita eikä ole koskaan ollut avoliitossa.

Erosin, koska mieheni oli todella negatiivinen sohvaperuna eikä halunnut seksiä koskaan. Alkuun vähän, sitten eri syistä ei enää lainkaan. Negatiivinen ihminen kaikenkaikkiaan vaikutti kaikkeen negatiivisesti.

Olen sinkku taas, koska haluaisin elämältä muuta.

34v, nainen, sinkku. Eka mies oli aina työtön, sinnittelin 10 vuotta, mikään ei muuttunut. Ei maksanut mitään itse. Kun kehtasin asiasta mainita häippäsi. Toinen suhde kesti 1,5 vuotta. Mies ilmoitti facebookissa olevansa sinkku ja kaikesta pienestä halusi aina erota. Kai mun vika on kun en moista halua katsoa! T. Mielummin sinkku kuin huonossa suhteessa.

Noh, itepä tunnen erään +30 sinkkumiehen, jonka olisin valmis ottaa vaikka samantien itelleni jos vaan saisin. Harmi vain, etten ole hänelle kelpaava.

Jos et tiennyt, niin kaiken ikäiset ihmiset eroavat. Ero pitkästä suhteesta ei tarkoita, että ihminen olisi jotenkin epäkelpo. 30-vuotiaassa sinkussa ei ole mitään sen kummallisempaa kuin 20-vuotiaassa. Ainoa ero on se, että 30-vuotiaalla on yleensä enemmän seurusteluhistoriaa.

Joo, tuolla logiikalla kaikenmaailman naisten ja miesten hakkaajat, jotka ovat parisuhteessa, ovat ok-tyyppejä kait ;D

Aloittajan ajatuksessa on perustavaa laatua oleva virhe: Hän lähtee siitä, että jokainen pyrkii parisuhteeseen mahdollisimman nuorena. Näinhän ei ole. Useat vakiintuvat aika myöhäisellä iällä jos koskaan. MItä itse olen pariskuntia seuraillut, niin ne vanhemmalla iällä vakiintuneet ovat niitä tasapainoisimpia aika useassa tapauksessa.

Aloittaja taitaa olla aika kakara.

Asiat eivät mene aina, kuten on suunnitellut. Yleensä ihmisten elämään mahtuu useampia suhteita kuin vain se yksi.

Ja siellä välissä sitten ollaan sinkkuja. Mitä siitä, elämää se kaikki vain on.

Minä 32 v. Kaikki tapailemani miehet ovat tuottaneet ison pettymyksen.Kenenkään kanssa en ole voinut harkita yhdessä asumista. En ole siis ikinä asunut miehen kanssa.

Olin sinkku täyttäessäni 30. Siitä syystä että kaikki miehet joita mulla oli, halusi lapsia, ja minä en.

Joo, aivan totta. Eihän tietenkään ole olemassa ihmisiä, jotka nauttisivat sinkkuudesta ja jotka haluavat olla sinkkuja omasta vapaasta tahdostaan. Sinkkuus on tietenkin kaikille hirvittävä taakka, josta halutaan päästä eroon niin nopeasti kuin mahdollista.

Eiku...*läpsäys kädellä omaan otsaan*

Musta taas se on outoa jos 25-vuotiaana ollaan oltu viisi vuotta naimisissa ja on jo kolme lastakin.

Heitäpä ap ensimmäinen kivi!

No ei siinä sinkkuudessa mitään vikaa ole, mutta se on OUTOA jos ei ole koskaan seurustellut tuohon ikään mennessä. Kertoo kyllä ihmisestä jotain...

Kaikissa ihmisissä on jotain vikaa. Iästä ja siviilisäädystä riippumatta.

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 19:08"]

No ei siinä sinkkuudessa mitään vikaa ole, mutta se on OUTOA jos ei ole koskaan seurustellut tuohon ikään mennessä. Kertoo kyllä ihmisestä jotain...

[/quote]

Sinun mielipiteesi se OUTO on. Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita, ja aina ei tapaa sellaista, jonka kanssa kaikki menisi yksiin. Tai jotain voi sattua. Ei sitä väkisin kannata alkaa jonkun kanssa seurustelemaan, pelkän tavan vuoksi.

Ihmiset jotka pariutuvat aina heti sinkuiksi jäätyään, ovat usein läheisriippuvaisia. Huono itsetunto ja epävarmuus omasta itsestään ajaa tällaiset ihmiset aina uuteen suhteeseen. Omia päätöksiä ei uskalleta tehdä, vaan roikutaan toisen mielipiteen varassa. Vähän säälittää tällaiset tapaukset..

+30 sinkut ovat jo maailmaa ja ihmissuhteita nähneet ja kokeneet, siksi luotan ihmissuhdeasioissa useimmiten miuluummin sellaiseen henkilöön, kuin ihmiseen joka on seukannut koko ajan ala-asteelta lähtien. Tai vielä pahempaa, on yli kolmikymppisenä edelleen naimisissa sen kanssa, jonka kanssa aloitti seurustelun silloin juniorina..

Oon nyt 27v enkä pidä kovinkaan epätodennäköisenä ettenkö olisi 3 vuoden päästä samassa tilanteessa. Takana on yksi vuoden pituinen seurustelusuhde (17 vuotiaana) ja muutama kuukauden-puolen vuoden pituinen tapailusysteemi jota ei koskaan seurusteluksi ole virallistettu. Olen ollut jättäjä ja tullut jätetyksi. En silti usko koskaan olleeni rakastunut.

Pidän itseäni suht normaalina. Kavereita ja ystäviä riittää ja yhteydenpito on molemminpuoleista, välit perheeseen ja sukulaisiin kunnossa. Olen (akateeminen (onkotällänytmitäänväliä?? olen tosin huomannut että miehet usein karsastavat tätä)korkeakoulutettu, minulla on koulutusta vastaava työ ja omistusasunto. En koe olevani hankala luonne, mutta en toisaalta ole mikään kaikkeen suostuva kynnysmattokaan. En ole mikään missi, mutta olen ihan perusnätti, urheilullinen, pitkä ja pitkähiuksinen. Pukeudun suht naisellisesti. Viihdyn hyvin elämässäni enkä tarvitse ketään vain sen takia että olisi joku. 

Pistäähän tämä nyt silti miettimään, että jotain vikaa tässä on kai oltava? Minulla ei ole miehelle ihan oikeasti mitään muita kriteerejä, kuin että olisin hänen kanssaan onnellisempi kuin olen nyt yksin. Ok, todennäköisesti en olisi sitä juopon tai elämäntapatyöttömän kanssa, mutta voisin hyvinkin kuvitella seurustelevani vaikka duunarin kanssa. 

En ole etsimällä etsinyt parisuhdetta nettitreffeiltä tms. Olen kai aina jotenkin ajatellut, että löytyy sitten kun löytyy. Nyt alkaa ehkä näyttää siltä ettei löydy?

En ihan oikeasti tiedä? 

Olen ollut kaksi kertaa naimisissa. Otin eron kummallakin kerralla. eka mies osoittautui henkisesti häirintyyneeksi, mutta kieltäytyi hoidosta. Toinen mies oli sopinut että olemme tasa-arvoisia, mutta eipä se sitten herralle käynytkään, vaan minun olisi pitänyt olla kotiorja.

Tämän jälkeen päätin, etten mene naimisiin enkä ala suhteeseen, ennen kuin löydän rehellisen ja kypsän miehen, joka arvostaa minua naisena ja ihmisenä, ja jonka kanssa olemme älyllisesti ja henkisesti samalla tasolla. 

Kappas vaan, olen edelleen sinkku...

Muutamassa tutussa on sellainen vika, että haluavatkin olla. 

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 19:08"]

No ei siinä sinkkuudessa mitään vikaa ole, mutta se on OUTOA jos ei ole koskaan seurustellut tuohon ikään mennessä. Kertoo kyllä ihmisestä jotain...

[/quote]

En tiedä outoudesta, mutta epätavallistahan se on. Sanon näin itse 40+ -ikäisenä, joka ei ole koskaan seurustellut. Totta on, että suurimmalla osalla on jonkinlainen suhde tähän ikään mennessä. Ei minulle tuota tuskaa sanoa ääneen, että poikkean keskiarvosta.

Sen sijaan en pidä mielekkäänä luokitella ihmisiä oudoiksi. Tunnen myötätuntoa niitä kohtaan, jotka haluaisivat seurustella, mutta eivät ketään löydä.