Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Itken ja hyperventiloin uupumuksesta
10.08.2014 |
Meillä on ihana vauva, vähän vajaa vuoden. Olen hoitanut vauvaa käytännössä yksin koko ajan. Mies on olemassa ja osallistuu kun pystyy, mutta työtilanne on pakottanut hirveisiin ylitöihin ja mieskin on väsynyt.
Nyt katkesi kamelinselkä, kun vauva ei kerta kaikkiaan suostunut nukahtamaan päiväunille. Itki ja pyöri väsyneenä, mutta ei hiivatti vaan nukahtanut. Repi lakanat päälleen, kiemurteli ja kirkui. Minulla kiehui päässä. Herätin miehen ja työnsin vauvan hänelle ja lähdin ovet paukkuen ulos. Ulkona meinasin pyörtyä, en voinut hengittää ja vain itkin.
Kun tulin takaisin kotiin, oli mies ja vauva poissa, auto samoin, joten lähtivät varmaan ajelulle. Kävin kylvyssä, keitin kahvit ja tajusin miten uupunut olen. En ole varmaan puoleen vuoteen ollut hetkeäkään yksin, ilman vauvaa. En ole päässyt hetkeksikään hengähtämään, ajattelemaan, rentoutumaan. Vaikka mies kyetessään vauvaa hoitaakin, niin silloin teen ruokaa, siivoan, pesen pyykkiä jne.
Olen vain yrittänyt venyä ja venyä, jaksaa ja jaksaa. Mies luulee, että jaksan, sillä ei selvästi ole ollut aavistustakaan miten rankkaa on olla jatkuvasti vastuussa, jatkuvasti juosta vauvan perässä, olla aina vain vauvan seurassa, tehdä ruuat, pestä pyllyä, vaihtaa vaippaa, syöttää, nukuttaa, pukea, riisua, kävelyttää, leikittää, laulattaa, päivästä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen. Ilman ainuttakaan hetkeä vain minulle itselleni.
Kommentit (12)
Kun tuosta tokenet, ota miehen kanssa puheeksi, että tarvitset omaa aikaa. Hankkikaa vaikka ulkopuolista apua. Tarvitsette myös kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Huolehdi, että huolehdit jaksamisestasi jatkossa. Olen kokenut jotain samantapaista. Tiedän, että tuo aika voi olla raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaista se on useimmilla. Tuohon kun lisäät vielä pari pientä lasta, niin pääset siihen mitä mun elämä on ollut.
Elämä ei ole aina helppoa, mutta lapset kasvavat ihan liian nopeasti ja kohta huomaat kaipaavasi vauva-aikaa.
Ensiarvoisen tärkeää on nukkua aina kun vauvakin nukkuu. Tiskit ja muut sotkut odottaa. Laita lapsen sänky sun sängyn viereen. Menette molemmat nukkumaan. Silittelet lasta, rauhoitut ja alat nauttimaan elämästäsi.
Opit tästä, että kommunikaatio sen lapsen isän kanssa on kannattavaa. Mistäpä hän tietäis jos et kerro? Miehet eivät ole ajatuksenlukijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miten jotkut saavat tilanteen tuollaiseksi. Mikä ihme estää ihmisiä pyytämään apua, puhumaan ja vähän rauhoittumaan? Miksi pitää yrittää olla niin täydellinen ja korvaamaton? Ehkä tuo oli sitten opiksi, ehkä nyt tajuat, että se olet sinä joka pystyt muuttamaan tilannetta. Älä jää nyt siis sinne pihalle hyperventiloimaan, vaan ala miettimään vaihtoehtoja toiminnalle ja päivien kululle. Ei sinua kukaan tule kotoa pelastamaan, vaan sinä etsit avun. Toimintaa, heti.
Oot saanut ihan kauheita vastauksia. Toimit oikein, hyvä! Nyt opettelet ottamaan aikaa itselle jatkossa, ennenkuin tilanne pääsee pahaksi. Kaikki on hyvin, pärjäät kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla myös menee ajoittain noin. Tosin sillä erotuksella että alan huutamaan ja mies ei ota lasta ja en saa omaa aikaa...
Tilanne ie olisi mennyt noin kauheaksi, jos osaisit puhua. Se on ihan oikeasti totta, että toinen ei millään voi lukea ajatuksiasi, varsinkin kun joutuu työnsä takia olemaan paljon pois kotoa. Pitää oppia sanoamaan, että on niin väsynyt, että todella tarvitsee yhden tunnin torkut iltapäivällä. Tai uimahallireissun. Tai tulevana lauantaina katkeamattoman yöunen. Sopikaa vuorottelusta unen, kotitöiden, oman ajan, lapsenhoidon kanssa. Puolikin tuntia hyvillä mielin vietettyä "omaa aikaa" virkistää todella.
Näin sitten miehesi kanssa sovittelette kummankin jaksamisen mukaan elämää niin, että pysytte tolpillanne. Se tukee, jolla on hitusenkin enemmän voimia juuri sillä hetkellä.
Voin kyllä sanoa, että tiedän mistä puhun. Sain esikoiseni ns. yksin kauan sitten. Myöhemmin olen puolison kanssa valvonut vuorotellen vuosikausia kahden sairaan lapsen takia. Ja se työ jatkuu itkuisesti, tosin yöt ovat jo rauhoittuneet. Tärkeintä on toisen arvostaminen ja kunnioitus, silloin häntä haluaa "palvoa" niin, että voimat riittävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tunnen välillä valtavaa uupumusta. Eniten ärsyttää (anteeksi nyt vaan) ne "nauti vauva-ajasta, se menee nopeasti ohi"-kommentit, kun siinä uupumuksen hetkessä nautinto on kaukana ja vauva-aika tuntuu loputtomalta.
Saan apua välillä, mutta pääosin hoidan kaiken yksin. Useimmiten vointi on hyvä ja nautinkin vauva-ajasta ja hänen kanssaan olemisesta, mutta välillä tekee mieli hakata päätä seinään ja joskus istutan vauvan sitteriin kylppäriin ja itse istun suihkun alla itkien. Vauvan satunnaisen haastavuuden lisäksi on ne omatkin "ulkopuoliset" ongelmat ja murheet, jotka tuovat oman taakkansa.
Joskus, kun sitä apua saakin, tulee jo turhautuminen kun tietää että kyse on tunneista jonka jälkeen sama rumba jatkuu. Silloin tiedän, että uupumusta on kestänyt jo liian kauan. Välillä on päiviä, etten edes puhu kellekään muulle kuin vauvalle. Etten saa keneltäkään vastauksia, hädintuskin kaupan kassalta tervehdyksen. Rakastan lastani, mutta välillä on aivan pakko saada hengähtää itsekseen.
Kysy neuvolasta perhetyöntekijää! Minulla ollut ihania tyyppejä ja muutaman tunnin tauko vauvasta tekee ihmeitä!!!
Alue: Aihe vapaa
Mitä sitten?