Miksi deittichatit aina hiipuvat miesten kanssa?
Olen sinkkunainen ja olen nyt reilun vuoden ajan ollut parissa sinkkujen someryhmässä. Joskus miehet laittavat viestiä ja osaan niistä olen vastannut. Kuitenkin keskustelut hiipuvat aina noin 1-3 päivän jälkeen viimeistään ja pahimmassa tapauksessa yhden vastausviestini jälkeen.
Kirjoitan ihan kohteliaasti ja asiallisesti. Olen vähentänyt hymiöiden käyttöä, kun miehet eivät niitä kuulemma arvosta lainkaan. Mikä on syynä keskusteluiden ainaiseen hiipumiseen?
Kommentit (74)
Yksi ehdotteli tapaamista, muttei se minulle sopinut välittömästi, niin sovittiin sitten viikonlopuksi -> mies kuitenkin perui tapaamisen, sillä minulla on jälkikasvua (ja olen eronnut). Mies on edelleen sinkku.
Toiselle laitoin pitkän ja ystävällisen viestin vastauksena hänen viestiinsä ja mues lupasi palata asiaan -> ei palannut. Mies on edelleen sinkku.
Kolmannen kanssa viestittelin alle viikon ja hän kyseli todella tarkkaan kaikkea. Viestittely vain hiipui. Pari kuukautta myöhemmin löysi toisen naisen (kävi ilmi, kun hän ilmoitti ryhmässä).
Neljännen kanssa kirjoiteltiin. Hän on itseäni 30 vuotta vanhempi, vähän sairas ja sairaalloisen ylipainoinen. Kävimme kerran kivoilla treffeillä, joiden päätteeksi myönsi, ettei nyt tainnut minusta kiinnostua.
Viidennen kanssa kirjoiteltiin kaksi päivää aika kiinteästi, mutta siihen hiipui sekin. Mitään ei ole enää kuulunut. Hänkin kyseli tarkkaan asumiseni ja työni jne.
Yhden muun kanssa ollaan kirjoiteltu ja soiteltu. Hän on jäänyt kaveriksi. Asuu toisella puolella Suomea ja oli kotikaupungissani käymässä, muttei ehdottanut tapaamista. Ymmärsin yskän.
Olen siis 35+ Uudellamaalla asuva hoikka ja ihan kohtalaisen näköinen, työssäkäyvä ja akateemisesti koulutettu nainen, joka pukeutuu siististi, jolla on pitkät hiukset ja naisellinen olemus. Raha-asiat ja muukin elämä on ihan tasapainossa. Perhetaustaa on, mutta toisaalta minullekin sopisi mies, jolla on lapsia. En tunnu kelpaavan yhtään kenellekään.
Siis kaikki muut paitsi se yksi ovat noista keskustelukavereistani sinkkuja edelleen ja ovat olleet ainakin sen vuoden ajan, kun oon ollut siinä ryhmässä.
Vierailija kirjoitti:
Kieltäydyt heti kättelyssä anaaliseksistä?
Ei kukaan ole tuollaista ottanut puheeksi ja ryhmässä kaikki etsivät seurustelukumppania, eivät irtosuhteita.
Ai niin! Yksi noidenkin lisäksi kirjoitti mulle ja kävi ilmi, että haluaa vain käyttää mua terapeuttina, kun ikävöi exäänsä.
Olisi kiva tietää, mikä se pahin turn-off minussa on. Kukaan noista miehistä ei ole objektiivisesti ajatellen komistus ja ovat ikäisiäni tai selvästi vanhempia. Osa on ylipainoisia. Suurimmalla osalla heistä on lapsia.
Oletko sinä aktiivinen keskusteluissa vai kirjoitatko vain vastauksia miehen viesteihin?
Olen miettinyt samaa. Kiinnostuneita miehiä tuntuu riittävän, mutta kaikki viestittely lopahtaa alkuunsa. Odottavatko, että tarjoan seksiä heti eka viestissä? Jos ei tule sen suuntaista vihjettä, niin ei kiinnostakaan?
Vierailija kirjoitti:
Yksi ehdotteli tapaamista, muttei se minulle sopinut välittömästi, niin sovittiin sitten viikonlopuksi -> mies kuitenkin perui tapaamisen, sillä minulla on jälkikasvua (ja olen eronnut). Mies on edelleen sinkku.
Toiselle laitoin pitkän ja ystävällisen viestin vastauksena hänen viestiinsä ja mues lupasi palata asiaan -> ei palannut. Mies on edelleen sinkku.
Kolmannen kanssa viestittelin alle viikon ja hän kyseli todella tarkkaan kaikkea. Viestittely vain hiipui. Pari kuukautta myöhemmin löysi toisen naisen (kävi ilmi, kun hän ilmoitti ryhmässä).
Neljännen kanssa kirjoiteltiin. Hän on itseäni 30 vuotta vanhempi, vähän sairas ja sairaalloisen ylipainoinen. Kävimme kerran kivoilla treffeillä, joiden päätteeksi myönsi, ettei nyt tainnut minusta kiinnostua.
Viidennen kanssa kirjoiteltiin kaksi päivää aika kiinteästi, mutta siihen hiipui sekin. Mitään ei ole enää kuulunut. Hänkin kyseli tarkkaan asumiseni ja työni jne.
Yhden muun kanssa ollaan kirjoiteltu ja soiteltu. Hän on jäänyt kaveriksi. Asuu toisella puolella Suomea ja oli kotikaupungissani käymässä, muttei ehdottanut tapaamista. Ymmärsin yskän.
Olen siis 35+ Uudellamaalla asuva hoikka ja ihan kohtalaisen näköinen, työssäkäyvä ja akateemisesti koulutettu nainen, joka pukeutuu siististi, jolla on pitkät hiukset ja naisellinen olemus. Raha-asiat ja muukin elämä on ihan tasapainossa. Perhetaustaa on, mutta toisaalta minullekin sopisi mies, jolla on lapsia. En tunnu kelpaavan yhtään kenellekään.
Noista saa kuvan, että olet passiivinen. Vastailet, mutta et itse kysy mitään. Tai muutenkaan aloita keskusteluja tai ehdottele tapaamisia. En ihmettele yhtään jos miehet saa mielikuvan, ettei sinua kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Kysy niiltä?
En kehtaa/uskalla. Odottelen vain viestiä ja sitten se vain hiipuu ja mies ei enää kirjoita, vaikka olisi hänen vuoronsa. Ja petyn taas.
Eivät he pyydä juurikaan edes treffeille, kirjoittelevat vain ja kysyvät todella paljon elämästäni ja mä vastailen parhaani mukaan ja rehellisesti. Tulee sellainen olo, että olen vain jotenkin "huono". Treffiehdotuksia on tullut erittäin vähän ja olen suostunut kaikkiin, jos vin aikataulullisesti sopii.
Se yksi tuntui hermostuvan, kun en pystynyt töiden vuoksi arkena tapaamaan, saman viikon viikonloppu olisi heti käynyt. Mutta hänelle se oli liian myöhäistä ja perhetaustani oli kuulemma paria päivää ennen treffejä turn-off, joten perui ne vkl-treffit. Nyt vuotta myöhemmin hän on siellä edelleen sinkkuna ja kyselee, haluaisiko joku nainen tutustua häneen.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko sinä aktiivinen keskusteluissa vai kirjoitatko vain vastauksia miehen viesteihin?
Kirjoitan lähinnä vastauksia, mutta saatan toki innostua jostain aiheesta itsekin. En hirveästi kehtaa itse udella muiden asioita, joten en paljon kysele itse mitään. Haluan yleensä pitää myös sen vuorottelun eli jos jää miehen puolelle se "viestikapula", odotan, että hän kirjoittaa minulle päin.
T. Ap
Voi vit...
Kuules nyt, miehillä on muutakin elämässään, eli älä ala uhriutumaan, jos ei kuulu vähään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ehdotteli tapaamista, muttei se minulle sopinut välittömästi, niin sovittiin sitten viikonlopuksi -> mies kuitenkin perui tapaamisen, sillä minulla on jälkikasvua (ja olen eronnut). Mies on edelleen sinkku.
Toiselle laitoin pitkän ja ystävällisen viestin vastauksena hänen viestiinsä ja mues lupasi palata asiaan -> ei palannut. Mies on edelleen sinkku.
Kolmannen kanssa viestittelin alle viikon ja hän kyseli todella tarkkaan kaikkea. Viestittely vain hiipui. Pari kuukautta myöhemmin löysi toisen naisen (kävi ilmi, kun hän ilmoitti ryhmässä).
Neljännen kanssa kirjoiteltiin. Hän on itseäni 30 vuotta vanhempi, vähän sairas ja sairaalloisen ylipainoinen. Kävimme kerran kivoilla treffeillä, joiden päätteeksi myönsi, ettei nyt tainnut minusta kiinnostua.
Viidennen kanssa kirjoiteltiin kaksi päivää aika kiinteästi, mutta siihen hiipui sekin. Mitään ei ole enää kuulunut. Hänkin kyseli tarkkaan asumiseni ja työni jne.
Yhden muun kanssa ollaan kirjoiteltu ja soiteltu. Hän on jäänyt kaveriksi. Asuu toisella puolella Suomea ja oli kotikaupungissani käymässä, muttei ehdottanut tapaamista. Ymmärsin yskän.
Olen siis 35+ Uudellamaalla asuva hoikka ja ihan kohtalaisen näköinen, työssäkäyvä ja akateemisesti koulutettu nainen, joka pukeutuu siististi, jolla on pitkät hiukset ja naisellinen olemus. Raha-asiat ja muukin elämä on ihan tasapainossa. Perhetaustaa on, mutta toisaalta minullekin sopisi mies, jolla on lapsia. En tunnu kelpaavan yhtään kenellekään.
Noista saa kuvan, että olet passiivinen. Vastailet, mutta et itse kysy mitään. Tai muutenkaan aloita keskusteluja tai ehdottele tapaamisia. En ihmettele yhtään jos miehet saa mielikuvan, ettei sinua kiinnosta.
Olen myös käsittänyt, että jos miestä kiinnostaa, hän kyllä jaksaa itse olla aktiivinen. Mulle miehen aktiivisuus on myös turn-on. En halua itse olla mikään komentoora tai Justiina, joka pitää hommaa käsissään.
Olen oikeastikin aika mukautuvainen ja "kiltti", joten mulle olisi mukavaa, jos mies vähän niinkuin johtaisi sitä tilannetta ja olisi sähäkkä, innostunut ja aloitteellinen. En viitsi tyrkyttää itseäni myöskään.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Voi vit...
Kuules nyt, miehillä on muutakin elämässään, eli älä ala uhriutumaan, jos ei kuulu vähään aikaan.
On varmasti, mutta ei heistä kuulunut viestittelyn katkeamisen jälkeen enää mitään viikkoihin ja kuukausiin. Ryhmässä pyörivät kyllä ja siellä kirjoittelevat.
Haluaisin vain tietää, mikä minussa on ns. vikana.
T. Ap
Mikään ei ole tylsempää kuin nainen mikä ei osoita mitään kiinnostusta miehestä, tuntuu pinnallliselta omaan napaan tuijottajalta, siis ei ole aktiivinen tai aloita keskustelua, aina tulee joku kiinnostavampi kenen kanssa juttu luistaa, siinä sulle syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ehdotteli tapaamista, muttei se minulle sopinut välittömästi, niin sovittiin sitten viikonlopuksi -> mies kuitenkin perui tapaamisen, sillä minulla on jälkikasvua (ja olen eronnut). Mies on edelleen sinkku.
Toiselle laitoin pitkän ja ystävällisen viestin vastauksena hänen viestiinsä ja mues lupasi palata asiaan -> ei palannut. Mies on edelleen sinkku.
Kolmannen kanssa viestittelin alle viikon ja hän kyseli todella tarkkaan kaikkea. Viestittely vain hiipui. Pari kuukautta myöhemmin löysi toisen naisen (kävi ilmi, kun hän ilmoitti ryhmässä).
Neljännen kanssa kirjoiteltiin. Hän on itseäni 30 vuotta vanhempi, vähän sairas ja sairaalloisen ylipainoinen. Kävimme kerran kivoilla treffeillä, joiden päätteeksi myönsi, ettei nyt tainnut minusta kiinnostua.
Viidennen kanssa kirjoiteltiin kaksi päivää aika kiinteästi, mutta siihen hiipui sekin. Mitään ei ole enää kuulunut. Hänkin kyseli tarkkaan asumiseni ja työni jne.
Yhden muun kanssa ollaan kirjoiteltu ja soiteltu. Hän on jäänyt kaveriksi. Asuu toisella puolella Suomea ja oli kotikaupungissani käymässä, muttei ehdottanut tapaamista. Ymmärsin yskän.
Olen siis 35+ Uudellamaalla asuva hoikka ja ihan kohtalaisen näköinen, työssäkäyvä ja akateemisesti koulutettu nainen, joka pukeutuu siististi, jolla on pitkät hiukset ja naisellinen olemus. Raha-asiat ja muukin elämä on ihan tasapainossa. Perhetaustaa on, mutta toisaalta minullekin sopisi mies, jolla on lapsia. En tunnu kelpaavan yhtään kenellekään.
Noista saa kuvan, että olet passiivinen. Vastailet, mutta et itse kysy mitään. Tai muutenkaan aloita keskusteluja tai ehdottele tapaamisia. En ihmettele yhtään jos miehet saa mielikuvan, ettei sinua kiinnosta.
Ja siis ei kai naisen edes kuulu mitään tapaamisia ehdotella tai tehdä itseään jotenkin tykö? Jos miestä kiinnostaa, hän varmasti osaa pyytää treffeille.

Jo nyt ihan rehellisesti sanon, niin en edes ollut heistä kenestäkään kiinnostunut muutenkaan, mutta ajattelin, että tunteet ja kiinnostus olisi voinut kirjoittelun ja ehkä treffien myötä herätä hyvinkin.
Olisin erittäin kiinnostunut parisuhteesta sellaisenkin kanssa, joka nyt ei ole ihan tyyppiäni tai kovin ihmeellinen muuten. Haluaisin vain päästä tästä sinkkuudestani eroon vähällä vaivalla. Nyt on vain mennyt vuosi ja 2kk ja saldona on kahvilatreffit kahden epäkiinnostavan miehen kanssa ja paljon turhaa chattailyä.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Olet tylsä?
Ehkä joo, mutta ihan humoristisesti (tosin aika varovaisesti, kun en toista vielä tunne) ja kohteliaasti kirjoittelen. Monissa tapauksissa on jäänyt ekoihin viesteihin, niin en tiedä, miten jännä niissä sitten pitäisi olla.
Eivät ne miehetkään niin ihmeellisiä ole tuossa mielessä olleet. Aiemmin tällä palstalla kävi ilmi, että hymiöitä ei kannata viljellä liikaa ja epäilinkin, että yksi miehistä kyllästyi minuun hymiöiden käytön vuoksi. Nyt välttelen niitä, mutta huono flaksi jatkuu.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ehdotteli tapaamista, muttei se minulle sopinut välittömästi, niin sovittiin sitten viikonlopuksi -> mies kuitenkin perui tapaamisen, sillä minulla on jälkikasvua (ja olen eronnut). Mies on edelleen sinkku.
Toiselle laitoin pitkän ja ystävällisen viestin vastauksena hänen viestiinsä ja mues lupasi palata asiaan -> ei palannut. Mies on edelleen sinkku.
Kolmannen kanssa viestittelin alle viikon ja hän kyseli todella tarkkaan kaikkea. Viestittely vain hiipui. Pari kuukautta myöhemmin löysi toisen naisen (kävi ilmi, kun hän ilmoitti ryhmässä).
Neljännen kanssa kirjoiteltiin. Hän on itseäni 30 vuotta vanhempi, vähän sairas ja sairaalloisen ylipainoinen. Kävimme kerran kivoilla treffeillä, joiden päätteeksi myönsi, ettei nyt tainnut minusta kiinnostua.
Viidennen kanssa kirjoiteltiin kaksi päivää aika kiinteästi, mutta siihen hiipui sekin. Mitään ei ole enää kuulunut. Hänkin kyseli tarkkaan asumiseni ja työni jne.
Yhden muun kanssa ollaan kirjoiteltu ja soiteltu. Hän on jäänyt kaveriksi. Asuu toisella puolella Suomea ja oli kotikaupungissani käymässä, muttei ehdottanut tapaamista. Ymmärsin yskän.
Olen siis 35+ Uudellamaalla asuva hoikka ja ihan kohtalaisen näköinen, työssäkäyvä ja akateemisesti koulutettu nainen, joka pukeutuu siististi, jolla on pitkät hiukset ja naisellinen olemus. Raha-asiat ja muukin elämä on ihan tasapainossa. Perhetaustaa on, mutta toisaalta minullekin sopisi mies, jolla on lapsia. En tunnu kelpaavan yhtään kenellekään.
Noista saa kuvan, että olet passiivinen. Vastailet, mutta et itse kysy mitään. Tai muutenkaan aloita keskusteluja tai ehdottele tapaamisia. En ihmettele yhtään jos miehet saa mielikuvan, ettei sinua kiinnosta.
Ja siis ei kai naisen edes kuulu mitään tapaamisia ehdotella tai tehdä itseään jotenkin tykö? Jos miestä kiinnostaa, hän varmasti osaa pyytää treffeille.
T. Ap
Ap, minulla aivan sama tilanne kuin sinulla. Olen hyvännäköiseksikin kehuttu, iloinen, puhelias, normaalipainoinen, kaikinpuolin ihan perus ja normaali eronnut nainen. Ei ole mitään kummempaa painolastia, kaikki on elämässä ihan hyvin. Mutta ei vaan kukaan kiinnostu!
Yhden miehen kanssa tässä nyt yritän kivirekeä taas kerran vetää ja ylläpitää keskustelua. En taida jaksaa kovin kauaa, kun toinen osapuoli tuntuu aina vaan hiipuvan pois, jos en ole jyrä-Justiina. Se rooli ei minuakaan yhtään kyllä kiinnosta, vain normaali vastavuoroisuus!
Minulla olisi paljon rakkautta ja lämpöä annettavana, vastaanottajaa ei vain löydy.
Naiset vielä vastuuttomasti ghostaavat miehiä.