Ihmiset elävät liian vanhoiksi.
Siis liian pitkää. Osa porukkaa on jo ihan ulapalla 75-vuotiaina. Jutut alkaa olla suvulle ja muille ihan sekavia. Raskasta hoitaa ihmistä joka on yli 90-vuotias ja jaksaa määräillä muita. Vaikka on jo ihan pihalla kaikesta.
Osa on pirteitä mutta vanhuus muuttaa ihmisen tympeäksi,
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset elävät liian vanhoiksi huonokuntoisina. Menee sukupolvia kunnes ruumiin tajutaan olevan huvipuisto eikä ränsistynyt temppeli.
Sodan jälk. suurikäluokka elää yleensä pitkäikäiseksi. Työn saanti oli toista kuin nykyään. -Yhä useampi hautaa jälkeläisensä. Myös tuleva sukupuuttomme tuo ison muutoksen väestörakenteessa. Riistovalta vei toimeentulon ja haali tänne ulkomaan varattomat elätit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon vasta neljänkympin tienoilla, mutta olen nyt jo päättänyt, että siinä kohtaa, kun alkaa tarvita lääkkeitä (oli se sitten verenpaine, kolesteroli, sydän, verenohennus tai mikä nyt vain) niin en ala käyttämään niitä. En tarvitse pitkitettyä ja vieraiden ihmisten avustamaa kurjuutta.
Siinä sitten kärsit. Ei se loppu heti tule. Veikkaan kuitenkin, että käsi hamuaa pilleripurkkia.
Ruokavalio kuntoon niin ei tarvitse pillereitä syödä.
Kun puhutaan maailman liikakansoituksesta, puhutaan aina vain syntyvyydestä. Oikeasti myös eliniän piteneminen on syynä siihen.
Vierailija kirjoitti:
Kun puhutaan maailman liikakansoituksesta, puhutaan aina vain syntyvyydestä. Oikeasti myös eliniän piteneminen on syynä siihen.
Joo joo. 90-luvun alkupuolella koulussa meuhkattiin et maapallon kestokyky loppuu kun meitä on 5mrd. No nyt on 8mrd ja on aivan selvää että planeetta pystyy ylläpitämään edelleen moninkertaisen määrän.
Mitä asiaan tulee niin moni kituu viimeiset vuosikymmenet lääketieteen ansiosta huonokuntoisena mut elossa. Kannattaa liikkua ja varsinkin punnertaa eri tavoin että keho pysyy suorituskykyisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin. Monet on vaikka 10 viimeistä vuotta fyysisesti avuttomia, mutta silti voi lyödä hoitajia, kiroilla ja huutaa. Tai suunnilleen vihanneksina sängyssä ja nojatuolissa. Tai väkisin haluavat asua jossain ok-talossa ja pakottaa sukulaiset huoltotöihin. Ja jos haluaisivatkin jonnekin palvelutaloon asumaan, eivät pääse.
Monet lapset pahoinpitelevät ja hyväksikäyttävät vanhuksia, omia vanhempiaan. Tämä on valitettavan yleistä.
Joskus kyse on siitä, että sitä saa mitä tilaa. Valitettavasti nämä eivät useinkaan ole kauniita tarinoita myöskään sen vanhuksen oman käytöksen osalta. Monet olleet ihmishirviövanhempia, joiden lasten päässä sitten lopullisesti napsahtaa, kun joutuvat pitämään kaiken kokemansa henkisen ja joskus fyysisenskin väkivallan jälkeen vielä huolta näistä kiduttajistaan.
Vierailija kirjoitti:
Oon vasta neljänkympin tienoilla, mutta olen nyt jo päättänyt, että siinä kohtaa, kun alkaa tarvita lääkkeitä (oli se sitten verenpaine, kolesteroli, sydän, verenohennus tai mikä nyt vain) niin en ala käyttämään niitä. En tarvitse pitkitettyä ja vieraiden ihmisten avustamaa kurjuutta.
Olen 64 ja noiden verenpaine- ja sydänlääkkeiden ansiosta pystyn elämään täysipainoista elämää. Hoitamaan mm. teidän nelikymppisten lapsia. kenenkään ei tarvitse minusta huolehtia, ei minulle siivot eikä käydä kaupassa tms. Itsekin olen sitä mieltä, että sitten, kun en enää(edes) itsestäni pysty huolehtimaan niin on aika kuolla.
N57 kirjoitti:

Siinähän syöt lääkkeitäs, sulla on todennäköisesti myös rasvamaksa ja reilusti ylimääräistä rasvaa vyötäröllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon vasta neljänkympin tienoilla, mutta olen nyt jo päättänyt, että siinä kohtaa, kun alkaa tarvita lääkkeitä (oli se sitten verenpaine, kolesteroli, sydän, verenohennus tai mikä nyt vain) niin en ala käyttämään niitä. En tarvitse pitkitettyä ja vieraiden ihmisten avustamaa kurjuutta.
Siinä sitten kärsit. Ei se loppu heti tule. Veikkaan kuitenkin, että käsi hamuaa pilleripurkkia.
Kuule esim. verenpainelääkkeitä voi tarvita jo 30-vuotiaana, kuten minä, jolla on vahva sukurasite (olin silloin normaalipainoinen nainen, jonka lapset olivat alle kouluikäisiä, totta kai halusin huolehtia terveydestäni). En kyllä haluaisi joutua hoivakotiin käänneltäväksi, jos pää ei enää oikein toimisi. Mutta mistä sitä tietää, miten kauan elää, olen pian 50 vuotta.
Totta, ei haittaisi vaikka eli ikä odote laskisi. Hoivakotien potilailta pitäisi kieltää korona ja influenssa rokotteet. Samoin muita eli ikää oidentäviä hoitoja ja lääkkeitä. Eihän kyse ole kuin lisäajasta sairastamiseen.Ei ole mitään syytä estää luontoa tekemästä tehtäväänsä. Kun kyse on biologisesti lopussa olevista.
Joku vanhus kitisi kun helteitä hehkutettiin kuinka vanhat ja sairaat kohta kuolevat. Teki mieli vastata. Niin se pitää ollakin. Helle tekee vain luonnollista työtä tappamalla biologisesti lopussa olevia. Ei todellakaan olee tarkoitus vanhusten olla sairauksineen hoivakodeissa nuorempien taakkana vuosikymmeniä. Parempi olisi kun valta osa kuolisi keuhkokuumeeseen yms jo ennen hoivakotia.
Vierailija kirjoitti:
Oon vasta neljänkympin tienoilla, mutta olen nyt jo päättänyt, että siinä kohtaa, kun alkaa tarvita lääkkeitä (oli se sitten verenpaine, kolesteroli, sydän, verenohennus tai mikä nyt vain) niin en ala käyttämään niitä. En tarvitse pitkitettyä ja vieraiden ihmisten avustamaa kurjuutta.
Hah hah, tämän kun näkis. Eli saisit vaikka astman, mutta et käyttäisi avaavaa lääkettä vaan haluaisit elää hengenahdistuksen kanssa. No, valinta sekin, vaikka kuulostaa pahalta.
No 3v sisään korona rokotteet tappaa suurimman osan , että ei huolta :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin. Monet on vaikka 10 viimeistä vuotta fyysisesti avuttomia, mutta silti voi lyödä hoitajia, kiroilla ja huutaa. Tai suunnilleen vihanneksina sängyssä ja nojatuolissa. Tai väkisin haluavat asua jossain ok-talossa ja pakottaa sukulaiset huoltotöihin. Ja jos haluaisivatkin jonnekin palvelutaloon asumaan, eivät pääse.
Monet lapset pahoinpitelevät ja hyväksikäyttävät vanhuksia, omia vanhempiaan. Tämä on valitettavan yleistä.
Laitas jotain faktaa tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhoja ihmisiä on aina ollut. Kaikiss kulttuureissa.
Eikä heistä sen kummemin ole ääntä pidetty. Hoidettiin kotona jossain nurkassa tai huonesssa hautaan asti.
Ja vanhuutta arvostettiin ennen, toisin kuin nyt.
Silloin lapsilla ei ollut niin väliä, niitähän tuli aina uusia. Joka vuosi synnytettiin uusi vauva perheeseen. Jos joku lapsi menehtyi, ja heitä menehtyi paljon menneinä aikoina, niin uusi lapsia syntyi tilalle.
Mutta vanhoilla oli tietoa ja osaamista omassa päässään, heiltä kysyttiin neuvoja ja ohjeita ja heitä kuunneltiin. Vanhusten tilalle ei tullut uutta tietävää vanhusta, kun hän kuoli pois.
Silloin ei ollut nettiä, ei telkkareita, just ja just radio. Aikoinaan ei ollut radioitakaan.
Se tieto ja osaaminen oli korvien välissä ja hyppysissä.
Nyt on arvostus toisinpäin ja samasta syystä: vanhuksia on liikaa, vauvoja syntyy liian vähän.
Arvostus on aina määrään sidottu.
Juu, johtuu siitä, että nyt ne suuret ikäluokat ovat vanhoja.
Kun he kuolevat pois, tuleva vanhuspolvi on hyväkuntoisempaa, ei tarvita niin paljon hoivaa ja huolehtimista laitoksissa.
Eikä jatkossa yhtä suurta sukupolvea vanhene yhtäaikaa, niinkuin nyt on käynyt.
Ihmiset elävät liian pitkään sen takia, että meillä on nykylääketieteessä vaikka mitä keinoja tekohengittää elämää. Esim. oma isovanhempani on yli 90v ja hän on alkanut samaan hoitojaan 20 vuotta sitten. Hoito maksaa 1000 euroa viikossa, ei hänelle vaan yhteiskunnalle. Miettikää mikä lasku yhteiskunnalle ja hän on vain yksi ihminen. Elämänlaatu 70 jälkeen alkaa laskea voimakkaasti, enkä näe mitään iloa siinä, että on 20-30 vuotta toisten autettava tapaus, jonka ainoa elämän sisältö on syöminen ja telkkari.
Vierailija kirjoitti:
Vanhoja ihmisiä on aina ollut. Kaikiss kulttuureissa.
Eikä heistä sen kummemin ole ääntä pidetty. Hoidettiin kotona jossain nurkassa tai huonesssa hautaan asti.
Ja vanhuutta arvostettiin ennen, toisin kuin nyt.
Silloin lapsilla ei ollut niin väliä, niitähän tuli aina uusia. Joka vuosi synnytettiin uusi vauva perheeseen. Jos joku lapsi menehtyi, ja heitä menehtyi paljon menneinä aikoina, niin uusi lapsia syntyi tilalle.
Mutta vanhoilla oli tietoa ja osaamista omassa päässään, heiltä kysyttiin neuvoja ja ohjeita ja heitä kuunneltiin. Vanhusten tilalle ei tullut uutta tietävää vanhusta, kun hän kuoli pois.
Silloin ei ollut nettiä, ei telkkareita, just ja just radio. Aikoinaan ei ollut radioitakaan.
Se tieto ja osaaminen oli korvien välissä ja hyppysissä.
Vai että arvostettiin vanhuutta ennen. Eiköhän se ole ennen ollut yhtä arkista se elämä kuin nykyään. Onko tuttua vanha tarina perheestä, jossa isoisälle annettiin ruoka-astiaksi kaukalo, koska hän ei osannut enää syödä siististi lautaselta? Lapsi sitten sanoi isälleen, että tuollainen kaukalo minunkin täytyy sinulle tehdä, kun sinusta tulee vanha etkä osaa siististi syödä. Vasta sitten isä havahtui, ettei vaaria ehkä pitäisi kohdella ihan noin.
Kertomus on tarkoitettu opettavaiseksi, mutta kai sille on ollut tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhoja ihmisiä on aina ollut. Kaikiss kulttuureissa.
Eikä heistä sen kummemin ole ääntä pidetty. Hoidettiin kotona jossain nurkassa tai huonesssa hautaan asti.
Ja vanhuutta arvostettiin ennen, toisin kuin nyt.
Silloin lapsilla ei ollut niin väliä, niitähän tuli aina uusia. Joka vuosi synnytettiin uusi vauva perheeseen. Jos joku lapsi menehtyi, ja heitä menehtyi paljon menneinä aikoina, niin uusi lapsia syntyi tilalle.
Mutta vanhoilla oli tietoa ja osaamista omassa päässään, heiltä kysyttiin neuvoja ja ohjeita ja heitä kuunneltiin. Vanhusten tilalle ei tullut uutta tietävää vanhusta, kun hän kuoli pois.
Silloin ei ollut nettiä, ei telkkareita, just ja just radio. Aikoinaan ei ollut radioitakaan.
Se tieto ja osaaminen oli korvien välissä ja hyppysissä.
Nyt on arvostus toisinpäin ja samasta syystä: vanhuksia on liikaa, vauvoja syntyy liian vähän.
Arvostus on aina määrään sidottu.
Juu, johtuu siitä, että nyt ne suuret ikäluokat ovat vanhoja.
Kun he kuolevat pois, tuleva vanhuspolvi on hyväkuntoisempaa, ei tarvita niin paljon hoivaa ja huolehtimista laitoksissa.
Eikä jatkossa yhtä suurta sukupolvea vanhene yhtäaikaa, niinkuin nyt on käynyt.
Minä en usko, että tuleva vanhuspolvi olisi hyväkuntoisempaa. Tai miten hyväkuntoisuus sitten määritellään? Lenkkipoluilla juokseva dementikko voi olla hyväkuntoinen mutta silti tarvita apua.
[quot
e=Vierailija]

Ei hyvää lupaa se, kuinka paljon tämän päivän nuorilla on jo tuki- ja liikuntaelinvaivoja ja kuinka paljon väestössä on ylipainoisia. Lisäksi paljon mt-ongelmia ja loppuunpalamista. Itseasiassa eliniän odote on jo laskenut.
Vierailija kirjoitti:
Totta, ei haittaisi vaikka eli ikä odote laskisi. Hoivakotien potilailta pitäisi kieltää korona ja influenssa rokotteet. Samoin muita eli ikää oidentäviä hoitoja ja lääkkeitä. Eihän kyse ole kuin lisäajasta sairastamiseen.Ei ole mitään syytä estää luontoa tekemästä tehtäväänsä. Kun kyse on biologisesti lopussa olevista.
Joku vanhus kitisi kun helteitä hehkutettiin kuinka vanhat ja sairaat kohta kuolevat. Teki mieli vastata. Niin se pitää ollakin. Helle tekee vain luonnollista työtä tappamalla biologisesti lopussa olevia. Ei todellakaan olee tarkoitus vanhusten olla sairauksineen hoivakodeissa nuorempien taakkana vuosikymmeniä. Parempi olisi kun valta osa kuolisi keuhkokuumeeseen yms jo ennen hoivakotia.
Ok, muista itse sopia hoitohenkilökunnan kanssa että huonettasi ei saa viilentää helteillä, jos joskus joudut tai pääset palvelukotiin.