Viiltelyarvista

Olen unohtanut ne. Minulla ei ole isoja ja punoittavia arpia joten niitä ei heti huomaa. Joskus huomaan jonkun katsovan. Olen miettinyt pitäisikö minun jotenkin peitellä niitä ja sitten unohda taas.

Tulipa hyvä olo tätä lukiessa! :) Itsellä on tosin vain yksi näkyvä arpi kädessä, niin en ole varma arvaako siitä heti mistä on tullut. on kuitenkin "perinteisessä" paikassa.....
Arpi ahdistaa aina kun ei ole pitkähihaista, ja kaduttaa suunnattomasti. Vaikka eihän sille olotilalle silloin mitään voinut, suunnaton masennus päällä eikä mieli toiminut kuten piti.

Mutta juu, tuli hyvä mieli kun sai lukea, ettei kaikki tuomitsekaan.
Olen itse myyjä, ja tänä kesänä mennyt ilman pitkähihaista. Ei ole vaikuttanut myynteihin yhtään! :)

Mielestäni on hienoa nähdä näim kesällä arpisia käsiä ja jalkoja. Ei sillä, että olisi hienoa kun joku on ollut itsetuhoinen.. vaan sillä,että uskaltaa näyttää ne ja olla sinut menneisyytensä kanssa. Suomalaiset on aika itsetuhoista kansaa! :(

Minulla arvet vaaleni huomattavasti kun muutamana kesänä otin oikein kunnolla aurinkoa. Sinuna kävisin solariumissa tms..

Tekojensa seuraukset on kannettava. Turha tulla niistä valittamaan jälkeenpäin. Moni murhaajakin varmasti katuu tekoaan, mutta ei sitä tekemättömäksi saa, ja maksavat siitä hinnan.

Voihan jollain olla tuo viiltely ns huomionhakua. Itse pidän sitä ehkä enemmän hiljaisena avunhuutona.

Nuorena viiltelin koska oli paha olla, eikä ollut ketään kelle puhua tai mitään tietoa mistä apua hakea.

Mutta alusta asti olen jälkeni piilottanut ja hävennyt. niiden ollessa tuoreita joskus toivoin että joku ne huomaisi ja kysyisi. Ja oikeasti välittäisi.

Kukaan ei koskaan kysynyt. Vasta oltuani yli 20 vuotias ja arpien oltua jo vanhoja äitini huomasi ne ja rupesi itkemään kun ei ollut tajunnut mitään.

Mun tuttavallani on tosi isot arvet onnettomuudesta. Yllättävän hyvin peittyivät näyttävällä tatuoinnilla. Nykyään niitä ei huomaa kuin jos ihan läheltä tiirailee.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2014 klo 10:38"]

Kerrohan miksi tällaista ilmiötä ei ollut 80-luvun nuorilla, joilla varmaan ei kaikilla mennyt hyvin? Ja miksi siihen masennukseen ei voi hakea apua lääkäriltä jos olo kerran on niin paska? Viiltely taitaa olla lopulta pelkkää hemmoteltujen kakaroiden huomionhakua.

[/quote]

Mä olen syntynyt -80. Olin erittäin pahasti koulukiusattu, masentunut, itsetunto nollilla ja vanhemmillani oli liian kiire tapella keskenään. Ei ollut ketään jolle puhua enkä olisi kehenkään luottanutkaan. Fyysinen kipu teki olosta jotenkin siedettävämmän, olo oli ihan hirveä. En pitänyt itseäni niin arvokkaana, että olisin puhunut pahasta olosta vanhemmilleni saatika vaivannut jotain lääkäriä sillä. Ranteitani en viillellyt, koska se on näkyvä paikka ja olisin jäänyt kiinni. Jos joku on kysynyt, olen selittänyt jaloissa olevat arvet lapsena sattuneeksi onnettomuudeksi, ei ole moni kysynyt.  Ehkä siis olen huomiohakuinen hemmoteltu kakara. Viiltelyarvet ovat pysyvä muisto siitä, että olen selvinnyt oikeasti paskasta tilanteesa hengissä.

Itse olen kärsinyt masennuksesta ylä-asteella yhtälailla kuin tekin mutten silti ole koskaan viillellyt itseäni. Tiedostin erittäin hyvin sen että ne arvet seuraavat lopun ikääni mukanani jos veitseen tartun. Vituttaisi minuakin olla joku 30-v ranteet täynnä arpia niin että jatkuvasti pitäisi miettiä miten pukeutuu.

Tietyllä tapaa viiltely on "muodissa" ja se on todella perseestä. Te jotka olette sen kokeneet voisitte mennä noille nuorten suosimille foorumeille ja kertoa millasta on olla aikuinen ja kantaa mukanaan itseaiheutettuja arpia. Kuinka joudutte jatkuvasti peittelemään itseänne ja se jopa mahdollisesti vaikuttaa työn saantiin.

Up