Lue keskustelun säännöt.
Korkeakouluopiskelijat ovat jaksamisensa äärirajoilla: "Korona tappaa paljon enemmän kuin tiedämmekään – se tappaa naurun, se tappaa hymyn"
https://yle.fi/uutiset/3-12030192
Eikö näitä saakelin koronarajoituksia voida ottaa jo kokonaan pois? Ne tekevät nykyään jo paljon enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Riskiryhmät ja vanhukset on jo rokotettu, joten rajoituksia ei enää tarvita! Vaikka tartuntoja tuleekin nyt paljon, niin tehohoidossa ei silti ole kuin muutama eikä koronakuolemiakaan juuri tule.
Kommentit (1091)
Ukko38 kirjoitti:
On se nykynuorilla rankkaa.
Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.
kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.
Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.
Juu, respect etc.
Sulla oli päivät täynnä puuhaa. Se on se jutun juoni. Moni nuori hakeutuu opiskelemaan kauas kotiympyröistään ja ystävistään. Ajatuksena monella uusien ystävien löytäminen, verkostoituminen.
Heillä ei ole sitä perhettä, tai rakenteilla olevaa taloa, jotka täyttävät vapaa-ajan. Harrastusmahdollisuudet ovat vähissä pandemian takia.
Moni jumittuu kämppäänsä, nettiin ja päänsä sisään.
Introverteille tuttua ja normaalia, ekstroverteille ei. Moni kokee ekaa kertaa elämässään ahdistuneisuuden.
Kykenetkö hahmottamaan kuvan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei suomalaiset ole koskaan osanneet asettua kenenkään muun kuin itsensä asemaan.
Minä todella säälin opiskelijoita, sukupolvi kokemus jää kokematta, ei todellakaan käy kateeksi! Jos joku hullu tämän takia toivoo sotaa, kun ei ole ollut aitoa ja oikeaa kärsimystä niin... onnea vaan hänelle, äiti ei tainnut rakastaa tarpeeksi kun empatiaa ei ole opittu..
Sori - luon sukupuolikokemus (sukupolvikokemus kirjoitetaan yhteen)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
On se nykynuorilla rankkaa.
Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.
kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.
Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.
Tässä viestisä näkyy hyvin, miten auurin osa ihmisistä ei tajua sisiaalisuuden puutteen tuomia vaikutuksia. Sinulla on ollut kumppani ja perhe ja ilmeisesti töissä ja koulussa ihmiskontakteja. Sinä et tiedä vittuakaan sellaisen elämästä, joka kyhjöttää eristettynä yksin yksiössään.
Mä olen koko koronan ajan käynyt kaverien kanssa lenkillä ja talvella hiihtämässä. Hyvin kerkiää sosialisoimaan kun kävelee yhdessä tunnin kaksi.
On todella hienoa, että sinä muuttaessasi koronavuonna yksin uuteen kaupunkiin löysit heti uusia lenkkeily-ystäviä :)
Kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
On se nykynuorilla rankkaa.
Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.
kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.
Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.
Tässä viestisä näkyy hyvin, miten auurin osa ihmisistä ei tajua sisiaalisuuden puutteen tuomia vaikutuksia. Sinulla on ollut kumppani ja perhe ja ilmeisesti töissä ja koulussa ihmiskontakteja. Sinä et tiedä vittuakaan sellaisen elämästä, joka kyhjöttää eristettynä yksin yksiössään.
Mä olen koko koronan ajan käynyt kaverien kanssa lenkillä ja talvella hiihtämässä. Hyvin kerkiää sosialisoimaan kun kävelee yhdessä tunnin kaksi.
On todella hienoa, että sinä muuttaessasi koronavuonna yksin uuteen kaupunkiin löysit heti uusia lenkkeily-ystäviä :)
Kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa kuin sinä.
Kaiken maailman some ja treffikanavia on netti täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut opiskelijatovereista, että heille ei ole opetettu kuinka käsitellään haastavia tilanteita tai ylipäänsä pettymyksiä. Yksikin kaveri harrastaa rakastamaansa lajia, josta hän voisi puhua oikeasti päiviä. Yhtenä iltana oli tajunnut, että ei saavuta ikinä haluamaansa tasoa harrastuksessa, kun oli aloittanut liian iällä. Aivan mieli maassa oli lopettamassa harrastustaan ja myymässä välineet. Ei ollut osannut käsitellä pettymystä, vaikka yksinkertaisesti olisi voinut todeta, että teen tätä rakkaudesta ja tykkään lajista. Vastaavanlaisia tilanteita on paljon ja niitä on hankala käsitellä ilman ulkopuolista näkökulmaa. Osalta puuttuu tukiverkot tai vanhemmat, jotka osaisivat auttaa loukkaamatta toisen tunteita.
Tämä voi olla aika yleistä, tuossa iässä helposti vielä ajatellaan että elämä menee jollakin tietyllä tavalla ja jos näin ei tapahdu, petytään. Vasta ne ensimmäiset isot vastoinkäymiset opettavat sen, että elämä ei ole kuin elokuvaa jossa on aina onnellinen loppu. Eräs opiskelukaverini summasi asian jokseenkin noilla sanoilla, hän oli tajunnut tämän vasta saatuaan lapsettomuusdiagnoosin. Elämä on välillä arvaamatonta ja epäreilua ja hyvillekin ihmisille sattuu ikäviä asioita ja tämän hyväksyminen on joskus todella vaikeaa.
Totta. Omalla kohdallani vanhemmat ovat varmistaneet, että on ollut pettymyksiä, mutta on ollut myös tukea niistä tilanteista ylipääsemiseen. Opinnot ja korona ei sinällään ole päässyt kuormittamaan. Mutta kuulin kaveria, joka puhui omasta uupumuskokemuksestaan kuinka hän jatkuvasti syyllisti itsensä opiskelemaan. Koska 10h päivässä ei riitä. Syynä oli ettei halunnut olla huonompi kuin muut opiskelijat, jotka tulivat paremmista lukioista.
Toki senkään merkitystä ei voi vähätellä, että tällä hetkellä tiedon määrä kasvaa jatkuvasti. Tiedon saatavuuskin on ihan eri sfääreissä internetin vuoksi. Aikaisemmin opinnoissa saattoi olla muutamia teorioita, johon syvennyttiin todellisesti. Tällä hetkellä jo pelkästään yhden suositun teorian päälle on kasautunut kymmeniä muita, vähän samankaltaisia 'paranneltuja' versioita. Ja se vanhakin teoria tulee osata.
Höpö höpö. Aina tieteessä on ollut vaihtoehtoisia teorioita ja tiedon lisääntyessä teoriat ja tietämys on lisääntynyt. Amisten s ja AMK antaa ihan hyvää opetusta vähemmän lahjaakkaammille. Vink vink, jos yliopisto-opiskelu tuntuu liian haastavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen täysi-ikäinen. Aloitin keväällä opiskelemaan. Opiskelu on alusta asti ollut itsenäistä etäopiskelua. Aluksi se oli todella mukavaa kun tehtävät olivat vielä helppoja mutta vaikeusasteen kasvaessa kaikenlaisia ongelmia on alkanut tulemaan. On todella raivostuttavaa taistella jonkin (itselle) haastavan tehtävän kanssa mutta reaaliaikaista opastusta et saa mistään (toisin kuin lähiopetuksessa). Onhan meillä omat viestintäkanavamme mutta eivät opettajat tai muut opiskelijat niitä seuraa 24/7.
En todellakaan alussa uskonut kuinka v*ttumaista etäopiskelu voi joskus olla.
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
On se nykynuorilla rankkaa.
Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.
kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.
Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.
Juu, respect etc.
Sulla oli päivät täynnä puuhaa. Se on se jutun juoni. Moni nuori hakeutuu opiskelemaan kauas kotiympyröistään ja ystävistään. Ajatuksena monella uusien ystävien löytäminen, verkostoituminen.
Heillä ei ole sitä perhettä, tai rakenteilla olevaa taloa, jotka täyttävät vapaa-ajan. Harrastusmahdollisuudet ovat vähissä pandemian takia.
Moni jumittuu kämppäänsä, nettiin ja päänsä sisään.
Introverteille tuttua ja normaalia, ekstroverteille ei. Moni kokee ekaa kertaa elämässään ahdistuneisuuden.
Kykenetkö hahmottamaan kuvan?
Eivät he kykene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommenteista päätellen myötätunto on monelle yhä vieras käsite.
Se että SINÄ et ole kärsinyt koronarajoitteista ei tarkoita, että rajoitteista kärsineet ovat heikkoja ja "ruikuttavat" turhasta. Ylipäätään tällainen, suomalaisten mielenterveysongelmia ylläpitävä pärjäämisen kulttuuri voitaisiin vuonna 2021 jo heittää kaivoon. Esimerkiksi yksin uuteen kaupunkiin opiskelemaan muuttaneelle vuosi-/puolitoista eristäytymistä ilman turvaverkkoja ei todellakaan ole mikään "pieni vastoinkäyminen" vaan ihan jo psykologiselta kannaltakin äärimmäisen kuormittava tilanne: ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve sosiaalisiin kontakteihin ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Ja nämä koronan takia yksin jääneet voivat olla _todella_ yksin, sillä kaikki eivät ole ehtineet/pystyneet muodostamaan kaverisuhteita kun lähes kaikki on ollut etänä. Kaikilla ei myöskään ole sitä "kotikotia", minne mennä. Se, että osa nuorista vaeltaa toreilla ja turuilla juhlimassa ei siis tarkoita sitä, että kaikki tekisivät näin.
Toki opiskelijoiden lisäksi moni muukin ryhmä (esim. yksinäiset vanhukset) ovat varmasti kärsineet tilanteesta, eikä kyseessä olekaan mikään kärsimyskilpailu. Epäilen kuitenkin, että perheellisen työssäkäyvän tai nuoruuttaan 50 vuotta sitten eläneen on hyvin vaikea asettua yksinäisen opiskelijan asemaan, ja siksi opiskelijoiden hätähuuto nähdään turhanpäiväisenä pullamössöjen ruikutuksena.
Turvaverkkojen olemassaolo uudella paikkakunnalla uudessa tilanteessa on kuten aina kiinni ihan omasta itsestä. Kenenkään ei ole ollut pakko jäädä yksin kämppäänsä vänisemään. Kokoajan on pienissä ryhmissä voinut tavata IR muita ja olla sovellusten kautta yhteydessä tämän lisäksi. Yksin ovat jääneet vuorovaikutustaidottomat uhriutuvat vänisijät ,kuten aina. Muilla on whatsappit, zoomit, jodelit sun muut laulaneet ahkerammin kuin koskaan.
Huomaa että sulla ei ole yksinäisyydestä mitään käsitystä. 😂 Ihan "normaalitkin" ihmiset jää yksin, kun uudelle paikkakunnalle muuttaessa opinnot on yhtäkkiä etänä, töitä ei ole (tai nekin etänä) ja harrastukset on tauolla. Internetistä kavereiden etsiminen on myös aika hakuammuntaa, kemiat ei useinkaan kohtaa livenä niin hyvin, että ystävyyssuhde syntyisi (vs. opinnot, työt ja harrastukset joissa melkein väkisinkin ajan kanssa ystävystyy). Yksinäisyys myös lamaannuttaa ja tuhoaa itsetunnon ajan myötä niin, että kynnys lähestyä ihmisiä kasvaa vuorien kokoiseksi.
Höpö höpö. Te sosiaalisesti kyvyttömät ja vuorovaikutustaidottomat jäätte aina yksin. Olipa opetus etänä tai lähinnä . Olipa koronaa tai ei. Normaalit fiksut opiskelijat ovat viimein lukuvuoden aikana saaneet kehitettyä ystäväpiirin ja tukea verkot käyttäen käsillä olevia mahdollisuuksia. Tyttären viimesyksynä aloittamassa opiskelupaikasta jopa muutama seurustelevat pari ennätti muodostua ja loput on muodostaneet hyviä kaverisuhteita. Jos tähän ei ole pystynyt kannattaa peilistä katsella syyllistä kasvoihin.
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
On se nykynuorilla rankkaa.
Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.
kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.
Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.
Tässä viestisä näkyy hyvin, miten auurin osa ihmisistä ei tajua sisiaalisuuden puutteen tuomia vaikutuksia. Sinulla on ollut kumppani ja perhe ja ilmeisesti töissä ja koulussa ihmiskontakteja. Sinä et tiedä vittuakaan sellaisen elämästä, joka kyhjöttää eristettynä yksin yksiössään.
Eristäytyminen yksin kyhjöttämäön yksiöön on ollut ihan ikioma valinta. Normaalit ihmiset ovat tutustuneet toisiinsa, saaneet kavereita ja tavanneet toisiaan pienissä muutaman hengen ryhmissä tai käyttäen maskeja ja etäisyyksiä. Mikään ei ole tätä estänyt. Paitsi oma saamattomuus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
On se nykynuorilla rankkaa.
Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.
kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.
Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.
Tässä viestisä näkyy hyvin, miten auurin osa ihmisistä ei tajua sisiaalisuuden puutteen tuomia vaikutuksia. Sinulla on ollut kumppani ja perhe ja ilmeisesti töissä ja koulussa ihmiskontakteja. Sinä et tiedä vittuakaan sellaisen elämästä, joka kyhjöttää eristettynä yksin yksiössään.
Mä olen koko koronan ajan käynyt kaverien kanssa lenkillä ja talvella hiihtämässä. Hyvin kerkiää sosialisoimaan kun kävelee yhdessä tunnin kaksi.
On todella hienoa, että sinä muuttaessasi koronavuonna yksin uuteen kaupunkiin löysit heti uusia lenkkeily-ystäviä :)
Kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa kuin sinä.
Kyseessä ei ole onni vaan oma-aloitteisuus ja kyky käyttää nettiä ja suomea. Mikä vaikuttaa olevan jopa monille opiskelijoille täysin mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Olen täysi-ikäinen. Aloitin keväällä opiskelemaan. Opiskelu on alusta asti ollut itsenäistä etäopiskelua. Aluksi se oli todella mukavaa kun tehtävät olivat vielä helppoja mutta vaikeusasteen kasvaessa kaikenlaisia ongelmia on alkanut tulemaan. On todella raivostuttavaa taistella jonkin (itselle) haastavan tehtävän kanssa mutta reaaliaikaista opastusta et saa mistään (toisin kuin lähiopetuksessa). Onhan meillä omat viestintäkanavamme mutta eivät opettajat tai muut opiskelijat niitä seuraa 24/7.
En todellakaan alussa uskonut kuinka v*ttumaista etäopiskelu voi joskus olla.
Et ole todennäköisesti ollut ainoa, joilla nuo tehtävät oli. Ainakin tuntemillani DI-opiskelijoilla oli omat laskariryhmäkeskustelut pyörimässä sitä kiihkeämmin mitä lähemmäs deadlinet tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
On se nykynuorilla rankkaa.
Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.
kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.
Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.
Tässä viestisä näkyy hyvin, miten auurin osa ihmisistä ei tajua sisiaalisuuden puutteen tuomia vaikutuksia. Sinulla on ollut kumppani ja perhe ja ilmeisesti töissä ja koulussa ihmiskontakteja. Sinä et tiedä vittuakaan sellaisen elämästä, joka kyhjöttää eristettynä yksin yksiössään.
Mä olen koko koronan ajan käynyt kaverien kanssa lenkillä ja talvella hiihtämässä. Hyvin kerkiää sosialisoimaan kun kävelee yhdessä tunnin kaksi.
On todella hienoa, että sinä muuttaessasi koronavuonna yksin uuteen kaupunkiin löysit heti uusia lenkkeily-ystäviä :)
Kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa kuin sinä.
Kyseessä ei ole onni vaan oma-aloitteisuus ja kyky käyttää nettiä ja suomea. Mikä vaikuttaa olevan jopa monille opiskelijoille täysin mahdotonta.
Silti yliopiston kurssien ryhmätöissäkin käy niin, että herra ja neiti X ilmoittautuvat ryhmiin mukaan, mutta heille kerrotaan, että ei tähän bussiin, ryhmä on jo täynnä. Sama jos he itse "perustavat" ryhmän, kukaan ei tule heidän ryhmiinsä.
AINA jätetään ihmisiä ulkopuolelle, aina. Vaikka he itse olisivat kuinka aktiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Palstalla esille tullut tosiasia
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1866-1868: nälänhätä.
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuonna 1918: sisällissota.Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1939 ja 1941-1945: sota.
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 2020-2021: fuksiaiset ja kaikki kiva jää väliin.
Loistava kuvaus vinksahtaneesta nykyajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Palstalla esille tullut tosiasia
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1866-1868: nälänhätä.
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuonna 1918: sisällissota.Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1939 ja 1941-1945: sota.
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 2020-2021: fuksiaiset ja kaikki kiva jää väliin.
Jos sinä joudut kolariin ja sinulta pitää amputoida jalka... Kasvaako se takaisin sillä tiedolla, että maailmassa on täysin raajattomia ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstalla esille tullut tosiasia
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1866-1868: nälänhätä.
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuonna 1918: sisällissota.Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1939 ja 1941-1945: sota.
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 2020-2021: fuksiaiset ja kaikki kiva jää väliin.
Jos sinä joudut kolariin ja sinulta pitää amputoida jalka... Kasvaako se takaisin sillä tiedolla, että maailmassa on täysin raajattomia ihmisiä?
Ainakaan ei tarvitsisi velloa itsesäälissä ja kuvitella, että olisin maailman ainoa raajarikko.
En kaipaa bilettämistä, mutta kaipaan mm. luentoja luentosalissa, kirjastossa käymistä ja opiskelua, lounaita Unicafessa, jopa ryhmäkeskusteluja kasvokkain. Jotain muuta kuin vain pelkkää kotona läppärillä ja kirjan ääressä istumista.
Kyllähän ne opinnot etenee näinkin, mutta ei siinä enää samaa mielekkyyttä ja oppimisen iloa ole. Tuntuu myös, että asiat jäävät huonommin päähän, kun opiskelu on vain pelkkää yksin mekaanista suorittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko38 kirjoitti:
On se nykynuorilla rankkaa.
Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.
kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.
Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.
Tässä viestisä näkyy hyvin, miten auurin osa ihmisistä ei tajua sisiaalisuuden puutteen tuomia vaikutuksia. Sinulla on ollut kumppani ja perhe ja ilmeisesti töissä ja koulussa ihmiskontakteja. Sinä et tiedä vittuakaan sellaisen elämästä, joka kyhjöttää eristettynä yksin yksiössään.
Mä olen koko koronan ajan käynyt kaverien kanssa lenkillä ja talvella hiihtämässä. Hyvin kerkiää sosialisoimaan kun kävelee yhdessä tunnin kaksi.
On todella hienoa, että sinä muuttaessasi koronavuonna yksin uuteen kaupunkiin löysit heti uusia lenkkeily-ystäviä :)
Kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa kuin sinä.
Kyseessä ei ole onni vaan oma-aloitteisuus ja kyky käyttää nettiä ja suomea. Mikä vaikuttaa olevan jopa monille opiskelijoille täysin mahdotonta.
Silti yliopiston kurssien ryhmätöissäkin käy niin, että herra ja neiti X ilmoittautuvat ryhmiin mukaan, mutta heille kerrotaan, että ei tähän bussiin, ryhmä on jo täynnä. Sama jos he itse "perustavat" ryhmän, kukaan ei tule heidän ryhmiinsä.
AINA jätetään ihmisiä ulkopuolelle, aina. Vaikka he itse olisivat kuinka aktiivisia.
Mutta lähiopetuksessa tätä ongelmaa ei ole? Vain etäopetuksessa jätetään ulkopuolelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstalla esille tullut tosiasia
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1866-1868: nälänhätä.
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuonna 1918: sisällissota.Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1939 ja 1941-1945: sota.
Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 2020-2021: fuksiaiset ja kaikki kiva jää väliin.
Jos sinä joudut kolariin ja sinulta pitää amputoida jalka... Kasvaako se takaisin sillä tiedolla, että maailmassa on täysin raajattomia ihmisiä?
No ei kasva, mutta voit kuntoutus ja saada siihen proteesin ja opetella kävelemään ja jopa juoksemaan sen avulla. Täytyy joustaa, sopeutua ja käyttää tarjolla olevia mahdollisuuksia. Tämä on resilienssiä.
Vierailija kirjoitti:
En kaipaa bilettämistä, mutta kaipaan mm. luentoja luentosalissa, kirjastossa käymistä ja opiskelua, lounaita Unicafessa, jopa ryhmäkeskusteluja kasvokkain. Jotain muuta kuin vain pelkkää kotona läppärillä ja kirjan ääressä istumista.
Kyllähän ne opinnot etenee näinkin, mutta ei siinä enää samaa mielekkyyttä ja oppimisen iloa ole. Tuntuu myös, että asiat jäävät huonommin päähän, kun opiskelu on vain pelkkää yksin mekaanista suorittamista.
Ja mikä on syy, ettet ole yhteydessä toisiin opiskelijoihin? Yhtäläisesti pystyt ryhmäkeskusteluihin käyttäen sovelluksia. Myös pienryhmien tapaamiset ovat olleet sallittuja koko ajan.
Kun on lapsena saanu aina kaikki eikä mitään ole kielletty ja peruskoulua helpotettu ja tasapäistetty niin ns oikea opiskelu tuntuu sitten ylivoimaiselle.. elämässä sitten koetaan normaali itkeminen ja suru ja pettymys paniikkina, vaikka ne normitunteita