Korkeakouluopiskelijat ovat jaksamisensa äärirajoilla: "Korona tappaa paljon enemmän kuin tiedämmekään – se tappaa naurun, se tappaa hymyn"

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut opiskelijatovereista, että heille ei ole opetettu kuinka käsitellään haastavia tilanteita tai ylipäänsä pettymyksiä. Yksikin kaveri harrastaa rakastamaansa lajia, josta hän voisi puhua oikeasti päiviä. Yhtenä iltana oli tajunnut, että ei saavuta ikinä haluamaansa tasoa harrastuksessa, kun oli aloittanut liian iällä. Aivan mieli maassa oli lopettamassa harrastustaan ja myymässä välineet. Ei ollut osannut käsitellä pettymystä, vaikka yksinkertaisesti olisi voinut todeta, että teen tätä rakkaudesta ja tykkään lajista. Vastaavanlaisia tilanteita on paljon ja niitä on hankala käsitellä ilman ulkopuolista näkökulmaa. Osalta puuttuu tukiverkot tai vanhemmat, jotka osaisivat auttaa loukkaamatta toisen tunteita.

Tämä voi olla aika yleistä, tuossa iässä helposti vielä ajatellaan että elämä menee jollakin tietyllä tavalla ja jos näin ei tapahdu, petytään. Vasta ne ensimmäiset isot vastoinkäymiset opettavat sen, että elämä ei ole kuin elokuvaa jossa on aina onnellinen loppu. Eräs opiskelukaverini summasi asian jokseenkin noilla sanoilla, hän oli tajunnut tämän vasta saatuaan lapsettomuusdiagnoosin. Elämä on välillä arvaamatonta ja epäreilua ja hyvillekin ihmisille sattuu ikäviä asioita ja tämän hyväksyminen on joskus todella vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsyttää tässä(kin) ketjussa esiin tullut asenne, ettei saisi olla masentunut, sillä aina jollakulla on asiat vielä huonommin. Samalla logiikalla ei saisi olla onnellinen, koska aina löytyy joku, jolla on asiat vielä paremmin kuin itsellä. Jokaisella on erilaiset voimavarat. 

Itse olen 21v toisen vuoden yliopisto-opiskelija ja itselleni etäopetus sopii, mutta ymmärrän myös heitä, joille tämä on yhtä painajaista. Vaikka opintoni sujuvat hyvin, minulla on muutoin ollut elämässä paljon vastoinkäymisiä ja uupumusta. En koskaan unohda ex-työkaverini kommenttia parin vuoden takaa: "Ethän SINÄ nyt voi noin nuorena tyttönä olla väsynyt! Minulla on kolme lasta ja elukat hoidettavana, ylityöputki päällä, en ole nukkunut vuoteen kunnolla ja äitini on vakavasti sairas, MINÄ vasta väsynyt olenkin!" mikä mielestäni kuvaa hyvin yleistä mentaliteettia, että toisen pahoinvointi olisi ikään kuin itseltä pois. Ei näistä asioista kannata kilpailla, vaikka se joillakin ihmisillä onkin tapana.

On asioihin silti hyvä saada perspektiiviä

En ymmärrä ajatusta, että nuorena ei voi olla väsynyt tai kuormittunut. Nuorena on paljon paineita (ulkonäkö, kaverisuhteet, parisuhteet, opinnot, työ, raha, tulevaisuus jne.) jotka voivat kuormittaa. Lisäksi elämänhallinta voi olla nuorella ihmisellä ihan pielessä mikä myös väsyttää.

Itselläni on paljon energisempi ja levollisempi olo nyt 32-vuotiaana kuin mitä minulla oli 10 vuotta sitten, koska elämä on pääosin mallillaan, itseluottamus on parempi ja olen oppinut olemaan stressaamatta kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Kommenteista päätellen myötätunto on monelle yhä vieras käsite.

Se että SINÄ et ole kärsinyt koronarajoitteista ei tarkoita, että rajoitteista kärsineet ovat heikkoja ja "ruikuttavat" turhasta. Ylipäätään tällainen, suomalaisten mielenterveysongelmia ylläpitävä pärjäämisen kulttuuri voitaisiin vuonna 2021 jo heittää kaivoon. Esimerkiksi yksin uuteen kaupunkiin opiskelemaan muuttaneelle vuosi-/puolitoista eristäytymistä ilman turvaverkkoja ei todellakaan ole mikään "pieni vastoinkäyminen" vaan ihan jo psykologiselta kannaltakin äärimmäisen kuormittava tilanne: ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve sosiaalisiin kontakteihin ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Ja nämä koronan takia yksin jääneet voivat olla _todella_ yksin, sillä kaikki eivät ole ehtineet/pystyneet muodostamaan kaverisuhteita kun lähes kaikki on ollut etänä. Kaikilla ei myöskään ole sitä "kotikotia", minne mennä. Se, että osa nuorista vaeltaa toreilla ja turuilla juhlimassa ei siis tarkoita sitä, että kaikki tekisivät näin.

Toki opiskelijoiden lisäksi moni muukin ryhmä (esim. yksinäiset vanhukset) ovat varmasti kärsineet tilanteesta, eikä kyseessä olekaan mikään kärsimyskilpailu. Epäilen kuitenkin, että perheellisen työssäkäyvän tai nuoruuttaan 50 vuotta sitten eläneen on hyvin vaikea asettua yksinäisen opiskelijan asemaan, ja siksi opiskelijoiden hätähuuto nähdään turhanpäiväisenä pullamössöjen ruikutuksena.  

Täyttä asiaa. Ei se ole mikään kilpailu.

Miksi pitäisi lytätä heti jos joku kertoo että on kärsinyt? Se tekee vain vaikutelman että kaikki kannattaa pitää sisällään ja kärsiä hiljaa, kunnes ei ehkä kestä enää.

Ihan tutkittu tosiasia että korona on huonontanut ihmisten mielenterveyttä.

Eikä sitä voi tietää miksi ihminen voi pahoin. En minä(kään) voi pahoin siksi etten pääsisi baariin(en tykkää niistä) vaan ihan muista syistä.

Turha myös sanoa että hankkisi harrastuksia tai tekisi sitä tai tätä. Moni on näin tehnytkin. Ei se kaikkea korjaa vaikka vähän auttaisi.

Vierailija kirjoitti:

Fiksut pärjää aina, ne vähemmän fiksut taas on aina ongelmissa, oli aika mikä vaan. 

Ei se kai älystä ole kiinni jos maailmanlaajuinen pandemia iskee? Pitäisikö olla joku ennustaja ja tietää ennakkoon kaikki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut opiskelijatovereista, että heille ei ole opetettu kuinka käsitellään haastavia tilanteita tai ylipäänsä pettymyksiä. Yksikin kaveri harrastaa rakastamaansa lajia, josta hän voisi puhua oikeasti päiviä. Yhtenä iltana oli tajunnut, että ei saavuta ikinä haluamaansa tasoa harrastuksessa, kun oli aloittanut liian iällä. Aivan mieli maassa oli lopettamassa harrastustaan ja myymässä välineet. Ei ollut osannut käsitellä pettymystä, vaikka yksinkertaisesti olisi voinut todeta, että teen tätä rakkaudesta ja tykkään lajista. Vastaavanlaisia tilanteita on paljon ja niitä on hankala käsitellä ilman ulkopuolista näkökulmaa. Osalta puuttuu tukiverkot tai vanhemmat, jotka osaisivat auttaa loukkaamatta toisen tunteita.

Tämä voi olla aika yleistä, tuossa iässä helposti vielä ajatellaan että elämä menee jollakin tietyllä tavalla ja jos näin ei tapahdu, petytään. Vasta ne ensimmäiset isot vastoinkäymiset opettavat sen, että elämä ei ole kuin elokuvaa jossa on aina onnellinen loppu. Eräs opiskelukaverini summasi asian jokseenkin noilla sanoilla, hän oli tajunnut tämän vasta saatuaan lapsettomuusdiagnoosin. Elämä on välillä arvaamatonta ja epäreilua ja hyvillekin ihmisille sattuu ikäviä asioita ja tämän hyväksyminen on joskus todella vaikeaa.

Totta. Omalla kohdallani vanhemmat ovat varmistaneet, että on ollut pettymyksiä, mutta on ollut myös tukea niistä tilanteista ylipääsemiseen. Opinnot ja korona ei sinällään ole päässyt kuormittamaan. Mutta kuulin kaveria, joka puhui omasta uupumuskokemuksestaan kuinka hän jatkuvasti syyllisti itsensä opiskelemaan. Koska 10h päivässä ei riitä. Syynä oli ettei halunnut olla huonompi kuin muut opiskelijat, jotka tulivat paremmista lukioista.

Toki senkään merkitystä ei voi vähätellä, että tällä hetkellä tiedon määrä kasvaa jatkuvasti. Tiedon saatavuuskin on ihan eri sfääreissä internetin vuoksi. Aikaisemmin opinnoissa saattoi olla muutamia teorioita, johon syvennyttiin todellisesti. Tällä hetkellä jo pelkästään yhden suositun teorian päälle on kasautunut kymmeniä muita, vähän samankaltaisia 'paranneltuja' versioita. Ja se vanhakin teoria tulee osata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsyttää tässä(kin) ketjussa esiin tullut asenne, ettei saisi olla masentunut, sillä aina jollakulla on asiat vielä huonommin. Samalla logiikalla ei saisi olla onnellinen, koska aina löytyy joku, jolla on asiat vielä paremmin kuin itsellä. Jokaisella on erilaiset voimavarat. 

Itse olen 21v toisen vuoden yliopisto-opiskelija ja itselleni etäopetus sopii, mutta ymmärrän myös heitä, joille tämä on yhtä painajaista. Vaikka opintoni sujuvat hyvin, minulla on muutoin ollut elämässä paljon vastoinkäymisiä ja uupumusta. En koskaan unohda ex-työkaverini kommenttia parin vuoden takaa: "Ethän SINÄ nyt voi noin nuorena tyttönä olla väsynyt! Minulla on kolme lasta ja elukat hoidettavana, ylityöputki päällä, en ole nukkunut vuoteen kunnolla ja äitini on vakavasti sairas, MINÄ vasta väsynyt olenkin!" mikä mielestäni kuvaa hyvin yleistä mentaliteettia, että toisen pahoinvointi olisi ikään kuin itseltä pois. Ei näistä asioista kannata kilpailla, vaikka se joillakin ihmisillä onkin tapana.

On asioihin silti hyvä saada perspektiiviä

Juuri niin: maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka joutuvat elämään koko elämänsä kurjissa oloissa, kun taas Suomessa koronakriisin keskelläkin voimme elää omissa kodeissamme mahat kylläisinä. Miksi muuten juuri kukaan ei enää puhu sisusta? 

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa satsata opintoihin, niin nykyinen käytäntö on ollut paras tapa opiskella. Jos sen sijaan bilettäminen on tärkeää, niin ymmärrän miksi ei naurata.

Tämä. En näe mitään näiden koronarajoitusten opiskelulle asettamaa estettä.

Ymmärrän kyllä, että se normaaliksi koettu korkeakouluopiskelijoiden  biletys, hengailu tms- kulttuuri ei pääse kukoistamaan entisellä tavallaan.

Toisaalta, nyt on parempi aika keskittyä siihen olennaiseen, eli opiskeluun. Opiskeluajat voivat jopa lyhentyä ja osaamistaso parantua.

"Mutta kun ne sosiaaliset kontaktit ja yhteishenki.... "

Hevonpaskaa

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa satsata opintoihin, niin nykyinen käytäntö on ollut paras tapa opiskella. Jos sen sijaan bilettäminen on tärkeää, niin ymmärrän miksi ei naurata.

Suurella osalla opinnot menneet heikommin koronan aikaan. Kuulun itse tähän joukkoon. Olen introvertti kotihiiri, en bilettäjä.

Voisiko vaikka liittyä jotenkin siihen, että opiskelijat ovat ihmisiä, eivät koneita?

Myötätunto piste kom

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa satsata opintoihin, niin nykyinen käytäntö on ollut paras tapa opiskella. Jos sen sijaan bilettäminen on tärkeää, niin ymmärrän miksi ei naurata.

Suurella osalla opinnot menneet heikommin koronan aikaan. Kuulun itse tähän joukkoon. Olen introvertti kotihiiri, en bilettäjä.

Voisiko vaikka liittyä jotenkin siihen, että opiskelijat ovat ihmisiä, eivät koneita?

Meillä teini korotti numeroitaan. Kaikki on mahdollista etäopinnoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa satsata opintoihin, niin nykyinen käytäntö on ollut paras tapa opiskella. Jos sen sijaan bilettäminen on tärkeää, niin ymmärrän miksi ei naurata.

Suurella osalla opinnot menneet heikommin koronan aikaan. Kuulun itse tähän joukkoon. Olen introvertti kotihiiri, en bilettäjä.

Voisiko vaikka liittyä jotenkin siihen, että opiskelijat ovat ihmisiä, eivät koneita?

Meillä teini korotti numeroitaan. Kaikki on mahdollista etäopinnoissa.

Se on mukava kuulla, että näinkin. Ehkä kuuluu niihin onnekkaisiin, joille etäily jopa sopii paremmin. Ethän varmaan olettanutkaan yleistää että koska teidän teini korotti niin muiden vaikeudet eivät olisi vakavasti otettava ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa satsata opintoihin, niin nykyinen käytäntö on ollut paras tapa opiskella. Jos sen sijaan bilettäminen on tärkeää, niin ymmärrän miksi ei naurata.

Suurella osalla opinnot menneet heikommin koronan aikaan. Kuulun itse tähän joukkoon. Olen introvertti kotihiiri, en bilettäjä.

Voisiko vaikka liittyä jotenkin siihen, että opiskelijat ovat ihmisiä, eivät koneita?

Meillä teini korotti numeroitaan. Kaikki on mahdollista etäopinnoissa.

Ilmeisestikin asuu vielä kotona ja on hyvät kotiolot ja luonnekin sopiva. Hieman eri tilanne kuin monella muulla.

On kyllä kaikki motivaatio opiskeluun kadonnut. Juuri ja juuri roikun mukana.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä kaikki motivaatio opiskeluun kadonnut. Juuri ja juuri roikun mukana.

Nyyyyyyyyyh

*surullista viulumusiikkia taustalla*

Kyllä sulla nyt on kurjaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsyttää tässä(kin) ketjussa esiin tullut asenne, ettei saisi olla masentunut, sillä aina jollakulla on asiat vielä huonommin. Samalla logiikalla ei saisi olla onnellinen, koska aina löytyy joku, jolla on asiat vielä paremmin kuin itsellä. Jokaisella on erilaiset voimavarat. 

Itse olen 21v toisen vuoden yliopisto-opiskelija ja itselleni etäopetus sopii, mutta ymmärrän myös heitä, joille tämä on yhtä painajaista. Vaikka opintoni sujuvat hyvin, minulla on muutoin ollut elämässä paljon vastoinkäymisiä ja uupumusta. En koskaan unohda ex-työkaverini kommenttia parin vuoden takaa: "Ethän SINÄ nyt voi noin nuorena tyttönä olla väsynyt! Minulla on kolme lasta ja elukat hoidettavana, ylityöputki päällä, en ole nukkunut vuoteen kunnolla ja äitini on vakavasti sairas, MINÄ vasta väsynyt olenkin!" mikä mielestäni kuvaa hyvin yleistä mentaliteettia, että toisen pahoinvointi olisi ikään kuin itseltä pois. Ei näistä asioista kannata kilpailla, vaikka se joillakin ihmisillä onkin tapana.

On asioihin silti hyvä saada perspektiiviä

Juuri niin: maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka joutuvat elämään koko elämänsä kurjissa oloissa, kun taas Suomessa koronakriisin keskelläkin voimme elää omissa kodeissamme mahat kylläisinä. Miksi muuten juuri kukaan ei enää puhu sisusta? 

Meidän lähellä on maita, joissa on sota käynnissä, mutta silti elämä jatkuu. Täällä elämä kaatuu siihen, että koulu on kiinni eikä pääse sidukalle kaverien kanssa. Jos Suomeen tulisi oikeitakin ongelmia, niin tämän porukan psyyke ei sitä kestäisi, ei millään muotoa, 

Kyllä itse korkeakoulu opiskelijana väitän, että ei nuoret uskalla, osaa tai halua olla sosiaalisia. Pelätään sosiaalista kanssakäymistä tai sitä että tartutaan joku tai itsensä kiitos median hysteerisen kampanjan. .

Ulkona olisi ollut tilaa kesälläkin nähä koulukavereita yllin kyllin, mutta ei enää vaan jaksa yrittää saada ketään innostumaan kun ei aiemminkaan kukaan jaksanut innostua.

Olen sitä mieltä, että etäopiskelu on jo aiheuttanut osalle nuorista sosiaalisten tilanteiden pelon.

Tai sitten kukaan ei vana halua hengata mun kanssa sekin voi olla ihan totta. Mutta tätä ja juuri tuota kirja haastattelua pohtiessani olen alkanut miettiä, että ehkä kaikki on vaan jo luovuttanut..

Blaah Saapa nähä jaksanko tänäkään vuonna olla yhtään sosiaalisempi. Mutta sentään ehkä muutama ihan kiva tyyppi nyt osunut kohdalle, mutta aikataulut menee aina ristiin.

Onneksi mulla on sentään lapset, mutta ei sekään kamalasti lohduta tällaisena aikana. Olisi kiva tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa ajatuksia. Sellaista ihan normi jutustelua. Tuntu ettei ihmiset enää osaa edes puhua. Ei edes itsestään.

Palstalla esille tullut tosiasia

Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1866-1868: nälänhätä.

Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuonna 1918: sisällissota.

Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 1939 ja 1941-1945: sota.

Parikymppisen suomalaisen koettelemus vuosina 2020-2021: fuksiaiset ja kaikki kiva jää väliin.

Ukko38 kirjoitti:

On se nykynuorilla rankkaa.

Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.

Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.

kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.

Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.

Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.

Tässä viestisä näkyy hyvin, miten auurin osa ihmisistä ei tajua sisiaalisuuden puutteen tuomia vaikutuksia. Sinulla on ollut kumppani ja perhe ja ilmeisesti töissä ja koulussa ihmiskontakteja. Sinä et tiedä vittuakaan sellaisen elämästä, joka kyhjöttää eristettynä yksin yksiössään.

Vierailija kirjoitti:

Ukko38 kirjoitti:

On se nykynuorilla rankkaa.

Minä kävin hakemassa ammattikorkeasta insinöörin paperit alle 10v sitten.

Päivät töissä, illat koulussa, viikonloppuisin koulutehtävät.

kesät yms lomat töissä, ei lomia viiteen vuoteen.

Samaan aikaan tuli muutama lapsi ja rakennutin omakotitalon. Taloprojekti oli silleen helppo, kun ei tarvinnut itse rakentaa, riitti että olis projektipäällikkönä.

Okei, koronaa ei ollut, mutta ei silloinkaan olisi kerinnyt baarissa käymään tai haalarit päällä kontata puistossa.

Tässä viestisä näkyy hyvin, miten auurin osa ihmisistä ei tajua sisiaalisuuden puutteen tuomia vaikutuksia. Sinulla on ollut kumppani ja perhe ja ilmeisesti töissä ja koulussa ihmiskontakteja. Sinä et tiedä vittuakaan sellaisen elämästä, joka kyhjöttää eristettynä yksin yksiössään.

Mä olen koko koronan ajan käynyt kaverien kanssa lenkillä ja talvella hiihtämässä. Hyvin kerkiää sosialisoimaan kun kävelee yhdessä tunnin kaksi.