Lue keskustelun säännöt.
Pelottaako ketään suhteessa olevaa, kun ihmiset eroaa?
04.08.2014 |
Mua on ruvennut ahdistamaan. Kun tuntuu, että lähipiirissä ja julkisuudessa tuntuu, että eroamisia tapahtuu nykyään yhtä soittoa - avioeroja ja muista suhteista myös. Omassa suhteessani on kaikki hyvin, mutta jotenkin alkaa epäillä itseään - olenko jotenkin hölmö tai ymmärtämätön, kun en halua erota?
Tiedän ettei pitäisi miettiä ollenkaan näissä asioissa, mitä muut tekevät. On vain ahdistavaa kun tuntuu siltä, että todennäköisyydet eroamiselle ovat ns. minua vastaan. :(
Tähän vielä päälle se, kun sekä ystävät että tuttavat tuntuvat aidosti yllättyneiltä, että olen "vieläkin" mieheni kanssa yhdessä (kokonaiset 6 vuotta, josta 4 naimisissa).
Kommentit (30)
Ei pelota ja 20v. ollaan oltu yhdessä ja 6v. ein ole pitkä aika. Itse taas tunne lähinnä ydinperheitä ja sellaisia on lasten kaveriperheetkin. Meillä kuitenkin jo kuopus 10v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, sama täällä. Aina kun riidellään niin tulee mieleen miten "hyvissä suhteissa" ei muka riidellä eikä varsinkaan monta kertaa samasta asiasta...
Kenellekään en voi avautua jos mies ärsyttää kun vastassa on säälivät katseet ja kerran jopa yksi ns. ystävä kysyi, aionko jättää hänet. No en perkele aio!!!
Onhan sitä tutkittukin, että avioero voi lähteä leviämään ystäväpiirissä.
Ei pelota. On täysin mahdoton ajatus että me eroaisimme.
Ei pelota. Koska minua ei pelota ollenkaan sekään ajatus että me eroaisimme. Olen elänyt lähes nelikymppiseksi asti sinkkuna, ja tiedän, että jos mies minut jättäisi, alkusurun jälkeen pärjäisin hyvin elämässäni ilmankin häntä. Mitä sitä siis murehtimaan, kun se ei edes mitenkään hyödytä. Jos pysymme yhdessä niin hyvä, jos emme pysy, niin sitten etsitään elämään jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 11:14"]
Onhan sitä tutkittukin, että avioero voi lähteä leviämään ystäväpiirissä.
[/quote]
Oikeasti?! Kyllä ihminen on säälittävä joskus...
-ap
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 11:13"]
Joo, sama täällä. Aina kun riidellään niin tulee mieleen miten "hyvissä suhteissa" ei muka riidellä eikä varsinkaan monta kertaa samasta asiasta...
Kenellekään en voi avautua jos mies ärsyttää kun vastassa on säälivät katseet ja kerran jopa yksi ns. ystävä kysyi, aionko jättää hänet. No en perkele aio!!!
[/quote]
Miksi ystäviesi pitäisi kuunnella valitusvirsiäsi, jos et aio tehdä asioille mitään? Pidätkö ystäviäsi likakaivoina, joihin voit kaataa harmin, joka sun pitäisi kaataa sen harmin aiheuttajaan eli mieheesi? Mua ärsyttää nk "ystävät", jotka valittaa, mutta eivät aio tehdä muuta kuin valittaa. Valittaisivat sille ukolleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelottaa koska olen tavannut mieheni 18 vuotiaana ja todennäköisyys että löytää niin nuorena puolison LOPPUELÄMÄKSI on prosentuaalisesti pieni. Olen realisti ja se ei auta asiaa yhtään.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 11:17"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 11:13"]
Joo, sama täällä. Aina kun riidellään niin tulee mieleen miten "hyvissä suhteissa" ei muka riidellä eikä varsinkaan monta kertaa samasta asiasta...
Kenellekään en voi avautua jos mies ärsyttää kun vastassa on säälivät katseet ja kerran jopa yksi ns. ystävä kysyi, aionko jättää hänet. No en perkele aio!!!
[/quote]
Miksi ystäviesi pitäisi kuunnella valitusvirsiäsi, jos et aio tehdä asioille mitään? Pidätkö ystäviäsi likakaivoina, joihin voit kaataa harmin, joka sun pitäisi kaataa sen harmin aiheuttajaan eli mieheesi? Mua ärsyttää nk "ystävät", jotka valittaa, mutta eivät aio tehdä muuta kuin valittaa. Valittaisivat sille ukolleen.
[/quote]
Kuka tässä valitusvirsiä on laulanut? Kuulostat aivan eräältä kusipääblondilta joka aikanaan itse vinkui ongelmistaan kaikille mutta sokeasti syytti muita samasta. Vihatuin tuntemani ihminen. Hyvää jatkoa, J.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen miehen kanssa juuri niin pitkään kuin huvittaa. Turha pelätä. Muuten tulee vain turhaa stressiä ja mustasukkaisuutta, joka sitten jo voikin rasittaa suhdetta.
Ei pelota. 20 vuotta yhdessä, joista 15 vuotta naimisissa. Ei riitoja, taloushuolia, pettämisiä tms. Hyvin menee edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 11:29"]
Itse olen miehen kanssa juuri niin pitkään kuin huvittaa. Turha pelätä. Muuten tulee vain turhaa stressiä ja mustasukkaisuutta, joka sitten jo voikin rasittaa suhdetta.
[/quote]
Ihan hyvä asenne periaatteessa, mutta luulen että tuo "juuri niin pitkään kuin huvittaa" on se avainkysymys, miksi eroja on niin paljon. Tuntuu että monella se tarvitsee yhden vastoinkäymisen tai hunchin, että minua ei nyt huomioida samalla tavalla kuin alkuihastuksen aikana -> ero.
Eikähän tässä muuten mitään, ihan laillista toimintaa, mutta sitten kun mukana on yhteistä historiaa, tilanne on yksipuolinen, mukana on omaisuutta, asumisjärjestelyjä tai lapsia, niin ei ihme että on paljon mielenterveysongelmia. Paljon puhutaan siitä, että työelämä aiheuttaa stressiä, masennusta ja muita mt-ongelmia. Mikä lienee eroamisten tai niiden seurausten aiheuttama osuus?
Eikai tässä muuta, kuin että ihmiset miettisivät hieman pidempää ennen yhteenmuuttamisia, lapsia, omaisuuden hankkimista tai avioliittoa, että haluanko suhteeseen vai kyllästynkö todennäköisesti kohta.
Tuttavaperhe muutama vuosi sitten: nainen ja mies molemmat suurehkojen firmojen johtotehtävissä. 6- ja 8-vuotiaat lapset. Nainen päätti (kertoi tuota itse silloin!), että hän ei halua elää suhteessa, joka ei tunnu siltä kun se tuntui aluksi. Miehelle täysi järkytys, koska oli kuvitellut, että tässä on hänen elämänsä nainen ja lastensa rakastava äiti. Mies masentui eikä tämän vuoksi pystynyt toimimaan johtotehtävissä. Noh, avioero, josta mies jäi rahallisesti tappiolle. Omaisuuden luonteen takia mies ei saanut realisoitua kiinteää omaisuutta riittävän nopeasti maksaakseen tasinkoa naiselle. Nämä kulut menivät ulosottoon, josta seurasi luottotietojen menetys eikä selviämiseen tarvittavaa lainaa tämän vuoksi saanut mistään.
Mies ajoi eräänä kevätiltana autonsa toistasataa sillanpieleen. Aika kova hinta siitä, että naisella loimotti kupeissa uusien ihastusten perään. Olisi voinut miettiä tämän todennäköisyyttä jo ennen kuin sanoi tahdon.
Ei varsinaisesti pelota, mutta joskus mullakin tulee tuo tunne, että olenko ainoa tyhmä, joka aikoo olla saman miehen kanssa lopun ikää. Olemme kyllä onnellisia yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 11:43"]
Ei varsinaisesti pelota, mutta joskus mullakin tulee tuo tunne, että olenko ainoa tyhmä, joka aikoo olla saman miehen kanssa lopun ikää. Olemme kyllä onnellisia yhdessä.
[/quote]
Just tää sama fiilis mulla! Että olenko mä jotenkin vajaaälyinen, onko ruoho aina vihreämpää muilla puolen...että teenkö mä väärin?
ap
Ei pelota. Ihmiset kun eroavat, mietitään aina kuinka hyvin meillä on asiat.
18 vuotta saman miehen kanssa.
Ei pelota. Monen virheen ja rimanalituksen jälkeen löysimme toisistamme sielunkumppanit. Jos tämä liitto ei kestä, mikään ei minulla kestä ja voin unohtaa kaikki miehet sen jälkeen. :)
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 11:14"]
Onhan sitä tutkittukin, että avioero voi lähteä leviämään ystäväpiirissä.
[/quote] Tuossa kun olun 40v oli meneillään sellainen ilmiö työpaikalla (naisvaltainen ala), että ensin erosi yksi. Kehui, kuinka elämä on ihanaa ja saa mennä ja on ihailijoita yms. seuraava liittoonsa tyytymätön lähti matkaan ja kohta olikin useampi nainen kulkemassa porukassa tunturipaikoissa ja juhlimassa ja naistentansseissa. Vuoden aikana tuli useampi ero siinä porukassa. Tuntui, kuin erot olisivat levinneet kuin kulovalkea.
Eli kaipa ne tarttuu. Itseään etsivät ihmiset kuuntelevat, kuinka toisen elämä on ihanaa vapaana ja halutaan matkaan ja siitä se lähtee.
Pelotti. Ja tulin jätetyksi. Tämän jälkeen olen päättänyt, etten koskaan enää ryhdy suhteeseen, koska paraskin suhde päättyy kuitenkin eroon. Käytän nykyään toisia ihmisiä ihmissuhdetasolla vain seksiin, en muuhun.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 11:40"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 11:29"]
Itse olen miehen kanssa juuri niin pitkään kuin huvittaa. Turha pelätä. Muuten tulee vain turhaa stressiä ja mustasukkaisuutta, joka sitten jo voikin rasittaa suhdetta.
[/quote]
Ihan hyvä asenne periaatteessa, mutta luulen että tuo "juuri niin pitkään kuin huvittaa" on se avainkysymys, miksi eroja on niin paljon. Tuntuu että monella se tarvitsee yhden vastoinkäymisen tai hunchin, että minua ei nyt huomioida samalla tavalla kuin alkuihastuksen aikana -> ero.
Eikähän tässä muuten mitään, ihan laillista toimintaa, mutta sitten kun mukana on yhteistä historiaa, tilanne on yksipuolinen, mukana on omaisuutta, asumisjärjestelyjä tai lapsia, niin ei ihme että on paljon mielenterveysongelmia. Paljon puhutaan siitä, että työelämä aiheuttaa stressiä, masennusta ja muita mt-ongelmia. Mikä lienee eroamisten tai niiden seurausten aiheuttama osuus?
Eikai tässä muuta, kuin että ihmiset miettisivät hieman pidempää ennen yhteenmuuttamisia, lapsia, omaisuuden hankkimista tai avioliittoa, että haluanko suhteeseen vai kyllästynkö todennäköisesti kohta.
Tuttavaperhe muutama vuosi sitten: nainen ja mies molemmat suurehkojen firmojen johtotehtävissä. 6- ja 8-vuotiaat lapset. Nainen päätti (kertoi tuota itse silloin!), että hän ei halua elää suhteessa, joka ei tunnu siltä kun se tuntui aluksi. Miehelle täysi järkytys, koska oli kuvitellut, että tässä on hänen elämänsä nainen ja lastensa rakastava äiti. Mies masentui eikä tämän vuoksi pystynyt toimimaan johtotehtävissä. Noh, avioero, josta mies jäi rahallisesti tappiolle. Omaisuuden luonteen takia mies ei saanut realisoitua kiinteää omaisuutta riittävän nopeasti maksaakseen tasinkoa naiselle. Nämä kulut menivät ulosottoon, josta seurasi luottotietojen menetys eikä selviämiseen tarvittavaa lainaa tämän vuoksi saanut mistään.
Mies ajoi eräänä kevätiltana autonsa toistasataa sillanpieleen. Aika kova hinta siitä, että naisella loimotti kupeissa uusien ihastusten perään. Olisi voinut miettiä tämän todennäköisyyttä jo ennen kuin sanoi tahdon.
[/quote]
Esität aika raskaita syytöksiä naista kohtaan pelkän tuttavuuden perusteella. Vaikka itse toivonkin oman kumppanuuteni mieheni kanssa kestävän "loppuun" asti, en voi tuntea sympatiaa tätä tarinasi miestä kohtaan. En vain voi ymmärtää vanhempaa, jolle avioliiton pystyssäpito on tärkeämpää kuin omat lapset. Ymmärrän, että avioero ja rakkaudessa pettyminen aiheuttaa valtavan kriisin, mutta miten voi hylätä omat lapsensa tekemällä itsemurhan?
Kasvatetaan omat poikamme niin, että he pystyvät käsittelemään suruja ja menetyksiä ilman hirttoköyttä. Ollaan lapsillemme rakastavia ja lojaaleja niin että hekin ovat lojaaleja omille jälkeläisilleen.
[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 14:13"][quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 13:11"]
Eritoten alkuperäisen tekstisi viimeinen kappale oli tuomitseva. Miehen itsemurha on aiheuttanut valtavan tuskan lapsille ja voisin kuvitella, että tämä tuttavanaisesikin kokee valtavaa syyllisyyttä. Toivottavasti hän ei tunnista itseään, kun perheen tragedialla täällä ilkamoit.
Koko elämä on ihmiskoetta. Olen samaa mieltä, että lopullista sitoumusta ei kannata solmia ennen kuin tuntee itsensä ja tietää, että haluaa sitoutua loppuelämään saman, yhden ihmisen kanssa. Järkevä ihminen ymmärtää myös, että taloudellisen ja sosiaalisen vapauden vuoksi avioliittoon ei ole pakko jäädä, jos yhteiselo ei onnistu. Siksi kannattaa tuntea itsensä myös sen verran, että osaa arvioida, tuleeko päättämään päivänsä ja jättämään jälkikasvunsa, jos pitkä parisuhde päättyy.
[/quote]
Ok. Pahoittelut, ei ollut tarkoitus olla tuomitseva yksittäiselle ihmiselle jo senkään takia, etten minä ole mielestäni asemassa "tuomitsemaan" ketään mistään. Jos tunnistaa itsensä, niin siitäpä sitten, en ole puhunut nimillä. Ja voihan olla, että olen muuttanut noista tunnistamiseen liittyviä yksityiskohtia. Sen satun tietämään - näissä piireissä jutut liikkuu - että ko. nainen ei koe syyllisyyttä. On elänyt oman ilmoituksensa mukaan ihanaa aikaa vapaudessa. Ainoa mikä rajoittaa on nyt nämä lapset, jotka haittaavat tuota itsestäännauttimisen autuutta olemassaolollaan (ideahan naisella siis oli, että mies olisi ottanut huoltajuuden, siitäkin huolimatta että tasinkokulut aiheuttivat de facto varattomuuden miehelle).
"Koko elämä on ihmiskoetta" - tuolla lauseellahan sitä nyt oikeuttaa itselleen tekemään mitä tahansa hirveyksiä läheisille, kunhan ei nyt lakia riko. Suhtaudutko pettämistarinoihin samalla filosofialla? Ja tuohon, että miehen olisi pitänyt tuntea itsestään, että tappaako itsensä jos ihmissuhde päättyy - hei haloo? Pohditko itse tällaista mahdollisuutta joka kerta ennen parisuhdekokeilua? Nyt oli kysymyksessä traumaattisen tapahtuman ja sitä seuranneen taloudellisen täystuhon aiheuttama järkkynyt mieli. Ihmeellistä että tunnut väheksyvän sitä, että sitoudutaan ja sen jälkeen itsekkäistä syistä tuhotaan kumppanin elämä ja talous, mutta mikäli tulee hulluksi ja tappaa itsensä, on itsekäs sika?
[/quote]
Et tuonut aiemmin ilmi, että nainen on täysin omatunnoton sosiopaatti. Eihän sellaisen kannattaisi lisääntyä tai leikkiä parisuhdetta kenenkään kanssa.
Itse tunnen kaksi perhettä, joissa perheenisä teki itsemurhan, kun tuli avioero. Toinen vielä kostoksi vaimolleen varmisti, että vaimo löytää väkivalloin kuolleen ruumiin. Kumpikaan ei vuosien yritysten jälkeen pystynyt olemaan sellainen puoliso, jonka kanssa yhteiseloa voisi jatkaa, vaikka lapsilleen hyviä olivatkin. Kun ero astui voimaan, oli pettymys ilmeisesti niin valtava, että elämä piti päättää ja lapset jättää isättömiksi. Olen näiden viiden lapsen ja ex-vaimojen tuskaa joutunut läheltä seuraamaan, ja minusta on surullista, että miehet yleisemmin päästävät itsensä siihen tilaan, että heillä ei ole mitään sosiaalista turvaverkkoa tai elämää, johon turvautua eron sattuessa. Ei oteta vastuuta omasta hyvinvoinnista ja elämän jatkumisesta, vaan jäädään kädettömänä vellomaan synkkyyteen, ja lopulta kostetaan omille lapsille ja muille jälkeenjääville omaisille. Äiti harvemmin tappaa itsensä ja jättää jälkeläisensä heitteille, edes henkilökohtaisen konkurssin jälkeen. Itse en voisi edes äärimmäisessä ahdingossa jättää tytärtäni yksin maailmaan - ja olen kokenut äärimmäistä ahdinkoa - mutta tunnistan tämän piirteen miehessäni. Hänellä on vaikeuksia käsitellä vaikeita, henkisesti raskaita asioita ilman apuani. Pelkään joskus, kuinka hänen kävisi, jos jokin meidät erottaisi.
Tämä on "filosofiani", en tiedä, miten se liittyy pettämiseen. Tästä sinun tapauksestasi kävi nyt kuitenkin ilmi, että kyseessä oli täysin sairas narsisti, joka on sairastuttanut kumppaninsa ja kyllästyttyään jättänyt uhrinsa. Todella surullista, että mies päätyi naimisiin tunnekylmän hyväksikäyttäjän kanssa, ja vielä surullisempaa, että hänet tuhottiin ja lapset siinä samalla.