IMUKUPPI synnytykseen joutuneet...?

Up

Mun ensimmäinen ja ainoa alatiesynnytys oli imukuppiavusteinen ja ennen synnytystä pelkäsin sitä nimenomaan kaikkein eniten! Imukuppi otettiin käyttöön koska vauvan sydänäänet romahti ja lopuksi kävikin ilmi että napanuora oli kalvokiinnitteinen eikä olisi kestänyt enää supisteluja, katkesi käteen kun kätilö alkoi hoidella ompeluja ja muita jälkeishommia. Eli siinä ei paljoa äidin tukeminen olisi estänyt imukuppihommia. Episioitomiaa ei tehty eli repesin. Ei ollut puudutteita. Kamala kokemus ja en pystynyt enää synnyttämään sen jälkeen vaan ”tilasin” pelkosektion.

Mutta näemmä hyviäkin imukuppisynnytyksiä on!

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 00:46"]

[quote author="Vierailija" time="04.08.2014 klo 00:22"]

En ole koskaan synnyttänyt ja tällaisten ketjujen lukeminen saa mut aina pelkäämään laten hankkimista (=synnytystä) entistä enemmän :-0

Puudutusainetta annetaan liikaa, puudutus ei ehdi vaikuttaa ennen välilihan leikkaamista, ei ole voimia ponnistaa, keho tärisee, imukuppi, helvetillinen kipu, taju lähtee, lääkärit huutaa tai on muuten tylyjä...ihan kamalaa. Sitten esim. Stricly Style -bloggaaja ja valtaosa muista äideistä hehkuttaa miten upean ihana kokemus synnytys oli. Aina muutenkin puhutaan vain synnytyksen ihanuudesta. Kivuista, traumaattisista kokemuksista ja pieleen menneistä menetelmistä vaietaan. Tasan ei käy nallekarkit.

[/quote]

Sama synnytys voi olla sekä kivulias että upea. Synnytyksissäni olen jäänyt ilman puudutteita niitä halutessani, on ollut tylyjä kätilöitä, tärinää, oksentamista, repeämistä, mutta ne ovat olleet silti hyviä synnytyksiä, myös heti vielä siinä vaiheessa, kun olen maannut tikattavana jalat telineissä.

Yleensä siinä vaiheessa, kun synnytys koittaa, odottava äiti on niin kypsynyt siihen raskauteensa, että on valmis ja suorastaan malttamaton kärsimään vuorokauden päästäkseen raskausvaivoista eroon ja saadakseen vauvan syliin.

[/quote]

Samaa mieltä tuosta ekasta lauseesta! Kirjoittelin eilen tähän ketjuun enemmän ekasta synnytyksestäni, mutta tokasta voin kertoa sen verran, että se oli hyvin kivulias, mutta silti mahtava kokemus! Säännöllisessä tai edes suht säännöllisessä synnytyksessä kivut lakkaavat vauvan saavuttua maailmaan. Ne jäävät siis taakse ja olo voi olla mahtava!

Toka synnytys eteni mulla tosi nopeasti ja oli siksi kivulias. Samoin väärän tarjonnan takia ponnistaminen oli kivuliasta. Mutta arvatkaa kuulkaa, oliko hyvä fiilis, kun olin saanut vauvan ihan itse omin voimin ulos tarjonnasta huolimatta, sen jälkeen, kun päätös imukupista oli jo tehty. Sitä tunnetta on aika vaikea pukea sanoiksi.

2

Sinä, joka synnytit seuraavan pelkosektiolla, niin kumpi oli sinulle "parempi" kokemus? Alateitse vai sektio?

Esikoisen kanssa käytettiin imukuppia ihan lopuksi, kun sydänäänet romahti. Vauva ei päässyt laskeutumaan kunnolla kanavaan, kun napanuora oli kaks kertaa vartalon ympäri... Ilmeisesti alkoi jo istukka irrota, kun oli niin rajut supistukset. Ponnistusvaihe 17 minuuttia, eli nopeaa oli toiminta. Mulla oli n. tunti aikaisemmin laitettu spinaali, eli en juuri mitään tuntenut (en myöskään tikkausvaiheesta). Ei ehditty mitään jalkatukia, kätilöt piti jalkoja kun lääkäri käytti kuppia. Pehmeä kuppi, ei tullut ongelmia sen kanssa, vaikka vauvalla oli myös iso pää ja käsi poskella. Epparin lisäksi tuli 2. asteen repeämä emättimeen päin, muutamassa viikossa paranivat.

Mulle jäi tosi hyvä mieli tuosta synnytyksestä, koska kaikki päättyi hyvin ja hoito oli tehokasta kun sitä tarvittiin. Muuten synnytys meni ihan oppikirjoista, jos ei olis ollut tota napanuorajuttua. Ja hyvä, ettei jouduttu sektioon. Vauvalla oli pari päivää pahkan kohta kipeä, sai osastolla Panadolia siihen.

Ensimmäinen autettiin imukupilla ulos siinä vaiheessa ku  sydänäänet olivat puolen tunnin ajan laskeneet joka supistuksella ja sit eivät enää nousseet. Vauva oli kuulemma jo melkein ulkona, mutta mulla oli voimat loppu 1,5tunnin ponnistamisen jälkeen. Episiotomia oli leikattu jo aiemmin. En nähnyt enkä tuntenut mitään. 

Imukupista ei siis jäänyt mitään traumoja, kaikesta muusta kyllä, mutta en lähde sitä nyt erittelemään enempää.

Mun on ehkä parempi olla kertomatta mun kokemustani, koska se oli kaamea :) Mutta tunnen kyllä monia muita, joilla on ollut imukuppiavusteinen synnytys, ja heillä se ei ole ollut lainkaan niin karmea. 

Kuppeja on kahdenlaisia, pehmeitä ja kovia. En osaa sanoa niiden eroista mitään kummempaa, mulla käytettiin ekassa synnytyksessä ensin pehmeää, mutta se ei onnistunut, sitten kovaa. Kupin laittaminen sattuu kyllä, mutta monella se yksi laittaminen riittää. Imukupin kanssa tehdään käsittääkseni aina episiotomia, mikä ainakin mulla on ollut aika kivuton juttu (puudutus leikattaessa ja tikattaessa, eikä synnytyksen jälkeenkään ole ollut kipeä - toki se arpi on sitten pitkään hellä, esim. pyörällä ajo ei onnistu pitkään aikaan).

Imukuppi otetaan käyttöön, jos ponnistusvaihe on kestänyt pitkään tai jos vauva pitää saada äkkiä ulos. Sitä voidaan käyttää myös vaikka silloin, kun äiti on ponnistamisesta uupunut. Mulla imukuppipäätökseen on molemmilla kerroilla johtanut avonainen tarjonta, mutta toisella kerralla sain vauvan työnnettyä sisulla ulos (lääkäri oli jo kuppi kädessä sängyn jalkopäässä). 

Sanoisin, että synnytystä vauhdittava välihan leikkaus (tällainen mulle tehtiin tokassa synnytyksessä) on myöhemmän vaiheen juttu, imukuppi otetaan todennäköisesti käyttöön kun vauva on syvemmällä synnytyskanavassa. Mutta tämä "tieto" perustuu lähinnä omaan synnytykseeni.

Saanko kysyä sulta, miksi pelkäät imukuppia noin paljon? Kyllä mäkin sitä pelkäsin tokassa synnytyksessä, kun oli huono imukuppikokemus takana, mutta ei se kokemuksen huonous johtunut pelkästä imukupista, vaan tosi moni asia meni vikaan.

Minulle on tehty kaksi kertaa imukuppi ulosveto. Imukuppi on tosi pieni, ei tuntunut miltään. Ei imukuppisynnytyksessä ole mitään pelottavaa, älä sitä murehdi!

En osaa kupin koosta sanoa tai, että miltä se tuntui.

Mulla oli pitkä synnytys ja meinattiin tehdä vauvan kunnon romahtamisen takia hätäsektio, koska koko matkan leikkaussaliin karjuin, että on pakko ponnistaa. Katsottiin vielä tulisiko se alakautta ja sieltä näkyi jo pää. Mulle ehdittiin antaa spinaali, joten en tuntenut yhtikäs mitään. Ehkä ihan pieni paine alapäässä, en muuta. Imukuppi irtosi koko ajan vauvan päästä, oli ilmeisesti huono kuppi. Vauva syntyi hengittämättä ja sinisenä jaloista, syke oli silti vielä 100 ja pari minuutin päästä hengitti jo omilla keuhkoilla. Se helpottava tunne kun alkoi itku kuulua toisesta huoneesta, koskaan en ole ollut niin huojentunut.

Ei  imukuppisynnytys välttämättä kauhea ole. Minulla on sellainen kokemus, että pitkän ponnistusvaiheen lopuksi vauva autettiin rauhallisesti imukupilla ulos. Taisipa olla, että itse olin jo väsynyt ja varmaan supistuksetkin laimenneet eikä vauva vaan syntynyt. Tarkkaan en enää muista mitä kaikkea sitä edelsi ja miten se tapahtui. Mutta tuosta ei jäänyt traumoja vaikka tiedän, että on niitä vaikeampiakin imukuppusynnytyksiä olemassa.

Kiitos vastauksista! Helpottaa, kun saa lukee muiden kokemuksia...

Imukuppi siis laitetaan tonne alapäähän, ilmeisesti vauvan päähän? Minkä kokonen se imukuppi suunnilleen on? Se kipuhan siinä eniten pelottaa ja tuntuu tosi "raa`alta", että se väkisin sieltä vedettäisiin ulos :(

-ap

Mulla myös takana imukuppisynnytys, jossa imukupin käyttö ei ollut mitenkään kaameaa vaan huoli vauvan tilasta (sykkeet laskivat, napanuora kaulan ympärillä, vihreä lapsivesi).

Olisko se kova kuppi halkaisijaltaan joku 5-7 cm? Pehmeästä kupista ei kunnollista näköhavaintoa.

2

Mulla oli imukuppisynnytys, koska vauva oli yli nelikiloinen, ja pää oli väärässä asennossa. Ponnistusvaihe kesti tunnin, ja lopulta päätettiin vetää imukupilla, koska vauva oli kuitenkin jo niin matalalla tulossa, että leikkaus ei olisi ollut mielekästä. Välilihan leikkausta ei tehty, koska vauva oli kolmas. Ei kupin laittaminen tuntunut miltään, siinä vaiheessa olin jo niin väsynyt että toivoin vain että vauva saataisiin jotenkin pois, ennenkuin tulee joku hapenpuute tms. Imukupin koosta ei ole tietoa, imukuppihan painetaan vauvan päähän ,ja sitten supistuksen tullessa lääkäri vetää vauvaa ulospäin ja samalla itse tietenkin ponnistin.Mulla lähti vielä se imukuppi irti, ja jouduttiin laittaa uusiks, mut ei sekään sattunu. Vauva syntyikin sitten pian. Mulla on neljä lasta, eikä tämän kolmannen syntymä jääny mieleen mitenkään kauheana kokemuksena, vaikka imukuppisynnytys olikin. Toivuin yhtä nopeasti kuin muistakin. Ensisynnyttäjille varmaan tehdään välilihan leikkaus. Musta itestäni oli parempi että vauva syntyi imukupilla kuin että olisin joutunut sektioon, siitä toipuminen on kuulema paljon hitaampaa. Imukuppia ei huvikseen käytetä, joten luulisin että äidit ovat siinä vaiheessa hyvillään siitä, että vauva saadaan ulos. Eikä vauvaa repäistä ulos, vaan ponnistusten ja supistusten tahtiin vedetään. Jos on kauhea kiire, niin silloinhan tehdään sektio.

Tsemppiä synnytykseen. Voitko kysellä vaikka joltain kätilöltä näistä etukäteen, jolloin ei tarvitsisi pelätä?

Voi kuule 10h äherryksen jälkeen kun vauva on väärässä tarjonnassa ja jonkin aikaa käännetiin oli imukuppi kuin taivaasta pelastus!Yli tunnin ponnistuksen jälkeen tuli imukupin avulla poika parilla ponnistuksella maailmaa.Ei sattunut,tulee vauvan päähän kiinni.Välilihan leikkaus meni huomaamatta(tosin se kestää parantua kauemmin kuin tavallinen repeämä).

Mistä moinen pelko imukupista?suhteellisen pieni ja joustava,lääkäri myös avusti vauvaa samalla ahdingosta.

Imukuppisynnytyksen kauheus tulee yleensä aivan muusta kuin siitä itse imukupista. Huonosta ilmapiiristä, ja äidin hallinnantunteen menettämisestä. Monesti imukuppiin päädytäänkin ''turhaan'', jos äitiä tuettaisiin ja ohjattaisiin kannustavasti synnytyksen aikana, mahdollisuudet normaalin synnytykseen kasvavat. 

Itsellä äärimmäisen traumaattisen imukuppisynnytys takana. Imukuppi lopulta käyttöön vauvan voinnin takia, ja todella iso episiotomia tehtiin vaikka kielsin. Puudute ei ehtinyt tehota.....koskaan en ole kokenut mitään niin kivuliasta ja järkyttävää. 

Mutta siis ap, jos olet synnyttämään menossa. Valmistaudu hyvin ja ota doula mukaan. On aivan tutkittu juttu että doula edistää normaalia synnytystä (eli synnytystä ilman imukuppia)! :)

Ensimmäistä synnytystäni autettiin imukupilla. Vauva oli väärässä tarjonnassa, ja lääkäri "käänsi" kupin avulla vauvaa.

Mitään kipua en imukupin takia tuntenut eikä välilihaa leikattu. Muistan kyllä yhden kätilön huomauttaneen minulle osastolla, että on aika harvinaista, kun imukuppisynnyttäjä imettää istueltaan synnytyksen jälkeisenä päivänä. En tiedä, onko sekään totta.

Sidotaanko siinä imukuppi synnytyksessä jalat johonkin/jotenkin? :/

-ap

Sen verran voin kertoa, että mulla ei ollut synnytyksessä hajuakaan, mitä alakerrassa tapahtui kun imukuppi otettiin käyttöön, tai edes että minkälainen imukuppi oli :D En tuntenut kipua tai mitään ikävää imukupin takia. Jos laittaminen sattui, en muista sitä. Tunsin vain, kun vauva viimein liikkui enemmän kuin itse jaksoin ponnistaa, tuntui että sain "lisävoimaa" ja helpostusta siihen normaaliin ponnistukseen. Toisessa synnytyksessä imukuppia ei käytetty, eikä siihen verrattuna imukupin kanssa ponnistaminen ollut mitenkään ikävämpää. Ekassa synnytyksessä imukuppia käytettiin, kun en jaksanut ponnistaa yli nelikiloista vauvaa pitkän ja vaikean synnytyksen lopuksi, ja ponnistusvaihe pitkittyi. Sain tulehduksen ja olin kovassa kuumeessa, takana vajaa vuorokausi synnytystä.

Itseänikin kammotti raskausaikana ajatus imukupista, mutta itse synnytyksessä olin huojentunut kun kuulin että sillä autetaan. 

Mulla ilmeisesti kanssa käytettiin imukuppia, mikä mulle siis kerrottiin vasta synnytyksen jälkeen kun mulle selitettiin miksi vauvalle jäi päähän todella iso pahka synnytyksestä... En siis huomannut koko imukupin käyttöä ja mun synnytys oli todella helppo, ponnistusvaihe kesti 17 minuuttia. En siis oikein tiedä miksi koko imukuppia edes käytettiin, kun synnytys sujui alusta loppuun niin smoothisti. Ei siis ole mitää muuta negatiivista sanottavaa, paitsi tosiaan toi vauvan pahka joka oli tosi pahan näköinen ja varmaan sattui ulos tullessa :(