Ystäväni alkaa olla raskasta seuraa

Minulla on ystävä, jolla on tosi vaikeita asioita tapahtunut elämässä ja hän käy nyt niitä asioita läpi terapiassa ja tietysti muutenkin paljon niistä puhuu.

Olen koittanut olla tukena tietysti hänelle ja olen alkuaikoina sanonut, että voin kuunnella hänen murheitaan, mutta en osaa välttämättä auttaa.

Mutta nyt tämä kuuntelijan ja tukijan rooli on alkanut yhtäkkiä tuntumaan aika raskaalta.

Eipä siinä, että hän välillä vaikeista asioistaan puhuu. Mutta nyt hän puhuu joka kerta kun näemme. Hän jatkuvasti (yli)analysoi itseään tai muita, yliajattelee, näkee jokaisessa asiassa jotain negatiivista tai ongelmia, ei osaa pitää hauskaa.

Hän saattaa takertua johonkin pahaa tarkoittamattomaan tai huolettomaam lausahdukseen tai naurahdukseen ja luulla, että sillä on jokin syvempi tai loukkaava tarkoitus ja rupee kyselemään siitä, että mitä tarkotit tuolla ja mikä sua niin nauratti jne...

Hankala selittää.

Joka tapauksessa hän on alkanut käymään oman mielenterveyden päälle ja huomaan, että en enää nauti hänen seurastaan enää samanlailla kuin ennen. Joudun keräämään nykyään voimia nähdäkseni häntä. Olen harventanut tarkoituksella näkemisiä.

En tiedä miten pääsisin tästä taakasta (niin kauhealta kuin se kuulostaakin). En voi sitä hänelle suoraan sanoa, kun pelkään että hän loukkaantuu tai alkaa voimaan vielä huonommin. Hänellä ei ole paljon ystäviä. En haluaisi välejä katkaista, haluaisin vain hänen ymmärtävän sen, että en ole terapeutti ja minullekin tuntuu hänen asiansa raskailta. Ja hänen tietynlainen käytöksensä myrkyttää muita ihmisiä ja voi aiheuttaa ahdistusta muille.

Toisaalta ymmärrän, että hänen täytyy käydä asioita läpi, että hän pääsee elämässään eteenpäin. Mutta samaan aikaan minun on tosi vaikea ymmärtää sitä, että hän jatkuvasti elää menneessä.
Olen ehkä itse sen sorttinen, että elän tässä hetkessä ja haluan nauttia elämästä juuri nyt. Minullakin on vaikeuteni ollut, mutta minua enemmän auttaa se että hyväksyn ne ja keskityn nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.

Esim. Olimme metsäretkellä ja itse haluan nauttia luonnosta, mutta hän rupee puhumaan hirmu ahdistavista asioista niin että hän ei ede huomaa kaunista luontoa ympärillään vaan elää aivan päänsä sisäisiä asioita. Ihan on jossain muualla kuin läsnä. Samalla aiheuttaa minulle ahdistavan tunteen, enkä nauti enää retkestä.

Hän on vielä sen sorttinen, että hän puhuu niin kauan kun saa asiansa sanottua. Puhuu päälle jos koitan hänelle vastata.

En tiedä mitä tekisin. Tällä menolla joka tapauksessa uuvun itse. Miten voisin tästä sanoa hänelle kauniisti loukkaamatta ja musertamatta häntä. Toisaalta olen kyllä joskus sanonut hänelle, että en aina jaksa keskustella syvällisiä. Hän ei taida enää muistaa sitä.