Miksi ratsastuksen sanotaan olevan urheilua?
Hevoselle se on urheilua, mutta hevosen päällä istuvalle ihmiselle se ei ole.
Istuminen ei ole vaativa tehtävä.
Kommentit (65)
Murmukka kirjoitti:
Meeppä koittamaan istua siellä kun isoliikkeinen hevonen laukkaa. Joudut käyttämään -jokaista lihasta- mitä et tiennyt olevan olemassakaan.
T. Ratsastaja
Näin juuri. Eikä riitä että siellä vaan istuskelee, vaan on saatava omalla toiminnallaan se elävä noin 600kg toiminaan juuri kuten haluaa, ja tekemään pyydetyt liikkeet senttien tarkkuudella. Mitä paremmin opit ratsastamaan, sen enemmän se muuttuu todelliseksi urheiluksi. Ei ole sinällään voimalaji, mutta tekniikkalaji mitä suurimmissa määrin, ja lähes jokainen kehon lihas kyllä työskentelee aktiivisesti.
Jahas, trollit ovat nyt koko päivän u lisseet ratsastuksesta. Vemputtaminen ei ole urheilua joten se pershe irti tuolilta ja ulos lenkille mars.
Tosiaan, ylipainoisiakin kouluratsastajia näkee, mutta silloin puhutaan amatööreistä, joilla on yleensä ratsastettavana hevonen tai pari. Ennen maailmassa huipullakin oli ylipainoisia, mm. Kyrklund oli aika pyöreä melko pitkään. Siihen aikaan lajissa korostettiin hevosen siroa ja sulavaa liikkumista. 90-luvulla tuli suuntaus joka korostaa hevosen voimaa, ja hevosista tuli aiempaa isommin liikkuvia järkäleitä, jotka vielä usein on ratsastettu vähän sinnepäin peruskoulutuksesta tinkien, jolloin liikkeet ovat hakkaavia. Samaten veikkaan että huipputasolla treenataan nykyisin enemmän ja ratsastetaan isompaa hevosmäärää.
Olen itse ollut enemmänkin amatööri, ja on yllättävän vaikeaa sellaisen mukautua uuteen hevoseen, oma liikemekaniikka ja rytmi pitää pystyä nopeasti sopeuttamaan uuteen hevoseen, tai se jännittyy ja elämä menee vielä hankalammaksi. Aika monesti sai nöyrtyä ja todeta, että täytyypä harjoitella lisää, ja joihinkin hevosiin oli kutakuinkin mahdotonta löytää toimivaa istuntaa. Nykyisin kun katsoo kisoja, ratsastajat istuvat pääsääntöisesti paljon paremmin kuin ennen vanhaan.
Katsokaa lähikuvassa miten ratsastaja on vaikea saada kuvaan, kun ylös-alasliike on niin valtavaa isoliikkeisillä hevosilla silloinkin, kun mitään erityisen näyttävää ei tapahdu. Ja tehkää perässä, jos se kerran ei ole urheilua.
Olen pari ihmistä nähnyt ratsastamassa yllättävän hyvin liikkeeseen mukautuen alusta asti pienen neuvomisen jälkeen. Mutta he olivatkin toisen lajin urheilijoita. Urheilu kehittää vartalon hallintaa, joka maallikolle on usein täysin tuntematon alue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murmukka kirjoitti:
Meeppä koittamaan istua siellä kun isoliikkeinen hevonen laukkaa. Joudut käyttämään -jokaista lihasta- mitä et tiennyt olevan olemassakaan.
T. Ratsastaja
Tuollaista se on kun ei osaa. Ratsastamisessa tärkeintä on olla rentona. Kyllä se heppa juoksee ilman että itse hikoilee. Ei sitä voi pitää urheiluna kuin heppafanit. On siitä touhusta kuitenkin yksi hyvä puoli. Heppailua harrastavilla naisilla on yleensä hyvä peppu.
Veikkaan, että sinullekin tulisi hiki, jos hetken kokeilisit harjoitusravia ilman jalustimia, tai peräti ilman satulaa. Tai itse asiassa et hikoilisi, koska et pysyisi selässä niin kauan että ehtii tulla hiki.
. Hah en käytä satulaa. Mihin sellaista tarvii? Joskus on kesällä tullut niin kuuma että hiki pelkästä olemisesta.
milloin ralli ja formulat tulevat mukaan olyyyympia lajeina. miksei maille tule pakkoa ilmoittaa paljonko sijoittivat olympia hömpän pömppään.
Eläin- ja ihmisrääkkäystä koko hevosurheilu - etenkin ravipuoli. Ja täynnä lasten ja teinityttöjen hyväksikäyttäjiä. Monilla huumetuomioita. Ratsastin tosiaan itse pienenä ja pidin siitä silloin kovasti. Enää uskalla hevosen selkään siitä syystä, että ratsastustunnin jälkeen vatsalihakset, takapuoli, reidet ja sääret olivat niin hellänä. Liikuntamuotona laji on erinomainen, eettisesti liian epäilyttävä (lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja talleilla tapahtuvan huumeiden tarjoamisen lisäksi en hyväksy eläinten lyömistä, ja hevosia koulutetaan piiskaten ja potkimalla, tuntihevosten selkää rasittaa päivästä toiseen hytkyvä ja taitamaton ratsastaja, joka ei saa heppaa tottelemaan muutoin potkimalla sen kylkiä ja piiskaamalla sitä).
Vierailija kirjoitti:
Murmukka kirjoitti:
Meeppä koittamaan istua siellä kun isoliikkeinen hevonen laukkaa. Joudut käyttämään -jokaista lihasta- mitä et tiennyt olevan olemassakaan.
T. Ratsastaja
Tuollaista se on kun ei osaa. Ratsastamisessa tärkeintä on olla rentona. Kyllä se heppa juoksee ilman että itse hikoilee. Ei sitä voi pitää urheiluna kuin heppafanit. On siitä touhusta kuitenkin yksi hyvä puoli. Heppailua harrastavilla naisilla on yleensä hyvä peppu.
Olet NIIN väärässä. Siihen että saa kehitetttyä hevosen (kuten olympialaisen kouluratsastuksen) siihwn kuntoin ja osaamiseen vaatii tuhansia ja tuhansia tunteja työtä ja harjoittelua. Jos ratsastus ei ole urheilua eikä vaadi mitään osaamista, vaadin että istut olympilaisen kouluratsun selkään ja esität GP-ohjelman. Se hepohan vain juoksee kun sinä istut selkään 🤣 20 vuotta harrastaneena en ole lähelläkään gp-tasoa vaikka saankin useimmat hevoset toimimaan suht mukavasti yhteistyössä kanssani.
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, ylipainoisiakin kouluratsastajia näkee, mutta silloin puhutaan amatööreistä, joilla on yleensä ratsastettavana hevonen tai pari. Ennen maailmassa huipullakin oli ylipainoisia, mm. Kyrklund oli aika pyöreä melko pitkään. Siihen aikaan lajissa korostettiin hevosen siroa ja sulavaa liikkumista. 90-luvulla tuli suuntaus joka korostaa hevosen voimaa, ja hevosista tuli aiempaa isommin liikkuvia järkäleitä, jotka vielä usein on ratsastettu vähän sinnepäin peruskoulutuksesta tinkien, jolloin liikkeet ovat hakkaavia. Samaten veikkaan että huipputasolla treenataan nykyisin enemmän ja ratsastetaan isompaa hevosmäärää.
Olen itse ollut enemmänkin amatööri, ja on yllättävän vaikeaa sellaisen mukautua uuteen hevoseen, oma liikemekaniikka ja rytmi pitää pystyä nopeasti sopeuttamaan uuteen hevoseen, tai se jännittyy ja elämä menee vielä hankalammaksi. Aika monesti sai nöyrtyä ja todeta, että täytyypä harjoitella lisää, ja joihinkin hevosiin oli kutakuinkin mahdotonta löytää toimivaa istuntaa. Nykyisin kun katsoo kisoja, ratsastajat istuvat pääsääntöisesti paljon paremmin kuin ennen vanhaan.
Katsokaa lähikuvassa miten ratsastaja on vaikea saada kuvaan, kun ylös-alasliike on niin valtavaa isoliikkeisillä hevosilla silloinkin, kun mitään erityisen näyttävää ei tapahdu. Ja tehkää perässä, jos se kerran ei ole urheilua.
Olen pari ihmistä nähnyt ratsastamassa yllättävän hyvin liikkeeseen mukautuen alusta asti pienen neuvomisen jälkeen. Mutta he olivatkin toisen lajin urheilijoita. Urheilu kehittää vartalon hallintaa, joka maallikolle on usein täysin tuntematon alue.
Kyrahan kertoi jossain haastattelussa aikanaan, että laihdutti tietoisesti koska tiedosti, että se oli edellytys pärjäämiselle.
Vierailija kirjoitti:
Murmukka kirjoitti:
Meeppä koittamaan istua siellä kun isoliikkeinen hevonen laukkaa. Joudut käyttämään -jokaista lihasta- mitä et tiennyt olevan olemassakaan.
T. Ratsastaja
Näin juuri. Eikä riitä että siellä vaan istuskelee, vaan on saatava omalla toiminnallaan se elävä noin 600kg toiminaan juuri kuten haluaa, ja tekemään pyydetyt liikkeet senttien tarkkuudella. Mitä paremmin opit ratsastamaan, sen enemmän se muuttuu todelliseksi urheiluksi. Ei ole sinällään voimalaji, mutta tekniikkalaji mitä suurimmissa määrin, ja lähes jokainen kehon lihas kyllä työskentelee aktiivisesti.
Kyllä, juuri näin. Syvät lihakset työskentelevät koko ajan, ja tarkoitushan onkin että kouluratsastus näyttää mahdollisimman vähäeleiseltä vaikka koko kroppa tekee koko ajan työtä.
Käyttäjä34428 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Murmukka kirjoitti:
Meeppä koittamaan istua siellä kun isoliikkeinen hevonen laukkaa. Joudut käyttämään -jokaista lihasta- mitä et tiennyt olevan olemassakaan.
T. Ratsastaja
Tuollaista se on kun ei osaa. Ratsastamisessa tärkeintä on olla rentona. Kyllä se heppa juoksee ilman että itse hikoilee. Ei sitä voi pitää urheiluna kuin heppafanit. On siitä touhusta kuitenkin yksi hyvä puoli. Heppailua harrastavilla naisilla on yleensä hyvä peppu.
Olet NIIN väärässä. Siihen että saa kehitetttyä hevosen (kuten olympialaisen kouluratsastuksen) siihwn kuntoin ja osaamiseen vaatii tuhansia ja tuhansia tunteja työtä ja harjoittelua. Jos ratsastus ei ole urheilua eikä vaadi mitään osaamista, vaadin että istut olympilaisen kouluratsun selkään ja esität GP-ohjelman. Se hepohan vain juoksee kun sinä istut selkään 🤣 20 vuotta harrastaneena en ole lähelläkään gp-tasoa vaikka saankin useimmat hevoset toimimaan suht mukavasti yhteistyössä kanssani.
Ei mikään yllätys että heppatypy kilahti. Sä vaadit sellaista mikä kiinostaa vain sun kaltaisia. Onhan kilpaa hiihtäminenkin fyysisesti rasittavaa ja erittäin tylsää katsottavaa. Judo on yksi harvoja lajeja joita arvostan. Siinä ei pyritä vahingoittamaan muita eikä siinä rääkätä eläimiä.
Olen mä joskus saavuttanut jotain mainitsemisen arvoista. Nainen mielytti mua pyytämättä.
Vierailija kirjoitti:
Eläin- ja ihmisrääkkäystä koko hevosurheilu - etenkin ravipuoli. Ja täynnä lasten ja teinityttöjen hyväksikäyttäjiä. Monilla huumetuomioita. Ratsastin tosiaan itse pienenä ja pidin siitä silloin kovasti. Enää uskalla hevosen selkään siitä syystä, että ratsastustunnin jälkeen vatsalihakset, takapuoli, reidet ja sääret olivat niin hellänä. Liikuntamuotona laji on erinomainen, eettisesti liian epäilyttävä (lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja talleilla tapahtuvan huumeiden tarjoamisen lisäksi en hyväksy eläinten lyömistä, ja hevosia koulutetaan piiskaten ja potkimalla, tuntihevosten selkää rasittaa päivästä toiseen hytkyvä ja taitamaton ratsastaja, joka ei saa heppaa tottelemaan muutoin potkimalla sen kylkiä ja piiskaamalla sitä).
Jotenkin nyt kaikelta sanomaltasi hupenee uskottavuus kun et uskalla hevosen selkään siksi, että siinä tuli lihakset kipeäksi.
Huumeista talleilla en ole kuullutkaan mutta en ole ollut aktiiviharrastaja hetkeen. Siihen aikaan oli tapana ajatella, että talliympäristö nimenomaan suojelee sellaiselta.
Ravimaailmaa en tunne. Piiskaamalla ja potkimalla kouluttaminen on vähentynyt paljon, eikä se vie hevosta olympialaisiin, alalla on aina korostettu sitä että taidon puute johtaa väkivaltaan. Se, että meillä on hyvälaatuinen ja toimiva ratsastuskulttuuri, vähentää väkivaltaa maailmasta, koska ihmisiä opetetaan pienestä pitäen, miten vaikeat tilanteet voi korjata vaikka eläimellä on ehdoton fyysinen ylivoima ja rajallinen kyky ymmärtää puhetta. Hyvä opetus johtaa hevosen arvostamiseen ja myötätuntoon ja epävarmuuden vähenemiseen molemmilta. Samoin hevosten kivun ymmärtäminen on kehittynyt kovasti.
Mitä enemmän yritetään karsia kaikkea inhottavaa ja rumaa maailmasta kieltämällä kaikki sellainen missä sitä saattaa esiintyä, sitä enemmän se johtaa neuvottomuuteen ja turhautumiseen, mikä taas johtaa väkivallan lisääntymiseen. Mikä näkyy näissä keskusteluissakin. Asiaton riehuminen senkuin yltyy, kunnes siihen ryhtyvät sellaisetkin, jotka pitävät itseään kaunosieluina.
Eläinten kanssa kasvaminen tekee ihmisille yleensä hyvää. Sen menettäminen siksi että maailma pitäisi saada kasvamaan tasalaatuista nurmikkoa jossa mikään paha kukka ei pysty rehottamaan, on loppuviimeksi pelkkää tappiota, ihmisten maailmasta ei tule hyvä ja väkivallaton sillä konstilla. Mene takaisin sinne tallille ja ota ensiksi puolikas tunti vaikka yksityisopetuksena, menette pääosin käyntiä alkuun niin ei satu seuraavana päivänä liikaa. Ja ole ystävällinen kaikille.

Tuntihevosilla on nykyisin painorajoitukset monella tallilla kun ihmisten elopaino lisääntyy. Hytkyvän ja taitamattoman ratsastajan aiheuttama rasitus hevosille kertoo huonosta opettajasta. Tunnit pitää järjestää niin, että hytkyminen ja epämiellyttävät otteet minimoidaan, koska se ei opeta istumaan vaan pilaa hyvän istunnan mahdollisuudenkin. Samaten rumasti ratsastaminen ei hyvän opettajan silmien alla ole mahdollista. Opettajien osaamistaso on tietääkseni ollut nousemaan päin, ratsastajien ei ehkä niinkään koska asiakkaat eivät kuulemma aina usko puhetta. Todella hyvä opettaja pystyy korjaamaan jästipääoppilaankin ratsastuksen asialliseksi jos tämä vain käy tunneilla.
Lapsia suojaa asiattomuuksilta nimenomaan runsas aikuisratsastajien määrä talleilla. 80-luvullahan näitä ei ollut vielä paljoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläin- ja ihmisrääkkäystä koko hevosurheilu - etenkin ravipuoli. Ja täynnä lasten ja teinityttöjen hyväksikäyttäjiä. Monilla huumetuomioita. Ratsastin tosiaan itse pienenä ja pidin siitä silloin kovasti. Enää uskalla hevosen selkään siitä syystä, että ratsastustunnin jälkeen vatsalihakset, takapuoli, reidet ja sääret olivat niin hellänä. Liikuntamuotona laji on erinomainen, eettisesti liian epäilyttävä (lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja talleilla tapahtuvan huumeiden tarjoamisen lisäksi en hyväksy eläinten lyömistä, ja hevosia koulutetaan piiskaten ja potkimalla, tuntihevosten selkää rasittaa päivästä toiseen hytkyvä ja taitamaton ratsastaja, joka ei saa heppaa tottelemaan muutoin potkimalla sen kylkiä ja piiskaamalla sitä).
Jotenkin nyt kaikelta sanomaltasi hupenee uskottavuus kun et uskalla hevosen selkään siksi, että siinä tuli lihakset kipeäksi.
Huumeista talleilla en ole kuullutkaan mutta en ole ollut aktiiviharrastaja hetkeen. Siihen aikaan oli tapana ajatella, että talliympäristö nimenomaan suojelee sellaiselta.
Ravimaailmaa en tunne. Piiskaamalla ja potkimalla kouluttaminen on vähentynyt paljon, eikä se vie hevosta olympialaisiin, alalla on aina korostettu sitä että taidon puute johtaa väkivaltaan. Se, että meillä on hyvälaatuinen ja toimiva ratsastuskulttuuri, vähentää väkivaltaa maailmasta, koska ihmisiä opetetaan pienestä pitäen, miten vaikeat tilanteet voi korjata vaikka eläimellä on ehdoton fyysinen ylivoima ja rajallinen kyky ymmärtää puhetta. Hyvä opetus johtaa hevosen arvostamiseen ja myötätuntoon ja epävarmuuden vähenemiseen molemmilta. Samoin hevosten kivun ymmärtäminen on kehittynyt kovasti.
Mitä enemmän yritetään karsia kaikkea inhottavaa ja rumaa maailmasta kieltämällä kaikki sellainen missä sitä saattaa esiintyä, sitä enemmän se johtaa neuvottomuuteen ja turhautumiseen, mikä taas johtaa väkivallan lisääntymiseen. Mikä näkyy näissä keskusteluissakin. Asiaton riehuminen senkuin yltyy, kunnes siihen ryhtyvät sellaisetkin, jotka pitävät itseään kaunosieluina.
Eläinten kanssa kasvaminen tekee ihmisille yleensä hyvää. Sen menettäminen siksi että maailma pitäisi saada kasvamaan tasalaatuista nurmikkoa jossa mikään paha kukka ei pysty rehottamaan, on loppuviimeksi pelkkää tappiota, ihmisten maailmasta ei tule hyvä ja väkivallaton sillä konstilla. Mene takaisin sinne tallille ja ota ensiksi puolikas tunti vaikka yksityisopetuksena, menette pääosin käyntiä alkuun niin ei satu seuraavana päivänä liikaa. Ja ole ystävällinen kaikille.
Kouluratsastuksesta on yhtä paljon iloa kuin delfinaarioista - ja molemmat ovat pohjimmiltaan eläinrääkkäystä. Asia liity siihen, jos toteaa sen, että ratsastuksesta tosiaan tulee lihakset kipeäksi. Hetken hienolta näyttävän tanssahtelun takana on rikkiratsastettuja ja piiskattuja hevosia ja ties mitä muuta epämääräistä menoa. Juuri näistä piireistä paljastuu vähän väliä näitä seksuaali- ja huumerikoksia, ja voisi löytyä useamminkin, jos tallien menoa tutkittaisiin (esim. viimeksi Naantalista, vuonna 2015 kilparatasastaja C. AMinoff sai vankeustuomion lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, muita epämääräisiä, rikollisiin puuhiin sekaantuneita ratsastajia mm. Jasmin Ranta-aho).
Murmukka kirjoitti:
Meeppä koittamaan istua siellä kun isoliikkeinen hevonen laukkaa. Joudut käyttämään -jokaista lihasta- mitä et tiennyt olevan olemassakaan.
T. Ratsastaja
Ratsastus ( ihan pelkästään harrastustasolla) vastaa kulutukseltaan lentopalloa/ koripalloa. Eli nekään ei sitten varmaan ole urheilua?
Ratsastus on erittäin fyysinen laji jos ratsastaa oikein. Siinä ei voi olla punkero treenaamaton, vaan lihakset on oltava kunnossa, varsinkin keskivartalon alueella, istunta ja raajalihakset kehittyy aktiivisen ratsastuksen myötä. Hevosta kohtaan myös ratsastajilla painorajat. Se joka ei usko urheiluksi on tervetullut kokeilemaan, mieli muuttuu varmasti.
eiköhän olymppialaiset ole tullee tiensä päähän. varsinkin nyt kun niistä muodostuu glopaali korona linko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläin- ja ihmisrääkkäystä koko hevosurheilu - etenkin ravipuoli. Ja täynnä lasten ja teinityttöjen hyväksikäyttäjiä. Monilla huumetuomioita. Ratsastin tosiaan itse pienenä ja pidin siitä silloin kovasti. Enää uskalla hevosen selkään siitä syystä, että ratsastustunnin jälkeen vatsalihakset, takapuoli, reidet ja sääret olivat niin hellänä. Liikuntamuotona laji on erinomainen, eettisesti liian epäilyttävä (lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja talleilla tapahtuvan huumeiden tarjoamisen lisäksi en hyväksy eläinten lyömistä, ja hevosia koulutetaan piiskaten ja potkimalla, tuntihevosten selkää rasittaa päivästä toiseen hytkyvä ja taitamaton ratsastaja, joka ei saa heppaa tottelemaan muutoin potkimalla sen kylkiä ja piiskaamalla sitä).
Jotenkin nyt kaikelta sanomaltasi hupenee uskottavuus kun et uskalla hevosen selkään siksi, että siinä tuli lihakset kipeäksi.
Huumeista talleilla en ole kuullutkaan mutta en ole ollut aktiiviharrastaja hetkeen. Siihen aikaan oli tapana ajatella, että talliympäristö nimenomaan suojelee sellaiselta.
Ravimaailmaa en tunne. Piiskaamalla ja potkimalla kouluttaminen on vähentynyt paljon, eikä se vie hevosta olympialaisiin, alalla on aina korostettu sitä että taidon puute johtaa väkivaltaan. Se, että meillä on hyvälaatuinen ja toimiva ratsastuskulttuuri, vähentää väkivaltaa maailmasta, koska ihmisiä opetetaan pienestä pitäen, miten vaikeat tilanteet voi korjata vaikka eläimellä on ehdoton fyysinen ylivoima ja rajallinen kyky ymmärtää puhetta. Hyvä opetus johtaa hevosen arvostamiseen ja myötätuntoon ja epävarmuuden vähenemiseen molemmilta. Samoin hevosten kivun ymmärtäminen on kehittynyt kovasti.
Mitä enemmän yritetään karsia kaikkea inhottavaa ja rumaa maailmasta kieltämällä kaikki sellainen missä sitä saattaa esiintyä, sitä enemmän se johtaa neuvottomuuteen ja turhautumiseen, mikä taas johtaa väkivallan lisääntymiseen. Mikä näkyy näissä keskusteluissakin. Asiaton riehuminen senkuin yltyy, kunnes siihen ryhtyvät sellaisetkin, jotka pitävät itseään kaunosieluina.
Eläinten kanssa kasvaminen tekee ihmisille yleensä hyvää. Sen menettäminen siksi että maailma pitäisi saada kasvamaan tasalaatuista nurmikkoa jossa mikään paha kukka ei pysty rehottamaan, on loppuviimeksi pelkkää tappiota, ihmisten maailmasta ei tule hyvä ja väkivallaton sillä konstilla. Mene takaisin sinne tallille ja ota ensiksi puolikas tunti vaikka yksityisopetuksena, menette pääosin käyntiä alkuun niin ei satu seuraavana päivänä liikaa. Ja ole ystävällinen kaikille.
Kouluratsastuksesta on yhtä paljon iloa kuin delfinaarioista - ja molemmat ovat pohjimmiltaan eläinrääkkäystä. Asia liity siihen, jos toteaa sen, että ratsastuksesta tosiaan tulee lihakset kipeäksi. Hetken hienolta näyttävän tanssahtelun takana on rikkiratsastettuja ja piiskattuja hevosia ja ties mitä muuta epämääräistä menoa. Juuri näistä piireistä paljastuu vähän väliä näitä seksuaali- ja huumerikoksia, ja voisi löytyä useamminkin, jos tallien menoa tutkittaisiin (esim. viimeksi Naantalista, vuonna 2015 kilparatasastaja C. AMinoff sai vankeustuomion lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, muita epämääräisiä, rikollisiin puuhiin sekaantuneita ratsastajia mm. Jasmin Ranta-aho).
Delfiinien pyydystäminen luonnosta pikkualtaaseen on hiukan päinvastainen juttu kuin se, että kotieläimeksi vuosituhansia jalostettu hevonen saa liikkua ulkona ja tehdä mielenkiintoisia juttuja, hypätä, juosta, nostaa laukkaa pyynnöstä ja keskustella ratsastajan kanssa. Se rikkinäinenkin vanha ratsu voi kaivata satulan alle, koska eläkeläisen arki on siitä tylsää. Eli sikäli kyllä liittyy lihasten kipeytymiseen tämä. Jos lihasten kipeytyminen työnteossa on kirjoittajasta liian vastenmielistä, miten hänen arvioonsa voi luottaa sen muunkaan suhteen, miten hevosia kohdellaan? Hevonen voi halutessaan tappaa tai vammauttaa ihmisen sekunnissa, ei se ota kuin hyvin tähdätyn etukavion kohti päätä. Ennen maailmassa hevosia hakattiin kettingeillä ja revittiin suusta niin että veri lensi. Se maailmanaika on ohitettu juuri siksi, että ratsastusurheilu on kehittynyt nykyvaiheeseensa, ja se kehittyy siitä eteenpäinkin. Voi olla, että lähitulevaisuudessa odottaa sivilisaation tuhoutuminen. Oikeastiko haluat, ettei silloin ole isoa joukkoa ihmisiä, jotka osaavat käsitellä hevosia niin hyvin kuin nykyisin osataan?
Mitä tämä JR-A on puuhannut tallimaailmassa? Minua on itseäni yrittänyt siinä ympäristössä pedofiili jallittaa, ja voin kyllä todeta, että hän olisi saalistanut sitten jossain muualla jos ei olisi ollut tuota vaihtoehtoa. Valmennusmaailmahan näitä ilmeisesti on pullollaan lajista riippumatta. Mitä enemmän meillä on eri lajeja, sitä helpompi on vaihtaa lajia jos tie nousee omassa seurassa pystyyn kun ilmapiiri on outo, ja sitä herkemmin näihin ongelmiin päästään käsiksi, kun hyväksikäyttäjät jäävät kiinni ala kerrallaan.
Kysymys on aika usein ehkä enemmänkin siitä, että nimenomaan huippu-urheilussa on perinteisesti siedetty kaikenlaista sairasta, koska kunnianhimon ajamana vanhemmatkin ovat voineet sokeutua. Toisaalta nimenomaan huippu-urheilu on se kanava, jossa ammattimaisen yhteistyön kehittyminen voi luoda ympäristön, jossa kaikenlainen epähyvinvointi opitaan bongaamaan nopeasti ja siihen pystytään puuttumaan. Ilman huippu-urheilun skandaaleja en tiedä olisiko jäänyt me too tulematta.
Ajatteletko sinä siis edelleen tämän kaiken kirjoittamani jälkeen, että parempi olisi kun ikityöttömät pullahevoset olisivat vapaana pelloilla potemassa elintasosairauksiaan: metabolista oireyhtymää ja kroonista kaviokuumetta, jolloin ihan varmasti jalkoihin sattuu joka hetki ja muutenkin on tympeä olo? Vai haluatko maailman ilman hevosia?
Suomalaisen nolo heppa säikähti kameraa 😕
Saat käsittää minkä tahansa sanomisen niin väärin kuin ikinä haluat. Kokemuksesta tiedän että parempi kun antaa naisen luulla olevansa oikeassa. Sillä väittelyn kun voittaa niin makuuhuoneessa häviää.