Entinen läski
Tuli mieleen tuosta toisesta löysä iho keskustelusta oma tilanteeni. Myös minä olen entinen lihava ja myös minulla on paljon löysää ihoa. Aihe on minulle arka, joten esimerkiksi töissä en ole kertonut ihmisille. Ystäväni toki tietävät, mutta ei ne, jotka ovat vain työkavereita, enkä kenellekään vastakkaista sukupuolta olevalla kertoisi. Minulla on jo pitkään ollut miespuolinen työkaveri, jonka kanssa tulemme hyvin juttuun ja olen melkein alusta asti ollut ihastunut häneen. Viime aikoina hän on muutamaan kertaan kysynyt, olisinko kiinnostunut enemmästä ja kun olen sanonut en, hän on yrittänyt kysyä, miksi en. Oletan, että hän tietää, että olen ihastunut, muuten hän kai olisi lopettanut ekaan ei:hin ja hän myös tietää, etten ole varattu, joten en voi käyttää sitä tekosyynä. En tiedä mitä sanoa, tilanne on hankala ja kiusallinen. Tiedän, että jos kertoisin totuuden, hän ei enää yrittäisi, mutta en millään haluaisi hänen tai muidenkaan työpaikalla tietävän. En tiedä mikä olisi paras tekosyy sille, etten halua/voi treffailla häntä, niin, että saisin kuitenkin pidettyä hänet kaverina. Mitä minun kannattaisi sanoa?
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:10"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:07"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:02"]
Olette tämän asian kanssa painiskelevat aika oikeassa, vaikka tuntuu hullulta ajatella niin, jos joku todella kiinnostuu parsoonastasi muuten. Mistä sitä tietää, miten mies suhtautuu, kun olisi aika vähentää vaatetusta. Vieläpä työtoverit ja muu työyhteisö. On siinä kestämistä, jos ilkeitä juoruja lähtee leviään noinkin henkilökohtaisen asian vuoksi. En ottaisi riskiä ainakaan minä. Pahimmassa tapauksessa sinut leimataan, on tämä maailma niin armoton paikka. Etsisin muualta miesseuraa tai elämän kumppania.
[/quote]
Olen kuullut todella hurjia tarinoita vastaavassa tilanteessa olevilta naisilta, joten en todella aio edes yrittää mitään. Haluaisin vain kovasti säilyttää hyvät välit tähän mieheen.
[/quote]
Ihan turha siis koko topikki.
[/quote]
Minä kysyin vinkkejä tilanteeseeni sopivaksi tekosyyksi, kerroin jo heti alussa, etten voi sanoa kyllä. Mitä kohtaa sinä et ymmärtänyt?

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 23:56"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 23:52"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 23:47"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 23:45"]
Mietihän nyt haluatko oikeasti viettää loppuelämäsi yksin? En halua ehdotella tekosyitä, koska se ei olisi sun parasta ajatellen. Anna itsellesi ja miehelle mahdollisuus.
[/quote]
En toki haluaisi, mutta minulla ei ole vaihtoehtoja.
[/quote]
Onhan. Mutta jos et halua nähdä muita vaihtoehtoja niin sitten olet yksin. Tekosyiden keksiminen on todella typerää tuossa tilanteessa.
[/quote]
Minä tiedän, mitä miehet ajattelee jo pikkuvirheistä, joten tämä on nyt ihan turhaa vänkäystä.
[/quote]
Sinähän se tässä vänkytät. Ja kuvittelet osaavasi lukea ajatuksia. Hohhoijaa.
Jos sinulla ei ole mielestäsi vaihtoehtoa etkä aio mitään tehdä niin mitä tässä enää keskustelemaan. Ihan turhaa jankutusta sinun puoleltasi.
[/quote]
Oikeasti, sinä tiedät, että olen oikeassa, joten älä nyt viitsi. Kysyin vain vinkkejä siihen, että mikä olisi sopiva tekosyy, en pyytänyt valheellista rohkaisua. Sitä paitsi tuo on aika julmaa mitä teet, ajattele, että joku ihan oikeasti uskoisi sinua ja päätyisi tilanteeseen, jossa mahdollisesti päätyisi miehen kanssa alasti. Vähän herkempi ihminen, niin hän ei koskaan toipuisi miehen julmista kommenteista.
[/quote]
Okei, eli tämä onkin provo. Selvä. Ajattelinkin jo, että miten kukaan voi olla noin yksinkertainen.

Sinun tulisi tuntea tuo mies todella hyvin, jos rohkenisi yrittää. Tuo aiempi viestiketju johon oli linkki, oli kyllä melko asiatonta tekstiä pitkälti. Yksi hyvä kommentti siellä oli. Mitä jos kokeilisit nyt kesällä olla hieman kevyemmässä vaatetuksessa ja katsoisit miehen reaktion? Se vaan tässä on, ettet pettyisi ja satuttaisi itseäsi asian suhteen on tärkeää. Jos tuntuu, että asia on aivan ylitse pääsemätön, oletko voinut harkita leikkausta edes joltain osin? Itse monta useasti synnyttäneenä minulla oli niin paljon löysää nahkaa vatsassa, että kävin sen leikkauttamassa. Mies sanoi ettei tartte, mutta oman rauhani vuoksi tein sen ja tyytyväinen olen ollut. Tämä on pieni juttu, mutta tiedän roikkuvan nahan aiheuttaman mielipahan.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:11"]

Ja sinulle on sanottu moneen kertaan jo heti alusta, että tekosyiden keksiminen on tyhmää eikä sitä kannata tehdä. Mitä kohtaa sinä et ymmärtänyt?
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:16"]

Joopa. En nyt jaksa lähteä tähän mukaan, kysyin ihan tosissani, kuten aivan varmasti tiedät.
Hyvänen aika, jos se mies sinusta tykkää, niin aivan varmasti se tykkää sinusta kaikkine nahkoinesi päivinesi. Pää pystyyn ja pyydä sitä mieltä treffeille. Unohda itsesi häpeily. Sinä olet kaunis. Hymyile :)

Tarvitsisin enemmänkin kokovartaloleikkauksen ja se on aika mutkikas operaatio. Olen kyllä harkinnut sitä. Mutta olen huolissani komplikaatioista ja kivuistakin. Roikkuva nahka ei kyllä ole mikään vitsi, vaikka se näköjään yhdelle kommentoijalle sitä onkin.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:17"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:11"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:10"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:07"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:02"]
Olette tämän asian kanssa painiskelevat aika oikeassa, vaikka tuntuu hullulta ajatella niin, jos joku todella kiinnostuu parsoonastasi muuten. Mistä sitä tietää, miten mies suhtautuu, kun olisi aika vähentää vaatetusta. Vieläpä työtoverit ja muu työyhteisö. On siinä kestämistä, jos ilkeitä juoruja lähtee leviään noinkin henkilökohtaisen asian vuoksi. En ottaisi riskiä ainakaan minä. Pahimmassa tapauksessa sinut leimataan, on tämä maailma niin armoton paikka. Etsisin muualta miesseuraa tai elämän kumppania.
[/quote]
Olen kuullut todella hurjia tarinoita vastaavassa tilanteessa olevilta naisilta, joten en todella aio edes yrittää mitään. Haluaisin vain kovasti säilyttää hyvät välit tähän mieheen.
[/quote]
Ihan turha siis koko topikki.
[/quote]
Minä kysyin vinkkejä tilanteeseeni sopivaksi tekosyyksi, kerroin jo heti alussa, etten voi sanoa kyllä. Mitä kohtaa sinä et ymmärtänyt?
[/quote]
Ja sinulle on sanottu moneen kertaan jo heti alusta, että tekosyiden keksiminen on tyhmää eikä sitä kannata tehdä. Mitä kohtaa sinä et ymmärtänyt?
[/quote]
No hyvä on, en sitten keksi mitään tekosyytä, jatkan vain ein sanomista ja voin aivan varmasti jossain vaiheessa sanoa ystävyydellekin hyvästit. Kiitos ihan hirveästi kommenteistasi, niistä oli todella paljon apua! Miksi sinä edes vastasit???
... Ja sitten vedetään herneet nenään kun ihmiset ei ole kanssasi samaa mieltä eikä kannata valheiden keksimistä. (Aikuisen ihmisen pitäisi pystyä asiat hoitaa muuten kuin valehtelemalla). Tosi mielenkiintoista "keskustelua".
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:22"]
Hyvänen aika, jos se mies sinusta tykkää, niin aivan varmasti se tykkää sinusta kaikkine nahkoinesi päivinesi. Pää pystyyn ja pyydä sitä mieltä treffeille. Unohda itsesi häpeily. Sinä olet kaunis. Hymyile :)
[/quote]
Ymmärrän, että yritätte olla kilttejä ja kannustaa, mutta kun nyt kuitenkin asumme todellisessa maailmassa, emme prinsessasatumaassa, ei noista ole mitenkään kauheasti iloa. Katsokaapa miesten kommentteja esim. tuossa toisessa ketjussa tai yleensä naisten ulkonäköä koskevissa ketjuissa. Kuulostaako siltä, että miehet hyväksyy löysän ihon?
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:28"]
... Ja sitten vedetään herneet nenään kun ihmiset ei ole kanssasi samaa mieltä eikä kannata valheiden keksimistä. (Aikuisen ihmisen pitäisi pystyä asiat hoitaa muuten kuin valehtelemalla). Tosi mielenkiintoista "keskustelua".
[/quote]
Kerrotko sinä jokaisen henkilökohtaisen asian itsestäsi muille ihmisille? Miten voi olla noin vaikeaa ymmärtää, että tämä on minulle henkilökohtainen ja arka aihe, enkä halua julistaa sitä kaikille. Jos syy olisi ollut vaikka epämuodostuma intiimeissä osissani, niin sanoisitko silloinkin, että kyllä sinun nyt pitää olla aikuinen ja kertoa se kaikille ja painattaa vielä kuva käyntikorttiisi?
En aio kertoa totuutta, teki se minusta sitten miten lapsellisen tahansa sinun mielestäsi. Tämä on henkilökohtainen asia, enkä halua ihmisten tietävän.
Reilua miestä kohtaan olisi sanoa totuus. Nyt hän luulee sinua ihmiseksi, joka et ole. Ei kukaan mies halua olla jonkun mätisäkin kanssa tai rypistyneen vanhan ämmän.
Eikö ap todellakaan pysty kuvittelemaan sitä vaihtoehtoa, että mies katsoo hänen roikkuvia nahkojaan hyväksyvästi ja sen jälkeen häntä rakastavasti silmiin? Ainoastaan keskenkasvuiset miehet saavat itkupotkuraivarit siitä, että naisen vartalossa näkyy eletty elämä.
Minun mieheni on nuorena kaatunut kiukaalle ja saanut jalkaansa kolmannen asteen palovammat. Vähältä piti, ettei koko jalkaa jouduttu amputoimaan. Polvi näyttää ihan hirveältä ja sääri siltä, kuin hai olisi siitä haukannut. Muistan miehen epävarman ilmeen kun sain ensimmäistä kertaa nähdä sen jalan. Minun silmissäni hän ei kuitenkaan ole sen rumempi, vaikka jalka näyttääkin pelottavalta.
Jos se löysä iho roikkuu todella pahasti niin että iho menee rikki ja tulehtuu, niin ilman muutahan se kannattaa leikkauttaa. Ainakin ne pahimmat. Ihan terveydellisistä syistä.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:28"]
... Ja sitten vedetään herneet nenään kun ihmiset ei ole kanssasi samaa mieltä eikä kannata valheiden keksimistä. (Aikuisen ihmisen pitäisi pystyä asiat hoitaa muuten kuin valehtelemalla). Tosi mielenkiintoista "keskustelua".
[/quote]
Pakko nyt kysyä sivusta, että ihan todellako sinä kertoisit miehelle, johon olet ihastunut, että rintasi roikkuvat polvissa ja vatsasi on epämuodostunut roikkuva säkki? Koska minusta ei ainakaan siihen olisi. Minulla olisi itse asiassa hauska tarina siitä, miten pitkälle kerran menin varmistaakseni, ettei ihastukseni kohde näkisi minua uimapuvussa, mutta olet niin tuomitseva, etten taida sitä kertoa. Taidat vain kiusalla provota, minä ainakin ymmärrän ap:n ongelman.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 00:41"]
Eikö ap todellakaan pysty kuvittelemaan sitä vaihtoehtoa, että mies katsoo hänen roikkuvia nahkojaan hyväksyvästi ja sen jälkeen häntä rakastavasti silmiin? Ainoastaan keskenkasvuiset miehet saavat itkupotkuraivarit siitä, että naisen vartalossa näkyy eletty elämä.
Minun mieheni on nuorena kaatunut kiukaalle ja saanut jalkaansa kolmannen asteen palovammat. Vähältä piti, ettei koko jalkaa jouduttu amputoimaan. Polvi näyttää ihan hirveältä ja sääri siltä, kuin hai olisi siitä haukannut. Muistan miehen epävarman ilmeen kun sain ensimmäistä kertaa nähdä sen jalan. Minun silmissäni hän ei kuitenkaan ole sen rumempi, vaikka jalka näyttääkin pelottavalta.
Jos se löysä iho roikkuu todella pahasti niin että iho menee rikki ja tulehtuu, niin ilman muutahan se kannattaa leikkauttaa. Ainakin ne pahimmat. Ihan terveydellisistä syistä.
[/quote]
En. Todellakaan. Se on absurdi ajatus, enkä voi käsittää, että on ihmisiä, jotka eivät sitä käsitä. Kadehdin vartaloanne suunnattomasti, koska jos teillä olisi edes kohtalaisia vikoja, ymmärtäisitte, mistä puhun.
Ymmärrän, että eletty elämä saa näkyä, mutta minun kohdalla on kyse vähän enemmästä. Löysyys on jakautunut aika tasaisesti, eikä iho yleensä hierry. Joskus tosi kuumalla on vähän ongelmia, jos vaikka pitkällä lenkillä vaatteet on huonosti tai muuta, mutta muuten mitään terveysriskiä ei ole. Mutta olen silti miettinyt leikkausta, mutta pelkään, että jokin menisi vikaan.
Oletko varma että mies menisi juoruilemaan työporukalle? Ja mitä helvettiä se kenellekkään ulkopuoliselle kuuluu onko sinulla löysä iho vai ei? Kaikissa meissä on vikoja ja se tekee meistä kauniita. Ehdottomasti kokeilemaan miestä vain! Myöhemmin kadut sitä, jos et sano kyllä. Varmasti on kokemuksen arvoinen asia, kävi niin tai näin. Ja jotenkin en jaksa uskoa, että vaikka tämä mies tosiaan menisi juoruilemaan ihostasi, se kiinnostaisi juurikaan työporukkaasi. Siinähän sen miehen todellinen luonne selviäis ja yksi elämänkokemus plakkarissa. Tähän ketjuun on aika moni käynyt rohkaisemassa sua. Kaikilla on omia kokemuksia ja porukka haluaa auttaa sua, eikä aiheuttaa sulle ongelmia. Meillä on vaa yks elämä ! :)
[quote author="Vierailija" time="02.08.2014 klo 01:22"]

En osaa sanoa. Enemmänkin ajattelin, että hän sanoisi yhdelle ihmiselle, joka sanoisi yhdelle ihmiselle ja kohta kaikki tietäisivät. Mutta minusta pahin olisi kyllä se, jos mies itse tietäisi!
Ymmärtäisin kyllä, jos kyse olisi vain omasta epävarmuudestani tms. mutta kun ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että mies huolisi näin löysän naisen, niin nuo kannustukset enemmänkin turhauttaa.
Kiinteytä itseäsi. Salille ja lihasta hankkimaan nahkakin näyttää sitten ainakin vähän paremmalta. Personal trainer avuksi? Etsi seuraa miehistä joilla on samoja ongelmia kuin itselläsi esim netistä?