Millainen ihminen ei halua jutella ongelmista?

Sellainen, joka tietää ettei niistä puhumisesta ole mitään hyötyä. Ei asiat siitä miksikään muutu. 

Minä esimerkiksi en halua. Hoidan ongelmani mieluiten itse. Se toimii minulla parhaiten. Puhuminen ei tutkimustenkaan mukaan kaikilla auta, vaan on todettu että ne, jotka esim. traumaattisen tilanteen sattuessa haluavat vaistomaisesti yksinäisyyteen, toipuvat nopeimmin kun saavat olla rauhassa, ja esim. kriisiterapiaan suostuttelu haittaa heidän toipumistaan. Ihmiset on erilaisia.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 23:06"]Sellainen, joka tietää ettei niistä puhumisesta ole mitään hyötyä. Ei asiat siitä miksikään muutu. 

[/quote]

Totta. Etenkään parisuhteessa Tosi Mies ei puhu vaan antaa olla!

Mulla kaveri tuommoinen. Juttelen hänelle jostain minulle tärkeästä ongelmasta - on hetken hiljaa ja tarvii lähteä hakemaan lisää juotavaa..

Hänen lapsellaan ongelmia - ehdotan muutaman mahdollisen ratkaisuehdotuksen - lähtee vessaan

ymym. Mistään ei voi siis oikeasti jutella, paitsi shoppailusta tms. "tyhjänpäiväisestä"

[quote author="Vierailija" time="01.08.2014 klo 23:07"]

Minä esimerkiksi en halua. Hoidan ongelmani mieluiten itse. Se toimii minulla parhaiten. Puhuminen ei tutkimustenkaan mukaan kaikilla auta, vaan on todettu että ne, jotka esim. traumaattisen tilanteen sattuessa haluavat vaistomaisesti yksinäisyyteen, toipuvat nopeimmin kun saavat olla rauhassa, ja esim. kriisiterapiaan suostuttelu haittaa heidän toipumistaan. Ihmiset on erilaisia.

[/quote]

Mielenkiintoista! Minä jouduin raa'an väkivallan uhriksi ja sain kyseisen tapauksen lisäksi uuden ahdistuksenaiheen nimeltään kriisiterapia. Odotin viimeistä käyntiä kuin kuuta nousevaa koska en todellakaan pitänyt siitä että tuntematon ihminen kyselee minun suhdettani kristinuskoon, seurustelusuhteista, opiskeluista jne eli kaikesta sellaisesta jolla ei ollut mitään tekemistä pahoinpitelyn kanssa. Minun ei tarvinut edes miettiä halusinko jatkaa vakuutusyhtiön maksamaa terapiaa. Vastaus oli ei.

Aikaa kului ja opin elämään tapahtuneen kanssa. Tapasin mieheni ja perustimme perheen. Sitten menin tyhmyyttäni kertomaan neuvolassa pahoinpitelystä ja olinkin sillä kertaa mielenterveystoimistossa ruotimassa menneitä. Aivan älytöntä toimittaa pienen lapsen äiti aikamatkalle menneisyyteen. Kieltäydyin mielenterveystoimistosta eivätkä he ole tulleet minua väkisin kotoa hakemaan.

Kuinka tuo tapahtunut vaikuttaa nykyelämääni? Olen varmasti keskivertoa huolehtivaisempi lähimmäisistäni. 

Huomasin juuri ettei pahoinpitely ole muistunut mieleen pitkiin aikoihin mutta nyt muistui.