Onko muita, joista on tärkeää, että isovanhemmat osallistuvat lapsen elämään?
Tarkoitan siis TODELLA PALJON? Eli ei nyt ihan niin kuin ennen vanhaan, että eletään yhdessä, mutta että syntymästä saakka isovanhemmat/isovanhempi saa viettää vauvan kanssa paljon aikaa?
Tuntuu, että olen ihan yksin tämän ajatuksen kanssa... Aina kun olen esim. täällä puhunut siitä, miten paljon tyttäremme on esim. yökylässä mummulassa (kerran viikossa), niin se on ihmisten mielestä aivan kamala asia!!! Tyttö on nyt 1v, ja ollut 3kk asti yön mummulassa/viikko.
Me puuhaamme kauheasti yhdessä; minä, mieheni, lapsemme, äitini ja siskoni. Äitini, minä ja siskoni olemme aina olleet läheisiä, puhuneet kaikesta, nauraneet, itkeneet ja eläneet.
Nyt kun miehenikin liittyi joukkoomme, käymme usein kylässä puolin ja toisin, teemme päivän reissuja (lomilla) ympäri Suomea ym.
Mummu ottaa mielellään tytön hoitoon, jos/kun haluamme miehen kanssa viettää romanttista iltaa yhdessä, tai lähteä jonnekin reissuun. Tosin vain kerran on käyty reissussa.
Onko KETÄÄN muuta, joka myös tuntee, että isovanhemmille voidaan suoda se aika lapsen kanssa, minkä he haluavat. Äitimme ja isämme eivät kuitenkaan ole täällä maanpäällä enää niin kamalan kauan, joten miksi emme soisi sitä heille? Ei se ole ainakaan minulta mitään pois...
Kommentit (34)
Paitsi etten ole yh. Äitini on myös eläkkeellä ja elää uudessa suhteessa. Ja 6v tyttömme on heille kaikki kaikessa. Pyytävät yökylään tosi usein, melkein viikottain. Kesälomaa jatkaa mummin ja miesystävän kanssa. Asuvat meistä parin kilsan päässä, joten tapaamiset helppoja. Hakevat tarvittaessa ja halutessaan tarhasta. matkustetaan ulkomailla yhdessä...
Ihanaa että tytöllä on niin läheinen suhde mummin kanssa ja se että se on molemminpuolista...
Ja mun mielestä on ihanaa että lapsilla on muitakin läheisiä ja turvallisia ihmisiä ympärillään, ei vaan me vanhemmat.
Meillä lapset on olleet ihan pienestä pitäen isovanhemmilla hoidossa. Välillä on vaan muutaman tunnin ja välillä pidemmän ajan. Nytkin ovat mummolassa. Eilen menivät ja huomenna tulevat kotiin.
Mulla ja mun sisaruksilla oli sama juttu, ja niin on myös ollut miehelläni. Ollaan oltu tosi läheisiä isovanhempien kanssa.
Mä olen onnellinen ja tyytyväinen tästä tilanteesta. Omassa tuttavapiirissä on pari perhettä, missä isovanhemmat eivät vietä aikaansa lastenlasten kanssa, ja se tosiaan loukkaa vanhempia.
Jokainen tietysti tavallaan, mutta mä olen alusta saakka halunnut että isovanhemmatkin saavat osallistua näiden kahden ihanan ja täydellisen lapsen elämään.
Niin sen kuuluukin olla. Ilman yhdessä vietettyä aikaa ei heidän välilleen voi kehittyä kunnon suhdetta. Isovanhempien avulla lapsesi ymmärtää olevansa osa sukupovien ketjua ja hänen on helpompi löytää paikkansa maailmassa.
Minusta on enemmänkin sääli, ettei kaikki isovanhemmat halua viettää aikaa lastenlastensa kanssa.
Minulle itselleni mummo oli hyvin tärkeä ihminen ja siksi haluan, että isovanhemmilla on tärkeä osa myös lasteni elämässä. Tämä on siis ideaali tilanne, johon ei aina päästä.
Tietysti joskus voi viedä hoitoon kun on pakollisia menoja tai muuten tarvitsee omaa aikaa mutta miksei voisi viettää aikaa porukalla. Mun vanhemmat ei mielellään ota hoitoon ja olen huono antamaankin mutta ilahtuvat aina kovin kun mennään käymään. Ei tule silloin vastuuta syömisistä, vaipoista ja nukkumisista vaan voi todellakin tehdä kaikkia kivoja juttuja. Ei minusta ole isovanhemman rooli olla lasten hoitajana eikä kaikki kehtaa sanoa ettei jaksa. Ison työn ovat tehneet kun ovat meidät kasvattaneet aikuisiksi, eikö siihen velvollisuudet voisi jo loppua?
Muutenkin en ymmärrä sellaista, ettei voida suoraan sanoa, ja sitten jos sanotaan, niin lapsen äiti siitä loukkaantuu...!!
Mä toimin isoisäni omaishoitajana loppuun saakka, en millään tavalla kiitoksena siitä, että hän ja mummini jaksoivat minua ja siskoani kaikki ne vuodet, kun halusimme heidän luonaan lomia viettää, enkä missään nimessä velvollisuuden tunteesta.
Halusin pitää isoisästäni huolta ihan vain siitä syystä, että hän oli minulle tärkeä ja rakas ihminen. Hän kuoli neljä viikkoa sitten, ja tunnen edelleen todella suurta ikävää...
Tottakai tunnen äärettömän suurta kiitollisuutta häntä ja mummiani kohtaan, kun kerran jaksoivat touhuta meidän kanssamme pentuina, vaikka itse olivat jo pitkälle päälle 60, kun me synnyimme. Asuimme yhdessä - isoisäni, isoäitini, äitini, minä ja siskoni - siihen saakka, kun minä täytin 7...
Isoisäni asui omakotitalossamme omassa yksiössään meidän (mieheni, minun ja sitten 2005-2006 tyttömme) kanssa vuodesta 1997.
-ap-
Meillä kuuluvat molemmat isovanhemmat todella kiinteästi lasten elämään. Ei asiasta ole koskaan sen kummemmin juteltu. Se on kaikille ollut itsestään selvyys ensimmäisestä lapsenlapsen syntymästä lähtien. :)
Kaikkeen tottuu ja viisaat sopeutuu. Itse aiomme olla tekemisissä lastenlasten kanssa, mutta omasta tahdostamme ja silloin kuin meille sopii. emme ala piikomaan lasten kodeissa kun he kotoota muuttavat.
Meillä mummua nähdään viikottain, toisia isovanhempia joka toinen viikko viikonlopun ajan (asuvat kauempana). Kauempana asuvien kanssa lapsi (3v) puhuu välillä puhelimessa, samassa kaupungissa asuvan kanssa nähdään siis viikottain, käydään puolin ja toisin kylässä ja muuten puuhaillaan yhdessä, lapsi on siellä noin kerran kuukaudessa yökylässä 1-2 yötä.
Eilen oltiin juuri " bussiretkellä" toisessa kaupungissa lapsen ja mummun kanssa ja nyt ne leikkii keskenään lapsen huoneessa, mummu oli meillä yötä.
Vierailija:
Tietysti joskus voi viedä hoitoon kun on pakollisia menoja tai muuten tarvitsee omaa aikaa mutta miksei voisi viettää aikaa porukalla. Mun vanhemmat ei mielellään ota hoitoon ja olen huono antamaankin mutta ilahtuvat aina kovin kun mennään käymään. Ei tule silloin vastuuta syömisistä, vaipoista ja nukkumisista vaan voi todellakin tehdä kaikkia kivoja juttuja. Ei minusta ole isovanhemman rooli olla lasten hoitajana eikä kaikki kehtaa sanoa ettei jaksa. Ison työn ovat tehneet kun ovat meidät kasvattaneet aikuisiksi, eikö siihen velvollisuudet voisi jo loppua?
Itse pidän myös tärkeänä, että isovanhemmat kuuluvat lapsen elämään. Meidän esikoinen on 11 kk eikä ole vielä ollut liiemmin hoidossa (lähinnä imetyksen takia, ei suostu juomaan korviketta), mutta tapaamme yhdessä molempia isovanhempia. Äitini jo kovasti kyselee yökylään, ja eiköhän se tässä kohta puolin järjestykin ;)
Miehen siskolla on 5-vuotias, joka on ollut KOKO ikänsä todella paljon mummolassa (miehen vanhemmilla). Lähes kaikki kesäviikonloput lapsi on isovanhempien mökillä ja muutenkin yökyläilee todella usein (jopa arkisin, vaikka isovanhemmat ovat vielä töissä). Tässä tapauksessa välillä harmittaa isovanhempien puolesta, kun he eivät välttämättä AINA jaksaisi ottaa lasta hoitoon, mutta tyttärensä loukkaantuu jos eivät ota, eivätkä halua sitä. Joskus anoppini on jopa sanonut minulle, ettei haluaisi lasta mökille saareen mukaan, koska siellä se saa hetkeäkään omaa rauhaa/ei voi saunoa rauhassa yms. Tätä ei tietenkään sano lapselle itselleen! Miehen sisko kyllä taitaa ajatella enemmänkin niin, että isovanhemmat ottavat lastenlastaan mielellään hoitoon ja onkin siitä syystä tyrkyttämässä häntä niin usein...
Eli kannattaa muistaa, että isovanhemmat saattavat joskus ottaa lapsen hoitoon vaikkei niin hyvin jaksaisikaan! Kannattaisi siis välillä pitää pientä taukoakin hoitoreissujen suhteen :)
itseäni harmittaa molemmat asiat. Koska olen tottunut tällaiseen, ilmeisesti aika harvinaiseen tyyliin, tuntuu omasta näkökulmastani todella kummalliselta, että jotkut isovanhemmat ruinaavat vastasyntyneitä yöksi luokseen. Vaikea ymmärtää, miksi yöllä, eikö päiväsaikaan olisi mukavampaa.
kyllä meilläkin lapset tykkäisivät viettää aikaa isovanhempien kanssa. Harmi vain, että isovanhemmat eivät ole yhtään kiinnostuneita kenestäkään lapsesta.
Vierailija:
Vaikuttaa siltä, että ette pärjää ilman isovanhempia. Hei haloo, ei heidän kuulu lapsianne kasvattaa! Taulapäät!
Appivanhemmat ovat eläkeläisiä ja asuvat lähellä. He hoitaisivat poikaa vaikka joka päivä, mutta minä ajattelen heidän jaksamistaan, enkä todellakaan vie poikaa sinne hoitoon edes joka viikko, vaikka toki pistäydymme usein iltalenkillä tervehtimässä heitä.
Minun äitini on vielä työelämässä. Hän asuu puolen tunnin ajomatkan päässä. Soittelemme ainakin viikottain, näemme ainakin joka toinen viikko. Äitini miesystävä on pojalleni ainakin yhtä tärkeä kuin mummikin. Poika on mielellään yökylässä heidän luonaan, mutta haluan että aloite tulee heiltä päin. Tiedän heidän työnsä luonteen, ja kunnioitan heidän vapaa-aikaansa.
Isäni tekee reissutyötä ja asuu vähän kauempana. Soittelemme ja tapaamme ainakin kerran kuussa. Vaari on pojalle suuri suosikki ja usein poika kysyykin koska pääsee vaarille yökylään. Vaarilla on uusi ihana naisystävä, joka suhtautuu poikaan kuin omaan lapsenlapseensa.
Lisäksi pojalla on kaksi isomummua, jotka ovat jo niin iäkkäitä, että heitä tapaamme vain satunnaisesti, mutta heillekin poika on tärkeä.
Poika on isovanhemmilleen ensimmäinen ja ainoa lapsenlapsi, kauan ja hartaudella odotettu ja sen he kaikki näyttävät niin pojalle kuin meillekin.
Toiset isovanhemmat ovan kuolleet.
Toiset vierailevat meillä kerrran/kaksi vuodessa. Me käydään mummulassa keskimäärin kerankuukaudessa, kesällä enemmän.
Erittäin harvoin mummo tulee meille hoitoavuksi. Ehkä kerran vuodessa.
itse en olisi hennonnut viedä vielä vauvaa kenekään hoidettavaksi,
olen ajatellut sen niin etten vaan häiritse ketään liikaa!
meillä kaikki isovanhemmat vielä nuoria (5-kymppisiä juuri ja juuri)
ovat omissa töissään ja siitä väsyneitä,
eli en kehtaa " vaivata" heitä liian usein...
lapsemme ovat toki heillä välillä päivisin tai yökylässä.
ikää nyt jo 4 ja 6...
Onneksi omat vanhempani asuvat nyt lähellä. Appivanhemmat eivät pystyisi hoitamaan, ovat jo sen verran iäkkäitä ja appi on sairas. Mutta siltikin heille iloa pitää antaa.
Alussa olin tarkka kaikista miten mun vanhempieni pitäisi toimia lastemme kanssa mutta nyt annan heidän tehdä omalla tavallaan, esim. syömisasiat.
niin se häiritsee mummua :0). Sanoinkin äidilleni, että soita vaan ihan millon vaan, jos haluat, että haen kotiin pikkuisen. Mutta eipä tuo vielä ole ikinä soittanut ;0)
-ap-
Esikoisen synnytyksessä oli mummi mukana, hoiti kylvetyksen ja ensisyötönkin (joo, hui kauhia mua, eka ravinto pullosta, kun meinasin vuotaa kuiviin ja mut vietiin leikkuriin, imetin kyllä sitten seuraavana päivänä). Lapset näkee mummia usein ja ukkiakin kyllä.
En olisi tässä tilanteessa nyt ilman heidän osallistumistaan lasten kasvatukseen ja hoitoon. Niin monia asioita mahdollistaneet he! Ja lapsille on suunnattoman tärkeää isovanhempien seura myös.
Anoppini on jo yli 80 ja tarvitsee apua roskien viennissä, kaupassa käynnissä yms. mitä koululaiset osaavat tehdä. Isoäiti ei enää jaksa paljon, joten lyhyet käynnit ovat parhaita. Omat vanhempani asuvat kauempana eivätkä he itse asiassa ole uusperheemme lapsille edes sukua.