Uskotko ujon lapsen kohdatessasi, että ujous on vanhempien (äidin) syy?
Kommentit (64)
Tosin olen joutunut tilanteeseen missä on minua syyllistetty ujosta ja arasta lapsesta.
T: yhden ujon sekä aran ja 5 rohkean ja reippaan lapsen äippä.
Sosiaalisuus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sopeutuu hyvin yhteiskunnan sääntöihin eli lapsi tulee välitunnilta sisään kellon soidessa eikä jää ulos lorvimaan tai lapsi viittaa tunnilla ja odottaa vastausvuoroaan eikä huutele vastauksia luvatta. Tällainen on sosiaalista toimintaa. Se tukee sitä, että ihmisjoukon oleminen ei muutu kaoottiseksi, vaan tietynlainen järjestys säilyy.
Ujo lapsi on siis monestikin hyvin sosiaalinen ja vilkas lapsi taas usein samalla epäsosiaalinen. Ja osa lapsista on tietysti toisin päin.
jos äiti tuputtaa lapselle liikaa rohkean mallia. Eli kun ujo lapsi haluaisi tarkkailla tilannetta, niin äiti " pakottaa" lapsen menemään leikkiin mukaan, vaikka lapsi haluaisi vielä hetken katsella sivusta.
vaan voi käydä päinvastoin. Jos tosi puhelias ja sosiaalinen äiti saa vähän varautuneen lapsen, lapsi voi kääntyä sisäänpäin koska kokee äidin käytöksen ahdistavana (ehkä voimakas sana mutta noin periaatteessa).
Sosiaalinen äiti voi huomaamattaan painostaa (taas voimakas sana) lastaan olemaan sosiaalisempi kuin tämä luonnostaan olisi ja lapsi on entistä ujompi tämän seurauksena.
Monesti vanhemman on vaikea ymmärtää lapsen luonnetta, joka on erilainen kuin itsellä. enkä tarkoita että äiti tai isä tekee sen ilkeyttään vaan koska on vaan oikeasti vaikea ymmärtää mitä toisen päässä liikkuu ja mitä toinen odottaa, jos on erilainen kuin itse.
Vierailija:
jos äiti tuputtaa lapselle liikaa rohkean mallia. Eli kun ujo lapsi haluaisi tarkkailla tilannetta, niin äiti " pakottaa" lapsen menemään leikkiin mukaan, vaikka lapsi haluaisi vielä hetken katsella sivusta.
Jos vain annettaisiin ujon ja aran lapsen olla ujo ja arka. Ihan ilman syyllisyyttä kenenkään niskassa. Loppujen lopuksi lapsi kuvittelee olevansa ' syyllinen' johonkin, jos ympärillä olevien täytyy etsiä syyllistä hänen luonteelleen.
Lapsethan osaavat olla todella julmia. Ujot ja arat lapset joutuvat usein kiusattavaksi -> surettaa nämä ujot lapset.
Mietin vain, miksei näiden ujojen lasten itsetuntoa ja itseluottamusta vahvisteta kotona, jottei heidän tarvitsisi olla ujoja ja arkoja? En nyt tarkoita mitään suinpäin tilanteisiin heittäytymistä, mutta sellaista varovaistakin riskien ottoa (esimerkiksi, että uskaltavat rohkeasti vastata tunnilla, vaikka menisi väärinkin ja muut nauraisivat ym.)?
ei kotona. Kotona laspi saa olla juuri sellainen kuin on. muttakoulussa pakotetaan ja tosiaan on syyllistetty meitä vanhempia.
On mm, väitetty, että lapsella on joku masennus tms. ja koulunpuolesta vaadittu käymään lastenpsykiatrisessa.
Psykassa muuten lapsi sai " puhtaat" paperit, todettiin vain ujoksi ja ympäristöään tarkkailevaksi pojaksi. heh. se niintä " ammattikasvattajista" ja heidän " kyllä me tiedetään" samoin sain koulun oma psykiatrinen sairaanhoitaja. joka teki ihan hulluja diaknooseja sillä perusteella että poika ei vaan halunnut jutella ihmisen kanssa joka lässytti, tunki sanoja suuhun jne...
T: tuo 6x äippä kera sen ujon lapsen.
ongelmia yksinään kouluun (aloitti ekaluokan tänä syksynä). Anna lapsesi vaan rauhassa kasvaa, kyllä se rohkeus sieltä tulee, kun vaan sinun tukemana altistuu muiden ihmisten seuraan. Mä en usko, että noi satunnaiset nynnyksi nimittelyt (tosin aikuisen ei tarvitsisi harrastaa sellaista ollenkaan, itse sanoisin kaverilleni, että pitää suunsa kiinni) hirveästi vaikuttavat lapseen, jos se ei tule oman vanhemman tai jonkun lapselle kovin tärkeän ja läheisen ihmisen taholta. Ainahan joku on kommentoimassa lasten kuullen ties mitä. -25-
joka tilanne sinänsä on joskus kiusallinen ja hankala muutenkin, tietää, että maailma on pullollaan näitä herneaivoja, jotka hämmästelee, että mikä meidän lapsessa on vikana. Kun he itse eivät ole ujoja, eikä heidän jälkikasvunsakaan, niin heidän ymmärryksensä ei riitä käsittelemään miten näin voi olla.
Sydämen sivistystä, hyvät ihmiset, koittakaa hankkia sitä.
Miksi siis ujon lapsen täytyisi olla se, joka muuttuu, jottei häntä kiusattaisi? Miksei rohkeille lapsille opeteta, että kiusaaminen on väärin oli toinen ihminen millainen tahansa?
Tämähän on sama juttu, kuin noilla muslimeilla; naisen kuuluu peittää itsensä, jotta miehet eivät saisi päähänsä vääränlaisia ajatuksia.
Vierailija:
Lapsethan osaavat olla todella julmia. Ujot ja arat lapset joutuvat usein kiusattavaksi -> surettaa nämä ujot lapset.Mietin vain, miksei näiden ujojen lasten itsetuntoa ja itseluottamusta vahvisteta kotona, jottei heidän tarvitsisi olla ujoja ja arkoja? En nyt tarkoita mitään suinpäin tilanteisiin heittäytymistä, mutta sellaista varovaistakin riskien ottoa (esimerkiksi, että uskaltavat rohkeasti vastata tunnilla, vaikka menisi väärinkin ja muut nauraisivat ym.)?
karkasi äsken... siis jatkan.
ujosta voisi tulla vaikkapa tieteen professori. on sen verran tarkkaavainen ja tutkija luonteeltaan. yllättää äitinsä hoksaavaisuudellaan silloin tällöin.
sosiaalisesta en ihmettelisi lainkaan, jos hakeutuisi näyttelijäksi isompana tai yleensäkin esiintyjäksi. esiintyy kaikisssa mahdollissa esityksissä ja myös itse keksii esityksiä, joita esittää. tanssii kaiken aikaa ja vieläpä oikein nätisti.
tekemään selaista mitä ei uskalla. Minusta se ttä pakotetaan esim esiintymään luokan/koulun edessä ei ole rohkaisemista.
Ja sitten mitenköhän se mahdollisesti sinusta sitten se rohkeuttaminen tapahtuu? Ihan mielenkiinnosta tahtoisin kuulla, miten sinä toimisit?
Itse olen yrittänyt kannustaa kaikkiin juttuihin mukaan ja jos on mennyt kehunut että katsoso onnistuit todella hienoa.
Mutta itsekkin aikoinaan ujona ja hiljaisena lapsena ( nykyisin puhelias ja toimin jopa aaskartelunohjaajana joten joudun esiintymäänkin) inhosin pakottamista ahdistuin siitä että mut pakotettiin johonkin. Ja juuh ihan iän myötä kasvoin ulos ujoudesta . samoin uskon että poikani kasvaa siitä ulos niinkuin on jo osaksi kasvanutkin. on siis nyt 6 luokalla koulussa.
että kiusaajia tarkkaillaan, heille puhutaan, vanhempiin otetaan yhteyttä jne. Silti koulukiusaaminen lisääntyy lisääntymistään. Missä siis vika???
Mitä haittaa olisi siitä, että näiden arkojen ja ujojen lasten itsetuntoa ja luottamusta yritettäisiin samalla kasvattaa, kun näitä kiusaajia valistaa?
Vierailija:
että kiusaajia tarkkaillaan, heille puhutaan, vanhempiin otetaan yhteyttä jne. Silti koulukiusaaminen lisääntyy lisääntymistään. Missä siis vika???
Mitä haittaa olisi siitä, että näiden arkojen ja ujojen lasten itsetuntoa ja luottamusta yritettäisiin samalla kasvattaa, kun näitä kiusaajia valistaa?
Vai tarkoitatko, että kiusaaminen on osa reippaan ja rohkean lapsen luonnetta, jolloin hänen ei tarvitse muuttua? Hmm...
" Itse olen yrittänyt kannustaa kaikkiin juttuihin mukaan ja jos on mennyt kehunut että katsoso onnistuit todella hienoa. "
Tuo on mielestäni erittäin hyvä keino kohottaa lapsen itsetuntoa ja luottamusta :)!! Kunpa vain opettajatkin tajuaisivat tuon :(
-40-
" Vai tarkoitatko, että kiusaaminen on osa reippaan ja rohkean lapsen luonnetta, jolloin hänen ei tarvitse muuttua? Hmm... "
Kiusaaminen ei tietenkään ole reippaan ja rohkean lapsen kylkiäinen. Tai sen ei ainakaan pitäisi olla.
Tarkoitan vain sitä, että kun näihin kiusaajiin kiinnitetään jo niin älyttömästi huomiota, eikä kiusaamisen suhteen oikeastaan mitään ole tapahtunut, niin pitäisikö keksiä jotain muuta?
-40-
Suoraan sanottuna minusta varmaan tyhmin juttu ever, mutta kertokaas nyt miten se toimii.
Ja miten siihen sopii minun poikani, joka on ujo, mutta jolla on terve itsetunto? Uskoo itseensä ja osaamiseensa, mutta on silti varautunut vieraiden seurassa.
Myönnän suoraan, että tuommoinen typeryys suututtaa minua älyttömästi.
Ujous ei ole sairaus, joka pitää parantaa! Jos kiusataan, niin se EI OLE ujon vika!
Mikä teitä oikein vaivaa?
Kun rohkealle lapselle ei osata opettaa sitä, että kiusaaminen on väärin, täytyy ujon lapsen muuttua. Samanlaiseksi kuin kiusaajansa?
Vierailija:
" Vai tarkoitatko, että kiusaaminen on osa reippaan ja rohkean lapsen luonnetta, jolloin hänen ei tarvitse muuttua? Hmm... "Kiusaaminen ei tietenkään ole reippaan ja rohkean lapsen kylkiäinen. Tai sen ei ainakaan pitäisi olla.
Tarkoitan vain sitä, että kun näihin kiusaajiin kiinnitetään jo niin älyttömästi huomiota, eikä kiusaamisen suhteen oikeastaan mitään ole tapahtunut, niin pitäisikö keksiä jotain muuta?
-40-
Yhden ujon ja aran lapsen ja neljän rohkean pälättäjän äiti.