Tänään aion vetää hillittömät mätöt
Aion käydä hakemassa kotipizzan kotiin Pepsi Maxin kera, ja ostaa jälkkäriksi Ben & Jerrys Chocolate Fudge Brownie jäätelöä ja sitten toki irkkareita Makuunista, josta vuokraan myös jonkin kivan leffan ja en poistu kotoa enää ollenkaan koko loppuiltana. Aion istua meikittömänä ja liian isossa t-paidassa koko loppuillan ja sulkea verhot, ettei mikään valo vahingossakaan tule asuntoon. En aio vastata puhelimeen tai tekstareihin, vaan syödä ja heittää aivot narikkaan.
Teen aivoja vaativaa työtä, ja tänään on ollut todella rankka päivä, kun on ollut teknisiä ongelmia, järjestelmät kaatuilleet ja asiakkaat huutaneet ja vaatineet ties mitä koko päivän. Olen ihan loppu, joten tarvitsen tämän sikailuillan. Ja syön yleensä muuten todella terveellisesti, suosin luomua ja lähiruokaa ja olen innostunut kaikista superfoodeista ja osittain raaka-ravinnostakin.
Tänään siis laitan ranttaliksi! Ah ihana yksinäisyys ja aivottomuus! Niin, ei mulla muuta ilmotettavaa ollu!
Kommentit (23)
Mä oon laiharilla ollut jo pitkään, ja silti aina välillä pidän tuollaisia iltoja. Syön kaikkea mitä mieli tekee, eli yleensä juuri pizzaa/mäkkiä, jätskiä, karkkia, limsaa. Yhtenä iltana pystyy kuitenkin vetämään vain rajallisesti kaloreita, ja sitten ei teekään pitkään aikaan mieli kun vetää kerralla yliannostuksen kaikkia herkkuja. Jaksaa taas olla tarkkana ja laihtua. Näitä iltoja mulla on about kerran kuussa tai kerran kahdessa kuussa. Muuten olen tiukalla dieetillä ja paino putoaa. Jotkuthan jopa sanovat että kun pitkän aikaa laihduttaa, on hyvä pitää mättöpäiviä aina joskus, niin pysyy aineenvaihdunta hyvin käynnissä.
Toki jos joka viikko pitää mättöpäivän niin laihtuminen voi jäädä aika vähäiseksi. Kerran parissa kuukaudessa on jo eri asia
Mä rakastan kans tollasia herkkuiltoja. Pitsaa, jäätelöä, limsaa, karkkia, perunalastuja, dippejä. Yleensä syön hyvin terveellisesti, mutta kerran viikossa ihana laittaa överiksi. BMI ollut vuosia 21.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 16:04"]Minäkin suunnittelen samaa. Ns viimeinen ateria ennen laihdutuskuurin aloittamista.
[/quote]
Sama täällä. Pitsa vedetty ja minttu
dajm....kohta lisää herkkuja. Maanantaina ruotuun, kun työt alkaa ja treenit.